Terve!
Kerronpa teille omakohtaisen rakkaustarinani. Olen 21-vuotias miehenalku. Kaikki sai alkunsa, kun olin kirjastossa kesätöissä kaksi vuotta sitten. Tutustuin siellä iloiseen leskeen, Pirjoon, joka oli tuolloin 39-vuotias. En tiedä miten siinä niin kävi, mutta rakastuimme toisiimme. Pirjon hersyvä nauru ja iloinen olemus saivat minut täysin pauloihinsa. Nyt olemme seurustelleet kaksi vuotta ja asiasta ei tiedä muut perheestäni kuin siskoni. En uskalla kertoa asiasta vanhemmilleni, jotka ovat lestadiolaisia.
Siskokaan ei kyllä täysin siunaa "liittoamme", mutta on sanonut että parempi tämä kuin että olisin yksin ja onneton.
Minua on viime aikoina alkanut vaivata se seikka, että huomaan ikäeromme yhä paremmin mitä kauemmin olemme olleet yhdessä. Pirjo käy ravintoloissa ikäistensä ystäviensä kanssa ja minä valvon mustasukkaisena hänen kotonaan tv:n chat-ohjelmia töllötellen varhaiseen aamuun, kunnes hän palaa. Kerran jätti palaamattakin ja väitti menneensä ystävänsä luo yöksi, joka kuulemma asui tanssipaikan lähellä. En uskonut ja riitelimme. Pirjo jopa löi minua, muttei pahasti. Tällaiset asiat vaivaavat minua sekä Pirjon ex-mies, joka on kuulemma väkivaltainen juoppo. On käynyt muutaman kerran oven takana uhoamassa, muttei ole tietoinen minusta. Vielä.
Pirjo jotenkin etääntyy minusta päivä päivältä. Lukee vain naistenlehtiään ja rakkauskirjojaan. Emme ole olleet sängyssä sillälailla aikoihin. Harvoin saan edes suudelmaakaan. Pirjo väittää syyksi työkiireitä ja en tiedä pitääkö paikkansa, koska hänen työkaverinsa jää eläkkeelle ihan oikeasti tässä kohta (tiedän, kun tunnen ihmisen vanhana työtoverina).
Mitä pitäisi tehdä? Psykologiakin olen miettinyt. Joskus päivät ovat niin tummasävytteisiä että... ei oikein jaksaisi enää uutta murheen päivää.
Kerronpa teille omakohtaisen rakkaustarinani. Olen 21-vuotias miehenalku. Kaikki sai alkunsa, kun olin kirjastossa kesätöissä kaksi vuotta sitten. Tutustuin siellä iloiseen leskeen, Pirjoon, joka oli tuolloin 39-vuotias. En tiedä miten siinä niin kävi, mutta rakastuimme toisiimme. Pirjon hersyvä nauru ja iloinen olemus saivat minut täysin pauloihinsa. Nyt olemme seurustelleet kaksi vuotta ja asiasta ei tiedä muut perheestäni kuin siskoni. En uskalla kertoa asiasta vanhemmilleni, jotka ovat lestadiolaisia.
Siskokaan ei kyllä täysin siunaa "liittoamme", mutta on sanonut että parempi tämä kuin että olisin yksin ja onneton.
Minua on viime aikoina alkanut vaivata se seikka, että huomaan ikäeromme yhä paremmin mitä kauemmin olemme olleet yhdessä. Pirjo käy ravintoloissa ikäistensä ystäviensä kanssa ja minä valvon mustasukkaisena hänen kotonaan tv:n chat-ohjelmia töllötellen varhaiseen aamuun, kunnes hän palaa. Kerran jätti palaamattakin ja väitti menneensä ystävänsä luo yöksi, joka kuulemma asui tanssipaikan lähellä. En uskonut ja riitelimme. Pirjo jopa löi minua, muttei pahasti. Tällaiset asiat vaivaavat minua sekä Pirjon ex-mies, joka on kuulemma väkivaltainen juoppo. On käynyt muutaman kerran oven takana uhoamassa, muttei ole tietoinen minusta. Vielä.
Pirjo jotenkin etääntyy minusta päivä päivältä. Lukee vain naistenlehtiään ja rakkauskirjojaan. Emme ole olleet sängyssä sillälailla aikoihin. Harvoin saan edes suudelmaakaan. Pirjo väittää syyksi työkiireitä ja en tiedä pitääkö paikkansa, koska hänen työkaverinsa jää eläkkeelle ihan oikeasti tässä kohta (tiedän, kun tunnen ihmisen vanhana työtoverina).
Mitä pitäisi tehdä? Psykologiakin olen miettinyt. Joskus päivät ovat niin tummasävytteisiä että... ei oikein jaksaisi enää uutta murheen päivää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Unohda se seniili! Lähde vaikka päännollausmatkalle ja siirry elämässäsi eteenpäin. Pullea ystävättäresi ei ansaitse sinua!