väkivaltaisen miehen?
Kauhulla luin otsikoita joissa väitettiin että 25 prosentissa parisuhteita kärsitään väkivallasta.
Hakkaajana kaiketi useimmiten mies..?
Täytyykö siis ymmärtää että 25% Suomen miehistä on väkivaltaisia?
Itse en ole koskaan turpaani saanut, mutta tuntuu että on aika suuri todennäköisyys törmätä väkivaltaiseen mieheen, jos se noin yleistä on.
Ihmiset joilla on asiasta kokemusta, osaatteko kertoa, onko väkivaltaisilla miehillä jotain yhteisiä piirteitä, jotain josta heidät tunnistaa?
Kauhulla luin otsikoita joissa väitettiin että 25 prosentissa parisuhteita kärsitään väkivallasta.
Hakkaajana kaiketi useimmiten mies..?
Täytyykö siis ymmärtää että 25% Suomen miehistä on väkivaltaisia?
Itse en ole koskaan turpaani saanut, mutta tuntuu että on aika suuri todennäköisyys törmätä väkivaltaiseen mieheen, jos se noin yleistä on.
Ihmiset joilla on asiasta kokemusta, osaatteko kertoa, onko väkivaltaisilla miehillä jotain yhteisiä piirteitä, jotain josta heidät tunnistaa?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Huomaathan, että myös HENKINEN väkivalta on väkivaltaa ja sitä pahinta laatua onkin... kyllä siinä äkkiä on tuo 25% täynnä, kun vähän ympärilleen katselee ja kuuntelee parisuhdekuvioita.
Ja väkivaltaisen miehen tunnistaa siitä, että mies käyttäytyy väkivaltaisesti ;)
..on kauheeta:(
Mies voi laikitellä uhrillaan mitä mielikuvituksellisimmin.....voi verrata kissan hiiren keittoon.
Provosointi on joskus todella ovelaa...siinä psykopaatti saa uhrin näyuttämään itse pää-pirulta aika helposti.
Olen ottanut turpaan ja se ei tunnu miltään tämän henkisen paineen alla.
henkisen väkivallan pääpiru
Äläs nyt. Kyllä sen väkivaltaisen ihmisen tunnistaa. Ei siinä auta itkeä että "en tiennyt että se osaisi lyödä". Kyllä sen tunnistaa, ihan vaan maalaisjärkeä peliin. Merkit on niin selvät.
on mitä?
Sellainen ylimiehekäs, rehvasteleva, renttumainen käytös. Varsinkin alkoholin kanssa saattaa mopo karata lapasesta, ja riitaa tulee haastettua tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Myöskin sellainen mies joka hautoo liikaa itsekseen asioita, saattaa olla ruutitynnyri.
Ne merkit vaan huomaa, melkeinpä vaistoaa pienistä eleistä, reaktioista eri asioihin. Varsinkin naiset parempina ihmistuntijoina huomaavat ne merkit. Ei sen puoleen, kyllä miehetkin huomaavat milloin joku on aikeissa antaa vähän avaria poskelle...
Ei tarvitse olla renttumainen lainkaan. Voi olla vaikka kuinka miellyttävä ja sivistynyt. Tässä joitakin vaaran merkkejä: 'palvova' omistushalu, halu kontrolloida kumppanin menemisiä, sanomisia, tekemisiä, sukulaisten ja ystävien tapaamisia, harrastuksia. Mustasukkaisuus, hermojen menettäminen pikkuasioista, huono itsetunto, ojentamisen tarve, jos toinen on tehnyt tai sanonut jotain esim. vieraisilla, mitä herra ei hyväksy. Syyn sysääminen toiselle, esim. tavarat jätetty väärään paikkaan, ei ole muka tarpeeksi siistiä, vessaa ei ole pesty, paitaa silitetty oikein, ruoassa on jotain vikaa. Suullinen väkivalta, eli toisen halventaminen, ivaaminen, muiden kuullen pilkan teko, itsetunnon nujertaminen, halu olla aina oikeassa ja sanoa viimeinen sana. Hyvän kulissin pitäminen ulospäin, mutta kotona aivan toinen ihminen. Yleensä alkaa henkisellä tasolla, sitten tulevat fyysiset tönimiset, tukasta repimiset jne.
Ei paljon naurata. Keräilen tässä rohkeutta poistua näyttämöltä... toivottavasti se tapahtuu ilman suurempaa dramatiikkaa...
voi olaa väkivaltanen ja vaikka olis pienikokonen silti mahtailee eli ei uskalla miesten kanssa otella ja pitää naista sijaiskärsijänä.
Vahtii kaikkea ja ketään ystäviä ei saa olla mutta itse juoksee vieraissa ja valehtelee kaikesta.Tässä vähän ominaisuuksia.
Erityisesti juuri siinä tapauksessa, että toinen on alkuunsa hyvin fiksu ja filmaattinen.
Jotain osviittaa saa siitäkin, miten mies suhtautuu väkivaltaan yleensä. Voi sanoa, ettei koskaan löisi naista, mutta jaksaa silmittömästi ihailla ja uhota esim. toimintaelokuvia tai urheiluväkivaltaa. Paino sanalla silmittömästi, ei kiekkotappelun katsominen vielä ihmisestä väkivaltaista tee.
Miehen perhetausta: onko siellä ollut väkivaltaa ja miten mies siihen suhtautuu. Miten suhtautuu esim. lasten ruumiilliseen kuritukseen ja kasvattaako koiriaan hakkaamalla niitä.
Merkkien tarkkaileminen voi kyllä tehdä ihmisestä vainoharhaisen. Melkein jokaisessahan on joitakin näistä, eikä se silti tarkoita, että lyömään ryhtyisi.
Lisäisin kuvaukseesi vielä, että tämä muutaman vuoden takainen exäni oli suht korkeasti koulutettu sekä erittäin älykäs ja erittäin hyvä puhumaan. Ulospäin rauhallinen, vieraiden joukossa varsinkin selvinpäin hieman varautunut. Työpaikallaan hyvä ja tunnollinen, arvostettu työntekijä, mutta hänellä oli vaikeuksia luoda läheisiä ihmissuhteita.
Tuli helposti riippuvaiseksi asioista ja ihmisistä, esim. takertui minuun nopeasti ja halusi hyvin pian sitoutua ja muuttaa yhteen. Myöhemmin oli koukussa mm. pornoon, internetiin sekä jonkun aikaa myös liialliseen alkoholinkäyttöön.
Äitiinsä hänellä oli (pinnallisella tasolla) kohtuuhyvä suhde, mutta isä oli kuollut alkoholismiin ja muutenkin ollut erittäin huono roolimalli. Exäni oli keskikokoa hieman pienempi, eikä koskaan haastanut miehille riitaa ja poistui paikalta nopeasti, jos joku mies yritti haastaa tappeluun. Enemmän älykkö kuin fyysinen tyyppi. Näki hyvin usein asioissa ja ihmisissä vain negatiivisen puolen ja vääristeli asioita ja puhui ihmisistä pahaa (minulle, ei yleensä heille suoraan päin naamaa). Toisinaan kuitenkin hyvin hauska ja leikkisä seurassani, ikään kuin hänellä olisi ollut kaksi vastakkaista persoonaa.
En joutunut hänen toimestaan kertaakaan sairaalakuntoon, mutta sain fyysisiä ja etenkin henkisiä ruhjeita ja mustelmia. Elin jatkuvan pelon alla milloin jotain pahempaa tapahtuu, ja se oli itseasiassa pahinta. En voinut omassa kodissani tuntea oloani turvalliseksi.
Varsinaisia pahoinpitelyjä ehti olla noin kolme kertaa, uhkaavia tilanteita moninkertaisesti enemmän, ennen kuin onnistuin hänet jättämään. Onneksi meillä ei ollut lapsia, joten pystyin helpommin lähtemään jo fyysisen väkivallan alkuvaiheessa, ennen kuin väkivalta ehti pahentua tai lamaannuin liikaa.
Ehdin kuitenkin masentua ja menetin joksikin aikaa elämäniloni ja uskoni itseeni, olihan henkinen väkivalta jatkunut jo pitkään. Lisäksi hänestä eroon pääseminen (hän ei halunnut erota) vaati minulta paljon energiaa ja taktikointia. Kerran sain vielä turpaani erottuammekin.
Lievää fyysistä väkivaltaa käyttänyt nuoruuden poikaystäväni taas oli luonteeltaan lähes äsken kuvailemani ex-mieheni vastakohta: duunari, joka oli karismaattinen, puhelias ja hauska seuramies, pidetty niin miesten kuin naisten keskuudessa. Helppo tutustua ihmisiin varsinkin pinnallisella tasolla. Pahoinpiteli lievästi koiraansa ja minua muutaman kerran humalassa (töni, löi avokämmenellä tai kepillä ja käyttäytyi uhkaavasti). Isokokoinen mies, muttei todellakaan mikään tappelupukari miesten kanssa.
Tämäkin mies oli kohtuuälykäs ja erittäin hyvä puhumaan, joten häntä luultiin usein paljon koulutetummaksi kuin hän oli. Tämäkin mies halusi edetä suhteessa hyvin nopeasti ja sitoutua. Kumpikin existäni halusi loppupeleissä ilmeisesti kuitenkin sitoutua vain sitoakseen minut itseensä, sillä itse he jatkoivat bilettämistä ja taisivat pettääkin minua.
Tämänkin exäni isä oli kuollut ainakin välillisesti liiallisen alkoholinkäytön kautta, eikä ollut hyvä roolimalli. Äitiinsä miehellä oli ihan kohtuuhyvä suhde. Kummankin exäni (tämän ja sen edellisessä viestissäni kuvaamani) isät olivat pettäneet ja kohdelleet miehen äitiä huonosti, mahdollisesta fyysisestä perheväkivallasta heidän lapsuudenkodeissaan en tiedä. Muuta yhteistä näillä exilläni ei ollut.
Tämän lievästi väkivaltaisen ja ulospäinsuuntautuneen duunari-seuramiehen jälkeen aloin kai etsiä sisäänpäinkääntyneempiä, koulutetumpia ja ulkoisesti hyvin rauhallisia tyyppejä, kuvitellen, että ehkä he eivät pettäisi tai koskaan löisi. Sainkin edellistä hieman pahemman tapauksen (välissä minulla tosin oli pitkä suhde ei-väkivaltaiseen mieheen).
Nyt olen tullut johtopäätökseen, että päällisin puolin hyvinkin erilaiset miehet voivat olla ainakin lievemmin väkivaltaisia. Myös tutkimuksien mukaan heitä on kaikissa sosiaaliluokissa ja ammateissa. Jos heidät haluaa satavarmasti karsia jo tutustumisvaiheessa, joutuu epäilemään kaikkia ja kaikkea.
Yksi yhteinen melko yleinen piirre tuntuu olevan isän antama huono roolimalli pojalleen. Mutta harvemmin miehet kertovat perheensä synkkiä salaisuuksia heti ensitapaamisilla Tuntuisi sitä paitsi julmalta tuomita mies heti alkuun hänen kotiolojensa takia tietynlaiseksi, kun kaikista pojista ei kuitenkaan tule isänsä kaltaisia.
kommentoin, että halu sitoutua nopeasti on yksi merkki.
Aikuisella ihmisellä ei pitäisi olla kiire kihloihin ja naimisiin. Jos näin on niin kannattaa miettiä tarkemmin. Usein nämä väkivaltaan taipuvaiset tuntevat omistavansa uhrin sidottuaan hänet itseensä. Omalleen saa tehdä, mitä tahtoo..
Todellakin tuo (epätavallisen) nopea sitoutuminen on yksi "merkki" luonnehäiriön suuntaan.
Pitää päästä asumaan esim. naisen yksiöön, pitää päästä kihloihin ja jopa tehdä lapsi.
Sidonnaisuus ja "hallinnan" aste siinä vaan kasvaa. Naisen alistaminen ja eristäminen (esim. pois kavereista ja harrastuksista) helpottuu. Kontrollointi pelaa...
Lisäksi luonnehäiriöinen yrittää useimmiten hyötyä sen terveemmän puolison rahoista, varallisuudesta, omaisuudesta, suhteista - mistä vaan. Saattaa olla, että herra luonnehäiriöinen makaa kotona (työttömänä) kaiket päivät tekemättä mitään kotitöitä.
Tyttöystävä/vaimo käy työssä, maksaa laskut ja
elättää mies-loisen. Ja mies vaan komentelee.
Kaksinaamainen suhtauminen on erittäin yleistä. Ulkona ja vieraisilla tai, kun kun on kavereita kotona käymässä ollaan kuin "herran enkeleitä" - kaikki parhain päin, hyvät seuramiehen taidot ja kehuja sateelee. Halutaan olla seurueen keskipisteitä. Halutaan hyötyä taas tilanteesta.
Kun vierailu on ohi, tulee (ehkä) sanomista jostain pikkujutusta, useimmiten täysin mitättömästä seikasta - ja vaimo saa turpiinsa, mätkitään sairaalakuntoon tai ainakin mustelmille. Vaimohan se muka taas on syyllinen miehensä "pahaan oloon"....
Voi ei, tuollainen mies kannatta jättää vöälittömästi eikä koskaan, ei missään tapauksessa saa palata takaisin, koska se tietää vaan lisää tappeluita,jopa hengenmenoa vaimolle.
Luonnehäiriöinen kohtelee omaisiaan niinkuin kohellaan OMAISUUTTA ja vain niin kauan on suhteissa kun "omaisuudesta" on hyötyä.
Jos "omaisuus" rupeaa liian itsenäiseksi tai esittää omia mielipiteitä tai ei tottele luonnehäiriöistä, niin siitä ei hyvä seuraa.
jo ennen mustelmia.
Vaimo on yleensä jo ennen mustelmia alistettu ja arka sanomaan seurassa/kutsuilla mielipiteitään tai pyörtää ne miehen mielipiteiden mukaisiksi nopeasti, koska oikaisua on muuten odotettavissa kotona. Hän ei useinkaan uskalla olla oma vapautunut itsensä, ei juuri meikkaa tai pukeudu persoonallisesti, ettei mies tulisi mustasukkaiseksi. Hän on varautunut käytöksessään ja katsoo miestään alistetun koiran ilmein. Oma persoona tukahtuu, narsisti määrää tahdin. Olen samaa mieltä että jo henkisellä väkivallalla nujerrettu nainen on tunnistettavissa. Mustelmathan myös tavallisesti osutetaan paremmissa piireissä paikkoihin, jotka eivät näy.
Jos et ole turpaasi saanut ja
et ole sairaalaan joutunut, silloin
sinua ei mies ole hakannut.Taidat vain sipsutella
taksiin ja sieltä ulos, kun et kunnolla tiedä
mistään mitään.
Itse en ole turpaan saanut ja jos satun saamaan
niin silloin loppuu heti kerralla meidän taru.
Se on siinä.Hei jos sinä katsot vain alapäälläsi miehiä, niin silloin et paljon näe.
Lyhyesti sanoen kuumakallet ovat yleensä väkivaltaisia, myös parisuhteessa. Narsistinen persoona, jota tämän yhteiskunnan normit eivät tunnu koskettavan.
Itse olen kokenut perheväkivaltaa lapsena, joten tunnistin yhdessä eksässä jo alitajuntaisesti seurustellessa väkivallan... siis säikyin häntä vaikka tuolloin ei syytä ollut. En sitä heti hänet tavatessa tajunnut, kun olin muutenkin niin sekaisin elämäni kanssa.
Nyt uskon tunnistavani väkivaltaisen miehen jo kaukaa.
näistä merkeistä. Tapasin vähän aikaa sitten miehen josta pidän erittäin paljon. Nyt hän on lähdössä kahdeksi viikoksi matkoille ja tapasimme pari päivää sitten viimeistä kertaa ennen tuota matkaa. Olemme olleet muutamia kertoja sängyssä ja se on ollut ihanaa, ei mitään tietoa väkivaltaisesta käyttäytymisestä. No tällä viimeisellä kerralla häntäluuni murtui,,, En tiedä mitä tapahtui, aivan kuin hän olisi tehnyt sen nopeasti käsin; ennenkuin ehdin tajuta mitään. Kaiken lisäksi kivut alkoivat vasta tunnin päästä kotimatkalla, jolloin aloin miettimään, että tekikö hän todella vaivihkaa jotain tahallaan. Ehkä sen takia, että pysyisin matkan aikana "kaidalla tiellä". Hän kyselee myös paljon edellisistä suhteistani ja onko niissä petetty. En tiedä mitä ajatella, jostain vain hiipii epäilys, että millaiseen tyypin kanssa olen aloittamassa suhdetta. En ole ennen kokenut itseeni kohdistuvaa väkivaltaa; nyt soivat hälytyskellot. Mitä mieltä olette. Olen todella ihastunut, mutta voiko joku tehdä tuollaista tahallaan.
Kuten häntäluusi, tämä suhde kannattaa panna nyt heti poikki!