Olen 32-v nainen ja seurustellut noin 1,5 vuotta erään 37-vuotiaan miehen kanssa. Minulla on aiemmin ollut 2 pitkää suhdetta, incl. avioliitto. Molemmissa ex-suhteissa seksielämä oli loistavaa (aktiivista, aistikasta, kokeilurikasta jne.), ja ehkä keskeinen suhdetta koossa pitävä tekijä. Valitettavasti muutamat muut asiat eivät olleet kohdallaan (lyöminen, valehtelu).
Nykyisen miehen kanssa asia on toisin päin: seksielämää ei oikeastaan ole. Mieheltä seksi onnistuu hädin tuskin kerran kuukaudessa tai kahdessa, ja silloinkin tuntuu, että mies tekee sen lähinnä velvollisuudentunnosta. Yleensä hänellä ei seiso, tai erektio on liian heikko. Usein hän ärtyy koskettelusta ja aloitteista, joten niitäkään en enää viitsi tehdä. Suhteemme alussa kesti useita kuukausia ennen kuin päädyttiin "ekaan kertaan", vaikka yövyin hänen luonaan jne.
Mies haluaa jatkaa suhdettamme, vaikka olen pohdiskellut sen kannattavuutta. Toista naista hänellä ei ole: hän on kaikki illat ja yöt kotona eikä mikään viittaa toiseen naiseen. Itse olen hoikka, ja ulkonäköäni mies yleensä kehuu, kuten hänen perheensäkin.
Mies on 1,5 vuotta sitten käyttänyt 10 viikon ajan anabolisia steroideja (Nandrolon). Tiedän, että mm. kyseinen aine saattaa pitkäaikaisesti ja suurina annoksina käytettynä aiheuttaa haluttomuutta ja seksiongelmia. Mies kuitenkin väittää, että tuo viimevuotinen kuuri on ainoa, jonka hän on ottanut elämänsä aikana.
Haluaisin patistaa miestä lääkäriin, mutta arvaan, ettei hän lähde, vaan sellainen voisi syventää kriisiä entisestään.
Todella kurjalta tuntuisi katkaista seurustelu tässä iässä seksielämän puutteen vuoksi, mutta jotenkin alkaa tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole... Ei seksin tarvitse olla keskeisin asia suhteessa, mutta 10 kertaa vuodessa pakonomaista seksiä ei ole käsitykseni toimivasta parisuhteesta...
Nykyisen miehen kanssa asia on toisin päin: seksielämää ei oikeastaan ole. Mieheltä seksi onnistuu hädin tuskin kerran kuukaudessa tai kahdessa, ja silloinkin tuntuu, että mies tekee sen lähinnä velvollisuudentunnosta. Yleensä hänellä ei seiso, tai erektio on liian heikko. Usein hän ärtyy koskettelusta ja aloitteista, joten niitäkään en enää viitsi tehdä. Suhteemme alussa kesti useita kuukausia ennen kuin päädyttiin "ekaan kertaan", vaikka yövyin hänen luonaan jne.
Mies haluaa jatkaa suhdettamme, vaikka olen pohdiskellut sen kannattavuutta. Toista naista hänellä ei ole: hän on kaikki illat ja yöt kotona eikä mikään viittaa toiseen naiseen. Itse olen hoikka, ja ulkonäköäni mies yleensä kehuu, kuten hänen perheensäkin.
Mies on 1,5 vuotta sitten käyttänyt 10 viikon ajan anabolisia steroideja (Nandrolon). Tiedän, että mm. kyseinen aine saattaa pitkäaikaisesti ja suurina annoksina käytettynä aiheuttaa haluttomuutta ja seksiongelmia. Mies kuitenkin väittää, että tuo viimevuotinen kuuri on ainoa, jonka hän on ottanut elämänsä aikana.
Haluaisin patistaa miestä lääkäriin, mutta arvaan, ettei hän lähde, vaan sellainen voisi syventää kriisiä entisestään.
Todella kurjalta tuntuisi katkaista seurustelu tässä iässä seksielämän puutteen vuoksi, mutta jotenkin alkaa tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole... Ei seksin tarvitse olla keskeisin asia suhteessa, mutta 10 kertaa vuodessa pakonomaista seksiä ei ole käsitykseni toimivasta parisuhteesta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta kannataisi puhua, ja mennä parisuhde terapeutille.
Ja mies lääkäriin tuon puhumisen kautta.
Miehesi on minun mielestä tyhmä jos ei hae apua erektio ongelmaansa.
Itseläni oli nykyisen suhteen alussa samoja ongelmia kuin mieheläsi , menin lääkäriin ja sain Cialis tapuja 12 kpl ja tuon kuurin jälkeen en ole tarvinnut ja seksi luistaa nyt ilman mitään rohtoja. Kun vaan pääsi niillä yli suoritus paineista.
Minä sinua muutaman vuoden vanhempi nainen, seurustellut vähän lyhyemmän ajan n. samanikäisen miehen kanssa pohdin samoja juttuja. Ei luista meilläkään seksi, mies "vähähaluinen", yleensä ei seiso, joskus harvoin heikosti.
Lääkärissä käyty, pillerit saatu, asiasta käyty useampi asiallinen ja vakava keskustelu - ei auta (ei ne lääkkeetkään, ei vaikutusta). Miehen mukaan vika hänen korviensa välissä, ei voi mitään. Minussa ei hänen mukaansa, eikä kyllä omastanikaan mielestä vikaa. Ei ulkoisesti eikä muutenkaan. Asiallisesti on aiheesta keskusteltu, kenenkään hermostumatta.
Ei taustalla mitään hormonien, tai muidenkaan valmisteiden käyttöä, elimelliset syyt suljettu pois. Asia on täysin korvien välissä. Terapian tarvetta olisi, mutta kun minä en oikein ole motivoitunut sinne lähtemään. En tiedä auttaako jos mies menee yksin.
Hyvin turhauttavaa, en tiedä miten kauan enää jaksan. Välitän kyllä miehestä, mutta välitänkö tarpeeksi, sitä pohdin nyt. Onko hän sittenkään se ainoa oikea, kuten ensin luulin. Tämä turhautuminen on ehkä senkin takia näin vahvaa, koska aiemmissa suhteissa seksi on yleensä ollut todella toimivaa ja hyvää. Tosin on tälläisestakin ongelmasta kokemusta jo aiemmin, tosin ei näin pahasta (vähän "lievempi" tapaus - hoitui lääkkeillä ja ajan kanssa, tämä ei).
Ymmärrän täysin turhautumisesi, ehkä teillä vielä on toivoa. Minusta tuntuu, että meillä ei.