Mitä minun pitäisi tehdä, kun mieleltään sairas anoppini uhkaa romahtaa henkisesti tai tehdä itsemurhan, jos mieheni ei mene sinne heti?? Mieheni kun menee anoppi alkaa puhella suurinpiirtein et on säitä pidelly...vaihdatkos autoon öljyt yms. Mieheni ei uskalla jättää menemättä jos vaikka sattuis olee tositapaus.
Tää rassaa minua, puhumattakaan miestäni joka on asian suhteen lähes hermoraunio. Huomautin tästä anopille nii, mies sähisi ettei saa sanoo ettei tuu anopille romahdusta. Tätä on jatkunu jo yli 3 vuotta. Tiedän et anoppi on yksinäinen ja olen koittanut parhaani mukaan häntä auttaa, mutta vain poikansa kelpaa.
Monet tietty ajattelee et olen joku omistushaluinen pikkupissis, asia ei ole näin. Koskaan en ole miestäni kieltänyt esim.menemästä, vaan kun näkee sen toisen tuskan kun oma äitinsä leikittelee pojan tunteilla.
Tää rassaa minua, puhumattakaan miestäni joka on asian suhteen lähes hermoraunio. Huomautin tästä anopille nii, mies sähisi ettei saa sanoo ettei tuu anopille romahdusta. Tätä on jatkunu jo yli 3 vuotta. Tiedän et anoppi on yksinäinen ja olen koittanut parhaani mukaan häntä auttaa, mutta vain poikansa kelpaa.
Monet tietty ajattelee et olen joku omistushaluinen pikkupissis, asia ei ole näin. Koskaan en ole miestäni kieltänyt esim.menemästä, vaan kun näkee sen toisen tuskan kun oma äitinsä leikittelee pojan tunteilla.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ensinnä: Luultavasti äiti ei leiki vaan on todella sairas. Tavalla tai toisella.
Toiseksi: Suomessa ei saa juuri millään syyllä tahdonvastaisesti lääkäriin tai hoitoon.
Kolmanneksi: Missä tämän äidin muut lapset tai mies ovat?
Jos asia on noin vakava kuin kerrot, voisi toimia vaikkapa näin. Mies voi mennä lääkäriin ja kertoa tilanteen. Riippuu täysin, missäpäin Suomea asutte, tapahtuuko mitään jatkossa.
Jos olette Helsingin tienoilla, turha homma; mielenterveystyöntekijöillä on liikaa töitä muutenkin.
Pienissä terveyskeskuksissa asia saattaa nitkahtaa eteenpäin.
Nyt riippuu monista asioista tapahtuuko mitään ...
Kirjoittaja vaikuttaa selväpäiseltä ja asialliselta naiselta. Mitä tapahtuu, jos ette vastaa äidin/anopin yhteydenottoihin?
Ottakaa sen sijaan itse silloin tällöin nopeasti yhteyttä. Puhelun voi katkaista myös tahdikkaasti. Esim. puhuja joutuu katvealueelle, akku pimahtaa tyhjäksi, et kuule ...
Tässä joitakin ehdotuksia, joihin olen itse työssäni törmännyt.
Vaikea tilanne. Tsemppiä.
mukamas akku simahtaa,,, toivottavasti järkesi ei ole niin pehmeä että tuota koitat?
Eiköhän vanha ihminen ole vain sairas, ja kaipaa seuraa syyllä tai toisella, ja mitä enemmän vanhenee, sen enemmän tarvitsee. niin se menee.
Ei teidän pitäisikään miettiä miten käyntejä harvennatte, vaan miten lisäisitte niitä, ja niin ettei vanhuksen tarvitsisi aina kerjätä tukea, vaan että tuki rakastaisi ja kuuluisi hänelle ilman hampaiden kiristystä.
Kuulostiko pahalle. Itsekkin vanhenet. Ja tämä on vain elämää. Aikuistu.
Tää vanha ihminen on 5-kymppinen...muita lapsia on välittävät kyllä, mutta terveellä tavalla.
Et tainnut lukea tarkemmin, mitä tuskaa itsemurhan uhkailulla tarkoitin...ja se että vain mieheni voi tulla. Muut lapset eivät pidä että puolisojaan haukutaan, joten anoppi ei voi sietää tätä.
Etkä edelleenkään lukenut tekstiäni... Olen todellakin tehnyt kaiken voitavani, pilasin 2 viikon lomani, ottamalla anopin lapsineen mukaan. Ajattelin että tämä ehkä toisi hänen elämäänsä valoa, kun ei ole paljonkaan matkustellut. Matkalla minut jätettiin yksin kun hän halusi olla oman perheensä kanssa (jota kipeästi tarvitsee), johon minä en kuulu.
Hän on mielenterveyspotilas, mutta hoitolaitos sanoo ettei voi pakottaa ketään hoitoon, jos syö lääkkeet ja selviytyy päivän rutiineista. Hän toistuvasti kieltää diagnoosin.
p.s. anopilta ei jää varmaankaan perikunnalle eurookaan (ei ole töissä, ei omaisuutta), eikä kiinnosta raha! Hänen miehensä ei kestänyt hänen alati kasvavia vaateitaan, vaan lähti
että hermosi menevät.
Itse olin 7 vuotta sidottuna neuroottisen äitini jatkuviin puhelinsoittoihin ja henkiseen painostukseen. Joka päivä kävi kotiavustaja ja minä hoidin kaikki juoksevat asiat, kaupassakäynnit ja ruoanlaiton.
Sen lisäksi olin jatkuvassa valmiudessa syöksymään avuksi vaikka keskellä yötä. Osittain tämä oli välttämätöntä, koska tuli tilanteita, jolloin hänet oli vietävä ambulanssllla sairaalaan. En minä niistä, enkä muusta antamastani avusta valitakaan, mutta se henkinen painostus oli minulle liikaa. Ainoana lapsena en voinut turvata kehenkään muuhunkaan.
Lisäksi minulla oli oma työni ja vakavasti sairas lapsi. Lopulta en pystynyt nukkumaan öisin, koska henki ei kulkenut. Istuin sohvalla ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. Lopulta sain sentään lääkityksen, mutta verenpainetauti ja stressistä paheneva astma ovat jääneet seurakseni loppuelämäkseni.
Äitini sain 7:n vuoden kuluttua vanhainkotiin, kun olin tehnyt sairaalassa selväksi, että olen tullut tieni päähän.
Ilm. tällaista asiaa ei käsitä, jos ei ole sitä itse kokenut. Tämä on kamalan vaikeaa, koska aina kuitenkin on mielessä pelko, että anoppi toteuttaa uhkauksensa.
Muistan kuinka minä joskus lasten nukkuessa, vedin puhelimen irti seinästä. Koko ajan olin kuin tulisilla hiilillä, kun pelkäsin, että äitini todella tarvitsee apua.
Sinä olet mielestäni hyvä ja empaattinen ihminen, kun olet näinkin pitkään pystynyt tilannetta kestämään ja ottamaan anoppisi tarpeet huomioon. Eihän hän ole edes oma äitisi. Tuskin siihen kaikki sinua moittivat itse pystyisivät.
Miehesi pitäisi jotenkin saada muut sisarukset mukaan avustusrinkiin, huolimatta siitä, ettei anoppi pidä siitä, ettei heidän puolisojaan haukuta. Tuskinpa sinunkaan miehesi siitä pitää, mutta ilm. katsoo pääsevänsä helpommalla, kun antaa äitinsä paapattaa.
Ehkä näin pitäisi toistenkin tehdä, vaikka eivät haukkumiseen osallistukaan. Kysymyksessä on kuitenkin mielenterveyspotilas, joten voisi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ehkäpä muut lapset ovatkin huomanneet, että se on hyvä keino olla poissa äitinsä luota. Taakka on miehellesi ja sinulle kuitenkin liian raskas, onhan kysymyksessä vasta viisikymppinen ihminen, joten olisi kyllä palaverin paikka sisarusten kesken.
Toivon todella sinulle ja miehellesi voimia ja asiaan jonkinlaista helpotusta.
älä ota tätä negatiivisesti, koska en tarkoita tällä pahaa, mutta koska tiedostat sen noin selkeästi että hän on mielenterveyspotilas, miksi annat hänen vaikuttaa omaan tasapainoosi noin voimakkaasti?
"Matkalla minut jätettiin yksin kun hän halusi olla oman perheensä kanssa (jota kipeästi tarvitsee), johon minä en kuulu."
Tietysti kuulut, kaikkihan sen tietää, miksi sitten et laske asiaa toisesta korvasta ulos.....
kyllä sinä matkalla keksit omaakin tekemistä aivan varmasti, ei siellä itseään yksinäiseksi tarvitse tuntea, minä ainakin keksisin, ja pitäisin hauskaa, auttaisin kuitenkin tarvittaessa. Aina. puhelin on keksitty.
Kuule, meillä on suvussa ihan samanlainen tapaus, jonka sanomiset pitää jättää omaan arvoonsa, mutta ei häntä yksin silti jätetä. kaikki osaavat "pilata lomansa" hänen takiaan, ja itse asiassa meillä muilla on ihan hauskaa, silti.
No ehkäpä teemme enemän siis ryhmätyötä tapaamme ja autamme häntä porukalla. Ja tutustutamme suvun laitajäsenetkin häneen halusi tai ei. Nurinaa toki kuuluu..
Voimia Sinulle kuitenkin ongelmassasi
Yritän uudelleen "huojuvalle talolle":
Ymmärsinkin, että kysyjä on tosissaan ja vaikeassa välikädessä. Joskus on niin, ettei kaikille osapuolille erinomaista ratkaisua löydy. Siis ei kaikille. Mitkä asiat ovat tärkeitä? Millä keinoilla kysyjä voi jatkaa elämäänsä nujertumatta taakkansa alle?
Faktoja: Äiti/ anoppi on siis todettu sairaaksi ja hänellä on lääkitys. Hän ei ole vielä edes vanha.
Edelleenkään en näe monia mahdollisuuksia kysyjän kannalta. Paljon työni takia (mielenterveys)asioita käsitelleenä sanon, että oma liittosi on vaarassa. Oma mielen- ja muu terveytesi on vaarassa, mikäli et tee selvää ratkaisua. Vain sinä itse voit sen tehdä.
Sinua voidaan syyllistää maailman loppuun asti, miestäsi voidaan juoksuttaa vuodesta toiseen.
Pakko sinun on keskustella oman miehesi kanssa, mikä teidän elämässänne on tärkeätä. Myös oma kestokykysi on otettava puheeksi. Samoin se, miksi miehesi juoksee jatkuvasti apuun, vaikka kerta toisensa jälkeen ei akuuttia tarvetta ole ollut.
Liian moni omaishoitaja tai vapaaehtoinen auttaja on nujertunut taakkansa alle. Jossain on oltava raja. Jolloinkin pariskunnan on päätettävä yhdessä, ettei tilanne voi enää jatkua samanlaisena. Anoppi joko tekee itsemurhan tai ei. Mutta se ei ole sinun eikä miehesi syy. Älkää enempää syyllistäkö itseänne, ellei siihen ole syytä - ja näyttää ettei ole.
Vaikea tilanne. Tsemppiä edelleen.
terv. ensimmäinen kommentoija
Asia on juuri niin, ei tiedä mitä se henkinen kärsimys on jota joutuu kokemaan. Minä koin sen jo ollessani teini. äitini sairastui syöpään, isäni aloitti mökillä kunnollisen ryyppyputken ja veli häipyi. ainoastaan minä jäin. Minä hankin luvat käyttää vanhempieni tiliä ja maksoin laskut, huolsin kodin ja kävin vielä peruskoulua ja kukaan ei tietänyt että lähdin aamulla pelko sydämessä yksin kotoa kouluun kun en tiennyt missä oli veli, missä oli isä. Äiti oli sairaalassa ja hänelle en voinut kertoa miten oli asiat kotona. Sukulaiset ainoastaan soitteli minulle ja voivotteli äitini kohtaloa eikä muuta, kukaan ei kysynyt miten kotona meillä jaksettiin. En vonut ottaa puhelinta pois seinästä jos sairaalasta soitettiin.
Minä vihasin sukulaisia minä vihasin kaikkia kun minut jätettiin yksin.
Silloin minä päätin että ikinä minä en enää vanhempiani ja veljeäni holhoisi. syyttäkää kylmäksi jos niin se teistä on mutta minä en enään siihen pysty minä pilasin elämästäni vuosia selviäkseni siitä taakasta liian nuorena ja nyt he tietävät että minulle on turha kaataa enää syyllisyyttä niskaa. Olen mielestäni osani jo tehnyt. en tule koskaan hoitamaan vanhempia jos he tarvitsevat turha niin on odottaa.
enkä tunne siitä syyllisyyttä vaan tämä on minun elämäni eikä kenenkään muun.
JULMA NAINEN, EI EMPATIAN HÄIVÄÄKÄÄN.
KUINKA JOKU KEHTAA PUHUA TUOLLAISIA VANHAN IHMISEN OLLESSA KYSEESSÄ JA LISÄKSI SAIRAAN.
Tsemppiä sinulle! Asenteesi on aivan oikea. Jotkut pullamössössä eläneet eivät sitä ehkä ymmärrä, mutta ne jotka ovat kokeneet samaa tietävät mistä puhut!
Et ole kylmä tai itsekäs. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan...
asian itsekin nyt aikuisena ja vaimona.
Minun pelastus oli silloin kovettaa itseni ja puskea läpi ja taistella omasta elämästäni sillä tajusin että katkeroitumalla ja /tai jäämällä sinne toisten pompoteltavaksi olisin luhistunut henkisesti.
Olen jutellut asiasta vanhempieni kanssa jälkikäteen eivätkä he oikeastaan ymmärrä edelleenkään minkälaiseen paineeseen minä silloin jäin. Ja voitte uskoa että kaikki turhan lässyttävät sukulaiset eivät todellakaan ole minulle tärkeitä vaikka kuinka ovat sukulaisia. Yksi hyvä ystävä korvaa 100 ruikuttavaa sukulaista kertaheitolla.
"Sairastan" kylläkin tuosta jäänteenä vahvuuden syndroomaa eli minun pitää selvitä monista asioista yksin tai niin kuvittelen aina vieläkin joskus kesti vuosia ymmärtää että puolisonikin voisi kantaa taakasta osan.
Erityisesti Sinulle, keski-ikäinen nainen! Kiitos tuestanne ja ymmärtämyksestänne. Olen ottanut sellaisen kannan etten jaksa enää "miellyttää" anoppia ja jutut annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tilanteen mukaan välttelen häntä parhaani mukaan...
Lämpöinen halaus ja onnea alkaneelle vuodelle!!
Ja lapsellista Sinulta että olet mustasukkainen anopillesi hänen vanhoilla päivillään saamasta avusta. Se kuuluu kirjoituksestasi.
Teitä ei sitten yhtään askarruta, että anoppi uhkailee itsemurhalla, ja sitten kun poikansa sinne ehtii, kyseessä on vain joku pikkukotiaskare? Että vaimo on tässä aina automaattisesti väärässä? Että hän on mustasukkainen, vaikka juuri kirjoitti, ettei ole koettanut estää miehensä käyntejä?
Alkuperäisellä vaimolla ja miehellä on oikeus omaan elämään, vaikka se miehen äiti siinä vanheneekin vuosi vuodelta. Vanhuksen kotiin saa pestattua hoitajan, ja jos tämä on hätähuuto anopilta, ettei hän selviä elämästä yksin, hänelle on lain mukaan pakko pestata apua, muuten voi saada syytteen heitteillejätöstä, luulisin.
Mutta te siellä olette ilmeisesti valmiita itsekin hoitamaan äitiänne ja isäänne näiden vanhuudenpäivinä, olemaan ainaisessa hälytysvalmiudessa, ja sanotte vaan miehellenne: laitetaan suhteemme holdiin, kasvatetaan lapsemme sitten kun on aikaa, nyt on kiire hoitamaan sitä vanhenevaa äitiä?
Ilmeisesti oletatte, että alkuperäisen vaimon miehenkin pitäisi sietää, että vaimo lähtisi aina hoitamaan omia vanhempiaan, kun ovat soittaneet, että aion nyt tappaa itseni, jos et heti tule.
Tämä on aivan selvää valtataistelua, ja äiti/anoppi vain käyttää niitä keinoja, jotka hän on kokenut hyväksi, hän pelaa ihmisten, oman poikansa tunteilla, tämä on silkkaa manipulaatiota.
En tunne ketään ihmistä, en ole kuullut ihmisistä, jotka avoimesti keskustelevat itsemurhan teosta joka päivä puhelimessa, yleensä tällainen teko tulee lähipiirille yllätyksenä. Ja se joka puhuu tekevänsä itsemurhan arkipuheessaan, halventaa niitä, jotka ovat joutuneet kokemaan sen, kun tullaan kertomaan, että omaisesi on kuollut ja myöhemmin saatkin sitten selville, että se tapahtui oman käden kautta.
Jos olette oikeassa, että miniä todellakin odottaisi anopin kuolemaa, niitä rahoja, mitä miehensä perisi äidiltään, niin hän ei välittäisi soitosta pätkääkään, vaan ennenkaikkea kieltäisi miestään menemästä paikalle, ja odottaisi että poliisit ilmeistyisivät vaan oven taakse ilmoittamaan miehelle, että äitisi on kuollut.
Miksi teidän äitien, oletan että olette äitejä ja itsekin ilmeisesti anopin asemassa, koska tunnette suurta myötätuntoa anoppia kohtaan, täytyy aina, joka tilanteessa, on tarina mikä tahansa, aina syyllistää sitä miniää ensi tilassa?
Sun typerät viestisi tulee joka ketjuun, tahallaan muka ymmärrät väärin. Ei se mitään. Oman typeryytesi paljastat.
Keskity sinäkin katkera vanhapoika vaan haaveilemaan seksistä oman äitisi kanssa, sen lähemmäksi oikeaa naista et tule koskaan pääsemään. Saatte molemmat vähän "apua", eikös se ikuinen äidin ja pojan rakkaus toimi myös sängyssä? Sinä ja äitisi, on sulla fantasiat. Harva nainen on oikeasti mustasukkainen tuollaisesta insestisessä suhteessa elävästä tollosta. Tosin taitaa tästäkin huomauttaminen olla halpamaista, koska onhan äidin ja pojan rakkaus aina puhdasta ja täydellistä. Etenkin lähetyssaarnaaja-asennossa.
hulluksi. Äidin ja pojan välinen rakkaus on henkistä laatua vai onko teidän suvussa insestiä?
Olet harvinaisen tollo, jos et ymmärrä yksinäisen äidin ja hänen poikansa suhdetta.
Sinulla ei ole ollut kummosia vanhempia ja nyt sitä pahaa oloa tänne lykkäät!
Kyllä poika on äidille aina hyvin tärkeä ja mielestäni on kauheaa, että miniä vie tuhkatkin pesästä.
Lasta ei näytettäisi anopille, koko ajan haukutaan. Koska nykyisin kuitenkin tulee avioero, niin äiti on se, joka pysyy.
Joku insestin uhri vissiin purki pahaa oloaan ja
vanhempiensa hylkäämistä.
Tuollaisia insestisyytteitä suustaan päästävä miekkonen pitäisi pistää telkien taakse.
Sellainen puhe on jo rangasitava teko.
sitten kumminkin?
aina automaattisesti että kaikilla kuolleilla on tili täynnä rahaa, asunto arvokas (antiikilla kalustettu) ja osakesalkku halkeaa arvopaperien määrästä? Harvassa ovat ne ihmiset jotka perinnöillä rikastuu. Pienet ja vetoiset mummonmökit savikolla muuttuvatkin viime henkäysten jälkeen linnoiksi... Hohhoijakkaa.
Mielenterveysongelmainen suvussa tuottaa aina tuskaa, hermojen loppuunpalamista, miksei vihaakin sukulaisille ja perheenjäsenille. Usein omaiset tarvitsisivat myös apua, varsinkin jos potilas itse ei tahdo tehdä parantuakseen mitään. Tunteet vaihtelevat, sillä harva tahtoo ajatella omaisestaan pahaa. Tukiryhmiä on, mutta apua on tarjolla vähän.
Suosittelisin, että sinä ja miehesi ottaisitte yhteyttä mielenterveystoimistoon tai terveyskeskukseen ja pyytäisitte ajan psykologille tai psykiatrille. Nythän ongelmana ei ole anoppi, vaan "virtahepo olohuoneessa" eli suuri, iso möhkyrä josta ei voi puhua möhkyrän kantajalle. Ammattilaisen kanssa voitte keskustella siitä, miten juuri tässä tilanteessa kannattaa reagoida mielenterveysongelmaisen käytökseen. He osaavat parhaiten auttaa. Voi olla myös, että anoppi saattaa tarvita laitoshoitoa. Tässä ei ole mitään hävettävää ja varmasti anoppikin sen myöhemmin ymmärtää. Hän ei voi parantua ennen kuin hyväksyy diagnoosinsa ja on valmis tekemään töitä parantuakseen. Oletteko valmiita hyppimään seuraavat 30v anopin pillin mukaan vai alatteko tehdä töitä asian muuttamiseksi nyt, on itsestänne kiinni.
ja on vaan ite vastuussa teostaan, ei kukaan muu. Kumma ku tätä syyllistymistä ei saada kitkettyä suomalaisista. Ja uhkailua ja sillä kiristämistä.
Kukin elää loppujen lopuksi itselleen tai on elämättä.
Omasta itsemurhastaan, oli sitten anoppi, miniä tai appiukko tai vävy, sisko tai veli ja anopin uhkailuun kannatta vastata, että itsehän vastaat tekemisistäsi. Vastuuta hänen aikuisuutta, älä mene mukaan!
Miehesi tai sinä ette vastaa, vaikka hän im. tekisikin. Hän on hoidossa (avo) ja hoitava taho vastaa hänen seurannasta. Eläkää omaa elämää ja otatte anoppia mukaan silloin, kun se teille sopii ja jaksatte. Näin suojatte omaa mielenterveyttänne.