Vähän taustaa. Me ollaan mieheni kanssa seurusteltu 3,5 vuotta, joista yhdessä asuttu 3 vuotta. Meillä on oikeestaan koko suhde ollut aika räiskyvää mallia. Varsinkin viime kuukaudet (paremminkin puolen vuoden/ vuoden ajan, ei pysy enää laskuissa mukana) riidelty usein. Se ei ole mitään pientä sanaharkkaa. (Joskus myös fyysistä tai esim. tavaroiden rikkomista.) Eikä ne riidat yleensä johda mihinkään. Aina ne junnaa sitä samaa rataa.
Olen kertonut hänelle, että mulla on pahaolla tässä suhteessa ja jollei yhdessä tehdä tämän suhteen eteen töitä niin en jaksa enää yrittää. Aina mies lupaa, et 'joo,joo puhutaan, puhutaan'. Mutta kun tulee sen puhumisen aika, sitä alkaa ärsyttää ja tilanne etenee sietämättömäksi riidaksi. Sanoo myös, että on luvannut aikasemmin että puhuu vaan sen takia, et on saanu mun suuni tukittua. Ja sit mä oon taas tyhmänä odotellu, et koskahan pitäis taas lupauksen. Aina on joku syy miksi ei voi puhua. Oli se sit väärä päivä, kellon aika, muuta 'tärkeempää' tekemistä (kuten lenkkeily juuri sillä hetkellä), tai olen aloittanut väärin puhumisen.. Syitä aina tuntuu riittävän.
Ja kuitenkin kasvava pahaoloni kotona näkyy myös päällepäin. Ja joskus kun mies kysyy, että mikä on ja sanon, että edelleen tämä sama asia -> haluaisin puhua meistä, selvittää asioita, tutustua nykyiseen sinuun (välillä tuntuu, etten edes tunne enää miestäni kun ei puhuta mistään, myös hänelle sen kertonut).
No, mutta eihän sitä olis pitänyt sanoa, mies kun ärsyyntyy siitä, että kerron kuinka asiat on. Hänen mielestään pitäisi vain hymyillä ja olla onnellinen. Hän kun ei voi ymmärtää kuinka minulla voi olla pahaolla, kun hänellä on niin hyvä olla ja suunnitelmat selvät.
Sitä vaan ihmettelen ja olen häneltäkin kysynyt, että miksi ei sitten voi yrittää tehdä oloani paremmaksi (ja suhdetta), eikä vain pahemmaksi sillä, että suuttuu kuinka asiat on ja alkaa loukkaamaan minua erilaisilla asioilla ja kun huomaa että kuinka pahaoloni vain lisääntyy, niin jatkaa nälvimistä siitä.
Ihmettelen kuinka ihminen joka sanoo rakastavansa minua ja välittävänsä minusta voi käyttäytyä näin. Ja silloin kun tulee taas puhe siitä kuinka meidän asiat on ja että suhteen eteen pitäisi tehdä töitä jotta toimisi, kommunikoida ym. , kun yritän tiedustella asioita saan vastaukseksi 'en tiedä' tai 'lähe menee jos ahdistaa'.
Ymmärrän että asioista puhuminen voi olla vaikeaa (ei ole minullekaan helppoa), mutta miksi ei voi yrittää. Tän puhumisen olen yrittänyt niin monella tapaa tehdä hänelle helpommaksi, ehdottanut mm. että sovitaan aika esim. päivä koska puhutaan, niin ehtii miettiä mistä haluaisi puhua, valmistautua, tai että puhutaan joka viikko, hän voisi aloittaa kun hänelle olisi helpompi aika puhua ym. ym. Koska on sanonut useasti, että minä aloitan aina jotenkin väärin. On luvannut, että aloittaa itse, mutta eipä ole sellaista ihmettä tapahtunut. Suutuksissaan sanoo, että sitä saat odottaa (vaikka luvannutkin). Sit nauraa mulle ja sanoo et kuinka tyhmiä yrityksiä, mitä oon yrittänyt suhteen eteen tehdä. Olen myös esim. epätoivosena yrittänyt etsiä netistä vinkkejä parisuhteen toimimiseen ja yrittänyt esittää asioita hänelle. Mutta ei, myöhemmin saan kuulla kuinka säälittävä olen.
Mä yritän kaikkea, mutta tuntuu että hän vaan odottaa, että tää vaan menee eteenpäin päivä päivältä tekemättä mitään suhteen eteen. Tai niinhän tää meneekin, mutta ei kovin onnellinen pari kylläkään olla.
Hän sanoo, että hänellä on selvät suunnitelmat -> haluaa yhteisen uuden auton, talon, perheen. Niin minäkin, mutta haluaisin ensin suhteen kuntoon, että voisi tällaisia asioita toteuttaa. Tätä hän ei voi käsittää, että suhteen eteen pitäisi tehdäkin jotain että voisi saada haluamat asiat niin että kaikki toimisi ja olisi edes vähän enemmän onnellista. Silloin kun meidän välillä on rauhallista, eikä hänkään suutuksissaan, hän sanoo kysyttäessä että välittää ja haluaa olla minun kanssa. Hakee lähisyyttä, pusuttelee. Mutta esim. tämä pusuttelu ei tunnu minusta enää luontevalta ja mieluiten välttelenkin sitä. Hänkin sen tietää ja syyn siihen, eli ei tunnu hyvältä kun muuten meidän suhde mietityttää ja se ettei asioista puhuta. Mutta siinähän taas yksi syy lisää miehellä suuttua ja alkaa nälvimään ja loukkaamaan minua.
Minusta tuntuu, ettei mua arvosteta, eikä musta välitetä, oikeesti. Olen kysynyt häneltäkin, että tuhlaanko vaan aikaani yrittämällä ja toivomalla, että yhdessä tehtäis töitä suhteen eteen. Hyvällä tuulella sanoo, että en tuhlaa ja suutuksissaan toivottaa minut helvettiin.
Tuhlaanko siis aikaani? Olen miettinyt eroakin moneen kertaan, mutta en tiedä. Aina sanotaan, ettei se vaihtamalla parane. Jotenkin en vaan enää jaksa uskoa tuota. Olen jo menettämässä kokonaan toivoni tämän suhteen jatkumisesta.
Toisaalta luohan tuttu ihminen ja suhde turvaa, mutta eikös se 'turvallisuuskin voi viedä hengen, jos ei tämä polte minun sisältäni kuole'.
Mitä teen, pitääkö edelleen toivoa yllä (jonka olen jo melkein menettänyt) suhteen paranemisesta vai jatkaako matkaa eri suuntiin miehen kanssa??
Onko kenelläkään neuvoa, mielipidettä tms.??
Olen kertonut hänelle, että mulla on pahaolla tässä suhteessa ja jollei yhdessä tehdä tämän suhteen eteen töitä niin en jaksa enää yrittää. Aina mies lupaa, et 'joo,joo puhutaan, puhutaan'. Mutta kun tulee sen puhumisen aika, sitä alkaa ärsyttää ja tilanne etenee sietämättömäksi riidaksi. Sanoo myös, että on luvannut aikasemmin että puhuu vaan sen takia, et on saanu mun suuni tukittua. Ja sit mä oon taas tyhmänä odotellu, et koskahan pitäis taas lupauksen. Aina on joku syy miksi ei voi puhua. Oli se sit väärä päivä, kellon aika, muuta 'tärkeempää' tekemistä (kuten lenkkeily juuri sillä hetkellä), tai olen aloittanut väärin puhumisen.. Syitä aina tuntuu riittävän.
Ja kuitenkin kasvava pahaoloni kotona näkyy myös päällepäin. Ja joskus kun mies kysyy, että mikä on ja sanon, että edelleen tämä sama asia -> haluaisin puhua meistä, selvittää asioita, tutustua nykyiseen sinuun (välillä tuntuu, etten edes tunne enää miestäni kun ei puhuta mistään, myös hänelle sen kertonut).
No, mutta eihän sitä olis pitänyt sanoa, mies kun ärsyyntyy siitä, että kerron kuinka asiat on. Hänen mielestään pitäisi vain hymyillä ja olla onnellinen. Hän kun ei voi ymmärtää kuinka minulla voi olla pahaolla, kun hänellä on niin hyvä olla ja suunnitelmat selvät.
Sitä vaan ihmettelen ja olen häneltäkin kysynyt, että miksi ei sitten voi yrittää tehdä oloani paremmaksi (ja suhdetta), eikä vain pahemmaksi sillä, että suuttuu kuinka asiat on ja alkaa loukkaamaan minua erilaisilla asioilla ja kun huomaa että kuinka pahaoloni vain lisääntyy, niin jatkaa nälvimistä siitä.
Ihmettelen kuinka ihminen joka sanoo rakastavansa minua ja välittävänsä minusta voi käyttäytyä näin. Ja silloin kun tulee taas puhe siitä kuinka meidän asiat on ja että suhteen eteen pitäisi tehdä töitä jotta toimisi, kommunikoida ym. , kun yritän tiedustella asioita saan vastaukseksi 'en tiedä' tai 'lähe menee jos ahdistaa'.
Ymmärrän että asioista puhuminen voi olla vaikeaa (ei ole minullekaan helppoa), mutta miksi ei voi yrittää. Tän puhumisen olen yrittänyt niin monella tapaa tehdä hänelle helpommaksi, ehdottanut mm. että sovitaan aika esim. päivä koska puhutaan, niin ehtii miettiä mistä haluaisi puhua, valmistautua, tai että puhutaan joka viikko, hän voisi aloittaa kun hänelle olisi helpompi aika puhua ym. ym. Koska on sanonut useasti, että minä aloitan aina jotenkin väärin. On luvannut, että aloittaa itse, mutta eipä ole sellaista ihmettä tapahtunut. Suutuksissaan sanoo, että sitä saat odottaa (vaikka luvannutkin). Sit nauraa mulle ja sanoo et kuinka tyhmiä yrityksiä, mitä oon yrittänyt suhteen eteen tehdä. Olen myös esim. epätoivosena yrittänyt etsiä netistä vinkkejä parisuhteen toimimiseen ja yrittänyt esittää asioita hänelle. Mutta ei, myöhemmin saan kuulla kuinka säälittävä olen.
Mä yritän kaikkea, mutta tuntuu että hän vaan odottaa, että tää vaan menee eteenpäin päivä päivältä tekemättä mitään suhteen eteen. Tai niinhän tää meneekin, mutta ei kovin onnellinen pari kylläkään olla.
Hän sanoo, että hänellä on selvät suunnitelmat -> haluaa yhteisen uuden auton, talon, perheen. Niin minäkin, mutta haluaisin ensin suhteen kuntoon, että voisi tällaisia asioita toteuttaa. Tätä hän ei voi käsittää, että suhteen eteen pitäisi tehdäkin jotain että voisi saada haluamat asiat niin että kaikki toimisi ja olisi edes vähän enemmän onnellista. Silloin kun meidän välillä on rauhallista, eikä hänkään suutuksissaan, hän sanoo kysyttäessä että välittää ja haluaa olla minun kanssa. Hakee lähisyyttä, pusuttelee. Mutta esim. tämä pusuttelu ei tunnu minusta enää luontevalta ja mieluiten välttelenkin sitä. Hänkin sen tietää ja syyn siihen, eli ei tunnu hyvältä kun muuten meidän suhde mietityttää ja se ettei asioista puhuta. Mutta siinähän taas yksi syy lisää miehellä suuttua ja alkaa nälvimään ja loukkaamaan minua.
Minusta tuntuu, ettei mua arvosteta, eikä musta välitetä, oikeesti. Olen kysynyt häneltäkin, että tuhlaanko vaan aikaani yrittämällä ja toivomalla, että yhdessä tehtäis töitä suhteen eteen. Hyvällä tuulella sanoo, että en tuhlaa ja suutuksissaan toivottaa minut helvettiin.
Tuhlaanko siis aikaani? Olen miettinyt eroakin moneen kertaan, mutta en tiedä. Aina sanotaan, ettei se vaihtamalla parane. Jotenkin en vaan enää jaksa uskoa tuota. Olen jo menettämässä kokonaan toivoni tämän suhteen jatkumisesta.
Toisaalta luohan tuttu ihminen ja suhde turvaa, mutta eikös se 'turvallisuuskin voi viedä hengen, jos ei tämä polte minun sisältäni kuole'.
Mitä teen, pitääkö edelleen toivoa yllä (jonka olen jo melkein menettänyt) suhteen paranemisesta vai jatkaako matkaa eri suuntiin miehen kanssa??
Onko kenelläkään neuvoa, mielipidettä tms.??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet huomannut liian monta kertaa etta miehesi sinua kohtaan tuntema aliarvioiva ja vaheksyva kaytos ja kohtelu ei tunnu, kuulosta eika nayta oikealta eika reilulta.
Olet oikeassa, eihan se reilua olekkaan. Miksi sina jauhat samaa rataa ja haastat riitaa tuon ihmisen kanssa? Tiedatko, sinulla on vain yksi elama, on oikeastaan rikollista heitta se kallis lahja sioille, tuhlaamala kallis elaman energia tuollaiseen riitaan ja epasopuun. Sinun energia olisi paljon hyodykkaammin kaytetty vaikka auttamaan muita (ellet halua kohdistaa positiivisuutta itseesi).
Riitely ja epasopu EI ole normaalia elama. Normaaliin elamaan kuuluu toisen tukeminen ja eteenpain auttaminen (oli se sitten henkista tai ammattimailmassa tapahtuvaa)puolin ja toisin: suunnata kummankin voimavarat yhteiseen hyvaan.
Ellet tieda kuinka se tehdaan lue alaan liittyvaa kirjallisuutta ja opi.
Kirjoituksessasi oli paljon samanlaista käytöstä miehesi puolella kuin on minunkin ex-mieheni käytöksessä. Olemme eronneet kaksi kuukautta sitten. Syynä hänen liika alkoholin käyttö. Hän kuitenkin kovasti väittää rakastavansa minua, mutta käytöksessään ja puheissaan tuntuu vaan loukkaavan jatkuvasti minua. Ja myös tuntuu siltä, että keksii uusia juttuja, joilla voi sanallisesti lyödä. Sitten, kun sanon hänelle kunnolla takaisin niistä hänen sanomisistaan, niin hän alkaa taas kertoa, kuinka tykkää ja ei ikinä tule muita naisia, siis vakituisia kumppaneita jne.... Sitten kuitenkin suuttuessaan saan taas kuulla, että luulenko, ettei hän kelpaa muille ja että muut naiset ovat hänestä kiinnostuneita ja valmiita seksiin yms. Hän on myös tullut aika mustasukkaiseksi minusta ja tekee tarkistussoittoja. Me olimme parikymmentä vuotta naimisissa. Hän ei ymmärrä sitä, että toinen voi ottaa eron liiallisen alkoholin käytön vuoksi. Kun se ei hänen mielestään edes ole mikään ongelma. Hän voi kuulemma lopettaa sen ihan milloin vaan, kun niin päättää. Olen ehdottanut hänelle, että olisi juomatta vaikka puoli vuotta, niin nähtäisiin, saammeko asiamme järjestykseen, mutta hän vain haluaa jatkaa juomistaan. Vetoaa siihen, että hän kuitenkin hoitaa työnsä.
Sinä olet ollut suhteessasi vasta kolme vuotta. Ja koska miehesi ei halua keskustella ja muutenkin käyttäytyy sinua kohtaan huonosti. Niin, kuten edellinenkin vastaaja sanoi, niin näyttäisi siltä, että olette samassa tilanteessa vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Mies ei halua puhua silloinkaan. Sitäkö sinä haluat?
kuulu saivarrella naisten kanssa asioista. Mies haluaa tehdä työtä, harrastaa ja esimerkiksi rakentaa omakotitaloa tai kesämökkiä.
Sellaista miestä saa hakea, joka koko ajan jaksaa jankuttaa samoista usein turhista asioista.
Kyllä se asioista jankuttamisen halu vähenee iän myötä.
Tuntuu siltä, että olet jäänyt huomiota paitsi, mahdollisesti jo lapsena tai sitten olet saanut huomiota vanhemmiltasi pilvin pimein.
Mielestäni olet kuin hemmoteltu lapsi.
Kehitä itseäsi ja lue vaikka jotain hyvää kirjaa, jossa kerrotaan miehen psyykeestä ja miten naiset ja miehet eroavat toisistaan ihmisinä. Ei se avioliitto muuta miestä joksikin
psykologiksi. Ei ne miehet halua jauhaa aina samoja asioita, joista mahdollisesti eivät ymmärrä tuon taivaallista.
Jos vaihdat miestä, sama on edessä tai paljon pahempi, koska kuvaan voi tulla kuningas alkoholi ja sitten se vasta on mielenkiintoista se elämä.
Luulen, että sinun elämäsi on ihan liian helppoa.
Sinulla olisi hyvä olla perhe, johon panisit sen työpanoksesi ja miehestäsi tulisi vasrmaan ihan kiva isä.
Mutta tarvitset kyllä ennen sitä ammattiauttajan apua ja jos osoittautuu, että olet joku narsisti tai muuten..... niin paras unohtaa kaikki perhekuviot.
haluavat keskustella koko ajan esim. minun mieheni tykkää aina avautua jostakin ja minä haluaisin enemmän tehdä yhdessä asioita. Hän haluaa aina tietää missä mennään ja itse en edes pysty kertomaan läheskään aina, että mistäs nyt tuulee. Kun hän tilittää, niin minä olen kuuntelijan roolissa: "Voi, voi. Ai niin kävi sitten. Kyllä se sitten käyttäytyi typerästi."
Olen joskus sanonut hänelle, että olet itsekeskeinen ja hän on suuttunut.
Pitäisi aina muistaa, että suhteessa kumpikin tarvitsee tilaa. Minä ainakin kaipaan edes vähän omaa tilaa ja en jaksa koko ajan antaa huomiota toiselle ihmiselle. Jos en huomioi, niin toinen loukkaantuu ja alkaa kapinoimaan. Typerää.
'lähe menee jos ahdistaa'. itsehän sen jo kirjoitit...
Et kerro, miksi alunperin riitelette niin paljon? Mitkä ovat syyt riitojen takana? Erilaiset luonteet?
Se että nykyään riitojenne aiheena on puhumattomuus ja haluttomuus ratkoa ongelmia, on oikeastaan vain seuraus. Mikä on alkuperäinen syy / suhteenne ongelma? Siihen mielestäni teidän pitäisi nyt paneutua.
Itselläni ero edessä 3 vuoden avoliitosta. Syynä mieheni (paheneva) alkoholiongelma. Kieltäydyin pitkään näkemästä asiaa, mutta lopulta oli pakko taipua, kun oma henkinen hyvinvointi alkoi olla koetuksella. Mies ei ongelmaa myönnä edelleenkään, vaikka olen useasti yrittänyt aiheesta keskustella (huom, ei riidellä tai nalkuttaa). Kun tuo polku ei johda mihinkään, niin mulla ei muuta keinoa enää kuin lähteä toiseen suuntaan. Toivottavasti teille löytyy toisenlainen, onnellisempi ratkaisu!!
Pienet muutokset lähtevät aina kummastakin osapuolesta. Kannattaa huomioida se tosi seikka. Varmasti on olemassa jonkinlainen keino miehesi avautumiseen. Mieti, kysele ja kuulostele.
Kertomuksesi kuulostaa hyvin samalta kuin omani vielä vuosi sitten. Luulin löytäneeni elämäni rakkauden mutta mies osoittautuikin tunteettomaksi ja erittäin pahasti luonnevikaiseksi. Olimme yhdessä lähes neljä vuotta. Loppuaika oli kauheaa minulle joka halusi vain rakkautta, yritin selvittää asioita joka johti pahoihin riitoihin. Koko suhde vihdoin päättyi siihen että mies ei enää nähnyt muuta pakokeinoa kuin pettää minua, ei osannut puhua asioista joten päätti näyttää sen teoin, väkisin laittoi minut lähtemään,tiesi etten voisi sitä antaa anteeksi.
Näin jälkeenpäin kun ajattelee niin hävettää oma käytökseni jopa ystäviäni ja perhettäni kohtaan, niin hyvin mies osasi manipuloida itseni heitä vastaan. Koko ajan voin suhteessa pahoin mutta jostakin syystä aina uskoin että asiat muuttuvat ja jatkoin. Lihoin lähes 20kiloa, kärsin masennuksesta.
Suhteen päätyttyä olin aivan rikki, en ymmärtänyt miten joku voi minulle näin tehdä, tunsin häpeää ja syyllisyyttä. Mutta jonkin ajan surtuani piristyin ja aloin näkemään uusia mahdollisuuksi elämässäni. Aloin innostua uusista asioista, jopa aina karttamani liikunta tuntui mahtavalta ja ulkönäköni koheni silmissä. Oli ihanaa olla vapaa ja päättää omista asioista, päästä irti alistetun roolista.
Nykyään olen ONNELLINEN, Löysin miehen jonka kanssa nauttia normaalista parisuhteesta, tehdä asioita yhdessä, käydä kylässä, harrastaa! Osaan myös arvostaa sitä mitä minulla nyt on.Aluksi tuntui oudolta ja ihmettelin voiko näin hyvältä tuntua jonkun kanssa, huomasin kuinka isossa valheessa olin monta vuotta elänyt.
Neuvoisin sinua tekemään päätöksen ennenkuin miehesi pakottaa sinut siihen tekemällä jotain pahempaa.