Mulla on joitakin kavereita, joissa nyt kuitenkin yksi asia häiritsee vähän. Tapaillaan usein kahdenkesken näiden kanssa, kummankin aloitteesta ja viihdytään hyvin yhdessä ja luotetaan. Mä koitan järjestellä tekemistäkin aika aktiivisesti ja keksiä hauskaa kuten muutkin. Mutta onnistuu vain kahdenkesken, koskaan ei muuten. Vaikka nää kaverit tuntee keskenään toisensa ja on myös keskenään kavereita, mua ei koskaan kutsuta mukaan, jos näillä on joku juttu. Sillon saattaa onnistua jos mä itse kehitän jotakin, mut ei muuten.
Myöhemmin mun pitäis sitten aina olla kuuntelemassa tai kommentoimassa asioita, mut etukäteen ei kuulu hiiskaustakaan tai kartetaan kaikkia asioita, mikä nyt vois liittyä mihinkään sellaiseen, yleensä ne kuuluu sitten jotakin muuta kautta. On tosi suututtavaa jos itse keksii hyvän idean, mut sille ei aleta. Sitten sama juttu on tehtykin samantien, mut ilman mua. Esim nyt on tulossa uusi vuosi. Olen aktiivisesti ideoinut juttuja, kysellyt ja jutellut jokaisen kans aiheesta, mutta kukaan ei tunnu alkavan millekkään tai ei osaa sanoa tai karttaa aihetta. Toisaalta mulle ei sanota, et olis mitään suunnitteilla. Kuitenkin ennenkin myöhemmin taas joudun kuuntelemaan mitä kivaa taas oli tekeillä, mut ilman mua.
En odota mitään kollektiivista kaveruutta, mutta toisaalta ne silti haluaa tavata muakin itse, mutta erikseen. Ihmettelen, miks mua ei voi tavata, jos on muitakin. Olenko joku niiden yhteinen syntipukki, jota joukolla kartetaan, mut henkilökohtasesti asia ei vaikuta?
Vai oonko minä sellanen kakkosvaihtoehto, jos ei parempaa ole tarjolla?
Oisko kommentteja tai neuvoja?
Myöhemmin mun pitäis sitten aina olla kuuntelemassa tai kommentoimassa asioita, mut etukäteen ei kuulu hiiskaustakaan tai kartetaan kaikkia asioita, mikä nyt vois liittyä mihinkään sellaiseen, yleensä ne kuuluu sitten jotakin muuta kautta. On tosi suututtavaa jos itse keksii hyvän idean, mut sille ei aleta. Sitten sama juttu on tehtykin samantien, mut ilman mua. Esim nyt on tulossa uusi vuosi. Olen aktiivisesti ideoinut juttuja, kysellyt ja jutellut jokaisen kans aiheesta, mutta kukaan ei tunnu alkavan millekkään tai ei osaa sanoa tai karttaa aihetta. Toisaalta mulle ei sanota, et olis mitään suunnitteilla. Kuitenkin ennenkin myöhemmin taas joudun kuuntelemaan mitä kivaa taas oli tekeillä, mut ilman mua.
En odota mitään kollektiivista kaveruutta, mutta toisaalta ne silti haluaa tavata muakin itse, mutta erikseen. Ihmettelen, miks mua ei voi tavata, jos on muitakin. Olenko joku niiden yhteinen syntipukki, jota joukolla kartetaan, mut henkilökohtasesti asia ei vaikuta?
Vai oonko minä sellanen kakkosvaihtoehto, jos ei parempaa ole tarjolla?
Oisko kommentteja tai neuvoja?
Vastaukset 5
Vanhimmat
henkilökohtaisesti harmittaisi tuollainen käytös kavereiltani,vaikea sanoa mitä tuössa tilanteessa pitäisi tehdä,jos kestät tilanteen sama jatkuu jos et,on syytä puhua asiasta kavereidesi kanssa.
Onpa kummallinen tilanne. Toisaalta jos sinulla menee näiden ihmisten kanssa hyvin niin mikseivät he sitten kutsu sinua mukaan? Ehkei teillä menekkään niin hyvin kuin sinä luulet.
Onko tämä ryhmä ollut tiivis jo ennenkuin sinä olet tullut kuvioihin? Jos heillä on omat kuvionsa ja eivät tiedä haluavatko siihen jonkun lisäksi vaikka sinusta tykkäisivätkin. Tosi vaikea sanoa. No onhan ihmisillä monenlaisia tuttavia. Tai ehkä sitten tilanne muuttuu. Minä en tuollaisia ystävinäni pitäisi.
Ajattelin myös itse, että voinko minä vain kuvitella, että menee hyvin, mutta jos jätän väliä ja otan etäisyyttä, niin kuitenkin minuun otetaan yhteyttä, mut kahdenkesken tai muuten erikseen. Kummallinen tilanne siten, että kahdestaan kyllä sujuu ja on viihdytty puolin ja toisin useamman kanssa. On käynyt mielessä ja olen koittanut vähän vetää kaulaa heihin, että jos en ole toivottu kaveri, mutta sekään ei sitten vaikuta siltä. Ja on omituista, että tavallaan ihmiset henkilökohtaisesti hyväksyvät, mutta yhteisesti taas oikein eivät. Oon kokenut, että he luottavat minuun yksittäin, mutta jostakin syystä karttavat sitten yhdessä sitä.
Minä en tavallaan ole tullut siihen myöhemmin, vaan ollaan kaikki tunnettu vuosia ja aikaisemmin en ole huomannut(?) sitä. Olen myös miettinyt ryhmädynamiikkaa ilmiönä, että oliskos siinä joku ongelma yleensä, ettei siinä vaan kaikille ole paikkaa tai ns. roolia. Kahdenkesken se ei ole ongelma, mutta muuten on.
Oli mielenkiintoista lukea (Ojakangas 2006, Ystävästä ja vihollisesta) ystävyyssuhteiden määrittelystä. Ystävyys perustuu sille yhteiselle identiteetille mitä löytyy, joka on välttämättä vastakkainen jollekin toiseudelle. Me-henki perustuu aina sille, että on ne muut tai toiset olemassa. Eli edes mikään ryhmä ei ole ryhmä, jos ei ole jotakinmuuta, mikä ei ole sitä. Eli tavallaan se, joka ei kuulu siihen vahvistaa sitä, mikä on ryhmässä idenfitioitu ystävyys (miten sen nyt kukakin ymmärtää). Toisin sanoen, jollain tapaa esimerkiksi avarakatseisuus tai suvaitsevaisuus voi ollakin uhka. Tai jos se tilanne jotenkin muuttuisi, se koettaisi niin, ettei se heidän puoleltaan ehkä ole enää he, vaan jotakin muuta.
Jokaisen voi hyväksyä, mutta ryhmäidentiteetin kannalta, mitä enemmän erilaisia ihmisiä on, sitä ohuemmaksi yhteinen identiteetti muodostuu ja ryhmä voi hajota, jos siihen ei sitouduta tahdosta. Ja mitä heikompi on oma identiteetti, sitä voimakkaampaa identiteettiä pitää etsiä siitä, mihin kuuluu. (Tästä esim. sanonta, joukossa tyhmyys tiivistyy..) Nämä pääajatuksia kirjasta.
Jotenkin tuo aukaisi vähän silmiä tajuamaan tätä tilannetta, mutta toinen kysymys on sitten voiko siihen vaikutta mitenkään ilman, ettei ne ihmiset muutu, ketäänhän ei voi muuttaa.
Onkohan tässä nyt olemassa joku yhteinen nimittäjä, jota et ole hoksannut tai et suostu näkemään. Muilla siis jotain on yhteisiä yhdistäviä tekijöitä, joista olet pihalla.
Näillä tiedoilla on vaikea sanoa, kun ikä ja sukupuoli on tuntematon. Naiset ja miehet toimii näissä asioissa vähän eri tavoin.
Kahdenkeskinen oleminen on erilaista kuin ryhmässä oleminen. Ilmeisesti (ehkä) olet kaksistaan hyvää seuraa, mutta ryhmässä sinua ei tarvita.
Näytät olevan fiksu ja teoreettisista perusteistakin kiinnostunut tyyppi. Oletkohan "yliviisas" porukoihin. Kahden kesken saa teoreetikosta hyvän keskustelukumppanin, mutta ryhmässä joku teoriahemmoviisastelijajäykistelijä helposti pilaa tunnelmaa - tai on ainakin hyödytön porukan kannalta. Joukkotoiminta kun on luonteeltaan vähän "tyhmää" fiilispohjaista olemista.
Enkö siis hoksaa tai näe jotakin´, ja olen tyhmä?
Ilmeisesti en siis ehkä ole kuitenkaan hyvää seuraa?
Olenkohan yliviisas?
Minua ei siis _tarvita_?
Olenkohan teoriahemmoviisastelijajäykistelijä?
Tarkoitukseniko on pilata tunnelmaa?
Enkö ole hyödyllinen?
Ollaan samaa mieltä. Tuo vaan kuulostaa jo vähän enemmän kuin tyhmältä, viihtyykö noissa "fiiliksissäsi" kukaan? Nämä jututko ne yhdistää ihmisiä?
Voi olla, että oletkin enemmän kuin oikeessa. Kun ajattelee näitä asioita, niin niissä ainakin on yks selkee nimittäjä, niistä ei tule kuin pahaa verta ja huonookin huonompaa ilmapiiriä. Sehän on valinta, mitä haluaa.