Perheeni taru on päättynyt. Olen nyt "osa-aikaisä" ja näen lastani liian vähän. Myös exään on kauheasti tunteita ja perhettä kova ikävä. Ihan paskalta tuntuu tää tilanne ja sydämestä ottaa. Voimat vähissä ja kauheesti pitäisi jaksaa. Uni ei tuu tai heräilee kuin heräisi painajaiseen..joka onkin totta!..Suloinen poikani. anteeksi!
Mistä iloa?
Surun murtama
4936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moni fiksu mies ei nykyisin uskalla mennä naimisiin juuri siitä syystä, että tulee ero, vallankin jos mies on hiljainen ja ns. tylsä, niin sitä suuremmalla syyllä, siis se pelko menettää lapsensa. Ikävä on suunnaton.
En ymmärrä nykynaisia alkuunkaan.
Miehillä ei ole enää mitään mahiksia niillä markkinoilla.
Ikävä ja suru on suunnaton. Veljeni (läheinen) kuoli kesällä, mutta se oli jtn paljon helpompaa hyväksyä...Ja hiljainen ja tylsä en ole ollut.
josko ei olisi vieläkään liian myöhäistä?
Meinaan jos järki olisi kasvanut päähän ja tajuaisi että myönnytykset ovat osa liittoa?
Jospa puolisosi vielä rakastaisi sinua?
Ihmiset eivät tajua että tämä on heidän ainoa elämänsä, ja virheet ovat elämän mittaisia. Hetkessä on helppo puoliso jättää, koko loppuelämäksi. Mitä siitä saa? pahan olon koko loppuelämäksi?
Elämä on kuitenkin oppimista, ja sopeutumista, ja anteeksi antamista, koko lopun elämän.
Exälläni on nyt ihana, kunnollinen kumppani, joka majailee jo tiiviisti exäni ja muksuni luona. Vuoroviikoin oma poikansa mukana...Täydellistä!?..heille!..mulle vaan lisää tuskaa tietoisuus kaikesta...Minäkin voisin olla samaa kuin tuo nykyinen isäpuoli, paitsi enemmän..mutta ei huolita eikä edes haluta uskoa mahdolliseksi..Vaikea uskoa että rakkaus kuollut...