oravapyrä

Olen mielestäni aika kusisessa tilanteessa
Tässä tuppukylässä jossa asun olen aika ikävässä oravanpyörässä.

Elikkä minulla on vain muutama kaveri. Heillä kaikilla on aika laaja kaveripiiri. Mutta niistä piireistä olen aika pahasti vieraantunut eikä niihin enää ole paluuta.

Varsinainen ongelma on se että minulla ei ole ketään kaveria jonka kanssa kävisi yökerhoissa ja muissa bileissä.
Näillä vähäisillä kavereillani on omat porukkansa joitten kanssa he käyvät ja minä en niihin kuulu.

Minua vituttaa suunnattomasti että näin ollen minulla ei ole oikeastaan mitään mahdollisuutta edes saada tyttöystävää. pienehkössä koulussa jossa olen ei sielläkään oikeen ketään sopivaa ole.

Olen kuitenkin tiettävästi ihan potentiaalinen tyyppi naisten silmissä koska aina kun lähden eteläsuomeen isoihin kaupunkeihin sukulaislle niin ihan kivasti on välillä baareissa riittänyt naisseuraa. tanssimista ja suutelua lähinnä.. Seksiseuraakin olisin halutessani saanut yhtenä niistä vähäisistä kerroista jolloin olen viihteelle päässyt. ja jos joskus ei ole naisseuraa ollut niin olen illan viettänyt jonkun baarissa tutustumani jätkien seurassa. olen mielestäni ihan kohtalaisen sosiaalinen tyyppi.

Mutta siis kotikaupungisani minulla ei ole mitään mahdollisuuksia edes käydä missään baareissa koska ei ole kaveria kenen kanssa niissä käydä eikä yksinkään viitti näin pienten ympyröiden kaupuungissa viihteelle lähteä.

Minulla ei ole mahdollisuutta käydä baareissa kun maksimissaan kerran kuukaudessa aina kun lähden vähän isompiin ympyröihin sukulaisille ja silloin voi yksinkin lähteä radalle ja aina on seuraa löytynytkin.. Olisi ollut jopa mahdollisuus alkaa seurustelusuhteeseen tässä isosssa kaupungissa mutta ei olisi kannattanut koska asun täällä hevonhelvetissä.

Se vituttaa että nuoruuteni menee ihan hukkaan tässä pikkukaupungissa kotona viikonloput ja lomat istuen.

Kyllä minulla aina on kaveri urheilemiseen, kaupungulla käyntiin ja sellaiseen arkiseen ajan viettoon on mutta ei tosiaan baariin ole kaveria josta varmaan saisinkin tyttöystävän jos niissä voisin useasti käydä.

Netinkään avulla en pysty naisseuraa hommaamaan edelleen tämän kaupungin pienen koon takia. ei todellakaan ole valinnanvaraa.

inoa mahsollisuus päästä pois tästä tilanteesta on varmaankin muuttaa isompii ympyröihin mutta vielä ainakin vuoden joudun täällä pikkukaungissa olemaan ja nuoruus kuluu ihan hukka
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tympääntynyt. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu