Kertokaa!

Oletteko käyneet ko. paikassa? Kertokaa siitä, onko hinnat oikeasti edullisemmat? Kannattaako lähteä Tampereelta asti käymään siellä?
5492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moi,
kävin kerran kyseisessä kaupassa, en varmaankaan mene enää toista kertaa. Ei ollut mitenkään ihmeellinen, kosmetiikka about samanhintaista kuin kaikkialla muuallakin. Jotkut tuotteet (esim. jotkut alusvaatteet) olivat kalliimpia kuin muualla. Eli en ehkä itse lähtisi Tampereelta asti sinne.

Äänestä
  • näin ja riitti. Kyllä naisia aliarvioidaan, jos nuo "miehet" luulevat tuolla konseptilla rahastavansa 40-60 vuotiaita naisia.

    Minulla ei todellakaan ole aikaa jonottaa kassalla 15min siksi, että kassassa on vikaa. Parasta on kun erästäkin rouvaa juoksutettiin kassalta toiselle, kassat kun olivat jumissa!

    Lisäksi kyllä ihmettelen rintaliiviosaston nuorta naismyyjä. Oli todella epäkohtelias eikä ollut valmis auttamaan minua liivivalinnoissa. Näin jäivät liivit ostamatta. Onneksi en muuten ostanut niitä! Sain liivini halvemmalla muualta ja palvelukin oli huomattavasti parempaa.

    Äänestä

Ihan perseestä koko paikka! Ja hinnat samalla tasolla kuin Helsingissä. Ja kosmetiikan osastolla asiakaspalvelu SURKEETA! tietämättömiä tyttöjä seisoskele tiskin takana. Ei mitään käsitystä asiakaspalvelusta siinä putiikissa!

Äänestä

häämöttää loppu.... loppu, loppu, loppu, loploplop!

Äänestä

ostoksille. Eve on ihan naurettavasti rakennettu ankea paikka. Parasta evessä on Jumbon läheisyys. Sinne on helppo mennä ostoksille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eve Megastore kirjoitti:

Oletteko käyneet ko. paikassa? Kertokaa siitä, onko hinnat oikeasti edullisemmat? Kannattaako lähteä Tampereelta asti käymään siellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu