Toivotonta

Antakaa joku neuvoja mitä teen? Olen seurustellut 6 vuotta mieheni kanssa. Olen alusta asti ollut häneen aivan lääpälläni ja olen vieläkin.
Hän ei alussa ollut oikein kiinnostunut musta ja oli ihastunut toiseen naiseen, joka oli naimisissa. Silloin parina ekana vuotena hän oli tosi inhottava mulle, petti ainakin kerran, sanoi ettei halua mua vaan sen toisen naisen ja tapaili sitä salaa. Kestin sitä aika kauan, suorastaan roikuin miehessä kiinni.
Lopulta sitten tuli eräänlainen ero mutta palasimme kuitenkin yhteen ja mies on aivan muuttunut ollut siitä lähtien. Eli nyt jo melkein 4 vuotta. Meille on vauvakin tulossa, mies sanoo rakastavansa ja käyttäytyy huomaavaisesti eikä käy yksin viihteellä tms.
Mutta mutta...kun en vain pysty unohtamaan niitä alun ilkeitä asoita ja sitä pettämistä. En ota niitä enää esille mutta valvon niiden takia joka yö ja tuntuu että sekoan. Miten pystyn nollaamaan tilanteen vai tarvinko oikeesti ammattiapua :(
4633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos et muista rakastaa tarpeeksi itseäsi !Muista aina seisoa omilla jaloillasi, itseesi luottaen.Kaikki apu ja rakkaus mikä tulee ulkopuolisilta on oivaa lisä-apua elämästä selviämiseen.Turvaudu oikeisiin ystäviin, toivottavasti jokaisella on ainakin yksi sellainen.
Heitä ylisiniset piilolinssit pois, ne voi hiertää liikaa ennenkuin huomaatkaan.

Äänestä
  • Kurkistelin näitä viestejä aivan ulkopuolisena, mutta sinun sanasi osuivat! Todellakin: oma apu paras apu, koska itsesi kanssa olet aina. Joskus vierellä kulkee äiti, joskus puoliso ja joskus ehkä lapsi, mutta kukaan ei pysy vierellä aina. Siksi itsensä kanssa on tultava toimeen kaikkein parhaiten, ja luottavaisin suhde on rakennettava omassa minuudessaan.

    Äänestä

mulla on puolisoni kanssa samanlainen alku, alussa hän ei ollut niin rakastunut, oli muita naisia ja erottiin parikin kertaa, sitten se muuttui täysin ja on siitä lähtien ollut minua kohtaan hyvä, juuri niinkuin sinun miehesi. ei käy baareissa eikä mitään muutakaan, ja meillä menee ihan kivasti, PAITSI minä en voi unohtaa alun juttuja. Ja me ollaan oltu vasta noin kolme vuotta yhdessä, ei niin kauan kuin te.

en osaa sinua auttaa, mutta jos yhtään lohduttaa niin täällä on sama homma menossa, enkä minäkään saa sitä mielestäni.

koitetaan vaan keskittyä enemän itseemme, ja luulen että kun te saatte sen vauvan, niin elämänkatsomuksesi suurenee niin paljon, ettet jaksa enää välittää niin paljon siitä miehesi tekemisistä, vaan vauva vie paikan sydämessäsi.

Äänestä

Raskausaikana ihminen on emotionaalisesti hyvin herkkä - jopa yliherkkä. Kokemasi vääryydet tulevat esiin juuri tästä syystä. On täysin luonnotonta, että tuollaiset kokemukset voi unohtaa. Jossain vaiheessa ne tulevat esiin, ja ne pitää käsitellä. Olisikohan viimeistään nyt syytä kääntyä ammattiauttajan puoleen. Synnyttyksen jälkeen tilanne voi tulla vieläkin pahemmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vain kirjoitti:

Antakaa joku neuvoja mitä teen? Olen seurustellut 6 vuotta mieheni kanssa. Olen alusta asti ollut häneen aivan lääpälläni ja olen vieläkin.
Hän ei alussa ollut oikein kiinnostunut musta ja oli ihastunut toiseen naiseen, joka oli naimisissa. Silloin parina ekana vuotena hän oli tosi inhottava mulle, petti ainakin kerran, sanoi ettei halua mua vaan sen toisen naisen ja tapaili sitä salaa. Kestin sitä aika kauan, suorastaan roikuin miehessä kiinni.
Lopulta sitten tuli eräänlainen ero mutta palasimme kuitenkin yhteen ja mies on aivan muuttunut ollut siitä lähtien. Eli nyt jo melkein 4 vuotta. Meille on vauvakin tulossa, mies sanoo rakastavansa ja käyttäytyy huomaavaisesti eikä käy yksin viihteellä tms.
Mutta mutta...kun en vain pysty unohtamaan niitä alun ilkeitä asoita ja sitä pettämistä. En ota niitä enää esille mutta valvon niiden takia joka yö ja tuntuu että sekoan. Miten pystyn nollaamaan tilanteen vai tarvinko oikeesti ammattiapua :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu