Joulupäivänä kokoonnuimme kavereitten kanssa juhlimaan "olan takaa". Minä, bestikseni ja hänen miehensä kavereineen. Ilta meni rattoisasti pelaten ja juoden. Nukkumaanmenoajan lähestyessä HÄN ilmoitti, että tulee nukkumaan minun ja ystäväni väliin. Mikäs siinä, komean uroksen vieressä on aina mukava nukkua, ajattelin. Meillä oli ollut viimeisen vuoden ajan kaikenlaista "peliä", ei mitään vakavaa, suutelua yms. Edellinen kerta meinasi mennä jo liian pitkälle, joten sovimme (varmaankin jo viidennen kerran), että se on nyt lopullisesti loppu. Kumpikaan ei halunnut pettää puolisoitaan, vaikka minulle siitä ajatuksesta ei koskaan tullutkaan sellaista morkkista kun hänelle. (ennen kuin nyt)
Hän alkoi kuitenkin hiplailemaan, kun päästiin sänkyyn, enkä minäkään osannut pitää näppejäni erossa hänestä, vaikka toisin olin päättänyt (kaverini oli lähtenyt jo tässä vaiheessa). Molemmat oltiin aikaslailla humalassa, ja toinen asia johti toiseen ja niin edespäin... Tuli tehtyä se, mitä ei koskaan pitänyt tehdä. Nukuttiin loppu yö samassa sängyssä, mutta emme koskeneet enää toisiimme ja aamulla ei puhuttu toisillemme sanakaan.
Päivällä lähetin viestin ja pyysin anteeksi, en kyllä loppujen lopuksi tiedä, että mitä, mutta tiesin, että hän kärsi suunnattomasta morkkiksesta. Olin todella pahoillani, oikeasti. Ei sen näin pitänyt mennä. Itsellänikin on paha olla, siitä että petin avopuolisoani, siitä että en tiedä haluanko olla enää avopuolisoni kanssa (tätä kysymystä olen miettinyt kylläkin jo viimeiset kaksi vuotta välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan), siitä että oikeasti välitän "pettäjästäni", en halua että hänellä on paha olla, haluaisin olla hänen kanssan niin kuin ennenkin, kaveri. Hän on oikeasti todella mukava, huomaavainen, herrasmies pohjimmiltaan (viina vain poistaa hänen estonsa...hän ei ole täydellinen, tiedän sen vallan hyvin) ja kyllä minä sen voin tunnustaa, olen ihastunut häneen. Olen suunnattoman kateellinen hänen tyttöystävälleen, vaikka en edes tunne tätä tyttöystävää. Mikään ei ole kuin ennen.
Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei se ole käytännössä lainkaan helppoa. Kuinka erota miehestä jonka kanssa on ollut kuusi vuotta, joka rakastaa sinua koko sydämmestään, joka ei tulisi toimeen ilman sinua, jonka sydän särkyisi tuhanneksi palaseksi. Tähän asti olen ajatellut, että on parempi, että minä olen vähän onneton avopuolisoni kanssa, kuin hän olisi suunnattoman onneton ilman minua. Itsekkäästi ajateltu, tiedän. Mutta kun tiedän myös, että sen on pakko olla aika lähellä totuutta... Hänessä ei ole mitään vikaa, hän on aivan ihana ihminen, mutta minä en löydä meidän väliltämme sitä jotain. Mitä rakkaus edes on? Olen kiintynyt häneen, mutta riittääkö se? Nykyinen suhteeni on ensimmäinen vakava suhteeni, en voi verrata tätä aikaisempiin suhteisiini, en edes tiedä mitä se rakkaus oikeasti parhaimmillaan voisi olla miehen ja naisen välillä...
Nyt tunnen olevani vain suunnattomasti hukassa. Kunpa olisi joku, jonka kanssa keskustella, joka saisi minut miettimään asioita monelta eri kannalta, enkä enää pyörisi tätä noidankehää ajatusteni kanssa. Kunpa olisi joku, jonka kainaloon mennä itkemään pahan olonsa pois. Tiedän ei se onnistu, mutta haaveillahan aina saa, siinä minä olen todella lahjakas.
Minä, suunnattoman suuri, eksyksissä oleva kusipää
Hän alkoi kuitenkin hiplailemaan, kun päästiin sänkyyn, enkä minäkään osannut pitää näppejäni erossa hänestä, vaikka toisin olin päättänyt (kaverini oli lähtenyt jo tässä vaiheessa). Molemmat oltiin aikaslailla humalassa, ja toinen asia johti toiseen ja niin edespäin... Tuli tehtyä se, mitä ei koskaan pitänyt tehdä. Nukuttiin loppu yö samassa sängyssä, mutta emme koskeneet enää toisiimme ja aamulla ei puhuttu toisillemme sanakaan.
Päivällä lähetin viestin ja pyysin anteeksi, en kyllä loppujen lopuksi tiedä, että mitä, mutta tiesin, että hän kärsi suunnattomasta morkkiksesta. Olin todella pahoillani, oikeasti. Ei sen näin pitänyt mennä. Itsellänikin on paha olla, siitä että petin avopuolisoani, siitä että en tiedä haluanko olla enää avopuolisoni kanssa (tätä kysymystä olen miettinyt kylläkin jo viimeiset kaksi vuotta välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan), siitä että oikeasti välitän "pettäjästäni", en halua että hänellä on paha olla, haluaisin olla hänen kanssan niin kuin ennenkin, kaveri. Hän on oikeasti todella mukava, huomaavainen, herrasmies pohjimmiltaan (viina vain poistaa hänen estonsa...hän ei ole täydellinen, tiedän sen vallan hyvin) ja kyllä minä sen voin tunnustaa, olen ihastunut häneen. Olen suunnattoman kateellinen hänen tyttöystävälleen, vaikka en edes tunne tätä tyttöystävää. Mikään ei ole kuin ennen.
Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei se ole käytännössä lainkaan helppoa. Kuinka erota miehestä jonka kanssa on ollut kuusi vuotta, joka rakastaa sinua koko sydämmestään, joka ei tulisi toimeen ilman sinua, jonka sydän särkyisi tuhanneksi palaseksi. Tähän asti olen ajatellut, että on parempi, että minä olen vähän onneton avopuolisoni kanssa, kuin hän olisi suunnattoman onneton ilman minua. Itsekkäästi ajateltu, tiedän. Mutta kun tiedän myös, että sen on pakko olla aika lähellä totuutta... Hänessä ei ole mitään vikaa, hän on aivan ihana ihminen, mutta minä en löydä meidän väliltämme sitä jotain. Mitä rakkaus edes on? Olen kiintynyt häneen, mutta riittääkö se? Nykyinen suhteeni on ensimmäinen vakava suhteeni, en voi verrata tätä aikaisempiin suhteisiini, en edes tiedä mitä se rakkaus oikeasti parhaimmillaan voisi olla miehen ja naisen välillä...
Nyt tunnen olevani vain suunnattomasti hukassa. Kunpa olisi joku, jonka kanssa keskustella, joka saisi minut miettimään asioita monelta eri kannalta, enkä enää pyörisi tätä noidankehää ajatusteni kanssa. Kunpa olisi joku, jonka kainaloon mennä itkemään pahan olonsa pois. Tiedän ei se onnistu, mutta haaveillahan aina saa, siinä minä olen todella lahjakas.
Minä, suunnattoman suuri, eksyksissä oleva kusipää
Vastaukset 2
Vanhimmat
Molemmat joudutte kantamaan syyllisyyden taakkaa.
Mutta se, että kadutte kertoo kuitenkin, että ette ole täysin paskoja.
ja häivy hänen elämästään. Hän kyllä varamaan löytää jotain arvokasta ja hyvää elämäänsä. Muista että kukaan ei ole korvaamaton, et edes sinä. Ei suhdetta
säälin varaan kannata rakentaa.