Viimeiset pari viikkoa on mennyt itkiessä. Viitisen kuukautta on erosta aikaa ja välillä oli jo ihan ok olo. Nyt pitäisi vaan hyväksyä yksinolo lopun elämää, ei enää läheisyyttä kenenkään kanssa. En voisi hänen jälkeen enää sitä kokea. En tarvitse vastauksia keneltäkään tähän, halusin vain purkaa pahaa oloani. Kiitos.
ottaa koville
erotettu
6960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla sama juttu. Mun erosta on noin kaksi ja puol kk ja itku on herkässä. Ei näy valoa vielä tulevaisuudessa. Ehkä joskus, mutta vaikea on nyt uskoa. Kaipaus on hirveä, sattuu aamusta iltaan ja yöllä herätessä. Erehdyin eilen vielä soittamaan exälleni, joka on jo toisen kainalossa. Mies on niin kylmä kuin ihminen voi vaan olla. Ei siis mitään tunteita...Toisaalta teki hyvää, kun sai taas todeta sen ja toisaalta sattuu entistä enemmän...on niin vaikea uskoa todeksi koko tapahtunutta. Teen uudenvuoden lupauksen, etten soita enää koskaan hänelle missään asiassa. En kestä....on päästävä hänestä ja unohdettava kaikki mitä oli...vaikeaa on ja tunti kerrallaan elän nyt.
11 vuotta takana..raskasta! olen muuttamassa pois asuinpaikkakunnaltani..toivon mukaan se valo tunnelin päässä joskus pilkottaa! voimia meille
Kyllä se aurinko sieltä vielä paistaa!
Tuntuu käytetyltä latteudelta,mutta oikeasti se on niin.
On olemassa asioita joille voi jotain, ja asioita joille ei kaikesta huolimatta voi mitään.
Totuus pitää pystyä hyväksymään.
Anna itsellesi oikeus ja aikaa surra ja sitten ei kun eteenpäin.
Kyllä se siitä´,ihan oikeasti.
4vuoden päästä laitoin ex-lle viestin jossa lopulta kiitin ja kerroin että vaikka koville otti toivon hyvää jatkoa uuden kanssa.
Lopulta laitoin :amen.
kolmen vuoden takaa.Silloinen mies ilmoitti että hän haluaa erota,ja uusi suhdekin jo valmiina!
Muistan kuinka itkin kuin "Niagara"..mietin miten ihmeessä kukaan voikaan itkeä näin paljon.
Itsellä oli useampi lapsikin hoidettavan,liäksi työ,ja 5 koiraakin...silti arkea oli yksin pyöritettävä.
Ajatukset oli silloin samat...yksin lopun elämääni...vain lasten kanssa eläen.
Muutto paikkakunnalta oli silloin ainoa vaihtoehto,päästä pois niistä ympyröistä...kaikki tuntui niin lohduttomalta.
Yksin olin pitkään,kunnes tämä vuosi muutti kaiken.Kohtasin ihana miehen,ja ymmärrän nyt että
kaikki tuo mennyt tarvittiin, että hänet tulin kohtaamaan.Nyt olemme muuttamassa yhteen ja naimisiinkin alkuvuodesta menossa,elämä on siis jälleen elämisen arvoista!
Vaikka ero tuntuu niin lopulliselta,eikä valoa tunnu näkyvän missään..niin myöhemmin tuo kaikki helpottaa..ajan kanssa..kaikki on taas valoisaa.
Jos valoa ei näy tunnelin päässä, niin kuljet sitä väärään suuntaan.