Miksi naiset nöyryyttävät miestään? Olen katsellut masennuksen vallassa ympäristöni perheitä. Miehet ovat alistettuja ja pelkäävät tulevaisuutensa puolesta. Onko naisilla jo liikaa valtaa? Itse vietin pyhät yksin, koska avovaimoni ilmoitti lopettavansa suhteemme juuri ennen joulua. Yritin keskustella, mutta turhaan, hän lähti matkalle lastensa kanssa. Ymmärrän syyt eroon, ja yritän hyväksyä asian, mutta en halunnut joutua liiskatuksi näin ahdistavalla tavalla. Välimme eivät olleet niin tulehtuneet että asia olisi pitänyt hoitaa näin.
En voi tapahtuneelle mitään. Tuntuu kuin katselisin ulkopuolelta elämääni. Näen uinka se menee raiteiltaan. Olen rikki, ilman ketään, kelle puhua ja purkaa itseäni. Kaduttaa jälkikäteen millaisia uhrauksia olen tehnyt. Pelastin avovaimoni monen otteeseen tukalasta tilanteesta. Yritin selviytyä jatkuvista vaikeuksista, joita yhteiselämämme yhteensovittaminen aiheutti. Vanhin lapsi on vihannut minua alusta alkaen ja osoittanut sen monilla eri keinoilla. Mm. varastelemalla. Koko suku on ollut kimpussani. Olen saanut kuulla vuosia, kuinka olen syyllinen kaikkiin ongelmiin.
Sukulaiset ovat kääntäneet avovaimoni pään minua vastaan. Isoäiti paasaa jatkuvasti, kuinka minun olisi pitänyt rakastaa avovaimoni lapsia, mikäli olisin halunnut onnistua. Jos olen rehellinen, en pysty kokemaan rakkautta vieraan miehen lapsia kohtaan. Olen yrittänyt oppia hyväksymään heitä. Sekin tuntuu vaikealta, kun joutuu paljon tekemisin asioiden kanssa jotka sotivat omaa arvomaailmaa vastaan.
Lasten isä oli rikollinen, joka jätti jälkeensä pelkkää ahdistusta. Lapset ovat nähnet ensimmäiset elinvuotensa pelkkiä kauheuksia. Pahaa oloa on purettu minuun.
Eroamme, koska en pysty täyttämään seuraavia ehtoja. Minun pitäisi mennä naimisiin, ottaa lapset omiksi lapsikseni ja osallistua uuden perheeni kanssa kanssa vaimoni suvun rientoihin. Omat lapseni ei kuuluisi meidän perheeseemme.
En voi tapahtuneelle mitään. Tuntuu kuin katselisin ulkopuolelta elämääni. Näen uinka se menee raiteiltaan. Olen rikki, ilman ketään, kelle puhua ja purkaa itseäni. Kaduttaa jälkikäteen millaisia uhrauksia olen tehnyt. Pelastin avovaimoni monen otteeseen tukalasta tilanteesta. Yritin selviytyä jatkuvista vaikeuksista, joita yhteiselämämme yhteensovittaminen aiheutti. Vanhin lapsi on vihannut minua alusta alkaen ja osoittanut sen monilla eri keinoilla. Mm. varastelemalla. Koko suku on ollut kimpussani. Olen saanut kuulla vuosia, kuinka olen syyllinen kaikkiin ongelmiin.
Sukulaiset ovat kääntäneet avovaimoni pään minua vastaan. Isoäiti paasaa jatkuvasti, kuinka minun olisi pitänyt rakastaa avovaimoni lapsia, mikäli olisin halunnut onnistua. Jos olen rehellinen, en pysty kokemaan rakkautta vieraan miehen lapsia kohtaan. Olen yrittänyt oppia hyväksymään heitä. Sekin tuntuu vaikealta, kun joutuu paljon tekemisin asioiden kanssa jotka sotivat omaa arvomaailmaa vastaan.
Lasten isä oli rikollinen, joka jätti jälkeensä pelkkää ahdistusta. Lapset ovat nähnet ensimmäiset elinvuotensa pelkkiä kauheuksia. Pahaa oloa on purettu minuun.
Eroamme, koska en pysty täyttämään seuraavia ehtoja. Minun pitäisi mennä naimisiin, ottaa lapset omiksi lapsikseni ja osallistua uuden perheeni kanssa kanssa vaimoni suvun rientoihin. Omat lapseni ei kuuluisi meidän perheeseemme.
Vastaukset 37
Vanhimmat
kirjoitat,: Isoäiti paasaa jatkuvasti, kuinka minun olisi pitänyt rakastaa avovaimoni lapsia, mikäli olisin halunnut onnistua. Jos olen rehellinen, en pysty kokemaan rakkautta vieraan miehen lapsia kohtaan,
Isoäiti tuskin on puolueellinen, itsekin myönnät ettet lapsia ole pystynyt rakastamaan. Lisäksi kirjoitat että lasten isä jätti jälkeensä vain pelkkää ahdistusta, no niin teit Sinäkin,et siis ollut yhtään sitä "rikollista" parempi, joten missä ero? Lapset ovat lahjomattomia, ja huomaavat herkästi aidot tunteet/niiden puuttumisen.
Naisilla liikaa valtaa? miehet alistettuja? ja katin paskat sanon minä, Ai eivät orjiksi enää suostukkaan? ihme juttu, voi noita naisia, täysin kohtuuttomasti haluaisivat naimisiin, ja että mies olisi niinkuin kukatahansa kunnon mies ja osallistuisi normaaleihin sukurientoihin joita JOKAISELLA tietty määrä toki on. Aika mahoton juttu. Kyllä Sinulta nyt vaadittiin ihan liikaa....puhumattakaan siitä että oikein ALISTETTIIN.... hyi nainen, hyi.
Entäs ne kaikki kerrat jotka olet nöyryyttänyt naistasi olemalla tulematta toimeen hänen lastensa kanssa? Jos näiden lasten hyväksyminenkin jo tekee tiukkaa sielullesi? niitäkö ei noteerata? eipä tietenkään.
Niitä täytyy olla riittävästi jos kerran ovat tiedossa isoäitiä myöden.
Minkäs sille sitten että nainen lähtee? Ai, niin, no tänne kaapimaan myötätuntoa? ja sättimään koko naisten luomakuntaa vallankäytöstä. Jep.
Ja mahtaisikohan olla sen naisen syy sekään etteivät omat lapsesi perheeseesi kuulu?
Eiköhän johtune jo aikaisemmista töppäyksistäsi/eroistasi, siis ihan omistasi.
kirjoittaja oli se paskamainen suomipissis, ihan turha tavara.
Ei rikollisen lapsia voi kukaan pakottaa rakastamaan eikä ylipäätään toisen miehen kakaroita, olet täysin oikeassa.
Siinä puhui pissis omaan pussiinsa, kai on lempannut useita miehiä ovesta ulos. Joitakin renttuja ovat olleet.
Olet ihan fiksu mies ja sinuna lähtisin menemään, koska tuollainen itsekäs naikkonen ei voi tehdä sinua vähääkään onnelliseksi vaan vie
tuhkatkin pesästä.
Katsele ympärillesi ja yritä löytää joku fiksu
nainen eikä tuollaista köykästä pissistä.
Vastaajalla oli puurot ja vellit sekaisin ja oli niin kova kuin kivi ja tunneköyhä jätetty ja
hylätty ja todella hirvittävä otus.
Unohda sellainen.
Etsi nyt heti uusi elämä itsellesi.
Älä vaan suostu sen naisen ehdotuksiin.
Jos suostut, kaikki menee persuuksilleen.
Ja kasva aikuiseksi. Äläkä aloita suhdetta kun kerran et ole siihen valmis.
"Lasten isä oli rikollinen, joka jätti jälkeensä pelkkää ahdistusta. "
Itse en haluaisi olla missään tekemisissä tuollaisen naikkosen kanssa. Jos pentuja on pistänyt pihalle rikollisen kanssa niin jatkakoon samaa rataa. Minä en halua rikollisen roskaväen kanssa joutua tekemisiin, ämmä joka roistojen kanssa kaveeraa toisi minullekin vaikeuksia. Etsi itsellesi nainen jolla on terve suku ja joka on osannut elää elämänsä fiksusti, ilman rikollista paskasakkia.
Matkaan Matti ! Melko reilua, eikö ?
"Isoäiti paasaa jatkuvasti, kuinka minun olisi pitänyt rakastaa avovaimoni lapsia, mikäli olisin halunnut onnistua. Jos olen rehellinen, en pysty kokemaan rakkautta vieraan miehen lapsia kohtaan."Eläisit mieluummin yksin.Lapset tarvii rakkautta oli ne omia tai vieraita.Tai pysy kaukana naisista joilla on lapsia.
En halunnut mollata naisia. Kysyin, onko heillä liikaa valtaa? Tuntuu, kuin meiltä miehiltä vaadittaisiin yliluonnollisia voimia. Miehen rooli on hukassa.
Kerroin, kuinka on vaikea rakastaa vieraan miehen lapsia. Vaikeutta lisää, jos lapsi ei kykene vuorovaikutukseen ulkopuolisten kanssa. Traumaattinen varhaislapsuus ilmenee monella tavalla ja hän näkee edesmenneen isänsä sankarina. Toisen miehen on vaikeaa tyrkyttää itseään. Yritykset ovat päättyneet pieneen katastrofiin.
Olisin halunnut onnistua ja kokea hyväksyntää. Sitouduin aluksi täysin uuteen perheeseen. Mutta kokemukseni olivat niin raadollisia että halusin olla paljon yksin ja pohtia asoita. Hain apua kasvatusneuvolasta ongelmiini. Tiesin tehneeni pahoja virheitä. Kirjoitin palstalle, toivoen kommentteja samankaltaista kokeneilta.
Kiitos vastauksista. Sain niistä apua pohdinnoilleni.
Kirjoituksesi oli raastava. Kaikki eivät valttämättä tajua todellisuutta lyhyestä viestistä. Mennä tuollaiseen suhteeseen ja yrittää olla mies ja kovia kokeneiden lasten kaveri ei ole pikku juttu. Olet ottanut ison vastuun yleensä yrittämällä ja kirjoituksestasi päätellen et ole saanut tukea mistään. Ei sinun tarvise lähteä isäksi toisen miehen lapsille. Suhdehan perustuu kahden aikuisen väliseen kanssakäymiseen johon kuuluvat molempien lapset, lapsina. Sinua tuntuu olevan pä'hän potkittu. Pää pystyyn, äläkä syytä itseäsi jos toisen lapset ja suku ei sinua hyväksy. Et varmasti ole mitään velkaa.
Ei siis voi yleistää, niin kuin aloittaja alunperin teki, että "miehen rooli" on liian vaativa.. Vastuunottohan on ihan itsestä kiinni, ja se mihin haluaa lähteä mukaan. Älkäämme syyttäkö siitä kaikkia naisia! Kaikkienhan tulisi toimia, kuten itse parhaaksi näkee... vaikka kuulostaa itsekkäältä, ei sitä välttämättä ole.
Itse en ole mies, mutta jos olisin, mutta muuten sama ihminen, en varmastikaan sitoutuisi kuvailemasi kaltaiseen naiseen. Mutta tsemppiä jatkoon! :)
" --- Eroamme, koska en pysty täyttämään seuraavia ehtoja. Minun pitäisi mennä naimisiin, ottaa lapset omiksi lapsikseni ja osallistua uuden perheeni kanssa kanssa vaimoni suvun rientoihin. Omat lapseni ei kuuluisi meidän perheeseemme ---"
Pari ekaa ehtoa tuntuvat olevan ihan ok, mutta:
Miten niin sinun lapsesi eivät kuuluisi perheeseenne? Mitä se käytännössä tarkoittaa?
En pysty ottamaan lapsia luokseni, koska heitä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin minua. Haluan että he saavat nukkua yönsä ilman että joku seisoo sängyn vieressä ja tuijottaa omituinen ilme kasvoillaan. Suvun riennot tarkoittaa täydellistä riippuvuutta. Minun sukuni ei halua olla enää tekemisissä avovaimoni lasten kanssa. Moraalikäsitykset ovat liian erilaiset. Lasten toiminta ylitti sietorajan.
No eipä tässä tilanteessanne sitten ole olemassa mitään muuta toimivaa vaihtoehtoa kuin juuri tuo ERO! Ilmeisesti myös tämä avovaimosi on kokenut kovia ja tarumatisoitunut, hakeenyt turvaa niistä sukulaisuussuhteistaan - sehän on luonnollista... Hänkin tarvitsee apua ja terapiaa, kuten lapsensakin, ennen kuin on kykenevä tasavertaiseen parisuhteeseen - jos silloinkaan.
Hakeudu sinä ap. terveempien ihmisten seuraan ja etsi vertaisesi, tasavertainen kumppani ja parisuhde, jossa vallitsee keskinäinen kunnioitus ja rakkaus!
Äläkä tee sitä virhettä, että yleistäisit tämän avokkisi luonteenpiirteet ja lapsensa naisiin yleisesti. Terveempiäkin ihmisiä on olemassa :)
Kannattaapa olla tarkkana aina jos on yh kyseessä
Karista kaikki pölyt päältäsi ja elä onnellisena sinkkuna ja jätä naisten ilkeydet heille itselleen äläkä nyt vain rikollisen lapsia rupea hyysäämään, niillä on ne samat perintötekijät. tiedä koska pääsee hengestään. Näitä tapauksia on vähän liian paljon. Nyt on laitimmainen hetki panna poikki tai muuten käy vielä huonosti.
Älä anna sellaisen lumpsukan itseäsi naruttaa ja katsohan vaan, mitä niistä rikollisen kakaroista tulee.
Sinulle on tärkeimmät omat lapsesi ja vain ne ja oma itsesi. Panosta nyt hyvä ihminen vain näihin asioihin.
Tiedän tällaisista asioista vähän liikaakin.
Olet todella tulenaralla alueella ja sinulle ei
anneta mitään arvoa.
Ne kakarat voi vielä tehdä sinulle vaikka mitä.
Kiitän palautteen antajia!
Olen ollut yksin viikon ja pyöritellyt ongelmaani pienessä päässäni. Asiasta kirjoittaminen ja toisten mielipiteiden lukeminen on tehnyt hyvää.
Varsinkin ensimmäinen kirjoitus sai minut ajattelemaan asiaa avovaimoni näkökulmasta. Ymmärsin millaisia tarpeitä hänellä saattaa olla. Hän ei ole mielellään keskustellut suhteestamme kanssani. Vuosia on kulunut. Hän on vain hautonut asioita, pystymättä purkautumaan, koska omien sanojensa mukaan vihaa riitelemistä. Hän on sanonut riidellensä tarpeeksi edellisessä suhteessa. Yllättäen joulun alla hän avautui. Syy ajankohdalle oli minun sillä Painostin häntä puhumaan. Koin että olimme ajautumassa erillemme. Halusin tietää mikä häntä piinaa. Hän ilmoitti kaiken olevan liian myöhäistä, ettei välitä minusta enää ja toivoo että muutan pois heidän luotaan. Hän oli hyvin kylmä minua kohtaan. Sellainen tunteettomus sattui. Arvoisa kirjoittaja, olet varmasti oikeilla jäljillä kun kirjoitat avovaimoni pettyneen minuun.
Kyse ei ole pelkästään hänen lapsistaan ja minusta. Suhteeseemme on alusta alkaen liittynyt avovaimoni suku. He asuvat muutaman sadan metrin päässä ja isoäiti haluaa tavata meitä usein, miltei päivittäin. En ole suostunut pelkäksi kotivävyksi ja olen saanut vihat päälleni. Kanssakäymisemme on ollut mielestäni hyvin kummallista. He ovat olleet minua kohtaan epävieraanvaarisia. Kun olemme piipahtaneet isoäidin luona, vaikka viikonloppuna, minua ei ole kutsuttu eteistä pitemmälle. Joudun puhumaan sukulaisille kuin tyhjille seinille. Kun seison eteisessä. Vaari tekee itselleen ja isoäidille drinkkejä. Ei puhu mitään, kulkee vain ohitseni jäitä kilistellen. Seison siinä ovenpielessä hattu kourassa, kuin renki vanhassa Suomi-filmissä ja haluaisin kutsun peremmälle ja drinkin käteen itsekin.
Tiedän kuinka elämässä on välillä suuria kriisejä. Olen ehkä naiivi, mutta olisin halunnut voittaa vaikeudet ja jatkaa matkaa entistä vahvempana. Välitän avovaimostani. Olen ollut valmis sitoutumaan. Mutta en nöyryytyksen kautta. Minulta on vaadittu, mutta olen saanut aika vähän.
Mitä pitäisi tehdä, kun lapsi haluaa tuhota äidin uuden suhteen? Minkälaisia kokemuksia muilla on? Alusta saakka toinen avovaimoni lapsista on kokenut vihaa minua kohtaan. Hän ei ole tyhmä, päinvastoin. Joku piti saada itsensä tueksi. Isovanhemmat olivat otollista maaperää ja kohta olin pahempi kuin entinen mies. Vaikka en vankilassa ole ollutkaan. Näin kuinka lapsi nautti, kun minua solvattiin.
Olen kirjoittanut ainoastaan omasta puolestani. Tiedän varsin hyvin että ihmiset näkevät ja kokevat asiat hyvin eri tavalla. Jos avovaimoni kirjoittaisi ongelmistamme, hän löytäisi takuulla vikoja myös minusta. Hän olisi oikeassa. Olen huono ihminen.
Huonoksi en sinua luule,(vaikka ed. tekstissä kritisoin), Kuuleppa heräsi ajatus siitä että jos kahdestaan puolisosi kanssa (jahka hän on hiukka toipunut) juttelisitte tämän vanhemman lapsen kanssa, Äiti kertoisi kuinka tärkeä Sinä olet hänen onnellisuudelleen, (niin minä jouduin aikanaan kertomaan) ja että äiti pystyy parhaiten lapsistaan huolta pitämään onnellisena, ja jopa senkin ettei lapsilla ole oikeutta äitinsä päätöstä (ja onnea)kritisoida. Äidillä on aikuisena oikeus päättää elämäänsä koskevista asioista aikuisen hyväksikatsomalla tavalla.
Isovanhemmat voivat olla epäluuloisia,heillä on huonoja kokemuksia ja lämpenevät ehkä hitaasti. kuulevathan he vain lapsen puolueellisen kannan asioihin, älä anna sen vaikuttaa, kohtele isovanhempia reippaan kohteliaasti, ja kutsu vaikka kylään omalle maaperällesi, jotta pääset juttuihin heidän kanssaan. (kannattaa yrittää) Anna heille aikaa, heidän tapansa ovat vanhoja ja pinttyneitä, eivätkä he tarkoittane niin huonoa kuin miltä näyttää (ajattelen tässä kohtaa omiani...)Ja sinällään älä anna heille liian suurta painoa, koska he ovat vain sukulaisia.
kuinkahan minusta tuntuu ettei Teidän taruanne ole kirjoitettu lähellekkään loppua, vaan nään todella potentiaalista rakkautta välillänne. Noh, pienet tunteenpurkauset kuuluu asiaan.
Juttelet avoimesti puolisollesi, ja kerrot että haluat sitkeästi viedä asioita oikeaan suuntaan, virheitä olet tehnyt ja tarvitset puolisosi apua ja kommunikointia jotta tulevaisuudessa vähenisivät. Puolisosi ymmärätää kyllä. Hänkään ei ennen ole saanut nauttia luottamuksesta suhteessa, joten hänellekkin on uutta että joku oikeasti välittää...ja haluaa oikeasti yrittää...
Avovaimollasi tuntuu olevan aika raskas menneisyys - kuten myös tietysti hänen lapsillaan. Jo pelkästään tuo sukulaisten vahva läsnäolo tuntuu ainakin meikäläisestä aika raskaalta taakalta kantaa. Ja sitten vielä edellinen suhde rikollisen kanssa ei varmasti ole ollut mitään herkkua.
Vikaa löytyy siis varmasti kaikista osapuolista -avovaimosta, sukulaisista, lapsista, exästä, sinusta. Mutta jotenkin tuntuu, että tuo ihmissuhteiden vyyhti on aika paha pala purettavaksi ihan tuosta vaan perhepiirissä. En tiedä sinun historiastasi, mutta ainakin avovaimollasi tuntuu olevan melkoinen tunnesolmu sisällään.
Jos pääsisitte siihen tilanteeseen, että kummatkin vielä haluaisivat tehdä töitä suhteen eteen (mikä on hyvin mahdollista pahankin riidan jälkeen), niin eikö kannattaisi ajatella jonkinlaista parisuhdeterapiaa?? Vaikka itse ajattelisit, että sinun tunteesi ja tunne-elämäsi on selvää, etkä tarvitse ketään ihmissuhteiden asiantuntijaa kertomaan, mitä tunnet, niin jotenkin tuntuu, että avovaimosi ehkä tarvitsisi apua. Sellaista apua, mitä pelkkä maallikko ei hänelle pysty antamaan...
hyvä hande, onko sinulla omakohtaista kokemusta ammatti-avusta, kun sitä suosittelet? Hyviä kokemuksia?
Itselläni on omakohtaisia kokemuksia, ja en suosittele sitä kuin eroaville pareille, viimeiseksi laastariksi. Siitähän tässä tuskin on kysymys. Hukkaanheitettyä turhauttavaa aikaa. Juuri kun saa jonkin sopivan"epäkohdan" käsittelyyn, ammattilainen nimittäin sanoo: että aika on lopussa...jatkamme ensikerralla, Ja kaikki jäävät vihaisiksi.
Suosittelenkin alkuperäis-parille ihan omaa kotoista parisuhde terapiaa, pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä, ja avointa puhumista (ilman kelloa)
Itsellä ei ole suoraa kokemusta, mutta ystäväpiirissä on yksi pariskunta, joka todella sai avun parisuhdeterapiassa, vaikka etukäteen en kyllä minäkään uskonut sen tepsivän.
Parisuhteita ja ihmisiä on hyvin erilaisia... Se, mikä auttaa yhtä paria, voi olla toiselle parille ihan hukkaan heitettyä energiaa.
Olet ihan oikeassa siinä, että parisuhteen hoito/korjaaminen on parasta alkaa kotona. Ajattelenkin ammattiauttajaa joko ns. viimeisenä oljenkortena, kun pitkätkään kotikeskustelut eivät ole auttaneet - tai sitten jonkinlaisena sysäyksenä pariskunnalle siihen, että uskaltautuisivat puhumaan asioista kotona. Joskus toisella osapuolella voi olla niin pahoja traumoja oman historiansa takia, että puoliso ei pysty häntä yksinään auttamaan, vaikka kuinka haluaisi.
Mutta tosiaan, mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi jollakin muulla. Jokainen tehköön päätöksen itse, kunhan mietiskelin vaihtoehtoja.
Olen maita ja elämää nähnyt, joten puhun omien kokemusteni siivittämänä. Ja luulen että voit hyötyä neuvoistani.
Yrität löytää virheitä suhteesi epäonnistumiseen.
Sanon: et tule löytämään viisasten kiveä sitä kautta.
Se on ensimmäinen asia, mikä sinun tulisi tehdä, on malttaa lopettaa. Tämä syiden, seurausten ja virheiden myllyttäminen aivoissasi.
Selviytymisesi perustuu näiden asioiden jauhamisen lopettamiseen. Se on stop. Virta poikki ja kone katkolle. Se on merkillistä, mutta toimii ja on totta.
Älä mene perheterapeuteille, tai muillekaan tonkijoille. Ei ainakaan tässä tapauksessa, jossa se on AIVAN turhaa.
Avopuolisosi ja hänen lapsensa eivät hyödy siitä.
Sinulle on käynyt niin, että olet mennyt "vieraaseen lahkoon", väärään heimoon, toiselle planeetalle, kun aloitit liiton vaimosi kanssa.
Jos karhu menee suden luolaan ja asettuu taloksi, niin eihän siitä mitään voi tulla. Kumpikin puhuu omaa kieltään ymmärtämättä toista. Aikamoinen karvatappelu siitä kehkeytyy, jos vielä susi hakee sukunsa avuksi.
Eikä tietenkään karhu osaa sudenpentua oikein käsitellä.
Sinun on aika aloittaa uusi elämä muualla. Jos haluat, mene terapiaan vain itsesi vuoksi.
Anna vaimosi hoitaa pesueensa ja reviirinsä kuntoon omalla tahollaan. Et ole vastuussa hänen lapsiensa selviämisestä.
Olet ilmeisesti kuvitellut mielessäsi olevasi avovaimosi ja hänen lastensa pelastaja, ilmeisesti he itsekin ovat sitä toivoneet. Se on vain niin väärin ja tuhoon tuomittu tapa aloittaa suhde.
Pure hammasta ja kestä pettymys kuin mies. Etsi kumppaniksesi ei susi, vaan karhu, ihminen jonka tunnet olevan samaa heimoa kuin sinä.
Tämä on paradoksi, autat vaimoasi ja hänen lastaan parhaiten kun annat heidän mennä, etkä itke perään.
Sinua varten elämä on tarkoittanut jonkun toisen, hän odottaa sinua jossain.
Irrota ja vapauta itsesi. Se on parasta mitä voit tehdä.
Ja on nyt ilkeä vanha piika, joka ei osaa kannustaa muitakaan yrittämään.
Luovuta, ja mene siitä mistä aita on matalin...
Se on helppoa, mutta sillälailla et saavuta mitään.
Olen ollut aviossa 36 vuotta. Se siitä vanhanpiian ilkeydestä.
Perusteluni edelliseen viestiini. Onko tähän mennessä "nöyryytettyä miestä" auttanut syiden setviminen? Ei. Hän kertoi käyneensä kasvatusneuvolassa saamatta apua. Nyt hän kyselee täältä neuvoja.
Päivät pääskytysten hän miettii keinoja pelastaa vaimonsa ja tämän lapset ongelmilta.
Mikä on tulos? Ongelmat ovat pahentuneet.
Ongelmien ydin on vaimo, tämän lapset, ex-rikollinen mies, ja suku. He ovat sylttytehdas, jossa tämä soppa keitetään ja jossa se pidetään kuumana.
Ongelmien jauhamisella on vaaransa. Siitä tulee itsesiarvo sinänsä. Harraste, joka alkaa ruokkia uusia ongelmia. Siitä tulee tapa asennoitua elämään.
Jauhetaan jauhamisen vuoksi. Ei tarvitse TEHDÄ mitään, kun riidellään ja puidaan. Ja kaikki jatkuu ennallaan. Se on turvallista, sillä vatvomisella pidetään mies kahleissa.
Se on tapa piinata ja sitoa.
Olen varma, että kun mies lopettaa itsensä syyllistämisen, asioiden jauhamisen, vaimon ja pojan pelastamisen heidän omilta ongelmiltaan, niin vaimon on otettava vastuu elämästään. Nyt ei tapahdu niin, sillä vaimo siirtää palikkansa miehen rakennettavaksi. Kun mies rakentaa tornin, tulee vaimo ja vaimon poika, jotka pyyhkäisevät sen nurin.
Miehen on ryhdyttävä hoitamaan itseään ja omia lapsiaan. Unohdettava nyk. avoperheen ongelmat.
Siinä oli perusteet.
Ja lannistava, ja luovutusta kannattava.
Lisäksi väärässä oleva. Häpeäisit.
Kyllä alkuperäistä on auttanut syiden setviminen, (mikä olet sanomaan ettei ole auttanut?) ei roomaakaan päivässä rakennettu. Elämä on jatkuvaa opiskelua ja suhteen kunnossapitoa.
Ja jos alkuperäinen ei neuvolasta heti olekkaan apua saanut, niin miksei täältä saisi apua kysellä? On täällä muutama täysipäinenkin vastannut. (kannustava sellainen)
Ja totuus on ettet ongelmien ytimestä mitään tiedä, kun et ole pariskuntaa tavannut, heität vain ilkeämielisiä mielipiteitä yksipuolisesti syyllistäen toisen osapuolen, (ja vielä sen joka ei ole "paikalla") Halpaa, sanon minä.
Ja toden totta, miehen tulee jatkaa suhteen hoitamista avosuhteestaan jossa tällä hetkellä on, eikä haikailla vanhan perheensä perään.
TOTTAKAI alkup. voi kysellä täältä neuvoja!
Ja saadakin niitä ja ottaa onkeensa.
Tiedän tapauksia työni puolesta, että ongelmat voivat juuttua kuin kivi myllyyn, joita sitten aletaan pyörittää pelkästä pyörittämisen pakosta.
Mies on nyt tilanteessa, jossa pyörittämiset eivät ole auttaneet. Hänethän on syyllistetty, hänen päälleen on kaadettu kaikki ja hän vaib eoätoivoisesti yrittää syiden ja seurausten pohdinnalla etsiä ratkaisua.
Tässä tapauksessa ei enää tämä auta. On vain tekojen aika.
Minä en lannista, minä rohkaisen!
Minä rohkaisen jättämään itsensä syyllistämisen, syiden hakemisen itsestään. Kyselemisen, vaimon "hoivaamisen, pojan "hoivaamisen."
Vaimon pitää nyt ottaa omista lapsistaan ja ongelmistaan vastuu, hoitaa ne. Sitten vasta kun oma kaali on selvitetty, niin ryhtyä uuteen parisuhteeseen.
Näin se on.
Minulla ei ole mitään hävettävää neuvoissani, enkä ole väärässä vaan äärettömän oikeassa.
Totuus satuttaa, se tuntuu kirpeältä.
Totuus on armollinen. Elämä on opiskelua, nyt olisi miehen opiskeltava itsensä ulos vääristä toimintatavoista avoperheensä suhteen.
Mikäs hemmetin jumala luulet olevasi, päättäessäsi että tässä suhteessa ei enää yrittäminen auta?
Suosittelen peiliin katsomista ennen "Suuria Ohjeita".
Minäkin tiedän työni puolesta kuinka positiivinen yrittäminen kantaa hedelmää, pahoitakin näyttävissä tapauksissa, (mitä tämä ei edes ole).
Jos et jaksa edes pitää mieltäsi avoinna, ja positiivisena voimme vain todeta että olet väärällä alalla, ja aiheuttanet ihmisille hallaa enemmän kuin hyötyä "neuvoillasi"
Itsensä syyllistäminen on ihan hyvästä, aina tietyssä mittakaavassa, koska siitä lähtee paremman elämän tavoittelu, ja mielestäni alkuperäinen on aivan tervehenkinen huomatessaan että molemmilla puolisoilla on tehtävää suhteen onnistumiseksi. Hän on aivan oikeilla jäljillä.
Sen toki ymmärrän ettet tajua hävetä neuvojasi, koska taidat uskoa niihin, vaikkei niillä ole totuuden kanssa mitään yhteistä. Yhtä kaukana kuin jäätelö aavikolta. Ja armonkin olet käsittänyt vain itseen kohdistuvana omantunnon rauhoittimena.
Mutta oikeasti uskon alkuperäisen olevan tasapainoisempi kuin luuletkaan, ja olevan kirjoittelusi yläpuolella, ja osaavan jättää ne omaan arvoonsa.
Toivonkin hänelle hyvää jatkoa, voimia edelleen yrittää, ja positiivista mieltä. Ja avovaimolle terveisiä.
Vai ei alkuper. viestin ongelmat ole pahoja!
Minusta ne ovat pahoja.
Listataan miehen viesti, joista suorat otokset:
- masennuksen vallassa
- miehet (=siis itse) alistettu, pelko tulevaisuudesta
- shokkiero joulun alla
- voimattomuuden tunne
- "katselee ulkopuolelta elämäänsä" = traumaattinen tapahtuma
- ei ole ketään kelle puhua = sosiaalinen tukiverkko puuttuu
- tekemiensä uhrausten katuminen
- pelastanut puolisonsa tukalista tilanteista = kantanut vastuun toisen ongelmista
- jatkuvia, pitkäkestoisia vaikeuksia yhteiselämässä
- vaimon oma lapsi kohdistaa aggressiot tähän uuteen mieheen
- vaimon lapsen sopeutumattomuus ilmenee varasteluna
- vaimon suku syyllistää uutta puolisoa kaikista ongelmista ts. vaimo on syytön eli vailla vastuuta
- isoäiti syyllistää, että mies ei ole rakastanut vaimon lasta. Vaimo liittoutuu syyllistämiseen.
- mies yrittää hyväksyä heidät eli syytökset.
- miehen arvomaailma ristiriidassa suvun arvojen kanssa.
- mieheen on purettu pahaa oloa, joka on lähtöisin vaimon ed. liiton ongelmista.
- miestä vaaditaan avioitumaan ja ottamaan aggressiivinen, varasteleva lapsi omiin nimiinsä. (tässä vaiheessa tulee taloudellinen vastuu lapsen rikkeistä)
- miehen omia lapsia ei haluta perheeseen.
Ja sinä hyvä nimimerkki "muka oikeassa" sanot, että tässä tapauksessa miehen on hyvä syyllistää itseään, miehen pitää positiivisesti yrittää, koska miehen tilanne ei ole paha, miehen pitää tavoitella parempaa elämää, mies on oikeilla jäljillä, ja pitää vain olla voimia edelleen yrittää.
Kehoittaisin sinua "muka oikeassa" ottamaan sukset ja suksimaan kuusikkoon neuvoinesi. Tuo muka-psykologinen kliseemössö ei auta ketään. Tuollaisia neuvoja on hyvä heittää pehmeästä nojatuolista ja napsaista välillä suuhunsa juhlapöydän konvehti.
Minulla on oikeus uskoa omiin neuvoihini. Höh! Olisin tosi tyhmä, jos neuvoisin sellaista, mihin en itsekään usko.
Mutta hyvä jos itse uskot omiin oppeihisi, Ollos onnellinen, mutta älä jaksa muille syöttää katkeraa skeidaa, tajuaahan tuon jokainen.
Sovitaanko vaikka että itse laittanet ne kyseiset sukset vaikkapa väärinpäin jalkaasi, ja puikkelehdit sinne mihin aurinko ei paista...
Nuorellaparilla oli vain kunnon riita, ei sen enenpää, tuollaisista toipuu vielä ilman "maailmanloppua" tai edes suhteenkaan loppua.
Joten koitahan rykiä herneet pois nenästä, ja asettua aloillesi, ei se sinunkaan maailmasi siitä pitäisi järkkyä, vaikka väärässä oletkin.
Oikein hyvää uutta vuotta Sinullekkin!
Nimimerkkini vaikuttaa sinun negatiiviseen asennoitumiseesi mielipiteitäni kohtaan.
"Vanha" viittaa siihen, että olisin katkera kääkkä ja "Saara" uskonnolliseen juttuun.
Katkeraa skeidaa?
Noh, nuoren parin pikku riita...
miestä painostetaan avioliittoon ongelmien ratkaisemiseksi ja ottamaan nimiinsä pikkuinen varaspoika.
Avokki nostaa joulun alla kytkintä kuin pelotteeksi ja rangaistukseksi...
ja kiristyksenmaku minulla ainakin tästä jää.
Joko avioliittoon tai lähden koko suhteesta! Annettiin miehelle pientä esimakua lähdöstä.
Mikä ratkaisu avioituminen voisi olla!
Mies saadaan maksamaan pojasta elatusmaksut mahdollisen tulevan eron kohdatessa. Luultavasti pojan oma rikollinen isä, vankilakundi, ei näitä velvoitteitaan hoida.
Minkäs sille mahdan että mualimaa ja ihmisiä nähneenä minulla on joskus kyyninen ja epäilevä olo?
Ihminen on näes aika ovela veikko ja kelpo ketku.
Pahat tarkoitukset osataan naamioida hyvän kaapuun.
asioita. Ja puhut suulla suuremmalla.
Oikeasti!
Kehtaatkin levitellä harhaluulojasi toisille.
Nimittäin vaikaa pelkäsitkin miehen puolesta, ei avioituminen hänelle mitään elatusmaksuja tuo. Eivät isät vaihdu erojen myötä, edelleen se vankila kundi on vastuussa lapsensa elatuksesta(=yhteiskunta) Mutta ei uusi mies. Ellei sitten omasta vapaasta tahdostaan adoptoi poikaa omakseen, siinäkin on muutama mutka matkassa koska mielipidettä kysytään myös tältä linnakundilta, että luopuuko omastaan?
Mutta yhtä kaikki, taas nähtiin että tietosi on jääkaudelta, tai tiedä mistä, mutta ainakaan et ole ammattilainen asioissa, vaikka niin annat ymmärtää.
Totta, ihminen on kyyninen, epäilevä olio, ovela veikko ja kelpo ketku, katso vaikkapa peiliin.
Puhun suulla suurella, koska keskustelupalstalla on lupa niin.
Jos mies ottaa pojan nimelleen ja nimensä jatkajaksi, elätettäväkseen, niin eipä linnakundi ole enää vastuussa. Jos hän nyt muutenkaan vastuutaan kantaa, sitähän emme tiedä kumpikaan.
Näin minä käsitin, että mies olisi toivottu ottavan lapsen nimelleen so. adoptoida hänet.
Mutta sorry! Jos tiedät tämän asian tämän henkilön kohdalta paremmin, niin annetaan täältä päin löysää, en ala vetämään nyöriä tiukemmalle.
Ja tämä sinun kirjoitukesi kokonaisuudessaan on provoa, haluat vain ärsyttää.
Ja ärsyynnyt itse, koska valitettavaa sinun kannaltasi, olen oikeassa.
Jääkaudelta ei kellään voi olla tietoja tämän asian tiimoilta. Noin aikuisten oikeesti.
vaikka lupa olisikin keskustelupalstalla puhua mitä sylki suuhun tuo, pitäytykäämme totuudessa.
Adoptiosta ei mielestäni ollut alkuperäisen tekstissä mainintaa, eikä nimelleen ottamisesta, ja nuo molemmat toiminnot ovat sen linnakundin ensin vapaasta tahdostaan hyväksyttävä ennenkun niitä voidaan edes harkita. Mutta avioliittoon hän toki puolisonsa kanssa voi mennä, mutta se ei siirrä huotajuutta/elatusvelvollisuutta hänelle, se säilyy isällään/yhteiskunnalla.
Eli ei sitä niin vaan "oteta" lapsia, noin vain.
Se on pitempi prosessi.
Ja aikuisten oikeesti, Saara on ainoa joka ärsyyntyy, minusta on hauska käydä juttelemassa kanssasi =0)
Tässä kopio alkup.tekstistä !!!
" Eroamme, koska en pysty täyttämään seuraavia ehtoja. Minun pitäisi mennä naimisiin, ottaa lapset omiksi lapsikseni ja osallistua uuden perheeni kanssa kanssa vaimoni suvun rientoihin. Omat lapseni ei kuuluisi meidän perheeseemme. "
kaikki mitä kirjoitit. Jos joku ei ymmärrä, ei voi auttaa, pidän tavastasi kirjoittaa ja toivon että ap. ymmärsi asian ytimen.
Seurustelin noin 2 vuotta ex-naiseni kanssa. Asuimme pienessä asunnossa vuoden yhdessä. Mielestäni meillä meni hyvin. Hän toi lapsensa suomeen (virolainen). Sovittiin, että hankitaan isompi vuokra-asunto ja minä myös muutan siihen. Sitten hän sanoi, että muuttaa lasten kanssa, koska haluaa olla ensin heidän kanssaan, minkä ymmärrän. Sitten satuin näkemään mielenkiintoisen työpaikan ja hain ja muutin parinsadan kilometrin päähän.
Tarkoituksena oli, että ostamme talon yhdessä. No. Asuessani täällä niin puhelimeen ei vastaillut kuin joskus. Yritin saada selvää asioista. Ei kertonut. Tiesin, että kesällä hän odotti kihlausta mutta en ollut valmis. Eilen tuli tilanne sellanen, että nyt haluan kosia ja ostaa kihlat. Kävin katsomassa kihlausta ja soittelin yhteiselle tutulle, että voisiko hän käydä exälläni vakoilemassa, minkä kokoinen sormi, jotta osaisin ostaa oikean koon sormuksen. Sitten alkoi vyyhti purkautua. Mulle kerrottiin, että hänellä toinen mies!! Hänellä, jolla omien sanojensa mukaan ei koskaan ole ollut muita miehiä kuin minä ja ex-aviomies. Minä hermostuin täysin. Yritin häntä eilen tavoittaa ja ei millään. Kun aloin asiaa selvittämään niin tämä nainen (uskonnonopettaja) on jo keväällä ja kesällä hakenut toista miestä. Sitten hän on käynyt useamman kanssa treffeillä, käynyt yhden jos toisen miehen mökillä. Tänään hän tunnusti, että on toinen mies. OIkein nauraen selosti ja kuinka miehellä oma talo ja parempi auto kuin minulla!! Ilkkuen kertoi. Tämmöstä nöyryytystä tänne..
ettei naisesi koskaan ollut tosissaan kanssasi jos kerran nauraen kertoi ilkkuen toisen miehen paremmuudesta!!! Oikein pisti vihaiseksi kuulla tuo, että millainen hyväksikäyttäjä viitsii tehdä! Ah! En ihmettele jos seuraavan onnen kohdalla katsot tiukemmin ja tarkemmin.
Hei kaikki alistetut ja eronneet.
Erosin vasta jokin aika sitten avopuolisostani jonka kanssa vietin yhdessä noin 5 vuotta. Näen hänessä edelleen hioenoja puolia. Sellaisia vahvuuksia joita edelleen arvostan ja joiden takia myös aloitin seurustelun.Avopuolisoni oli melko dominoiva nainen jolla on vahvat mielipiteet ja joka joka käänteessä muisti mainita ainutlaatuisuuttaan ja älykkyyttään joka on vertaistaan vailla. Hänelläkin on omia lapsia joiden kanssa kyllä tulin hyvinkin toimeen. Viimeisen kiivaan riidan jälkeen tajusin itse panna suhteemme poikki. Olen tajunnut vihdoin sen että en voi syyttää puolisoani siitä millainen hän on,vaan minun on itse hakeuduttava sellaisten ihmisten seuraan jotka paremmin vastaavat niitä arvoja joita minä kunnioitan. Kuuntelin turhankin pitkään arvostelua siitä miten haluan olla yhteydessä työtovereihini vapaa-aikoina, tai sitä miten arvomaailmani on viturallaan, jne. Aikuisuuteen kuuluu se, että selvittää kunnolla sen, millaisessa ympäristössä haluaa elää, sekä kenen kanssa. Uskon että olen oppinut jotain uutta.Elämä on ihanaa ja mahdollisuuksia täynnä.Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille.
Noh, onneksi hyviäkin naisia on olemassa. Tosin ei välttämättä suomalaisia ainakaan niin paljoa.