Minulla on ihana mies: arki toimii ja elämä kaikenkaikkiaan kohdallaan, mutta se Suuri Rakkaus itse puuttuu (minun puoleltani). Ja se kyllä ahdistaa... Mutta muuten kun kaikki sujuu, epäröin alkaa eroakaan pohtia.. Mitä ihmettä teen?! Vai liekö onkaan suurta rakkautta olemassakaan yhdistettynä siihen että kaikki muukin toimii..?!?
Mitä mieltä?
juu-ei-juu-ei
2704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..ihmisestä, joka tyytyy niin vähään. Elätte niin kuin kämppikset konsanaan? No, ehkä se on sulle paras ratkaisu, mitään muutosta et uskaltaisi tehdä ja miksi lähteä, "kun arki niin hyvin sujuu" eli huolto pelaa, kuten sanoit. Onnea valitsemallasi tiellä:)
Itse 35-vuotiaana naisena ja eron kokeneena sanoisin, että jos arki toimii, niin suhde on hyvällä pohjalla. Väistämättä vuosien myötä se alkuaikojen intohimo laantuu vaikka saattaa välillä pulpahtaa pintaan.
Kärjistäen kysyisin, että mitä iloa on todella intohimoisesta suhteesta, jos se arki ei toimi ollenkaan? Sellainenkin on tullut koettua ja sen jälkeen tuota arjen sujuvuutta ja kaveruutta on ruvennut arvostamaan ihan eri lailla.
Rakastuminen on sitä tunnemyllerrystä ja rakastaminen tahtomista seistä sen toisen ihmisen rinnalla. Halua jakaa asiat yhdessä ja tukea toista niin niissä myötä kuin vastamäissä. Jos koko elämänsä haluaa elää rakastumisvaiheessa, pitää kumppania vaihtaa 2-3 vuoden välein.
Minusta tämä nyky-yhteiskunta arvostaa ihan liikaa lyhytjänteisyyttä. Pitkät ihmissuhteet ovat aliarvostettuja. Pitää olla vauhtia, intohimoa ja nautintoa joka päivä, ettei vaan tule se tylsä arki vastaan ; ). Kun ei enää tunnu niin rakastuneelta, pistetään kumppani vaihtoon.
Minulla on ainakin sinkkuna eniten ikävä sitä normaalia arkea. Sitä, että mies oli kotona kun tuli töistä kotiin. Laitettiin ruokaa ja tehtiin lasten kanssa yhdessä asioita. Minä toivon vielä joskus löytäväni jonkun rinnalleni sitä arkea jakamaan. Ja jos se arki sen jonkun kanssa vielä sujuu suuremmitta kitkoitta, niin luulenpa olevani silloin ihan onnellinen : ).