Olen feminiini mies

Syy sinkkuuteeni

Olen olemukseltani ollut aina, jo nuoresta pojasta lähtien feminiininen, muistan kuinka koulussa joskus 13-14 vuotiaana mua luultiin ja haukuttiin "likaksi".

Ja toden totta, kasvonpiirteeni ovat olleet aina melko naiselliset, ääneni ei ole miehekkään matala,hartiani ovat melko kapeat ja minulla on yllätävän leveä lantio, siitäkin on joskus keljuiltu.

Eipä silti, kyllä olen aina ollut sinut itseni kanssa, enhän muutakaan voi, jos yrittäisin olla machompi kuin oikeasti olen, tekisin itsestäni aivan pellen.

Korostan kuitenkin voimakkaasti että olen 100% hetero, eikä kiinnosta myöskään mitkään naisten vaatteisiin pukeutumisleikit, en siis tässä mielessä ole mitenkään poikkkeava, niinkuin jotkut ehkä erheellisesti luulevat, toisaalta kyse ei ole pelkästään ulkonäöllisestä asiasta, olen luonteeltanikin ehkä muita miehiä herkempi, ja kait sillä tavalla naisellisempi.

Onhan myös naisia jotka ulkoisesti ovat varsin miehekkäitä olemukseltaan, heillä on leveät hartiat, matala ääni ja he ovat fyysisesti vahvoja.

Uskon että tässä ilmiössä on varmasti kyse jo jostakin sikiövaiheesta peräisin olevasta asiasta, ehkä se on jokin hormonaalinen juttu, ehkä joillakin miehillä luontainen testosteronipitoisuus kehossa on normaalia alempi jo syntymästä lähtien, kun taas joillakin naispuolisilla kehon luontainen testosteronipitoisuus on normaalia korkeampi jo sikiövaiheessa, eikös se ollut muistaakseni niin (jostain tv-dokumentista peräisin tämä) että sikiön kehityksen aivan ensimmmäisissä vaiheissa kaikki ovat naaraspuolisia ja vasta vähän myöhemmin valikoituu se sikiön sukupuoli, jotenkin näin se muistaakseni oli.

Tämä olemuksellinen feminiinisyys on siis parisuhdemarkkinoilla melkoinen haitta, naiset kun hakevat niitä miehekkäitä miehiä, machoja, niinsanoakseni.

Mutta ehkäpä myös miehekkäät naiset kokevat samoja ongelmia, tai ainakin luulen niin ,en asiaa tiedä varmasti.

Nuorempana tämä olemuksen feminiinisyys kyllä aiheutti komplekseja, nyt aikuisempana (33v) ei enää niinkään paljoa, ja ehkä myös ikä on tuonut hiukan enemmän miehekkyyttä olemukseen, vaikka vieläkään on turhaa yrittää parransängellä naisiin tehdä vaikutusta, parta kyllä kasvaa aivan normaalisti, mutta sänki on kyllä aika harvaa ja rumentaa kasvoja melkoisesti, joten sillä on turhaa miehekkyyttä olemukseen hakea. Saa sitten nähdä mikä on tilanne 10 vuoden päästä, onko olemus silloinkaan miehekkäämpi, no ikä tuo ryppyjä, mutta myös heikentää ennestään mahdollisuuksia naismaailmassa.

10

1407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • feminiini2

      On se vaan niin perseestä, kun itse pitää taistella ennakkoluuloisia asenteita vastaan, kun muut (machot) ovat saaneet kaiken valmiina. Ei oo reilua ei!

      • ap.

        Sinänsä hyväksyn sen että naiset hakee vaan miehekkäitä miehiä. Tää ihmisten käyttäytyminen "soidinmenoissa" vaan pohjautuu niin paljon biologiaan, evoluutiopsykologiaan, että on turhaa sinänsä taistella mitään asenteita vastaan. Nää asenteet pohjautuu kuitenkin ihmisen esihistoriaan, ne on geeneissä, niinkuin nykyään on muodikasta sanoa.

        Kivikaudellakin naiset valitsi sen voimakkaimman miehen joka pystyi suojelemaan perhettään ja hankkimaan ruokaa esim. metsästämällä, silloin jos syntyi feminiinejä miehiä, ne tuskin aikuisikään asti ehti elää.

        Se nyt vaan on niin että esim. tuolla baarielämässä, vielä alkoholin avittamana, ihmisten primitiiviset vaistot nousee pinnalle, ja ne määrää käyttäytymisen siellä. Tätä vastaan on turha taistella.

      • satunnainen lukija
        ap. kirjoitti:

        Ihmisen kehityskaaren huomioon ottaen (alkulimaklimpistä apinan kautta ihmiseksi) nykyisen kaltainen sivistyskausi on silmänräpäys.

        Ei tarvittaisi kuin yksi äärimmäinen luonnonkatastrofi ja meno olisi jäljellejääneillä yhtä raakaa kuin luolamiesaikoina. Vain vahvimmat selviäisivät.

      • feminiini2
        ap. kirjoitti:

        Sinänsä hyväksyn sen että naiset hakee vaan miehekkäitä miehiä. Tää ihmisten käyttäytyminen "soidinmenoissa" vaan pohjautuu niin paljon biologiaan, evoluutiopsykologiaan, että on turhaa sinänsä taistella mitään asenteita vastaan. Nää asenteet pohjautuu kuitenkin ihmisen esihistoriaan, ne on geeneissä, niinkuin nykyään on muodikasta sanoa.

        Kivikaudellakin naiset valitsi sen voimakkaimman miehen joka pystyi suojelemaan perhettään ja hankkimaan ruokaa esim. metsästämällä, silloin jos syntyi feminiinejä miehiä, ne tuskin aikuisikään asti ehti elää.

        Se nyt vaan on niin että esim. tuolla baarielämässä, vielä alkoholin avittamana, ihmisten primitiiviset vaistot nousee pinnalle, ja ne määrää käyttäytymisen siellä. Tätä vastaan on turha taistella.

        sellaista homottelua ja neidittelyä. Kyllä mies tietää parhaiten itse mikä on.

    • ----

      En usko että ulkonäkö nyt on ehkä ongelmana kuitenkaan lopulta. Vaatetuksella voi korostaa miehistä olemusta ja oikeanlainen kampaus tuo miehekkyyttä. Ruoalla saa massaa hivenen lisää ja kuntosali tai muu tekee lihasta vähän. Ihan pieni pieni asenne muutos käytökseen voisi olla hyvä. Siis eleet, ilmeet, rauhallisuus. Älä luonnettasi muuta, ole sellainen kuin olet.

      Jos käytös on valitun naisen seurassa herkkää, kyyneleet tulee ja eleet ovat feminisiä niin ehkä se voi antaa vaikutelman "naismaisuudesta".

      Jospa tuijotat liikaa ulkonäköä, jospa luonne on se avain sana kuitenkin. Sisin on tärkeä. :)

      Ole jokatapauksessa sellainen kuin olet, olet hyvä sellaisena.

      • ----

        Niin ehkä puhetyyli, puhuminen, rytmi, hiljaisuus, sävy ja sanavalinnat voivat olla myös yksi tekijä.

        Itse kun olen omalla kohdallani asiaa miettinyt -en sukupuolen takia(että miltä vaikuttaa) vaan ihan muutenkin miten puhun, miten se vaikuttaa toiseen ihmiseen.

      • Miehe logiikka pettämätön

        Tän oli pakko olla naisen vastaus:

        "Ihan pieni pieni asenne muutos käytökseen voisi olla hyvä. Siis eleet, ilmeet, rauhallisuus. Älä luonnettasi muuta, ole sellainen kuin olet."

        Eli suomeksi: älä ole niin paljon oma itsesi, mutta ole kuitenkin oma itsesi. Muuta käyttäytymistäsi, mutta älä silti muuta käyttäytymistäsi. Tajuatko itse kuinka typerältä toi kuulosti?

    • miekkonen.

      Itsellänikin on pieni ripaus feminiinisiä piirteitä kasvoissa (silmissä), mutta muuten olen miehekäs, leveet hartiat yms.. Ehkäpä sun kannattas yrittää iskeä bi-naisia, jotka tykkäävät (luulis ainaskin?) feminiinisistä miehistä. Nehän ne vasta söpöjä ovat ;)

      Se etu tässä feminiinisyydessä on että vielä näin 32 vuotiaanakin on mahkuja nuorempii naisiin, kun ei ukkoudu niin helposti, ei kaljua jne.. :D

    • NauruMonkiPonki

      Lähtisit Idolsiin, siellähän pidetään just tuonlaisista, esim Antti Tuisku, ja isossa maailmassa kaiken maailman Justin Timberlaket ja Leonardo Dicapriot ovat ihme kyllä suuresti suosittuja. Feminiinisiä poikia nimenomaan näyttää yleisö (teinitytöt?) suosia

    • ainakaan ihan

      kaikki :), ole niin täydellisiä naisina. Suomen sinkkujoukoista löytyy takuulla sinullekin seuralainen.

      T: rinnaton ja takapuoleton "nainen"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      60
      3186
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2974
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2862
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2668
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2558
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2540
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2301
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2188
    9. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2078
    Aihe