Miten sinua

on kohdeltu työvoimatoimistossa?
Oletko saanut mielestäsi asiallista palvelua ?
13741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei moittimista, paitsi!

Sovitusta ajasta ensimmäisen vartin mamma käytti yksityisasioiden setvimiseen puhelimessa.

Halusin atk-koulutusta. En tiennyt edes mitä.
Tietoihini ilmestyi: Hakee atk-alan työtä.

Muuten täysin asiallista. Kymmenien vuosien ja käyntikertojen yhteydessä eivät ole kertaakaan kiusanneet minua työ- tai kurssiosoituksella.
Viimeiset 10-vuotta riitti puhelisoitto puolivuosittain!

Tosin olen ihmetellyt koko järjestelmän hyödyllisyyttä?!? ja tehottomuutta!?!

Niin, palvelua! Mitä palvelua?

Äänestä

Kyllä sieltä on aina lähdetty sillä tunteella, että asiatonta haukkumista ja arvostelua sai osakseen, eikä voinut edes puolustautua ettei olisi hankkinut itselleen ikävyyksiä.

Olen yrittänyt pitää käynnit asialinjalla enkä lähtenyt työvoimavirkailijan asiattomalle käytöslinjalle, vaikka monesti on tehnyt mieli. Alussa kuvittelin, että minulla olisi käytettävissä työvoimatoimiston keinot työllistymisen edistämiseksi ja työmarkkinakelpoisuuden ylläpitämiseksi, mutta väärässä olin. Kantapään kautta opin ettei itse saa olla työvoimatoimistossa aktiivinen "eli vaatimassa" yhtään mitään vaan pitää odottaa, mitä työvoimavirkailija kaikessa viisaudessaan katsoon parhaaksi päättää.

Työvoimatoimiston toiminta on haitaksi, koska se maksaa yhteiskunnalle ja työnvälitystarkoitus jää toteutumatta kun työvoimavirkailijalle on annettu liikaa valtaa.

Työvoimatoimistossa en ole koskaan saanut palvelua. Ikinä en ole saanut vastauksia esittämiini kysymyksiin, koska olen aina käyttänyt vääriä sanoja.

Kelan sanomissa oli tietoa, että työpaikan perässä toiselle paikkakunnalle muuttava voi saada palkan ohella työmarkkinatukea parin kuukauden ajalta. Tuki "kerjätään" työvoimatoimiston kautta. Yritin kysyä eräältä työvoimavirkailijalta, millä perusteilla sitä voisi saada ja hän "ei ymmärtä", koska kysyin muuttoavustusta. Lopulta viitattuani kelan sanomiin, niin hän kertoi sen olevan liikkuvuusavustus, mutta en kuitenkaan saanut tietää, millä perusteilla sitä voisi saada. Toinen työvoimavirkailija oli taas sitä mieltä, että kyse on matka-avustuksesta.

...ja sitten työministeriö parantaa joka vuosi näennäisesti "palvelujaan" muuttamalla nimikkeitä.

Äänestä
  • useita osastoja: niissä on eroja kohtelun suhteen, ei niistä missään töitä hommata ja vittuilua tulee kaikissa mutta toisissa on moninkerroin pahempaa kuin toisissa, ammattitaidottomia ja nuorisoa kohdellaan huonoiten, eniten koulutusta omaavia parhaiten

    Äänestä

  • samassakin työkkärissä kirjoitti:

    useita osastoja: niissä on eroja kohtelun suhteen, ei niistä missään töitä hommata ja vittuilua tulee kaikissa mutta toisissa on moninkerroin pahempaa kuin toisissa, ammattitaidottomia ja nuorisoa kohdellaan huonoiten, eniten koulutusta omaavia parhaiten

    että itse virkailijat ovat myös koulutettuja, mutta eivät työn edistämiseksi.
    Kuvittelevat vain itse olevansa lukutaitoisia ja heillä menee paskat housuun jos huomaavat asiakkaankin osaavan lukea ja vielä ymmärtävän lukemansa.
    Ymmärrystaito näkyy useammalta virkailijalta kuitenkin puuttuvan tai sitten se johtuu siitä ettei kannata tehdä mitään niin ei tule tehtyä virkavirhettä.
    Toinen virkailijan sanoma on "Sanoa paljon tarkoittamatta yhtään mitään", koskee myös sitä että saattaapi tulla tehtyä virkavirhe jos tekee työnsä.
    Sen vuoksi virkailijaa on vaikea saada vastuuseen ja heidän tekemisensä eivät saa huomiota ellei mediassa sitä kuuluteta.
    Ammattitaidottomia henkilöitä virkailijoissa näkyy olevan suurin osa.

    Turha byrokratia kannattaa poistaa työn ja oikeuksien tieltä.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • samassakin työkkärissä kirjoitti:

    useita osastoja: niissä on eroja kohtelun suhteen, ei niistä missään töitä hommata ja vittuilua tulee kaikissa mutta toisissa on moninkerroin pahempaa kuin toisissa, ammattitaidottomia ja nuorisoa kohdellaan huonoiten, eniten koulutusta omaavia parhaiten

    Asiallista kohtelua olen saanut, johtuu varmasti siitä että ovat häpeissään kun minua on kusetettu, siis että minut on pistetty pelletukityöpaikkoihin ja päin vastoin kuin lahtarit olettavat, se ei ole johtanut mihinkään ja että minulla on koulutus ns. työvoimapula-aloilta, mutta ettei työtä siltikään saa.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    että itse virkailijat ovat myös koulutettuja, mutta eivät työn edistämiseksi.
    Kuvittelevat vain itse olevansa lukutaitoisia ja heillä menee paskat housuun jos huomaavat asiakkaankin osaavan lukea ja vielä ymmärtävän lukemansa.
    Ymmärrystaito näkyy useammalta virkailijalta kuitenkin puuttuvan tai sitten se johtuu siitä ettei kannata tehdä mitään niin ei tule tehtyä virkavirhettä.
    Toinen virkailijan sanoma on "Sanoa paljon tarkoittamatta yhtään mitään", koskee myös sitä että saattaapi tulla tehtyä virkavirhe jos tekee työnsä.
    Sen vuoksi virkailijaa on vaikea saada vastuuseen ja heidän tekemisensä eivät saa huomiota ellei mediassa sitä kuuluteta.
    Ammattitaidottomia henkilöitä virkailijoissa näkyy olevan suurin osa.

    Turha byrokratia kannattaa poistaa työn ja oikeuksien tieltä.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    ...tse virkailijat ovat myös koulutettuja...

    Työkkärin virkailijat ovat yleensä merkonomiluokkaa ja vastaavia. Työkkäreissä on paljon myös työllistettyjä.

    Ei siis koulutus anna valmiuksia ihmisten kohtaamiseen eikä missään tapauksessa heidän asioidensa hoitamiseen. Siksi työkkäreistä saattaa tulla vaikka miten epäsopivia työhönosoituksia, kun virkailijat eivät ymmärrä eri ammattialojen vaatimuksia.

    Äänestä

asiallista kyllä mutta ammattitaitoista en pariin viime vuoteen.johtuu siitä että jopa työvoimatoimistossa kierrätetään duunia,aikamoinen vaihtuvuus ollut omassa työkkärissäni.viime käynnillä n.50 vuotias mies osasi hädin tuskin printata kurssihakemuksen.

Äänestä

että olen katsonut työvoimatoimiston turhaksi esteeksi työllisyyteen.
Työkkärin kohtelu:
Sanovat paljon ja vastaamatta oikeastaan yhtään mihinkään.
Sama koskee kirjallisia vastauksia esim. työvoimapoliittinen lausunto=tiedote joka ei ota kantaa yhtään mihinkään ja jolla ei sanota yhtään mitään ja sisältää vain virkailijan omia toteamuksia jotka eivät koske käsiteltävää asiaa olenkaan.
Joten ota tuollaisesta sitten selvää.
Palveluksi sitä ei voi kyllä sanoa.

siksi olen tehnyt esityksen turhan byrokratian lopettamiseksi.
Siksi:

http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

Äänestä
  • siitä muillakin palstoilla, kuin tässä, laita vaikka kaikille noille top10 palstoille se?

    Äänestä

  • kerro ihmeessä kirjoitti:

    siitä muillakin palstoilla, kuin tässä, laita vaikka kaikille noille top10 palstoille se?

    helpoin tapa yrittää vaikuttaa.
    Painoarvon määrää tietysti nimien määrä, työvoimahallintoa ei voi yksin painostaa, mutta useampi kannanottaja antaa viestin että nyt asiassa on todellakin jotain pielessä.
    Ei kukaan työttömien puolta pidä, vaan se kuuluu meille itselle ja meitä kuustaan kyllä silmään niin kauan kuin me sen itse sallimme.
    Adressiin osallistuminen ei maksa mitään siitäkin se on hyvä.
    Ehdottomasti adresseja jotka koskevat meitä työttömiä tarvitaan huomattavasti enemmän jotta päättäjille saadaan tiedoksi myös meidän oma kanta joka näkyy yleensä hukkuvan kun asioista päättävät poliitisella tasolla.

    Muissa palstoilla missä olen keskustellut eivät ole julkistaneet sitä.
    Johtunee oikoluennasta tai jostain muusta.
    Jos tarkoitit taas suomi24:n muita palstoja niin seuraaminen vaatisi minulta jo liikaa aikaa.
    Mutta jos tiedät muita palstoja jotka koskevat kyseistä asiaa, niin adressin tiedot on vapaasti levitettävissä.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

hyviä kokemuksia lukuunottamatta yhtä virkailijaa, joka ei tajua mistään mitään ja säntäilee edestakaisin. Harvoin olen joutunut käymään mutta silloin kun joudun katson että on joku muu virkailija. Ihan asiallisesti suhtautuvat, on neuvottu ja selitetty lakipykäliä, koulutusmahiksia sun muuta. Samaa olen kuullut muilta. Mä annan meidän pienen kaupungin työkkärille arvosanan 10-.

Äänestä

hyvin, tosin voimakkaampia sanoja en osaa sanoa, jos osaisin, kuvailisin niillä,
sosiaalitoimisto se kumminkin se vihoviimeinen paikka on, vielä työkkäriä paljon vittumaisempi, päätöksissä ei välillä sanaakaan mitä on sanonut vaan kaikki omasta päästä keksittyä haukkumista jne.

Äänestä

lukuunottamatta ensimmäistä kertaa, jolloin sain tuta että on täällä omankin kunnan työttömiä tarpeeksi. Olin tullut vastavalmistuneena puolison mukana muualta, puolisolla töitä. Mutta tietoihini on merkitty pahoja virheitä, pahin oli se, että viimeisin tutkintotodistukseni merkittiin ihan väärälle alalle ja sain osoituksia hommiin, joihin minulla ei ollut koulutusta, en lainkaan omalle alalleni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiinusPlussa kirjoitti:

on kohdeltu työvoimatoimistossa?
Oletko saanut mielestäsi asiallista palvelua ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu