On jo pitkän aikaa pitänyt tutustua kyseiseen laulu- ja soitinyhtyeeseen, mutta jostain syystä vaan aina jääny. Mitäs mieltä kyseisestä bändistä ja mistä levystä kannattaisi aloittaa tutustuminen?
Strapping Young Lad
Sepi
8573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen SYL ja Devin Townsend...suuri fani,joten sanon että kaikki levyt ovat äärihyvyyttä ja aloita vaikka The New Black-levystä. Alien,Heavy as heavy can get ja Syl ovat myös melkein jokapäivä kuuntelussa. City-levyä en vieläkään ole kuullut,mutta sanovat sen olevan loistava.
Äijän Devin Townsend Band- nimellä tekemät ovat enemmän progempaan metalliin,kun taas SYL on thrash-death-speed-whatever mättöä. Et tule pettymään yhteenkään levyyn.
Strapping Young Ladin oman tuotannon lisäksi kannattaa tutustua kitaristi Jed Simonin ja basisti Byron Stroudin sivuprojektiin eli Zimmer's Holeen. "Huumorimetallia" parhaimmillaan. Varsinkín kakkoslevy "Legion of Flames" on todella hauska. Bongatkaa kuittailujen kohteet, jos jaksatte/tunnistatte...
Mistä sä oot keksiny noin järjettömän hankalasti lausuttavan nimes????? Onko se jotain tsekki-unkaria???;)
Tätä on kysytty useasti ja muistan vastauksen. Se tulee kahdesta Darkthronen biisin alkukirjaimista. Biisit ovat Too Old Too Cold ja Fucked Up And Ready To Die
Hullu kanuukki kirjoitti: 'Alien,Heavy as heavy can get ja Syl ovat myös melkein jokapäivä kuuntelussa.'
Ei taida olla kovin usein kuuntelussa kun ei edes levyn nimet mene oikein...
Heavy as heavy can get -> Heavy as a really heavy thing.
Itse aiheeseen; The New Blackista EI TODELLAKAAN kannata aloittaa. Aivan liian epätasapainoinen paketti SYL:iksi. Sisältää liian monta anteeksiantamatonta täytebiisiä. Ei tietoakaan alkuaikojen hallitusta kaaoksesta. Hommaa ensin joko City tai SYL.
En oo kuunnellu mokomaa ku vähän. Rautakangessa, Metalliliitossa ja Mörkötunnilla on tainna joskus soijja tuo moinen melomättö. Zen-veto mymusicissa vai missä lienikään on kyllä sangen raivoisa. Siinä ei kyllä anneta mitään armoa kellekään. Jotenkin uskomaton tunnelma siinä. Oli hyvä idea Deviniltä siin yhes välis kohauttaa laseja joiden alta paljastu sameat kokovalkoiset silmät! Myös kappale Wrong side on hyvä...Ennoo koskaan kuullu mitään vastaavaa ku SYL...
Aloita Citystä, joka on bändin paras levy. SYL on kanssa varsin hyvä.
Alienilla ei ollut mielestäni kuin 2 biisiä jotka toimivat kokonaisuudessaan ja uudella levyllä ei ollut senkään vertaa. Omituista hilpeyttä ja epätasaista sillisalaattia nämä uudemmat, joita en valitettavasti voi suositella yhtään kellekään. Helvetinmoinen sääli jos bändi jatkaa samalla linjalla jatkossakin...
joo, siihen pitäs saaha takasin sellanen vakavasti otettava raivo, jos se nimittäin on mennyt jo ihan kukkaishippimeiningiksi tuo SYL