Tällä palstalla haukutaan aika paljon yksinhuoltajia, miksi?
Luulisin, että minunkaltaisiani yksinhuoltajia on tässäkin maassa satoja, jotka ovat yksinhuoltajia juuri siksi, että mies kärähti uskottomuudesta.
Kun käry kävi, kaivoin selkärankani, pakkasin tavarat, otin lapset kyytiin ja hommasin meille oman kodin, johon pettävä osapuoli ei kuulu.
Parisuhteella, jossa toinen käy vieraissa, en tee mitään.
Keskustelun taso tällä palstalla on muutenkin ala-arvoista. Ajatelkaapa niitä ihmisiä, jotka totuuden paljastuessa haluaisivat apua täältä. Sitä ei tule, vaan katkeraa älämölöä puolin ja toisin. Onneksi en itse eksynyt suruineni tälle palstalle helmikuussa 2005.
Luulisin, että minunkaltaisiani yksinhuoltajia on tässäkin maassa satoja, jotka ovat yksinhuoltajia juuri siksi, että mies kärähti uskottomuudesta.
Kun käry kävi, kaivoin selkärankani, pakkasin tavarat, otin lapset kyytiin ja hommasin meille oman kodin, johon pettävä osapuoli ei kuulu.
Parisuhteella, jossa toinen käy vieraissa, en tee mitään.
Keskustelun taso tällä palstalla on muutenkin ala-arvoista. Ajatelkaapa niitä ihmisiä, jotka totuuden paljastuessa haluaisivat apua täältä. Sitä ei tule, vaan katkeraa älämölöä puolin ja toisin. Onneksi en itse eksynyt suruineni tälle palstalle helmikuussa 2005.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pakkasin lapsen ja tavarat noin kolme vuotta sitten mieheni uskottomuuden ja rakastajatterensa raskauden takia.Eli minusta tuli tahtomatani yksinhuoltaja.Ja voi miten meitä halveksitaan tällä palstalla!
Kaikki yleistetään!Me ollaan jotain kamalia miestennielijöitä kaikki, vaikka koskaan, en koskaan halua aiheuttaa sitä tuskaa ja surua kenellekkään naiselle viemällä lapsilta isän ja vaimolta miehen!
Olen sen itse kokenut ja tiedän kyllä miltä se tuntuu.Koko elämä menee uusiksi.
Ja nyt siis kuulun tuohon yksinhuoltajien sakkiin, joita kaikki naiset halveksii.
Arvatkaa vaan onko mukavaa sanoa kenellekkään kysyttäessä, että olen YH?
Jo sanana kamala.Niin, että ajatelkaa kuitenkin ennenkun haukutte KAIKKI yksinhuoltajat.
Miespuolinen yksinhuoltaja aiheuttaa kunnioitusta, mutta naispuolinen on vamppi ja huora ja miesten viejä, vaikka todellakaan se ei pidä paikkaansa läheskään kaikkien kohdalla. Se sattuu ja loukkaa kaiken sen jälkeen mitä on kokenut.
Kenestä tahansa, jolla on lapsia saattaa tulla yksinhuoltaja minä päivänä tahansa.Ilman, että on voinut siihen vaikuttaa.Oli syy sitten kuolema, onnettomuus tai mikä tahansa muu.
Miksi se yksinhuoltaja on naisten mielestä niin paha?
Samalla tavalla minusta tuli YH. Mies petti ja teki lapsen toiselle naiselle. Joten kaikki varmaan ymmärtää, että tässä tlanteessa ei voi kuin tulla Yh:ksi tahtoi sitä taikka ei.
Minulla on ihan samanlainen arvomaailma kuin sinulla, etten todellakaan voisi samaa tuskaa tuottaa kenellekään toiselle.
Itse olen kyllä ylpeä Yh-taustastani, siinä mielessä, että olen selvinnyt yksin tästä arjen pyörityksestä.
Jokainen yksihuoltaja olkoo ylpeä saavutuksestaan. Jos joku teitä arvostelee, niin hän todellisuudessa paljastaa vain oman vajavaisuutensa, joten niiden kommenteille tulee nauraa pitkät ja makoisat naurut.
Hauskaa Uutta Vuotta kaikille yksinhuoltajille!
21 vuotta, siis ylpeä.
en eläessäni ole hävennyt sanoa olen yksinhuoltaja nyt, aina ja ikuisesti.
YH-äidit ovat ihania. Panna paukautan niitä ja lähden kotiin. Jätän keittiön pöydälle lapsille karkkia lähtiessäni.
" Kun käry kävi, kaivoin selkärankani, pakkasin tavarat, otin lapset kyytiin ja hommasin meille oman kodin, johon pettävä osapuoli ei kuulu."
"Parisuhteella, jossa toinen käy vieraissa, en tee mitään."
No kyllähän se vähän käy itsetunnon päälle mutta kannattaako sitä tuhota lapselta ehjä koti omassa kostonhimossaan. Ei erot ole niin yksinkertaisia aina riitaaan tavitaan kaksi. Ongelmatilanteissa punnitaan ihmisen älykkyys. Onhan näitä naisia jolla on lapsia joka jampankanssa, mutta ei vaan ole löytynyt sitä oikee, hmm jostain syystä.
Kiitos mielipiteestäsi.
En rikkonut lapsiltani ehjää kotia. Koti ei ollut ehjä siinä mielessä, jollaisena minä sen ymmärrän, vaan; äiti, isä, kaksi lasta ja isän toinen "vaimo".
Parisuhde, jossa toisen pitäisi jakaa puolisonsa, ei sovi minulle. En olisi edes lasten takia voinut teeskennellä. Ja teeskentely on asia, jonka lapset taatusti huomaavat jossakin vaiheessa. Olsinko antanut heille taakan kannettavakseen, kun he vanhempina huomaisivat minun kestäneen huonoa kohtelua takiaan?
Koston himossa en tehnyt mitään. Tulimme ex-mieheni kanssa keskustellessamme siihen lopputulemaan, että oikea ratkaisu on tämä. Meillä ei ollut riitaa, vaan mieheni löysi toisen.
kun nainen kestää petturisiippaansa on se tyhmä. Kun lähtee kävelemään rikkoo lasten elämän ja kodin. naisten osa on vaan kärsiä näköjään, äijät saa tulla ja mennä miten huvittaa?
elämä ellei osaa jakaa, yhtään. Näen jakamisen hieman laajemmin. Minulla on esim. 30 vuotta vanha suhde erääseen mieheen - ihan ystävyyssuhde, mutta mistäpä mieheni sitäkään "tarkistaisi", täytyy vain luottaa. Sitten tuoreempia miespuolisia ystäviä on useita - heistä kaksi nuorinta on minua yli puolet nuorempia. Mieheni luottaa. Lasteni mielestä on erittäin siistiä, että heitä vain hieman vanhemmat komeat nuoret miehet jaksavat hengailla tällaisen vanhan eukon kanssa... Siis tahdon sanoa, että ehjässä kodissa pystytään jakamaan. Vaikka "löytää toisen" niin se ei välttämättä merkitse mitään. Merkityksen saa tietää vain, jos toinen kertoo.
Voisitko sä ystävällisesti kertoa miksi sä hengailet joittenkin lastesi ikäisen nuorten miesten kanssa? Mahtaa teillä toisaan olla melkoinen liitto, jos ja kun miehesi sen kun vaan luottaa.
Ei ole minun asiani enempää arvioida, mutta mitä ihmettä sinä teet joillain nuorilla miehillä? En oikein ymmärrä. Jos kerran lapsetkin sen tietävät.
jos toinen siinä pettää ja valehtelee toiselle. Mieti minkä kuvan annat lapselle, jos jäät sellaiseen suhteeseen ja jos vielä kaiken päälle antaisit itseäsi kohdeltavan ala-arvoisesti lasten nähden ja kuullen?
En ole liiemmin tutustunut tähän palstaan, joten on vaikea kommentoida yksinhuoltajien herjaamista. Sitä vastoin mainitsemasi syy yksinhuoltajuuteesi askarruttaa hieman.
Koin viime kevään karvaasti sen, miltä tuntuu kun vaimo jää kiinni suhteesta jota oli kestänyt useita kuukausia.
Vaikea se oli. Mielessä pyöri kaikenlaista paskaa. Sitä kävi läpi omaa huonoutta jne. Mutta missään vaiheessa ei tullut mieleen pistää eroa vireille.
Vitsi meillä on takana vuosia kestänyt yhteinen avioliitto, josta maan mainioimmat lapset jne. Suurin huolen aiheeni oli/on se, että onko tuo mies vienyt hänen sydämen ja että onko minussa mitään jolla voin vast edes pitää hänet.
Kuulostaa varmasti nössöltä, mutta näin on. Tosin tätä miestä kohtaan en sympatioita kokenut ja siitä mitä tein en kehtaa edes kertoa.
Minusta pahinta pettämisessä on se, että se saa aikaan pelon tunteen, jossa pelkää menettävänsä toisen. Mihin logiikkaan perustuu se että haetaan välittömästi eroa?
Mieheni on edelleen tämän naisen kanssa. "salasuhdetta" kesti noin kaksi vuotta, eli he ovat eläneet yhdessä nyt nelisen vuotta. Meidän suhteemme oli pituudeltaan n. 7 vuotta.
Jos en olisi ottanut eroa, kuka tietää, missä tilanteessa elämämme olisi nyt. Olisi lapset, ehjä koti ja isiä ja äitejä tuplamäärä.
Kuten jo aiemmin olen sanonut, minulle ei sovi moniavioinen parisuhde. Luulen, ettei se sovi useimmalle. Siinä vaiheessa, kun pitkä suhde tuohon toiseen naiseen paljastui, olin jo menettänyt toisen.
Nyt kun akuutti tapaus on jo takana päin, voin sanoa, että hyvin tässä kävi. Olemme varmasti molemmat tyytyväisempiä elämäämme nyt ja mitä lapsiin tulee, heillä on asiat ihan hyvin. Kaksi ehjää kotia.
..eli kaksoiselämää ja sinä vaan yksin jäämisen pelossa leivot turpiin miestä, kerjäät muijaa huomioimaan sut ja pyytelet anteeksi olemassa oloas.
kuka noin selkärangatonta nössöä viittis kattookkaan?!
En ole yksinhuoltaja, vaan meillä on yhteishuoltajuus ex-mieheni kanssa. Lapset asuvat kuitenkin pääsääntöisesti ja ovat kirjoilla luonani.
Syy eroomme oli juurikin se, että mieheni oli jo muodostanut hyvinkin vahvan tunnesiteen tämän naisen kanssa. Ilmeisesti vakka löysi kantensa.
Enhän voinut tuossa tilanteessa jäädä vaatimaan mieheltäni tunteita, joita ei enää minua kohtaan ollut.
Jos sinun vaimosi olisi halunnut avioeron, olisit nyt itse yh tai vaimosi olisi. Silloin sinua ei arveluttaisi syyt, koska vaimo teki päätöksen puolestasi ja saisit sympatiapisteet kätevästi itsellesi.
Sun pitäisi kohdata ”ihan aikuisten elämässä” mut! Luulen poju että sulla tulisi pupu pöksyyn.
Olen ehkä epävarma suhteessa naisiin tai vaimooni, mutta sinun kaltaiset pystyn ottamaan vastaan ihan koska vaan.
noinhan tuo useinmiten menee. Kaikki on suhteessa ok, mutta toinen menee ja rakastuu/ihastuu/hullaantuu toiseen. Sehän on vain elämää, ei sen enempää! Tottakai se herättää petetyssä erilaisia tunteita - kamalaa olisi, ellei herättäisi. Monet vain eivät osaa ollenkaan käsitellä tunteitaan - ja iskevät piliit pussiin, ottavat eron. Siten asian ydintä ei tarvitse kohdata. Pääsee karkuun.
toiseen ja jatkaa elämäänsä hänen kanssaan, niin mitä petetyn vaimon pitäisi tehdä? Joo, elele vaan täällä me lasten kanssa ootellaan.
Jos ymmärsin oikein, tää aloittajan tapaus meni niin, et mies halusi olla toisen kanssa. Minkälaisen mallin siitä lapsetkin saa jos sellaista olis.
kaikki ei halua olla kynnysmattoina.
väität. Aina pettäjä ei edes rakastu näihin kakkosiin saatikka haluaisi heistä edes mitään pysyvää muuta kuin pelkän panon.
Mieti miltä tästä petetystä ehkä tuntuu, kun hänelle on vuosia valehdeltu ja pimitetty asiaa samalla jatkuvasti pettäen. Luulen, että sinäkin siinä vaiheessa iskisit kamppeesi kasaan ja lähtisit ovet paukkuen.
Ei se, että petetään tunnu niin kipeältä, vaan kaikki tähän liittyvä valehtelu ja salailu joka on kestänyt ehkä jo pitkiäkin aikoja. On myös sellaisia ihmisiä olemassa, jotka aavistavat nämä asiat, mutta eivät vain saa niitä todisteita kuin vasta vuosien päästä.
Voit olla varma, että kaikissa tapauksissa tällaisista liitoista lähtö ei todellakaan ole mitään karkaamista helpompaan, varsinkin jos joutuu lapsensa jättämään kotiin tahtomattaan. Tällaistakin valitettavasti tapahtuu, koska petetty puoliso ei enää yksinkertaisesti jaksa elää valehtelevan pettäjän kanssa
Jaa EevaMarialle tiedoksi. Mieheni sanoi, että kyseessä ei ole mikään platoninen ystävyyssuhde, vaan jotain ihan muuta ja hän haluaa jatkaa suhdettaan tähän naiseen. Minä tein eropäätöksen, eikä mieheni pannut yhtään vastaan. Jos kyse olisi ollut hetkellisestä hairahtumisesta ja mies olisi katunut, olisin toki voinut jatkaa, mutta välinpitämättömyyteen en olisi voinut alentua loppuelämäkseni. Enkä näkisi oikein terveenä skenaariona lastenikaan tottuneen ylpeinä ajatukseen, että "isi hengailee kahden naisen kanssa"
Olen myös katsonut peiliin hyvin rehellisesti ja huomannut omat virheeni, mutta uskottomuus tuli ihan pyytämättäni. En ymmärrä ajatusta, että parisuhdetta, jolta minun mielestäni tällä tavalla lähti pohja, pitäisi jatkaa hampaat irvessä. Siinä mielessä ero oli helpompi ratkaisu, että tajusin selvittelytyön vievän niin paljon energiaa ja aikaa, että samalla vaivalla perustaisin parikin uutta parisuhdetta. Ja kaiken a ja o on, että myös mieheni ajatteli samoin varmaan. En ole tippaakaan kristillinen ihminen, joten kärsimys elämän tarkoituksena tuntuu hyvin kaukaiselta.
Tuohon salailuasiaan yhdyn täysin. Meillä kariutui monikin loma yms. suunnitelma tämän suhteen takia. Jälkeenpäin mietin, että jotkut matkat jäivät väliin ihan siitä syystä, ettei rahaa enää ollut lähteä perhelomalle.
Muutaman kerran exäni kävi "työmatkoilla", jotka tunnusti sitten ihan siviilimatkoiksi tämän naisen kanssa. Pitkät viikonloput ainakin Roomassa ja Amsterdamissa. Ne olivat meiltä muilta perheenjäseniltä pois ainakin ajallisesti.
Turha kait mainitakaan monista ylityöilloista ja palavereista, joita ei todellisuudessa ollutkaan.
Samoin minua loukkasi eräs joululahja, jonka sain. paketti salmiakkia lentokentän tax freesta, josta naisystävälle oli tarttunut Chanelin kosmetiikkapakkaus, joka maksoi kolmatta sataa euroa. Käytän itse ko. tuotteita ja tuli mieleeni, että uusi nainen oli nähnyt niitä omassa kodissani, koska luomiväri ja tuoksu olivat täsmälleen samat. Mieheni kertoi naisen toivoneen niitä lahjaksi. Minulta ei edes toiveita kyselty. Em. kuulostaa pikkujutulta, mutta jotenkin siinä kiteytyi arvojärjestyksemme.
hyvä kun erosit tuollasesta ukosta joka on noin julmasti kohdellut sinua.
Kyllä ne osaa nöyryyttää ja törkeitä on uudet naiset jotka menee yhteiseen kotiin vaikka ei olla vielä edes erottu.
Onnea elämään ja varmasti mies katuu vielä monta kertaa kun herää!
Siitä on jo kohta vuosi. Tulin kipeäksi kesken työpäivän ja tulin kotiin.. ja löysin silloisen avomieheni sängystä toisen naisen kanssa.
Tottakai murruin. En tiennyt pitkään mitä olisin ajatellut, en tahtonut rikkoa lapsilta kotia.
Sen jälkeen alkoi väkivaltainen käytös mieheltä.
Vain muutama viikko myöhemmin hän tuli kotiini (silloin vielä yhteiseen kotiimme) keskellä yötä humalapäissään riehumaan. Toinen lapsista ei ollut kotona onneksi silloin.
Keskellä yötä otin toisen lapseni, hänen tavaransa ja hieman omia tavaroitani ja juoksin autolle. Mitä siinä tilanteessa muuta olisi voinut tehdä, jos toinen uhkaa tappaa ja lyö.
Viimeinen tikki tähän oli se, että mies tuli taas kerran käymään ja keskustelemaan lasten kasvatuksesta, joulusta.. yms. Lapset eivät onneksi olleet paikalla, kun lensin ulos omasta kodistani.
Lääkärissä käynnin jälkeen, murtumien ja mustelmien jälkeen päätin tehdä rikosilmoituksen.
Tässä siis voidaan sitten todeta, että tässä tapauksessa ehkä mielummin (olisi kuinka itsekästä tahansa) olisin mielummin yksinhuoltaja.
Ja voi taasen kerran todeta, että on ollut hyvin sinisilmäinen ja ehkä taas oppinutkin jotakin.
ei ole meidän vika jos näin käy.. ja minusta siihen ainoa järkevä ratkaisu on eroaminen lopullisesti ja uuden elämän aloittaminen, vaikka kuinka vaikealta tuntuisi. Maailma on miehiä täynnä ja jollei osata situoutua niin antakaa ihmiset olla. Turhaan roikkua suhteessa mikä ei toimi mihinkään suuntaan ja johtaa turhiin murheisiin.
Kuten maailmassa yleensäkin, ihmiset ovat erilaisia. Niin yksinhuoltajat, sinkut, pettäjät ja petetyt.
Mihin voit vaikuttaa niin omaan mieleesi ja siihen mitä saat täältä.
minun miehelläni sattui olemaan suhde yh:n kanssa. Kun suhde sitten loppui, mieheni aloitteesta, halusi nainen kiusata minua ja syytti minua tapahtuneesta. Tai puolusteli itseään sillä, ettei hänen elämänsä ole helppoa. Niin, en tunne mitään sympatiaa häntä kohtaan, miksi tuntisin, mutta en lähde myöskään yleistämään, että kaikki yh:t käyttäytyisivät näin. Meitä on moneksi olemme sitten mitä "säätyä" tahansa.