Tämä ei varsinaisesti kuulu aiheeseen, mutta kerron kuitenkin. Olen seurustellut kohta 2 vuotta ja kaikki toimii avopuolisoni kanssa. Hän on ihana ihminen ja arvostan häntä todella paljon, mutta se jokin puuttuu suhteesta. Välitän hänestä ystävänä, mutten rakata häntä avopuolisona tarpeeksi; en koskaan edes rakastunut häneen täysillä, kiintymys kehittyi ajan myötä. Nyt olen aika varma, etten tule viettämään loppuelämääni hänen kanssaan vahvojen tunteiden puuttumisen takia.
Mutta. Jos jätän hänet, jään takuuvarmasti kaipaamaan häntä! Suhteemme on kuitenkin sen verran hyvä ja lämmin, olemme kuin sielunYSTÄVÄT. Mitä teen? Kaipaan muita miehiä ja intohimoa, mutta menetänkö elämäni parhaan asian jos eroan?
Mutta. Jos jätän hänet, jään takuuvarmasti kaipaamaan häntä! Suhteemme on kuitenkin sen verran hyvä ja lämmin, olemme kuin sielunYSTÄVÄT. Mitä teen? Kaipaan muita miehiä ja intohimoa, mutta menetänkö elämäni parhaan asian jos eroan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos suhteesi on hyvä, niin sen pohjalle voi tietenkin rakentaa tulevaisuuden. Mutta jos nyt kaipaat intohimoa, niin yleensä käy niin, että intohimo hiipuu ja jäljelle voi jäädä epätyydyttävä suhde.
miehet sulle niitä intohimon lähteitä. Meinaan, että onko intohimon puute suhteessanne riippuvainen nykyisestö miehestäsi, vai kenties suhteesta?
Suhdettahan voi parantaa ja tehdä rikkaammaksi moneltakin kantilt, mutta jos intohimon puute johtuu kumppanistasi (= et vain syty juuri hänestä) ei kai homma voi jatkua?? En ole ainkaan kuullut, vaikka rakastamaankin voi kai oppia, että toinen muuttuisi yht'äkkiä tosi "kuumaksi" toisen silmissä.
Tosi vaikea paikka. Toisethan hakevat suhteelta turvaa ja vatkuvuutta sekä kumppanuutta, kun toiset voimakasta tunteen paloa, suuria tunteita ja elämyksiä - ylä- ja alamäkineen. Mitä sinä toivot suhteelta? Kai tässä pätee tää "elämässä pitää osata luopua, jos meinaa jotain saada" -slogan. Kaikkeahan ei voi saada...
suoran vastaukseni. Minäkin olen jättämässä. Ystävyysliitto on ystävyysliitto, mutta elämässä pitää olla intohimoa. Jos intohimo puuttuu, niin se on melkein sama kuin lakkaisi elämästä. Ainakin mun mielestä.
Mäkin kuvittelin kumppanini olevan joku sielunystävä ja että nyt tässä kaksi sielunystävää kohtasi...joojoo...Kyllä sitä kumppanissa pitää olla muutakin kuin sielunystävyyttä. Hänessä täytyy olla "sitä jotain". Se jotain on sitä, että sydän vaan hakkaa tuhatta ja sataa, ja tuntuu siltä, että kohta räjähtää. Kyllä sä sitten tunnet sen, kun se hetki tulee silmänräpäyksessä...
Kyllähän se sydän hakkaa ja tukka nousee kun tutustuu ja rakastuu uuteen ihmiseen. Mutta kun on saman ihmisen kanssa 10v niin ei enää sydän hakkaa muuten kuin rappuja noustessa. About noin 2-3 v suhde on jännää ja eksoottista kun kaikki on uutta. Mutta sitten kun on arki ja kersat pyörii jaloissa ja koira repii lahkeesta ulos niin ei se enää hirmu eksoottista ole. Siinäpä se juju on kuka pystyy olemaan loppuelämänsä saman kumppanin kanssa. Harva pystyy mutta meitä on moneksi.
epätasapainoiset ihmiset etsii aina noita seikkalujaan ja "eksoottisia" miehiä ja huumaa ja ties mitä.
Eivätkä ne perhettä, lapsia ja yhdessä vanhenemisen onnea koskaan tajuakaan vaikka miten selittäisi. Meitä tosiaan on moneksi.
tekstissähän se vastaus jo on. Ei voi muut ihmiset olla vastuussa sinun onnellistamisestasi, ei nykyinen mies eikä mahdolliset uudetkaan. Onnelliseksi et tule koskaan, ellet itse ota vastuuta itsesi onnelliseksi tekemisestä. Paska mäihä, mutta niin se vaan menee. Testaa vaikka.
Kokemuksesta voin sanoa että jos tunteet puuttuu jo alussa niin parempi viheltää peli poikki heti alussa. Itse venytin suhdetta yhdeksän vuotta ilman suurempia sydämen värähtelyjä. Lopputuloksena oli avioero ja kolme varmasti onnetonta lasta. Hukkaanheitettyä aikaa!
Usko tai älä, otsikkoni sen kertoo!!!!
Samankaltaisten ajatusten äärellä olen minäkin tässä pyörinyt useita kuukausia. Kirjoituksesi on kuin olisi minun. Vaikeaa on.. Olen tässä puntaroinut että haluanko sen turvallisen tutun ihmissuhteen, vai lähteä hakemaan jotain muuta (intohimoa, jännitystä, rakkauden huumaa), joka ei sitten kuitenkaan kestä kuin sen hetken, kyllähän sen tietää. Mutta onko elämisen arvoista elämää sekään että ollaan nyt tässä yhdessä ja kuitenkin kokoajan miettii olisiko jotain muuta parempaa tarjolla. Tai sitten käy niin, että eroaa ja huomaa että kaduttaa kuitenkin, ja onkin myöhäistä korjata tilanne. Täältä keskusteluista saa kyllä monenlaista vastausta, tai juuri tätä kahta linjaa: "eroa" ja "arki tulee aina..." Valitettavasti en osaa sinua auttaa, kun en itseänikään. Kunpa olisi se kristallipallo josta tulevaisuutta tiirailla...
saa jo lukiessaan. Lähde etsimään vaan ja pian taas uudelleen etsimään. Aiheutat ihmisille tuskaa ja ajattele, jos joku oikeasti välitää sinusta. Leikit leikkinä ihmiset ihmisinä sekä elämä elämänä. T:Nainen 45v
"Mutta. Jos jätän hänet, jään takuuvarmasti kaipaamaan häntä! Suhteemme on kuitenkin sen verran hyvä ja lämmin, olemme kuin sielunYSTÄVÄT. Mitä teen? Kaipaan muita miehiä ja intohimoa, mutta menetänkö elämäni parhaan asian jos eroan?"
Tuohon pitää kyllä sanoa että mulla on niiiin sama tilanne sun kanssa.. Tuntuu just tolta! Rakastan mun miestä, ollaan oltu 6v yhessä (oon nyt 22v, eli olin hätinä 16v ku tavattiin), asuttu yhessä pari vuotta ja kihloissa oltiin vähä yli vuosi. Nyt ollaan oltu tauolla jotai kolme kk, asutaan kuitenkin erilaisista syistä yhessä vielä. Tää kaikki on ilmeisesti musta kiinni, mies ei haluis erota, mutta mä kaipaan sitä intohimoa. Mutta mitä enemmän mä tässä tilanteessa oon ja mitä enemmän tutustun uusiin miehiin (joilta saan kumminkin pelkkää positiivista huomiota, joka tuntuu kyllä älyttömän hyvältä) niin sitä enemmän musta tuntuu siltä että ei se mies vaihtamalla parane! Meillä olis niin taloudellisesti kuin muutenkin loistava tulevaisuus edessä (lukuunottamatta sitä suurempaa intohimoa) jos yhessä pysytään.. Mutta se on täysin itsestä kiinni mitä elämältään haluaa.. Ei siihen muuta voi sanoa.. Kumminkaan asian oikeaa laitaa ei voi tietää kokeilematta, joten kokeile ja seikkaile, mutta siinä voi olla se riski ettei sun mies halua sua sen jälkeen enää takaisin, jos sä huomaatkin että se olis ollu sulle se oikea.. Oon muuten huomannut että mun mies taitaa rakastaa mua todella paljon koska se vieläkin pysyy mun kanssa saman katon alla vaikka mulla on tässä näitä säätöjä ollut.. Kyllä mä tiedän että siitä tuntuu pahalta kun mulla on kaikenlaista meneillään eikä sitä kiinnosta kukaan muu kuin mä (se on sanonut noin mulle) mutta mun on pakko ollu kokeilla kaikenlaista, tiedä sitte johtuisko siitä kun ollaan niin nuoresta oltu yhessä..
Oikein pisti vihaksi kun luin tuota. Miks helvetissä pitää alkaa seurustella jos ei edes aluksi ole kipinää ja intohimoa. Se toinen osapuoli takuulla luulee että sitä on ja on pelannut sinuun kaikki korttinsa ja luulee viettävänsä tulevaisuuden kanssasi. Totta kai intohimo muuttuu ajan kanssa tavalliseksi rakkaudeksi, mutta miksi se ystävyysrakkaus muuttuu ajan kanssa?? Älkää pelatko ihmisillä.
Muuten kaiken voisin sanoin todeta. Meidän suhteemme kestänyt 5 vuotta ja lapsikin on. Pääni olen halki miettinyt... puheet ei auta enää, on pakko siirtyä tekoihin!