Lieneeköhän tuolla cityn peilikuvassa mahdollisuutta poistaa omaa kuvaansa halutessaan? Mieli tekisi kovasti selvittää, minkä arvosanan vastakkainen sukupuoli antaisi, en vain haluaisi jättää kuvaani sinne ikuisiksi ajoiksi :(
Peilikuva
itsetunnon kohotusta
61116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Netissä kaikki on periaatteessa ikuisesti säilyvää. Ei riitä että poistat kuvasi tai tekstisi jostain palvelusta, ne ovat silti saattaneet tallentua webin arkistoihin, vähintään googlen välimuistiin. Muista tämä.
mutta kyllä tuolla ainakin cityn peilikuvissa itsetunnon saa murskattua :D
Eipä sitä viitsi enään muutenkaan jokapaikkaan rumaa naamakuvaa tunkea ;)
tulevat naisilla paljaasta pinnasta/vähistä vaatteista ja miehillä paidattomana yms. esiintymisestä.
Olen muutamaan otteeseen lukenut niitä kommentteja ja täytyy sanoa että aika kuvottavan läpinäkyvää tekstiä sinne kirjoitetaan.
tutkin kerrain oikein "analyyttisesti" noita kuvia ja niiden saamia pisteitä, ja totesin että pottunenäinen, ei niin minkään näköinen nainen sai paljon pisteitä kunhan vain oli hyvin nmeikattu, ja tissit tyrkyllä/paljasta pintaa näkyvissä. Oikein huvittaa miesten typeryys : D Ja lähes sama oli toisin päin, eli paljasta pintaa ja salilla treenatut lihakset toivat miehille pisteet, vaikka ei muuten olisi ollus kummoisen näköinen.
Olisi kiva nähdä miten pisteet jaettaisiin jos naiset olisivat ilman meikkiä, ja suht samoissa vaatteissa ja asennossa..
Noita sivustoja joissa annetaan pisteitä ei kannata ottaa liian vakavasti. Siellä pisteitä annetaan sen mukaan paljon on paljasta pintaa esillä. Tämän lisäksi pisteitä saat myös hyvästä kuvasta: hyvä valaistus, kuvakulma, yms yms.
Melkein kuka tahansa voi oikeastaan saada tuolla kohtuullisesti pisteitä sopivalla kuvalla ja melkein ketä tahansa huonosti pisteitä huonolla kuvalla.
Valitettavasti samaa ilmiötä on huomattavissa näissä deittihommeleissa. Tuntuu, että suomi24 profiilejakin käy moni lukemassa vain sen kuvan takia ja lähettää viestejä vieraskirjaan samaan tapaan kuin noissa pisteytysgallerioissa. Siksi omassa profiilissani ei tule koskaan olemaan kuvaa. Lähetän sen sitten vaikka yksityisesti ekan viestin yhteydessä jos näen sille tarvetta.
..mutta kuten joku sanoikin niin kokonaan sitä ei netistä saa pois.
Pakko sanoa samaa että mitä enemmän pintaa tuntuu olevan näkyvillä niin sitä suositumpi näyttää olevan sekä cityssä että deitissä.
Kukin tavallaan. Mitä turhia ottamaan paineita noista...
Kyllä ne mukavat naiset ja miehet löytyy muutenkin. =)