Olen nelikymppinen mies ja sukulaissuhteet ovat viime vuosina alkaneet rasittaa. Isäpuoleni, joka oli minulle kuin isä, kuoli muutama vuosi sitten ja nyt hänen sukulaisensa eivät yht'äkkiä 40 vuoden jälkeen pidä mitään yhteyttä. Jotkut olivat minulle hyvin läheisiäkin vielä jonkin aikaa sitten. Tai ainakin itse koin niin.
Biologinen isäni on vielä elossa. En ollut häneen pitkään aikaan missään yhteydessä, eikä hänkään minuun, mutta kolmekymppisenä tuoreena isänä halusin lähentää suhdettamme omia lapsiani ajatellen. Vierailimme pari kertaa hänen luonaan, mutta velipuoleni istui kokoajan tiiviisti paikalla vahtimassa etteivät pöytähopeat katoa. Vierailumme johtivat myös ohimennen pyyntöihin omasta perintö-osuudestani luopumiseen, joka kyllä muutenkin on jo pääasiallisesti junailtu veljelleni, niin, että isäni on vanhoilla päivillään lähes varaton. Pelkkä pyyntö kuitenkin loukkasi. Isääni olen pyytänyt monta kertaa katsomaan lapsenlapsiaan, koska en halua enää mennä hänen luokseen. Tuloksetta.
Sukulaissuhteet äitini puolelta ovat pikkuhiljaa vain surkastuneet pois, koska vaimoni ei halua vierailla heidän luonaan. Mitään riitoja tms. ei kylläkään ole ollut.
Vaimoni suku puolestaan on edessäpäin hymyilevää ja takanapäin puukkoa selkään iskevää sorttia, joihin itse en usean negatiivisen kokemuksen takia halua olla erityisemmin yhteydessä. Kun en vain pidä kaksinaamaisuudesta.
Ainoa sukulaisemme, johon olemme perheenä varauksettomasti yhteydessä on äitini, josta myös vaimoni pitää. Hänkin on kuitenkin vanhoilla päivillään löytänyt uuden seuralaisen, jonka kanssa on syntynyt kummallinen kissa-hiiri leikki äitini huomiosta. Vaikuttaa, että tämä uusi seuralainen pyrkii määräämään heidän aikataulunsa niin, että jostain syystä tapaamisemme, joita on pari kertaa kuussa, päättyvät aina heidän kiireeseensä jonnekin muualle täältä lastenlasten luota. Toisaalta kaikki pyhät, nyt viimeksi tämä joulu, on yht'äkkiä kääntynyt siihen, että meidän perheemme pitäisi syöttää äitini lisäksi tämä seuralainen (mikä sinänsä on pieni vaiva), mutta lisäksi yhä enenevässä määrin myös hänen sukunsa!
Joulupöytämme ei nyt pariin ylimääräiseen vieraaseen kaadu, mutta mielummin tutustuisin vieraisiin ihmisiin joskus muulloin kuin jouluna, jonka kuitenkin koen lähinnä perhejuhlaksi.
Yhä enemmän on alkanut tuntua siltä, että en itsekään halua olla enää kenenkään sukulaisen kanssa missään tekemisissä ja esim. työpaikat ulkomailla ovat alkaneet kiehtoa paljon enemmän kuin aiemmin.
Vai onko tämä vain omaa ikään (40:n kriisi) liittyvää kärttyisyyttäni?
Biologinen isäni on vielä elossa. En ollut häneen pitkään aikaan missään yhteydessä, eikä hänkään minuun, mutta kolmekymppisenä tuoreena isänä halusin lähentää suhdettamme omia lapsiani ajatellen. Vierailimme pari kertaa hänen luonaan, mutta velipuoleni istui kokoajan tiiviisti paikalla vahtimassa etteivät pöytähopeat katoa. Vierailumme johtivat myös ohimennen pyyntöihin omasta perintö-osuudestani luopumiseen, joka kyllä muutenkin on jo pääasiallisesti junailtu veljelleni, niin, että isäni on vanhoilla päivillään lähes varaton. Pelkkä pyyntö kuitenkin loukkasi. Isääni olen pyytänyt monta kertaa katsomaan lapsenlapsiaan, koska en halua enää mennä hänen luokseen. Tuloksetta.
Sukulaissuhteet äitini puolelta ovat pikkuhiljaa vain surkastuneet pois, koska vaimoni ei halua vierailla heidän luonaan. Mitään riitoja tms. ei kylläkään ole ollut.
Vaimoni suku puolestaan on edessäpäin hymyilevää ja takanapäin puukkoa selkään iskevää sorttia, joihin itse en usean negatiivisen kokemuksen takia halua olla erityisemmin yhteydessä. Kun en vain pidä kaksinaamaisuudesta.
Ainoa sukulaisemme, johon olemme perheenä varauksettomasti yhteydessä on äitini, josta myös vaimoni pitää. Hänkin on kuitenkin vanhoilla päivillään löytänyt uuden seuralaisen, jonka kanssa on syntynyt kummallinen kissa-hiiri leikki äitini huomiosta. Vaikuttaa, että tämä uusi seuralainen pyrkii määräämään heidän aikataulunsa niin, että jostain syystä tapaamisemme, joita on pari kertaa kuussa, päättyvät aina heidän kiireeseensä jonnekin muualle täältä lastenlasten luota. Toisaalta kaikki pyhät, nyt viimeksi tämä joulu, on yht'äkkiä kääntynyt siihen, että meidän perheemme pitäisi syöttää äitini lisäksi tämä seuralainen (mikä sinänsä on pieni vaiva), mutta lisäksi yhä enenevässä määrin myös hänen sukunsa!
Joulupöytämme ei nyt pariin ylimääräiseen vieraaseen kaadu, mutta mielummin tutustuisin vieraisiin ihmisiin joskus muulloin kuin jouluna, jonka kuitenkin koen lähinnä perhejuhlaksi.
Yhä enemmän on alkanut tuntua siltä, että en itsekään halua olla enää kenenkään sukulaisen kanssa missään tekemisissä ja esim. työpaikat ulkomailla ovat alkaneet kiehtoa paljon enemmän kuin aiemmin.
Vai onko tämä vain omaa ikään (40:n kriisi) liittyvää kärttyisyyttäni?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samanlaista se taitaa olla joka suvussa, että perinöä ollaan kärkkymässä ja joka on jo jotain saanut on aina lisää vailla. Unohda koko suku, jos äitisi haluaa viettää joulun tämän uuden ystävänsä kanssa, niin viettäköön kahteen pekkaan. Meneehän tuolla lailla joulusta kokonaan maku.
Etkö saisi sovittua tapaamisia yksin äitisi kanssa, miksi pitää olla mukana tämä vieras?