Mä näin naisena ihmettelen, että miksi monet naiset lopettavat huolehtimasta itsestään ja ulkonäöstään, kun vakiintuvat? Tiedän montakin tosi kaunista ja hoikkaa tyttöä, jotka vuosi häiden jälkeen kulkevat ihmisten ilmoilla tukka laittamatta, ilman meikkiä, verkkarit jalassa ja 15 kiloa lihonneena.
Ja sitten vielä kun tullaan raskaaksi ja lapsi syntyy, niin ei tehdä mitään niiden kilojen eteen ja hups, ollaankin 30 kg isompia kuin ennen seurustelua.
Siis miksi? Ite oon pian nelikymppinen ja yhä edelleen haluan näyttää hyvältä mieheni silmissä ja olla se ihminen, joka olin kun tavattiin.
Nyt joku alkaa lässyttää sisäisestä kauneudesta.
Mutta tosia asia on, että vaikka olisi sisäisesti kaunis, voi olla sitä ulkoisestikin!!!
Ja sitten vielä kun tullaan raskaaksi ja lapsi syntyy, niin ei tehdä mitään niiden kilojen eteen ja hups, ollaankin 30 kg isompia kuin ennen seurustelua.
Siis miksi? Ite oon pian nelikymppinen ja yhä edelleen haluan näyttää hyvältä mieheni silmissä ja olla se ihminen, joka olin kun tavattiin.
Nyt joku alkaa lässyttää sisäisestä kauneudesta.
Mutta tosia asia on, että vaikka olisi sisäisesti kaunis, voi olla sitä ulkoisestikin!!!
Vastaukset 29
Vanhimmat
Itse olen 30 vuotias nainen ja meillä on mieheni kanssa 2 alle viisi vuotiasta, nuorimmainen 7kk, joten riittää touhua ja tohinaa, mieheni siis päivät töissä. Teen kaikki kotityöt pääasiassa yksin ja hoidan lapset ja siitä huolimatta näytän hyvältä, laitan hiukset ja vähän meikkaan melkein päivittäin, voin itsekin paremmin, kun peilistä ei katso turvonnut rasvatukka.. Ja saman verran painan, kun ennen raskautta, eli 58kg. Mieskin tykkää.. Korostan vielä, että laitan itseni, kun lapset on päikkäreillä, joten heidän ajastaan tämä ei pois ole..
...ei jaksa myöskään pitää itsestään huolta.
Jotkut naiset varmaan myös tullessaan äideiksi kokee tehtävänään pitää muista huolta ja että itsensä "uhraaminen" olisi jopa hienoa. Pitää muistaa että pitää edes vähän rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. imho
Itse en ole koskaan ns. laittautunut, vaan olen aina meikittä, hiuksetkin saavat vain olla pesun jälkeen ilman lakkaa tai laittamista. Tällainen olin kun tutustuttiin jokunen vuosi sitten, ja tällaisena aion jatkaa. Tosin olen laihtunut muutaman kilon tässä ihan parin kuukauden sisällä aivan huomaamattani. :)
kilon pakkelia naamaansa näyttääkseen hyvältä.
Itsellä on 6 lasta,ja ain enempi kulkenut ilman meikkiä,koska en tarvitse sitä.Omaan tummat kulmat,mustat ripset...luonnostaan taipuisat hiukset,säännölliset piirteet..mutta parasta kaikessa on se että nauran,iloitsen elämästä..ja se näkyy muillekin.Se onkin tärkeämpää kuin ulkoinen puunaus!
Ja mieheni takastaa minnuu juuri tällaisena,ja sen joka päivä muistaa kertoakin!
...että ihminen tuppaa lihomaan vanhetessaan aineenvaihdunnan hidastumisen myötä? Eikä kaikkia himoliikunta ja jokaisen suupalan vahtaus kiinnosta.
Itse laitan kyllä joka päivä itseni nätiksi, käynhän töissä ja joudun siellä tekemisiin ihmisten kanssa. Koska siitä on tullut jokapäiväinen tapa, laittaudun yleensä myös viikonloppuisin, paitsi jos varta vasten vietän löhöpäivää, jolloin en tee yhtikäs mitään. Verkkareita en pidä koskaan, ne ovat hirveitä aina ja kaikkialla.
Kaikille ulkonäkö ei ole yhtä tärkeää, muista se. Joten turhaapa tuputamme arvojamme muille...
Minä olen sitä mieltä, että jos parisuhde on kunnossa, ei sillä ole paskankaan merkitystä näyttääkö samalta kuin joskus 20 v. sitten vai ei... tai onko naama paklattu vai ei.
että juuri tällästä älinää tulee.. kuka puhui, että kilon pakkelia naamaan laittaa? Kannattas lukea paremmin. Keneltä se pois on, jos joku haluaa laittautua? Huhhuh..
Itse joudun arkiaamuisin tekemään valinnan, laitanko itseni "kuntoon" ennen isännän ja lasten heräämistä vai teenkö kullalleni aamu- ja eväsvoikkarit valmiiksi. Yleensä teen oman aamukahvini jälkeen ensin isin ruuan, sitten käytän koiran pissillä ja ruokin sen, sitten pesen ja laitan hiukset, sitten herätän ja ruokin lapset, sitten meikkaan, sitten saatan lapset koulutielle, sitten kerään omat työtavarani, vaihdan vaatteet, suljen telkkarit ja tietokoneen, tarkistan, että liesi ja kahvikone on pois päältä ja lähden töihin.
Tämä systeemi on omien valintojeni tulos ja toimii hyvin: jokainen saa osuutensa, mies, lapset, koira ja mie ite!
Töiden jälkeen käyn kaupassa, raivaan keittiön, lataan ja käynnistän pesukoneen, teen ruuan, ruokin perheen, raivaan pöydän, ripustan pyykit, siivoan vähän huushollia. Useimmiten joku toinen käyttää koiran. Sitten käymme läpi perheen yhteisiä asioita: laskuja, kouluasioita, hankintoja, viikonloppusuunnitelmia, lasten harrastusasiota...
Sitten on omien asioideni aika: valmistelen seuraavan päivän / viikon tunteja, korjailen kokeita, teen kokeita, soittelen oppilaiden vanhemmille, puhun läheisimmän kollegani kanssa puhelimessa tai meilailemme.
Siinä sivussa laitan lapsille iltapalaa ja huolehdin seuraavan päivän vaatteista ja varustukseista, kotona allekirjoitettavista koulupapereista jne ( tehän tiedätte! ).
Iltayhdeksän ja kymmenen välillä kellahdan väsyneenä mutta onnellisena mieheni viereen ja huokaan:"Aaaacchh!"
Eipä ole liikakiloja tullut, eikä kyllä tulekaan. Ja onko sillä niin väliäkään? Kuka voi oikeasti olla niin törttö, että luulee rakkauden ja perheen yhteenkuuluvaisuuden riippuvan siitä, onko rouva laiha vai ei! Tai meikattu? Tai tukka laitettu, hyvin tai huonosti, tai ei ollenkaan?
Oikea tavallisen ihmisen arkipäivä on tällaista, uskokaa vaan! Herran pieksut, jonkun pitäisi tulla uudelleenkoulutetuksi!
Moi
Kyllä minunkin arkipäiväni on lähellä tuota mitä sinä kerroit. Lisänä suuri omakotitalo, stressaava vaativa työ ja raskaus. Itse olen omaa taakkaani sälyttänyt myös muiden harteille. Koiran kanssa käy muutkin lenkillä ja lapset imuroivat omat huoneensa siivoavat ne viikottain. Mieheni myös imuroi muun talon viikottain ihan vapaaehtoisesti.
Itselleni jää vähän aikaa enkä koskaan ole meikannut joten se ei minua kiinnosta. Rakastan kuitenkin lapsiani ja miestäni joten heidän voimalla jaksan kyllä eteenpäin.
Sitäpaitsi mitä jokunen kilo sinne tai tänne on? Ei se ketään muuta jos ei anna täysin itsensä rupsahtaa..
Me kävimme perheenä jokunen vuosi sitten tosi kovan paikan edessä kun perheen äitinä sairastuin ja jouduin viikkokaupaksi sairaalaan sekä olin hoidoissa vuoden sen jälkeen. Kyllä silloin punnittiin mikä perheessä on tärkeää ja kuka seisoo toisen rinnalla kovassa paikassa.
Elämä on rankkaa mutta onneksi niin ihanaa..
Anne
kirjoittaja tarkoitti näitä hirveesti ylipainoisia, jotka mässäävät sipsejä, pullaa ja kaikkee mahdollista ja sit valittaa, kun raskauskilot ei lähde pois, vähän itsekuria arvon naiset, ketkä oikeesti haluutte laihtua. Ja enpä usko kenenkään rakkauden määrän miestään ja lapsiaan kohtaan muuttuvan laittaa itseään tai ei.. Kyllä te jaksatte aina taistella, aiheesta, kun aiheesta. Itseäni ei todella kiinnosta p*skan vertaa meikkaatteko vai ette. Itse meikkaan ja laittaudun ja kas rakastan miestäni ja lapsiamme ihan yhtä paljon..
OLKAAKIN KAIKKI MEIKKAAMATTA JA LIHOTKAA.VÄHÄNKÖ MÄ NÄYTÄN PAREMMALTA SITTEN:)
Lihavat olkoot kuinka leppoisia ja sinuja itsensä kanssa, ok, ei minulla ole heitä vastaan mitään - niin kauan kuin en sellaisen ihmisen vierestä herää. En ole ylipainoista miestä itselleni ottanut enkä aio sellasen vierestä herätä tulevaisuudessakaan. Sillä ei ole mitään tekemistä parisuhteen tilan kanssa. Lihominen ei vaan kuulu terveellisiin elämäntapoihin eikä minua huvita katselle toisen ylensyömistä ja sohvalla makaamista ja jopa kuolemista sydänkohtaukseen viisikymppisenä kun suonet on niin tukossa ettei elimistö enää toimi. Ne on tosi kivannäköisiä ne kalkkeutuneet suonet.
On se minustakin vähän kummallista, että jos on aiemmin ollut sporttinen (ja meikannut, jos puhutaan naisista) niin parisuhteen myötä lopetetaan urheilu, aletaan syödä kaksin käsin jne. Sehän on toisen huijaustakin. Mikäs siinä jos molemmat ovat ok sen asian kanssa, aika monille vaan taitaakin olla pettymys kun hyvännäköinen tyyppi lösähtääkin valaaksi.
Ja keneltä se on pois jos joku EI halua laittautua. Huhhuh.
tulee vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta, eikä saa painoaan pidettyä kurissa, ennenkuin lääkitys on kunnossa? Ja sen jälkeen ei enää laihdutus oikein onnistu lääkityksen takia. Potkaisetko läskin ukkos pihalle sitte? Ei kaikki lihavat ole lihavia vain laiskuuden takia.
tehdä jotain. Itselläkin lievä kilpirauhasen vajaatoiminta, ja se ei estä pitämästä huolta kehosta, päin vastoin sen pitäisi mielestäni vain korostaa sitä. On turhauttavaa kuunnella näitä kliseitä, että 'on ihmisiä jotka ei voi ylipainolleen mitään'. Joo on olemassa sellaisia sairauksia, jotka esim. poistaa kylläisyydentunteen täysin, jolloin aina on jatkuva näläntunne päällä, mutta ne on todella, todella harvinaisia (liekö Suomessa yhtään henkilöä joka sairastaa?) ja mitä tulee aineenvaihdunnan hidastumiseen, niin voi yrittää syödä vähäkalorista ruokaa jossa on kuitenkin paljon tärkeitä aineita (kivennäis- ja hivenaineita, vitamiineja, hyviä proteiineja, hyvälaatuisia öljyjä). Liikuntaakin voi yrittää harrastaa kykyjensä ja perusterveytensä mukaan. Höpöhöpö että jotkut ei voi lihomiselle mitään, useimmiten voi, ja kannattaisi, oman terveyden takia.
Sinähän puhut kilon pakkelista, tuo jolle vastasit paklauksesta. Pakkeloinnista eli puuteroinnista. ;)
Typy? 39..Muahhahhhahhaa :D
Itse aiheeseen en ota kantaa, jokainen tekee omat ratkaisunsa ja elää niiden kanssa.
Luulisi kuitenkin 39 vuotiaan naisen osaavan ainakin suurinpiirtein kirjoittaa. Toisaalta: täydellinen ei voi olla kukaan, ehkä tässä tapauksessa kauneus ja äly ei viihdy samassa päässä... Pääasia kuitenkin on, että miehesi arvostaa sinua.
Näistä ruikuttajista inisee uskottomuus palstalla, kun mies löysi paremman, hoikemman, kauniimman, ruikuti ruikuti. Kasvakaa aikuisiksi ja hoitakaa niitä suhteitanne, jos teillä semmonen on.
oo nähnyt, kun muutaman todellakin luonnonkauniin naisen ja harva oli suomalainen..
Piti oikein lukea tuo ensimmäinen viestini, kun nämä jotkut vastaukset ovat niin hakoteillä siitä mitä tarkoitan. Kauheasti en siitä kirjoitusvirheitä löytänyt enkä kyllä mitään virheetöntä kirjakielikieltä vaivaudu tänne kirjoittamaankaan, vaikka sitä tarpeen tullen osaankin.
Pointtini oli siis lähinnä nämä alle kolmikymppiset, ennen sporttiset ja normaalikokoiset, itsestään huolehtivat naiset jotka todellakin lakkaavat huolehtivat itsestään ja kunnostaan kun alkavat seurustelemaan.
Siis jo ennen kuin on edes lapsia. Ensin pokataan hyvännäköinen mies timmillä olemuksella, sitten lihotaan 15-30 kiloa parin ekan vuoden aikana ja toiset mokomat lapsen synnyttyä.
On totta, että kaikki ei tarvitse meikkiä ym. mutta meikittömyys ei ole sama kuin epäsiisti. Tarkoitan yleistä olemusta, vaatetusta, hien hajua jne.
ja parit palaavat vain sille alkukantaiselle luolamies/luolanainen tasolle? Siis niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja hormonaalisesti parisuhteutuessaan? Varmaan se ukkokin alkaa piereskelemään julkisesti kotona ja röyhtäilemään ja jättämään se kuuluisan vessanpytyn kannenkin ylös sekä tietenkin kaivamaan nenäänsä. Siinä missä nainen lihoo? Biologia vaatii lihomaan? Keräämään vararavintoa? Vaikka meillä on ruokaa yllinkyllin. Eli alkukantaiset vaistot vs. järki ja todellisuus. Ja oikeat hajut ne oikeasti saa hormonit hyrräämään puolin jos toisinkin - vaan mitäpä nykyihminen niistä tietäisi. Mies ehkä haluaa että hänen valloituksensa näyttää niin rumalle, ettei sitä muut urokset vie.;-P
Mistä ihmeestä näitä toisten asioiden murehtijoita aina ilmaantuu?
Eikös ole ihanaa, että juuri sinun asiasi ovat juuri sillä mallilla kuin haluatkin? HYVÄ
Joten anna toisten ihmisten tehdä omat ratkaisunsa ja elää omat elämänsä haluamallaan tavalla. Älä yritä saada hyvää mieltä toisia arvostelemalla, se on typeryyden osoitus.
Jonkun toisen naisen meikit tai kilot eivät kuulu sinulle mitenkään. Jos ulkona sattuu vastaan nainen, jonka ulkonäkö inhottaa, SULJE SILMÄSI... tai vaikka ota taskusta pieni peili ja ihaile sitä kaunotarta, joka koet olevasi. Näin kaikki ovat onnellisia...!
Hauskaa uutta vuotta ja kaunista loppuelämää :-)
Kyllä ne taas laihduttavat ja pynttäävät itsensä kuntoon vähäksi aikaa, kun ukko lähtee nätimmän matkaan. Ero on paras laihdutuskeino ja kierrätys kunniaan! Tällaiseen tulokseen olen päätynyt elämäni valtateillä.
Monella naisella tuntuu olevan sellainen käsitys, että NAISEUS/NAISELLISUUS loppuu, kun äitiys alkaa.. Harmi.
Onko kaikkien tarkoitus olla alipainoisia ja kehon painoindeksin noin 18? Normaalin painon variaatiot kehon painoindeksillä mitattuna on juuri tuo maagiset 15 kiloa. Kummassakin päässä ollaan vielä normaalipainoisia eikä terveysriskit ole kohonneet. Itsekin voisin painaa 56 kiloa tai 71 kiloa, eikä lääketiede valittaisi ollenkaan. Vaatekoko sen sijaan vaihtelisi XS-S ja M-L välillä valmistajasta riippuen. Mieluiten mahdun vaatekokoon M, silloin vaateostoksetksin ovat varsin helppoja. Olipa (pari)suhteellinen tai ei.
Ja nykyisin täytyy olla tosi tarkka mitä syö ja vaativa asiakas ruoka-asioissa että saa mitä haluaa eikä saa mitään sellaista mitä ei halua ruoan mukana. On niitä lihavia kasvissyöjiäkin nähty... joten valintoja täytyy ihmiset opettaa tekemään arvopohjalta heti kun on siihen kykeneväinen.
Itse meikkaan ja en meikkaa. Tai laitan hiuksia tai sitten en (sipaisen pitkin päätä ponnarille vaikka). Lähinnä meikkaan juhliin. Muuten koetan olla mahdollisimman arkinen minä. Ne tavat eivät ole muuttuneet miehen eikä lasten myötä. Raskauskilot tai imetyskilot tai hoitovapaakilot ovat tosiaan itse hankittuja, kukaan ei ole ruokaa suusta alas mättänyt ja itse niistä kiloista on hankkiuduttu eroon ilman miehen nalkutusta tai erouhkauksia. Lapset eivät ole rekisteröineet äidin muodonmuutoksia, koska äitinä olen aina ollut aktiivinen ihminen niin kotona, töissä kuin vapaa-aikanakin. Minun on helppo lähteä metsäretkelle, hiihtoladulle, pulkkamäkeen, luistelemaan, rannalle uimaan, ruokakauppaan tai postia hakemaan laatikosta sellaisena kuin olen. Ja se on yksi asioista joihin mieheni on minussa rakastunut. Mihinkäs minä itseäni muuttaisin? Tai miestäni?
Minusta on mukava olla normaalipainoinen itseni vuoksi, ei mieheni vuoksi. Minusta on mukavaa, että mieheni pitää minusta sellaisena kuin olen. Ja minä hänestä. Elämäämme sitoo yhteen moni muukin asia kuin ulkoiset kulissit. Ne sitäpaitsi rapistuvat kaikilla iän myötä, myös miehillä. Parisuhdetta voi hoitaa monella tasolla. Mieheni pitää huolta itsestään itsensä vuoksi, on terveydestään huolissaan olevaa tyyppiä. Minun mielipiteeni ei hänen olemukseensa vaikuta pisaraakaan.
Toiset ovat tyytyväisiä, kun elävät elämäänsä toisia varten ja toiset tarvitsevat ollakseen tyytyväisiä myös oman elämän. Minä mm. tarvitsen työni tai vapaa-ajan harrastukseni (vapaaehtoistoiminta). Liikuntani joudun hoitamaan arkiliikuntana tai lasten kanssa tässä elämänvaiheessa, lasten ehdoilla, mutta aikansa kutakin. Ruokailussani toimii energiamäärältään pienet annokset (noin 300 kcal/ateria), mutta riittävän usein -periaate (noin 3-4 tunnin välein) ja kerran viikossa herkkupäivä, joka ei näy mitoissa. Reissussakin minä olen se, jolla on eväät kassissa tai jolla on ensimmäisenä "nälkä". Raskausaikana tätä oli pahoinvoinnin takia lähes mahdoton noudattaa, samoin univelkaisena imettäjänä. Myös silloin kun elämä täyttyi vain miehen ehdoilla, seurustelun muuttuessa yhdessä asumiseksi, oli ruokailutottumukset vähän niin ja näin, vaikka yhdessä kokattiin.
Jos elää liikaa muiden ehdoilla, voi unohtaa itsestään huolehtimisen. Jos ehtoja olemiseen latelee puoliso, suku, lapset (pikkulapsi-vaihe on todella vaativa vaihe), työ, ystävät ja haluaa olla kaikille mieliksi, on vaikeaa pitää enää itsestään huolta. Toki nuo asiat voivat vaikuttaa toisinkin päin - siten että ulkonäkö ja itsestään huolehtiminen onkin ainoa asia, muusta viis. Tai jotain siltä väliltä.
Tylsässä parisuhteessa, univelkaisena, säännöllisen elämänrytmin imettämiseen ja vaipanvaihtoon kadottaneena ei ehkä peiliin ehdi katsomaankaan. Toinen lihoo ja toinen ei. Joku sairastuu anoreksiaan tai bulimiaan aikuisiällä. Elämää helpottaa myös paljon mediasta luopuminen vaikkapa "paaston" tapaan määräajaksi. Meille syötetään pajunköyttä markkinointikoneiston voimin siitä mitä meidän pitäisi olla. Kannattaa kuunnella itseään, rohkeasti. Jos omana haaveena on olla 30 kiloa lihavampi, toteutukoon se haave. Mutta jos ei oikeasti ole, niin sitten vain omaa haavettaan toteuttamaan. Ja toisaalta, toki omaan olotilaansa saa olla tyytyväinenkin!
Uskon, että jokainen mies tykkää kun nainen huolehtii hyvinvoinnistaan/ulkonäöstään. VAIKKA sanoisivat muuta. En tarkoitta kuitenkaan, että sen puuttuminen tai väheneminen kuitenkaan rakkautta vähentäisi, saatika saa miehen vilkuilemaan muualle. Uskon, että silloin on jo muitakin ongelmia suhteessa, yleensä ainakin... Minusta on kuitenkin mukava olla mieliksi miehelleni, ja näyttää hyvältä, vaikka hän ei sitä millään muotoa vaadikkaan. Kuitenkin tiedän, että hän pitää siitä, mutta rakastaa minua yhtä paljon laittauduttuani kuin naturellinakin.
Itselläni kuitenkin huomattavasti parempi, itsevarmempi olo kun huolehdin ulkonäöstäni edes vähän. En halua sorsia naisia jotka eivät koskaan ole esim. meikeistä perustaneet. Se on jokaisen henkilökohtainen valinta ja täytyy olon tietysti tuntua "omalta". Itse olen aina tykännyt meikata ja varmasti tulen aina niin tekemäänkin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä kiloa pakkelia naamassa, minkä leiman täältä näköjään helposti saa. Itse myös hieman ihmetellyt niitä naisia, jotka aikaisemmin seurustellessa huolehtineet ulkoisesta olemuksestaan enemmän ja kun vakiintuu ja mies "haavissa" niin, enää ei tarvitse, niinkö? Jos laittautumisesta ei aikaisemmin ole nähtävästi nauttinut niin miksi sitten niin koskaan tehdään? Ja myöhemmin ei ole sitten mitään väliä miltä näyttää. Se tosiaan kulostaa, kuten joku aikaisemmin jo totesi -huijaukselta.
Tuntuu, että Suomessa arvostetaan naisten keskuudessa enemmän naisia jotka eivät "laittaudu". Ennakkoasenteet luovat usein itsestään huolehtivista naisista hieman pinnallisen joskus jopa vähemmän älykkään kuvan, jostain syystä. Ihan kuin sillä tarvitsisi "paikata" jotain puutetta itsessään. Tuntuu, että hyvä äitikään ei voi olla sellainen joka laittaa itseää n aamulla vartin pelin edessä. Ulkomailla paljon käyneenä voin sanoa, että muualla maailmaalla naiset välittävät hieman enemmän ulkonäötään kuin Suomessa, se on siellä normaalia, naisten etuoikeus. En edelleenkään halua tällä mollata ketään, haluan vain sanoa kantani tähän ulkonäköasiaan. Täällä kun se usein tuntuu jotenkin negatiiviselta näyttää hyvältä. Olenkohan ainut joka kokee näin?
Asiaa puhut! Täysin samaa mieltä! Miehet ovat keskimäärin visuaalisempia kuin naiset. Tämän perusteella uskaltaisin arvailla, ettei suurin osa meikittömien naisten kumppaneista panisi pahakseen pientä ehostusta silloin tällöin. Ja kysehän on koko ulkoisesta olemuksesta: vaatteista, kengistä, meikistä, tuoksusta, ryhdistä, itsetunnosta...
Minusta on kohteliasta toisia kohtaan huolehtia ulkonäöstään laittautumalla kauniiksi. On mukava huomata, että myös miehet ovat alkaneet huolehtia ulkonäöstään!
hyvin paljon saa lukea täälläkin kuinka seksielämä muuttuu huonommaksi lapsen teon jälkeen..ja varmasti ainakin osa syynä monesti on naisen välinpitämättömyys omasta ulkonäöstään. Itse olen samoissa mitoissa kuin ennen raskautta, en siksi että miehelleni kelpaisin vaan siksi että haluan näyttää hyvältä äippänäkin:)Ei tarvitse näyttää mammalta vaikka äiti onkin:)totuushan kuitenkin on että miehet tykkää huolitellusta ulkonäöstä ja itsestäni ainakin tuntuu tosi hyvältä kun oma mies on minusta ylpeä ja sanoo esim. kotiin tullessaan, että vau näytätpäs sä hyvältä tänään;)
käy näin:)
Olin hoikka alottaessani seurustelun,mutta lihoin noin 20 kg jo ennen raskautta. Mies ei ikinä valittanut.
Synnäriltä tultua katsoin itseäno peiliin josta tuijotti 30 kg lihava ämmä. Otin itseäni niskasta kiinni, laihdutin sen 30 kg pois.
Ei ensimmäistä kehua mieheltä koko aikana. Hänen kaverinsakinjopa sanoivat et vau... ootpas laihtunu ja hyvännäköinen mutta mies ei kertaakaan.
Sitten kerran kysyin ihan et miksi et koskaan ole tsempannu mua tässä laihduttamisessa niin vastaus oli et
laihat on niin vittumaisia ja itteensä täynnä;)
Olipa kommentti.
No, "laihana" edelleen ja sama mieskin. Mutta takaisin en enää anna kilojen tulla.