Hei,
tämä viesti on 7 sivua pitkä word-asiakirjana. Jos ei halua lukea niin pitkää juttua, ei kannata edes aloittaa. Toisaalta:
Tässä on loistava kuvaus narsistisesta ihmisestä.
Sanalla suku tarkoitan jatkossa: Miehen äitiä, veljeä, sisarta ja tämän puolisoa sekä sisaren tytärtä ja tämän puolisoa.
TAUSTAA
Olen 53-vuotias nainen ja tapasin mieslesken viime keväänä sattumalta chatissa. Mies oli jäänyt leskeksi noin vuosi ennen tapaamistamme. Suhde oli lapseton, ja avioliitto oli kestänyt 3 vuotta. Kolme päivää tapaamisemme jälkeen mies toi osan tavaroistaan luokseni, ja asettui taloksi. Ryhdyin hoitamaan miestä. Pesin hänen pyykkinsä, laitoin ruoan, hoidon kivut ja säryt. Lohdutin parhaan kykyni ja taitoni mukaan. Mies oli täysin raitis eikä hänellä ole koskaan ollut ystäviä.
Seurustelun alussa mies ylisti edesmennyttä puolisoaan, ja vertasi minua tähän. En ollut hänen mukaansa "rakkauden arvoinen eikä minua voinut rakastaa". Hänen edesmennyt puoliso oli rakkauden arvoinen ja hän osasi rakastaa miehen mukaan. Edelleen mies kehotti minua "parantamaan hiukan", jonka jälkeen ehkä "ansaitsisin tulla rakastetuksi". Yllytyshulluna minä todellakin yritin vielä parantaa itseäni. Siivosin entistä kiihkeämmin. Kokkasin entistä parempia herkkuja. Olin vieläkin myötätuntoisempi, vaikka joskus ihmettelinkin, miksei mies kaikesta huolimatta minua rakastanut?
MIEHEN ÄITI
Miehen äiti on köyhä leski. Miehen isä kuoli noin 53 vuotta sitten, jonka jälkeen äiti on elänyt sanojensa mukaan vain lapsilleen. Tosin lapset ovat olleet huostaan otettuja noin 3-4 vuotta, mutta mitäpä näitä muistelemaan. Turvattoman lapsuuden takia neljästä lapsesta yksi sairastaa vaikeaa skitsofreniaa, toinen elää täysin maailmasta eristyneenä vanhana poikana, joka viettää kaikki lomansa äitinsä kanssa kahden. Kolmas lapsi eli miesystäväni on persoonallisuushäiriöinen. Jäljelle jää enää neljäs lapsi, joka äitinsä puheiden mukaan on hiukan yksinkertainen eikä hänelle voi edes pankkikorttia luottaa. Koskaan ei nimittäin tietäisi mitä tapahtuu..
Kesä 06 meni ja mies lomaili äitinsä ja veljensä kanssa viikon Itävallassa. Lopulta tuli miehen äidin tapaamisen aika. Tulin miehen asunnon pihaan, ja jäin istumaan verannalle. Sisään en uskaltanut mennä, koska surutalo pelotti minua. Mies asteli reippaasti asuntoonsa sisälle, ja äiti tuli terassille, ja alkoi loputtoman yksinpuhelunsa sananmukaisesti.
Ensimmäisellä tapaamiskerralla äiti kertoi ainoastaan poikansa ja tämän vaimon ideaalisesta suhteesta. Hän kuvaili yksityiskohtaisesti pariskunnan elämää häämatkoja myöten. Edelleen hän liikuttui yksinpuhelussaan kyyneliin muistellessaan rakkaan miniänsä kuolinkamppailua. Tunteenpurkauksen hellitettyä hän alkoi kuvailla poikansa asuntoa, jossa edelleenkin kaikki edesmenneen puolison tavarat on laatikoissa ja kaapeissa. Poika ei kuulemma niitä anna ottaa pois, ja minun pitäisi tämä jäämistön siivoaminen tehdä. Nielin kyyneleitä, kun mies huiskutti yläkerran ikkunasta minulle. Järkytyin tilanteesta syvästi.
Toisella kertaa äidin puhetulva käsitteli samaa teemaa eli pojan hyvää vaimoa ja heidän avioliittoaan. Tälläkään kerralla minä en muuta kuin hymyilin ja nielin kyyneleitä. Minulta ei kysytty mitään.
Kolmannella kerralla äiti keskittyi haukkumaan omia sukulaisiaan kuten myös neljännellä vierailukäynnillä. Viidentenä kertana menin pesemään miehen äidin pyykkejä mm. alushousuja, jolloin äiti totesi minun olevan säälittävä vammainen, koska olin saanut kortisonipiikin pyykinpesupäivää ennen ranteeseeni, enkä voinut nostella raskaita pyykkejä yksin. Nivelreumastani äitiä oli jo pojan taholta informoitu, jolloin äiti katsoi parhaaksi kuvata, miten ihminen voikin kävellä rumasti, jos on esim. polvessa ja lonkassa jotain vikaa. Nielin tämän kaiken, mutta kieltäydyin tämän jälkeen enää tapaamasta miehen äitiä.
Edelleenkään äiti ei jättänyt minua rauhaan, vaan viestitteli pojalleen ahkerasti mm. sitä, kuinka huono nainen MINÄ olen, koska en edes pidä sukulaisiini suhteita yllä. Tästä asiasta en ollut miehen äidille puhunut mitään. Sanoin miehelle, etten enää halua olla äidin kanssa tekemisissä ja päätös on pitänyt siitä lähtien. Päätöstäni lujitti tekstari, jonka mies oli osoittanut äidilleen vaikka lähettikin sen vahingossa minulle. Siinä luki näin:
"NN pelkää sinua äiti, koska olet niin vahva. Eilen illalla NN pyysi minulta ja sinulta anteeksi, koska on niin syvästi loukannut meitä."
Minun järkeni mukaan minä en ole loukannut ketään, koska minä en ole vierailukäynneilläni edes saanut sanoa mitään!! Puhumattakaan siitä, että olisin pyytänyt anteeksi. Miehen mukaan äidille piti lähettää tällainen viesti, koska jos hänen olisi sanonut äidin loukanneen minua, äiti ei olisi enää suostunut tapaamaan poikaansa.
VÄKIVALTA
Vähitellen seurustelun aikana henkinen väkivalta muuttui fyysiseksi. Mies läpsäytteli, piti kiinni etc. Heti kun asiat eivät miellyttäneet, hän puki takkinsa päälle ja sanoi lähtevänsä toisen naisen luokse. Noita lähtöjä tuli usein, ja samoin takaisinpaluita ja anteeksipyyntöjä. Mies vannoi ettei enää koskaan, ja lähes heti vannottuaan pakkasi reppunsa ja lähti. Minä hulluuksissani rukoilin takaisin, koska luulin tehneeni jotain väärin. Pyytelin anteeksi ja kestin lämäytykset ja potkimiset. Toivoin niiden jossain vaiheessa loppuvan, koska mies vannoin niiden loppuvan. Hän vannoi tämän pyhästi Jumalan edessä ja oman kuolemansa kautta. Totesin, ettei monen draama ollut asiallista, mutta mies eli omassa hullussa maailmassaan.
Kolme viikkoa mies haukkui minua, koska en halunnut olla hänen äitinsä kanssa tekemisissä. Edelleen minua haukuttiin siitä, etteivät sukulaiset minua hyväksy. Väite tuntui aika mahdottomalta, koska en ollut miehen muita sukulaisia koskaan tavannut. Mies kuitenkin väitti, että minusta ja meistä puhutaan. Hänen käsityksensä mukaan meidän pitäisi " elää avoimesti ja mm. kertoa kaikki rehellisesti hänen äidilleen suhteestamme". Ihmettelin mitä meidän suhteemme miehen äidille kuuluu. Miehen mukaan kuuluu, koska etenkin sitten, jos menee huonosti niin äiti puuttuu asioihimme! Olin sanaton tämän suunnattoman viisauden edessä, joka putkahti 56-vuotiaalta leskeltä!
Syksyn myötä suhde jatkui edelleen. Mies oikutteli ja kiukutteli. Ei saanut nukuttua, joten syy oli minussa. Joka toionen päivä oli migreeniä, joten syy oli minussa tietenkin. Minun lääkkeeni mies huuhteli kurkustaan alas, ja viis veisasi minun niitä reseptilääkkeitä tarvitsevan sairauteni hoitoon. Joskus harvoin yöpyessään kotonaan mies saattoi aamulla soittaa minulle, ja pyytää tuomaan kiireesti särkylääkettä kun "niska on tulessa". Asuin 100 km:n päässä ja miehen kävelymatka apteekkiin oli 200m. Kehotin miestä kävelemään itse apteekkiin ja hakemaan lääkkeensä. Myöskin opastin miestä tulevaisuutta varten varautumaan toistuviin migreeneihinsä siten, että ostaa itse itselleen lääkkeet eikä ota minun lääkkeitäni. Mies närkästyi kovin, mutta kunnon uhrin tapaan hän "tyytyi" tähän järjenvastaiseen ratkaisuuni.
JÄÄMISTÖ
Suhde eteni ja vihdoin oltiin vaiheessa, jolloin minäkin uskalsin lesken kotiin. Aluksi kävin vain pikaisesti, ja pyysin miestä poistamaan mm. parfyymipullot ja edesmenneen puolison korut kirjahyllystä. Menin tämän jälkeen uudelleen, ja pyysin taas miehen poistamaan mm. edesmenneen puolison hammasharjan kylpyhuoneesta. Tätä jatkui pari kuukautta, kunnes lopulta itse menin siivoamaan asuntoon ja pakkaamaan jäämistöä. Prosessi oli hyvin raskas, koska mies lähinnä toimi tässä asiassa statistina. En tietenkään selannut papereita enkä katsellut kuvia, mutta heitin pois likaisia lakanoita ja tyynyliinoja.
JOULUAATON VALMISTELUA
Joulukuussa alkoi aaton valmistelu. Käytiin ostamassa joululahjoja ja läpsiminen potkimisen säestämänä jatkui tavaratalossa. Tällä kertaa syy oli se, ettei autoa löytynyt ja minä hätäännyin. Taisi muutama kyynelkin valahtaa poskelle. Mies ei kovin paljon asian vakavuutta ymmärtänyt, koska miehelä itsellään ei ole ajokorttia eikä autoa. Niinpä hän sankarillisesti selviytyi tilanteesta läimäyksillä. Lopulta minä löysin auton turvamiesten kanssa, ja mieskin saapui paikalle suu täynnä viisautta siitä, miten hän olisi kyllä osannut tilanteen hoitaa.
Tietenkään minua ei kutsuttu suvun pikkujouluun. Miehen äiti informoi poikaa tästä hyvissä ajoin, ja syyksi esitettiin minun olemassaoloani. Tästä tietenkin mies syyllisti minua viikkoja. Asian takia mies oli hyvin ahdistunut. Pikkujoulukekkereistä sitten lähetettiin meille tekstareita, ja kerrottiin kuinka mukavaa siellä on. Edelleen vaadittiin meidän heti sitoutuvan ensi kesänä lähtemään Kreikan saaristoon erään sukulaisen 40-vuotissyntymäpäivää viettämään. Mies vastasi, ettei oikein voinut lähteä kun piti edesmenneen puolison hautakivi ostaa. Kohteliaasti hän kuitenkin pyysi sukuaan Tapaninpäiväjuhliin kotiinsa. Tähän suku suostui.
Näin joulu siis lähestyi. Mies nautti pikkujouluista minun ja tyttäreni perheen kanssa. Hän sai tyttäreltäni lahjoja, joista oli kiitollinen. Mies eli kuitenkin omaa todellisuuttaan, joten joullukortit hän lähetti tunnollisesti omille sukulaisilleen ja edesmenneen puolison sukulaisille. Jostain syystä joulukortti minun tyttärelleni ja hänen perheelleen unohtui. Jälkikäteen mies sanoi, ettei edes tullut sitä ajatelleeksi. Tietenkin mies osti lahjoja äidilleen, veljelleen ja sisarelleen valmistellessaan tapaninpäiväjuhlia. Minun oli myös määrä olla paikalla säteilevänä ja onnellisena. Mies valmensi minua sukulaiskohtaamiseen mm. siten, että meidän tulee näyttää kaikille olevamme hyvin onnellisia, jonka jälkeen häntä ja minua tullaan kutsumaan vieraisille. Pienen hetken ajattelinkin niin olevan parasta. Kaikki muuttuu hyväksi jälleen, jos vaan minä olen aseistariisuvan kaunis ja lumoava! Kävin siis miehen asunnossa siivoamassa 50-vuotispäivänäni, koska en halunnut päiviäni viettää kotona. Laitoin joulukuusen ja pyykkäsin. Miehen palatessa työstä olinkin jo laittanut ruuat, paistanut tortut ja puhtaat vaatteet roikkuivat narulla. Omasta mielestäni olin toiminut oikein hyvin!
Pari päivää myöhemmin alkoivat silmäni avautua. Mies sai paljon kortteja, jotka hän sitten yksitellen minulle esitteli mauttomalla tavallaan. Kortti kortilta hän kertoi kuinka minua ei niissä missään mainittu. Kortit olivat hänen suvultaan ja edesmenneen puolison suvulta. Tällä tavalla mies halusi osoittaa, kuinka minä olen sittenkin ulkopuolinen ja vieras. Hänellä on sukunsa ja ns. lähipiirinsä, ja minä olen hänen ja hänen edesmenneen puolisonsa kodissa, jossa minulla ei hänen miestään ollutkaan tarkemmin ajatellen oikeutta olla.
Tästä kaikesta oli ahdistunut, mutta mies lohdutti kuitenkin sanomalla meidän rakentavan yhteisen joulun minun kotiini. Minun ei hänen sanojensa mukaan tarvinnut huolehtia Tapaninpäiväjuhlasta.
JOULUAATTO
Joulun aattonaatto vietettiin tyttäreni perheessä, ja mieskin sai taas paketteja. Mies ei itse ostanut lahjoja sen suuremmin minulle kuin tyttärellenikään eikä tämän perheelle. Samana päivänä veimme myös kynttilän miehen edesmenneen puolison haudalle.
Jouluaattona mies oli hyvällä tuulella. Uudet unilääkkeet olivat tehonneet hyvin. Nousin sängystä ja menin keittiöön. Kolistelin miehen mielestä liikaa nostaessani astioita koneesta kaappiin. Edelleen miehen mielestä äänen sävyni ei ollut oikea, kun sanoin ettei tottu-taikinaa pitäisi laittaa jääkaappiin vaan pakastelokeroon. Myöskin se, että sanoin pesseeni miehen vaatteet, ei ollut miehen mieleen. Eikä etenkään se, että sanoin pedanneeni miehen sängyn.
Tästä kaikesta ”oikuttelustani” mies pisti takkinsa päälleen ja sujautti kinkun kassiinsa. Upeaan lähtödraamaan kuului se, että se tapahtui juuri klo 12.00, jolloin joulurauha julistettiin. Ja draamassa hyvästit lausuttiin sanoilla: Vietä joulus yksin! Saman tien mies kiisi taksiin ja 100 km meni taksikyydillä mukavasti. Eikä maksanut kuin 80 euroa! Niillä rahoilla olisi todellakin saanut pikkulahjat sekä minulle että tyttärelleni. Mutta, mutta..oli niin hirveä kiire omaan kotiin paistamaan yhteistä joulukinkkua.
Klo 22.00 jouluaattona mies ajoi taas taksilla kotiini, ja vannoi ettei enää koskaan puhu minulle rumasti. Makuuhuoneen ovella hän kuvaili, kuinka meillä on vielä koko jouluyö yhteistä aikaa. Sanoin silloin järkevästi ja jotain oppineena etten oikein usko noita sanoja. Luottamus on vähitellen karissut matkan varrella. Ja kuinka ollakaan..klo 23.00 mies taas kiisi taksilla kotiinsa. Tällä kertaa syy oli se, että en osannut ilmaista kiitollisuuttani hänen sukulaistensa meille osoittamille lahjoille, jotka mies antoi minulle sanoen kusipää, kusipää, kusipää. Jokaisen lahjan kohdalla hän muisti kertoa lahjan olevan osoitettu kusipäälle eli minulle. Kusipäänä revin lahjapaperit kolmen vaatimattoman paketin ympäriltä, ja sähisin:”säälittävää”. No, tänä jouluna joulupukki oli itse hiukan tuhma!
Lähdin miehen perään, koska todellakin kuvittelin olevani syyllinen! Toisaalta tietenkin tiesin, etten ollut sitä, mutta taitavana manipuloijana mies sai minut tuntemaan niin. Ajoin miehen luo tutut 100 km, ja mietin ankarasti. Miksi ihmeessä menen miehen luo pyytämään anteeksi? Perusteluinani kerroin itselleni, ettei minun ainakaan tarvitse olla moukka jos mies on. Voi miksi äiti kasvatti minusta niin kiltin tytön!!
JOULUPÄIVÄ
Klo 01.00 kilautin miehen ovikelloa. Mies tuli aamutakissaan vastaan, ja avasi sylinsä ja sanoi armeliaasti antaneensa MINULLE anteeksi. Tämän jälkeen miehen puheessa vuorottelivat rakkaudentunnustukset ja sättiminen. Aamun kirkonkellojen soidessa mies totesi etten ole mikään kaunotar, koska minulla on 2-3 kg liikaa! Samaan hengenvetoon hän totesi lähtevänsä toisen naisen luo nukkumaan. Jostain syystä hän ei sittenkään lähtenyt, vaan kävi vuoteeseen viereeni kuiskaten: Kun tapat itsesi, muista tehdä se kunnolla. Aika karmaisevaa sikäli, että nukuin samassa vuoteessa, jossa mies oli nukkunut edesmenneen puolisonsa kanssa.
Aamun sarastaessa lähdin kotiini, mutta kännykkä soi jo heti viiden minuutin jälkeen lähdöstäni. Epätoivoinen mies huusi :”Rakas, älä mene!”. Tällä kertaa minä painoin kaasua ja menin. Mies tuli vielä illalla luokseni taksilla. Hänellä oli kova kiire. Oli kuulemma vietävä jouluruokaa minun jääkaapistani suvun Tapaninpäiväjuhlaan. Tällä kertaa minäkin jo tajusin olevani hullun kanssa. Päätin katsoa näytöksen loppuun, sillä minä en enää ollut huijattavissa. Ovelasti kysyin tajusiko mies, että viemällä minun ruokani jääkaapista, minä jäisin ilman ruokaa? Mies sanoi tajunneensa sen, mutta minun ei pitäisi olla NIIN ITSEKÄS vaan joustaa hiukan. Sanoin ymmärtäväni, vaikka todellisuudessa en todellakaan ymmärtänyt. Kehotin miestä ottamaan tarvitsemansa ruuat. Jopa mies ihmetteli jalomielisyyttäni, eikä ymmärtänyt mitään kummallista siinä kuin sanoin antavani mielelläni niille, joilla ei ruokaa ole. Tämän jälkeen mies halusi, että voisin myös viedä hänet ruokineen kotiinsa, että hän ehtii laittamaan ruokaa suvulleen ja siivoamaan paikat. Suostuin nähdäkseni kuinka härski mies voi olla.
Klo 22.00 miestä aikoihin väsyttää, eikä hän enää kuitenkaan halunnut kotiin vaan jäi minun luokseni. Hän nukahti tyynesti, ja heräsi aamulla virkistyneenä. Vähin äänin hän pakkasi ruuat jääkaapistani ja puki vaatteet päällensä. Sen jälkeen hän tuli makuuhuoneen ovelle pyytämään kyytiä kotiinsa. Kysyin häneltä viimeisen kysymyksen: ”Tuntuuko tuo pyyntö sinusta oikeudenmukaiselta?”. Mies katsoi maahan ja sanoi: ”EI!”. Minä olin saannut narsistin sekunniksi tunnustamaan jotain, mutten enää uskonut että hän ymmärsi sitä sittenkää.

Vastaukset 14
Vanhimmat
En kyllä jaksanu lukea loppuun, mutta ihmettelen suuresti mikset lähteny jo hyvissä ajoin muille laitumille!!
välillä asiat pitää katsoa loppuun.
luin tarinan loppuun, mutta olen silti samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa.
mielestäni heti, kun suhteen toisella puoliskolla on hirveä pakkomielle joko perhettään tai entistä puolisoaan kohtaan, pitäisi lähteä nopeasti menemään! se ei siitä parane ja mitä kauemmin sitä kestää, sitä pahempaa lokaa sitä saa päälleen.
olet aivan moitteeton ja sukusikin parasta mahdollista laatua.
Olisikohan "arvon syyllistäjä" halunnut hiukan enemmän kuvausta minun omasta käyttäytymisestäni? Tietenkin olen monesti mennyt itseeni, ja oikein hakemalla hakenut syyllisyyttä, osuuttani ko. tapahtumissa. Kysyessäni sitä mieheltä, hän sanoo olevansa niin ahdistunut sisäisesti, että hän vaan "pimahtaa ja silloin järki sumenee". Keskusteluissa olen kysynyt mitä väärää olen tehnyt, hän sanoo äänenpainoni olleen väärä. Joissain tilanteissa hän on antanut minulle ohjeen, että kun hän raivostuu niin minun pitää käyttäytyä mm. seuraavasti:
Pitää sanoa: Rakas oma kulta, minä rakastan sinua ja kaikki on ihan hyvin. Samalla pitää polvesta rapsuttaa tietyllä tavalla.
No minä sitten tekemään näitä pyydettyjä tekoja heti kun seuraava raivonpuuska tuli. Kuiskimaan lemmensanooja korvaan ja rapsuttamaan polvesta. Vaan eipäs se käynytkään! Nytkin ote polvesta oli väärä. Ääni ei ollut luonnollinen etc.
Ai että pitäisi sitten tehdä oman pään mukaan? Eihän sekään käy, kun silloin olen itsekäs enkä välitä muista. Jos taas en ole itsekäs, minun pitäisi ehdottomasti sitä olla..
Juuri niin..vikaa on minussa kun en osaa MIELLYTTÄÄ!! Ehkä se vaimovainaa, joka oli valitettavasti (ja myös oikeasti) lapsuudestaan asti ollut sokea, osin kuuro ja myös liikunnallisesti koordinaatiohäiriöinen oli parempi!!
Joko sinä oikeasti ja lopullisesti jätit sen äijän...mikä liekin? Äläkä syyllistä itseäsi äläkä myöskään salli muiden sitä tehdä! Joohan!? Voimasi kasvavat etäisyyden myötä!
Kiitos tuesta ja rohkaisevista sanoista. Etäisyys taitaa todellakin olla nyt parasta lääkettä. Oivalsin nimittäin juuri sen, että aina saadessaan raivarin ja lähtiessään pois toisen naisen luo (muka), mies on ilmiselvästi pettynyt minun erilaiseen käytökseeni ja ikäänkuin haluaa paeta vaimovainaansa luo (vaikka ei sitä tiedostetulla tasolla haluakkaan myöntää).
"Seurustelun alussa mies ylisti edesmennyttä puolisoaan, ja vertasi minua tähän. En ollut hänen mukaansa "rakkauden arvoinen eikä minua voinut rakastaa"." saakka. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei olisi jäänyt kuuntelemaan enempää.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrisesti diagnosoitavissa oleva sairaus, mutta maallikon tehtävä ei ole diagnosoida muita. Enemmän aihetta kertomuksesi antaisi sen pohtimiseen, millaiset tapahtumat omassa kehityksessäsi/lapsuudessasi/persoonallisuudessasi johtavat siihen, että antaudut kohdeltavaksi tuolla tavalla.
Jos ei pidä jalanjäljistä kasvoillaan, ei pidä asettua kynnysmatoksi.
Minäkin olen tätä asiaa miettinyt tuosta näkökulmasta. Toisaalta..olen kyllä osannut pitää puolenikin, eikä se toinenkaan osapuoli ole kanssani niin vähällä päässyt. Paljon on ollut riitoja etc.
Nyt alkaa kuitenkin mitta olemaan täynnä. Vituttaa, että tänään miehen suku syö minun jouluruokani ja torttuni ja vielä pyyhkii perseensäkin minun ostamaan wc-paperiin! Sain juhlista tekstarin, että kovasti siellä ihastellaan talon stailausta, ja että minun pitää vaan kärsivällisesti odottaa juhlien loppumista! HAH! Sitten mies kuulemma tulee luokseni. Niin justiinsa..Olen niin ahdistunut, kun en haluaisi olla tällainen ja kuitenkin olen. Ymmärrän enemmän kuin pitäisi ja järki sanoo toisin. Kovin on ristiriitaista tämä elämä nykyisellään. Haluaisin kostaa, mutta miten ihmeessä? Miten voisin vahingoittaa tuota miestä, joka tallaa päälleni mennen tullen???? Auttakaa hyvät ihmiset!
ei jää ihmissuhteeseen, joka ei jollain tavalla sovi itselle jotenkin. Koska olet jäänyt tuohon suhteeseen, saat siitä mielestäsi kuitenkin enemmän kuin menetät. Mietipä sitä.
Olet selvästi älykäs nainen. Olet jollakin oudolla tapaa riippuvuussuhteessa kuvaamaasi saastaan. Jotenkin sinua palvelee se, että sinua pidetään kynnysmattona.
Älä yritä parantaa. Älä yritä hoitaa. Älä yritä sietää. Ja ennen kaikkea, kun olet pesäeron tehnyt, älä suostu minkäänlaiseen kommunikointiin. Hulluhan sinä olet, ellet osaa nyt lopettaa. Voimia eroon.
Mies ei ole vielä päässyt vaimonsa kuoleman yli, joten hän on kanssasi koska se antaa hänelle mahdollisuuden pitää kiinni sen elämän palasista jotka hänellä oli vaimonsa kanssa. Samalla hän kuitenkin tiedostaa että sinä et ole se ihminen jota hän rakasti. Onneksi olkoon, sinusta on tullut toisen ihmisen korvike.
Neuvo: häivy siitä suhteesta niin pian kuin pystyt.
Kyllä miehessä on pahasti joku vialla. En tiedä mikä häiriö, mutta sen tiedän ettet voi sitä häneltä parantaa, ellei hän itse sitä tajua. Ja todennäköisyys sille, että tajuaa on häviävän pieni..
Näitä tällaisia itsekkäitä ihmisiä on olemassa paljonkin, ja aina joskus joku järkeväkin ihminen erehtyy sotkeutumaan sellaiseen.. Ja varmaa on se, että vaikka jossain vaiheessa tajuaa, että jokin on nyt pielessä, pois lähteminen on sitä vaikeampaa mitä kauemmin suhdetta on kestänyt. Ehkä jos itse on jollain tavalla heikko tai epävarma itsestään, sitä aluksi ainakin turvautuu sen kontrolloivan ihmisen tietämykseen, antaa tämän määrätä itseään. On helpompi olla kun itse ei tarvi päättää vaan joku tekee sen puolesta. Mutta onneksi jotkut meistä eivät alistu tähän pitemmän päälle.
Kerroit että miehellä vähintäänkin pakkomielteinen suhtautuminen vaimovainajaan. Luulenpa, että miehellä vieläkin pakonomaisempi suhtautuminen äitiinsä. Äitiä ehkä miellytti tämä edellinen vaimo, ja mies haluaisi että sinä alistut äidin vallan alle (kuten edellinen vaimo ehkä teki?). Eihän nyt voi olla tervettä että aikuisella miehellä tuollainen suhtautuminen äitiinsä josta kerroit! Äiti ihan selvästi haluaa määrätä ja kontrolloida kaikkea, ja sinulta pitäisi saada oma tahto pois, jotta voisit olla tarpeeksi hyvä hänen pojalleen (ja hänelle itselleen). Mies ehkä tietämättään koettaa tätä edistää sinua henkisesti ja fyysisesti loukkaamalla.
Toivattavasti pysyt vahvana ja selvillä omasta tahdostasi etkä enää alistu moiseen. Ihmettelen kovasti, kun kerroit jo tajunneesi missä mennään, annoit silti viedä ruuat jääkaapistasi.. Älä enää suostu toisten pompoteltaviksi! On parempi todellakin pysyä yksin kuin antaa toisen vahingoittaa itseään.
Voimia sinulle! Olet ansainnut jonkun paremman! koeta muistaa se kun mies on jälleen oven takanasi itkemässä anteeksipyyntöä.. Olethan itsekin jo huomannut ettei se anteeksipyytämällä tai antamalla miksikään muutu.
Turhaan sinä kostoa mietit. Miehelle on ihan tarpeeksi kostoa äidissään, joka todennäköisesti on pilannut hänen mahdollisuutensa "normaaliin" parisuhteeseen. Ja ei äitikään varmasyi yksin siihen syyllinen ole, joku on hänet kasvattanut sellaiseksi..
Koeta pysyä vahvana, vaikutat todella mukavalta ja mukavat ihmiset ovat liian monesti liian mukavia myös niille, jotka eivät sitä ole ansainneet..
Olisi mukava kuulla jatkoa tarinaasi? Yritän liittää tähän linkkivinkin,jos sinua kiinnostaa/jos olisi apua?http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/Romantic.html