Olen vajaa kolmekymppinen ja ollut vasta pari vuotta työelämässä, nykyisessä työssäni vajaan vuoden. Sain suoraan valmistuttuani "hyvän" työpaikan alalta joka ei minua kuitenkaan oikeasti kiinnosta. Työ on vaativaa ja myyntitavoitteet isoja. Työ tuntuu usein liian vaikealta ja tuntuu etten selviydy siitä. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kärsinyt erilaisista jännitystiloista töissä, tuntuu että en enää osaa edes keskustella normaalisti ja iloisesti työkavereitten kanssa. Vältän yhteisiä aamukahveja ja pelkään viikkopalavereita, joissa pitää esittää omia mielipiteitä. Olen ahdistunut iltaisin kotona ja itkeskelen. Työmotivaatio ja -itseluottamus horjuu. Olen miettinyt ratkaisuja ongelmaan: alan ja työpaikan vaihto, tätä en kuitenkaan uskalla/viitsi vielä tehdä, koska olen ollut nykyisessä työssä niin vähän aikaa. Ahdistaa, sillä olen jostakin syystä ajautunut työhön, jonka arvopohja on hyvin erilainen kuin itselläni. Tuntuu, että muutun ihmisenä koko ajan huonompaan suuntaan, itseluottamus ja avoimuus hiipuu. Haluan olla niinkuin ennen, varma ja toiveikas.
Työitsetunto
maisteri
71873
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siellä tarvitaan nyt paljon työvoimaa. Antavat tarvittavan koulutuksen. Laivaa rakentaessa ei toimistostressi paina, nääs.
Taidat olla vähän väärällä alalla, tai ainakin väärässä työpaikassa tai työtehtävässä. Itse opiskelin kaupallisen alan, koska se oli jotenkin "helppo" valinta minulle, joka en tiennyt lukion jälkeen mitä haluan tehdä. Kaupallinen ala taitaa olla aika monelle juuri sellainen helppo valinta, koska se ei vaadi niin vahvaa "suuntautumista" kuin vaikkapa terveydenhuoltoala. Yleishyödyllinen ala siis, jossain määrin, enkä nyt sitäkään mieltä ole, että tämä oli kaikista huonoin vaihtoehto minulle.
Itse ainakin aion nyt pysähtyä miettimään mitä oikeasti haluan. Oravanpyörässä siihen ei ole aikaa, ainakaan itselläni. Turhalta tuntuva työsuhteeni on päättymäisillään, ja nyt aion yrittää vaihtaa suuntaa. Vaikeaahan se on siinä mielessä, että opintovelat niskassa on hankala jatkaa opiskelua... Nykyinen ala vaihtuu ainakin, siitä olen varma!
ja tehdä työtä. En usko, että työsi pystyy, pitkälläkään aikavälillä, muuttamaan arvomaailmaasi ja käsitystäs iitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Olin itse aikoinani kaupallisella alalla töissä, vastoin omia intressejäni ja arvojani. Sain hyvää palkkaa ja luuulin sen riittävän. 26-vuotiaana tein radikaalin ratkaisun ja jäin pois vakituisesta työpaikasta ja aloin opiskelemaan haluamaani alaa. Opiskelun jälkeen eli vuodesta 1992 lähtien en ole ollut vakituisessa työssä vaan tehnyt erilaisia määräaikaisia ja projektitöitä. Olen ikionnellinen, että saan tehdä omaksi tuntemani alan mielenkiintoisia ja haastavia töitä vaikkei niitä kokopäiväisesti olekkaan. Toisaalta on ihan mukavaa huilata hetki kun tietää, että töitä löytyy jatkossakin.
Olin vajaa 10v töissä ulkolaisessajätissä noin viidessä toimessa. Yhtiössä päätökset tehtiin keskuspaikalla vanhojen isojen kamujen kesken - viimeinen käänne vei työt ja tuotteet pois Suomesta ja jäin tiimini kanssa tyhjän päälle.
Hain uuden työn keskisuuresta firmasta - vähän erikoisia tyyppejä ja suorat toimintatavat, mutta periaatteessa ihan jees paikka.
Mutta kun työ ei maistu niin ei. Aiemmin oli jotenkin kiinnostunut työstä ja uusista asioista ja jaksoi tehdä työtä sen eteen että sai asioita eteenpäin. Vaan ei enää - ei sitten millään.
Olen kokeillut vähän kaikkea mm. lyhyitä tehtävälistoja, joita olen kokeillut systemaattisesti tehdä saadakseni asioita eteenpäin jne. Mutta jotenkin vaan hälläväliä - ei kiinnosta asenne vallitsee.
Tässä on vähän ymmällään: olenko niin narsisti että loukkaantui tuosta ed. työpaikan kokemuksesta ja ei pysty enää toimimaan vai onko masentumassa vai mitä ihmettä tapahtuu vai eikö nykypaikka ole vaan minun juttuni ?
täällä toinen samanmoinen.
vaihdoin työpaikaa n. 1,5 vuotta sitten. isosta kv. firmasta pienempään, ja vielä ihan eri toimialan hommaan.
paperilla uusi työ näytti lupaavalta, mutta käytännössä koettelee motivaationi rajoja. olen tosi itsenäisessä tehtävässä, eikä selkäni takana ole kukaan kyttäämässä työtäni, joten voin halutessani ottaa tosi lunkisti.
itselläni ongelma on se, etten koe työn haastavan tarpeeksi. työajat ovat säännöllisiä, työtahti ihan ok, ei ainakaan liian kireä ja työn sisältökin ihan ok. mutta mutta. itse kaipaisin ihan jotain muuta. prosessorille pitäisi saasa siis lisää työstettävää :)
oma ratkaisuni: työnhakurumba taas päälle.
Itse tein jatko-opintoja neljä vuotta ja aiheeni oli toivoton alusta saakka. Karmaisevaa aikaa, mutta jotain riivin lopulta kasaan. Samoja tuntoja oli kuin sinulla nyt. Olin monta kertaa lopettamass mutta halusin valmistua.
Valmistuttuani sain hyvän työpaikan ja nykyinen työ on kivaa ja haastavaa. Oma väikkäri aiheeni oli kuitenkin aika halutulta alueelta, joten sain työtarjouksia vaikka väikkäri meni niin sanotusti perseelleen.
Itse jaksoin tuota kamalaa duunia, kun tiesin pääseväni eroon siitä joskus ja vielä tutkinnon kera. Muuten en olisi jatkanut hommassa mikä vei hermolomallakin asti...
Kannaitaisko hakea uutta duunia työn ohessa?
Minäkin olen samassa tilanteessa kuin sinä! Samoin kuin nimimerkki "Tradenoomi" jotenkin ajauduin helppouden takia lukemaan kaupallista alaa. Sain heti hyvän työpaikan jonne kuitenkin tuntuu pahalta mennä joka aamu. Työ on vaativaa ja samoin kuin sinä tuntuu etten selviydy siitä, ja kaikki vapaa-aika menee ahdistuen ja murehtien. Tuntuu että olen huono siinä mitä teen, mikä varmasti johtuu juuri siitä että ala ei oikeasti kiinnosta. Tahtoisin tehdä jotakin aivan erilaista, luovempaa, ja missä näkyy työni jälki. Olen pohtinut mitä pitäisi tehdä, mutta en ole vielä ainakaan uskaltanut tehdä asialla mitään. Jos menee opiskelemaan, mistä löytyy elämiseen tarvittavat rahat? Ja mitä jos huomaan että se mitä rupean opiskelemaan ei myöskään kiinnosta?
Tarvitsisin aikaa pohtia kuka minä oikein olen ja mitä tahdon elämässäni tehdä, mutta siihen ei vain löydy tarpeeksi aikaa.