Enpä tiedä onko muilla vastaavaa kokemustaan puolisostaan. Vaimollani on toinen mies, jonka olemassa olon hän kiistää. Todisteita tästä miehestä on ja hänen menonsa puhuvat sen puolesta, että on jo vakavampaakin sutinaa ja suunnitelmia menossa. Valheistaan hän on jäänyt kiinni ja onpa löytynyt jopa todisteita, joilla osoittaa häneen puheensa valheiksi. Silti vain valehtelee valheiden päälle ja vaikka ei edes tarvitsisi valehdelle tekee tätä silti. Ei ymmärrä ei, mikä saa aikuisen naisen toimimaan näin. No itse olen asian ratkaissut niin, että muutan ja jätän hänet. En vain yksinkertaisesti kestä valehtelua, joka tuntuu olevan jo sairauden puolella. En tiedä jos on tosissaan tämän miehen kanssa, miten kehtaa tuoda tämän elämäänsä, koska tällöinhän valheet ainakin paljastuvat, koska tiedän tämän miehen henkilöllisyyden.
Valehtelu
eroamassa vihdoin
182237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kannattaa varmastikin miettiä tarkoin, että et tee hätiköityjä ratkaisuja tunnemylläkän ollessa valloillaan. Yritä keskustella ja tuoda julki epäilysi. Jos pettämistä on, niin miettiä myös mikä siihen on johtanut. Rehellisesti katsoa myös omaan sisimpään, onko siellä kaikki niin puhdasta.
niin että keskustelin minua vaimoni kanssa pettäneen miehen kanssa, sen jälkeen kun henkillöllisyys minulle selvisi, aluksi mies oli muka ymmällään ja esitti tyhmää mutta kun rauhassa latelin faktat pöytään hän myönsi, tämän jälkeen vaimollani oli hiukka hankalaa yrittää enää valehdella, mutta yritti silti:)no jälleen faktat esiin ja yhdessä uusi yhteyden otto mieheen jo alkoi rehellisyyttä löytyä mutta vaikeaa se oli, tämän jälkeen annoin 2 vaihtoehtoa joko minä tai hän, tästä on aikaa noin 6 vuotta ja olemme edelleen yhdessä ja vaimoni tietää että jos ryhtyy uudelleen pettämään voi olla että ei jää kiinni mutta tietää myös että olen valppaampana kuin aikaisemmin joten riski on suurempi ja tietää myös että jos vielä pettää vaihtoehtoja ei tule, siis jos tiedät ukkelin niin setvi ekana asia hänen kanssaan kuin mies miehen kanssa koska naiset OSAAVAT ja ovat kovia valehtelemaan.
miehet valehtelee yhtä lailla jos on sellanen luonne.Olen kokenut ja siksi voin näin kertoa.
on mieheni, joka on jäänyt jo parikin kertaa kunnolla kiinni suhteesta toiseen.
Koskaan hän ei myöntänyt mitään suhdetta ja valehteli aina kunnes käräytin hänet. Silloinkin vielä yritti valehdella
Miehet valehtelevat myös törkeästi..
Minä olen petetty nainen ja mieheni valehteli minulle. Jopa niin törkeästi, että ottaessani puhelinyhtiöstä puheluerittelyt ja katsoessani siitä yhteyden otot tähän toiseen naiseen hän väitti ettei hän ole soittanut.... jne...
Ei edes tuntenut tätä naista eikä tiennyt nimeä jne....NO, soittaessani numeromuistiin jääneesenn numeroon kuulin naiselta itseltään hänen nimensä, netistä hain loput tiedot. (huom) puhelin oli yhtyeinen..
Varmaan kokemasi jälkeen tiedät ne selittelyt...
Niitä on meillä kestänyt puoli vuotta...
Samoin toinen osapuoli.. Väitti minun vain luulevan jne...
Kerroit teillä siitä olevan 6 vuotta..
Miten pääsit yli...
päässytkään, silloin tällöin asiat assosioituvat mieleen jostain esim.jokin tv ohjelma tms pettämiseen liittyvä aihe, päivä lehdethän ovat tehneet uskottomuudesta jotenkin tavoiteltavaa, jatkuvasti on jotain julkkis kyselyjä uskottomuudesta jne...tällaiset jutut nostavat yleensä minulle ikävät muistot pintaan..mutta ehkä joka kerran hiukan laimeammin, siis ajan kanssa noista pettämisistä yli mennään jos ylipäätänsä haluaa jatkaa pettäneen kumppanin kanssa, mutta helppoa se ei ole edes miehelle.
pettäjä/valehtelu luonteet poikkea millään lailla toisistansa, oli mies tai nainen jos omaa pettäjän luonteen on molemmat sukupuolet täysin samanlaisia patologisia valehtelijoita.
naiset?????????????????????
Niin tuttua. Otin yhteyttä tähän toiseen mieheen. Kerroin vaimolleni, silti kiistää kaiken. Mies oli aika avoin ja kertoi heidän yhteisistä suunnitelmistaan.
Jos suunnitelmat noin pitkällä, miksi pitää valehdella. Ehkä minun ei kannata enää kysellä vaimoltani, loukkaa vain entisestään valehtelemalla.
Tuntuu huvittavalta, jos kaikki on heillä suurta rakkautta, miksi toinen on sen suhteen rehellinen ja toinen valheellinen. Mihin se voi pitkällä tähtäimellä johtaa. Ehkä olen itse onnellisempi joku päivä päästyäni yli tästä kaikesta, jota nyt työstän.
että vaimosi on hakenut vain seksiä tältä mieheltä jos mies puhuu yhteisistä suunnitelmista jopa sinulle mutta vaimosi kiistää kaiken, tuossahan ei muuten olisi mitään järkeä vaimosi on uskotellut kaikenlaista sontaa tuolle toiselle tyypille yhteisestä tulevaisuudesta.Onko tuo toinen mies muuten vapaa vai varattu?
Ehkä miesten kanssa on helpompi setviä. Toisen naisen kanssa se ei onnistunut.Sain vastaukseksi "saatanan ämmä mitä sä tänne soittelet!" Sitten nainen alkoi minulle ladella kuinka minun ja mieheni suhde ei enään vuosiin ole ollut mitään, ei seksiä ei mitään.Kuuntelin aivan tyrmistyneenä, koska minun ja mieheni suhde toimi aivan normaalisti! Se jälkeen tämä nainen alkoi soitella kotiimme ja kysellä miestäni. Tei rikosilmoituksen ja puhelut loppuivat mutta kirjeet alkoi kulkea! Mekin olemme selvinneet siitä ja jatkoimme yhteiselämää teimme täydellisen elämmuutoksen. Seitsemäs vuosi on menossa, tunteet eivät tietenkää ole entiset ja luottamusta on vaikea saada takaisin mutta olemme ihan tyytyväisiä elämäämme.Mieheni tekee paljon sen eteen ettei epäilyksille olisi tilaa. Ajaa jopa koulutuksista kotiin yöksi jos se suinkin on mahdollista. Välillä asiat tulee mieleen...mutta aina vain harvemmin ja harvemmin. En voisi jatkaa jos epäilys olisi päällimmäisenä koko ajan - mutta uutta mahdollisuutta ei tule ja sen mieheni tietää.
Mies on vapaa ja hänellä ei ole lapsia.
Meillä on vaimoni kanssa lapsia, joten olen miettinyt miten yli 40-vuotias lapseton mies sopeutuu jakamaan jatkossa vaimoni huomion, mikäli päätyvät yhteen. Ehkä vaimoni on huumannut tämän kaverin. Hän osaa olla todella taitava tässä, nimimerkillä kokemusta on. Ei ole varmaan vielä näyttänyt näitä muita puoliaan "rakkalleen".
Kun toisinaan tulee edelleen outoja puheluja ja kun minä vastaan, (puhelin on edelleen yhteinen) on vain hiljaisuus.
Otan selvää enirosta puh. numeron, on salainen.
Mieheni väittää ei ole yhteydessä..
Jotenkin vain on vaikeaa....
Olen tas näinä päivinä miettinyt että olis kuitenkin parempi erota..
Tuntuu vain niin hullulta heittää hukkaan 40 vuotta yhteistä elämää..
Mieheni on jo 70 kymppinen ja suuri rakkaus oli 50 kymppinen eli varsin paöjon nuorempi. En millään jaksa uskoa muuta kuin maailman vanhimpaan motivaatioon tämän naisen taholta, nimittäin rahaan..
Tilanteeseen liityi niin surkuhupaisia yksityiskohtia että en tiedä nauraako vai itkeä..
Esim. muka naimisiin olivat menossa viikon naiskentelun jälkeen...
epäilykseni siitä että vaimosi "käyttää"tuota heppua, eikös ne kaikki ihanat yhteisen tulevaisuuden kuvan maalailut ole niitä klassisia pettäjien konsteja joilla saadaan pettämis suhdetta jatkumaan, sinulla on jotain mistä vaimosi ei halua päästää irti esim. lapset, ansiot, koti jne..käytä näitä aseita ja aseta vaimosi valinnan eteen, mutta tee se niin että hän huomaa että myös tarkoitat sitä, siis että jos ei totuus ala tulla niin asiat eivät enään kulje hänen halujensa mukaan, valheessa on todella tuskallista elää minä tiedän sen, ja voin sanoa sinulle että totuuden kautta asioiden jatko käsittely on paljon helpompaa, jos vaimosi väittää varmoja faktoja vastaan niinkuin minun vaimoni teki järjestin kolmin keskeisen juttelu tuokion ja niinkui kerroin siinä tilanteessa ei valheille jäänyt tilaa koska mieskin myönsi pettämisen siinä samassa pöydässä missä minä ja vaimonikin istuttiin.
pettävä mieheni sanoi ettei tunnusta vaikka jäisi rysänpäältä kiinni! Syytti minua vainoharhaiseksi hulluksi kun epäilin. Epäili minua kaikesta siitä mitä itse teki. Välillä uskoin jopa itsekkin olevani vainoharhainen. Kävin terapiassa mm puhelinfobian vuoksi, jonka tämä nainen aiheutti jatkuvilla puhelinsoitoillaan paiskaten luurin korvaan kun vastasin tai oli vain hiljaa (lankapuhelimen aikaan).Perheterapia, jossa kävin yksin auttoi myös selviytymään pettämisen aiheuttamista traumoista. Kaikenlaisia hulluja naisia liikkuu vapaana - varokaa miehet!
Vaimo valehtelee ja haluaa pitää avioliittoa yllä rakastajan ohella siksi, että kaipaa ja tarvitsee turvaa! Näin ne kaikki pettäjät tekevät. Otetaan turva ja vakaus siitä mikä on ja sitten lähdetään pikku nautinto-seikkailuille vieraisiin peteihin... Loukkaavaa, mutta inhimilliseltä kannalta ymmärrettävää..,
Vastasin tuonne miten suhteen lopettaa puolelle ja voit käydä siellä lukemassa osan tarinastani. Vastasin eräälle joka rakastaa miestään, mutta ei enää jaksa tämän petollisuutta. Tuntee olonsa riittämättömäksi ja huonoksi.
Minun avokkini (miespuolinen) on koko kolmivuotisen suhteemme aikana pitänyt "vararukkasia". Varsinkin varatut naiset ovat häntä aina kiinnostaneet. Yksi hänen naisistaan oli matkatoimistossa töissä ja hän jopa varasi meille matkan tältä. Matkalla ollessamme viestittelivät keskenään ja tämä toisen aviovaimo toivoi, että olisi ollut matkalla minun tilallani. Kaiken tämän siedin, mutta eilen lähdin.
Aikoinani mietin, että pitäsiköhän minun ottaa yhteyttä tämän kakkosen aviomieheen ja pyytää vaikka purjehtimaan, koska omat puolisomme niin hyvin keskenämme viihtyivät. Eihän sitä tiedä jos vaikka olisi tullut parinvaihto..
Liian kiltti olin ja kaiken siedin ja yritin rakastaa, mutta nyt loppui.
Meillä on vain yksi elämä ja olemme ansainneet edes itsekunnioituksen. Jos ei sitä puolisolta saa niin omasta peilistä sitten.. Minä meinasin senkin peilin jo kadottaa, mutta eilen sain kulmasta kiinni ennen kuin sekin meni rikki.
Kummasti minunkin ex valehteli loppuun saakka, ettei toista naista ole (ts. ettei hänellä ollut sen tietyn naisen mitään). Näin sen hänestä heti, että valehteli, kun ensimmäisen kerran kysyin, että miksi työkaveri tekstaa ei-työpuhelimeen viikonloppuna. Sen jälkeen valheita valheiden perään ja vuosi erosta: ovat kihloissa juuri sen samaisen akan kanssa! Varmaan sanoisi vieläkin, että mitään ei ole, jos kysyisin. Vaan kun en kysy, olen suorastaan iloinen että vahinko lähti kiertämään ja pian se uusi tytsykin pääsee nauttimaan petollisen miehen toiminnasta.
Sen jotenkin ymmärtäisin, että löytää toisen, vaikka onkin avoliitossa toisen kanssa, mutta että pitää törkeällä tavalla valehdella, vaikka on jäänyt kiinni. Se siinä eniten raivostuttikin ja raivostuttaa välillä vieläkin, kun muistelen. Patologinen mulkero, ei voi muuta sanoa... Osaa ne naisetkin, siitä ei ole epäilystäkään.