En ole löytänyt sopivaa palstaa netistä asialleni,joten tällään sen tänne.Olen kihloissa ja miehellä ja minulla samanikäiset lapset.Yhdessä olleet kohta puolitoista vuotta.Viimeiset puoli vuotta keskusteltu samasta asiasta.Miehellä joka toinen hoitovkonloppu.Menee omaan kotiinsa ja jättää minut kahden lapseni kanssa.Alussa yritin tapaamisia kaikki yhdessä ja olimmekin.Mutta ajan saatossa on isän ja pojan suhde niin kiinteä,että tunnen olevani ulkopuolinen pienissäkin jutuissa.Mies kokenut avioeron ja suojelee poikaa,niin että tunnen olevani ulkopuolinen.Asiasta puhuttu ja tulevaisuus ei näytä ruusuiselta,jos en tutustu poikaan.Ja minä kun haluaisin.Hienosti ottanut oman lapseni huomioon.Sitä tuntee itsensä ulkopuoliseksi.Alussa yritin varmaan liian aikaisin tutustua poikaan ja nyt tunnen jo oloni niin loukatuksi,että en pysty kohta olemaan,kun poika on samassa tilassa.Onko naisia jotka kokeneet jotain suurinpiirtein samaa?Helppottaisi,kun saisi kuulla esim. miten selvisitte..
uusperhe
kivaa-ei kivaa
71085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kuulosta kovin toimivalta tuo perhesuhde.. Miehen toiminta on hyvin lyhytnäköistä. Onko loppujen lopuksi niin, että mies ei loppujen lopuksi luota tämänkään suhteen pysyvyyteen? Ja siksi varjelee omaa lastaan kiintymästä sinuun, ettei lapselle tule taas kipeää erokokemusta? Vai pelkääkö/kokeeko miehesi että olet ikäänkuin kilpailija lapselle tämän äidistä? Tai että tulet hänen ja hänen lapsensa "väliin" - onko miehesi siis mustasukkainen lapsestaan??
Kovin kiinteä lapsi-vanhempi suihde ei kuulosta terveeltä. Tulee mieleen läheisriippuvuussuhde, joka kohdistetaan omaan lapseen.. ja se syö lasta, lapsen kun pitäisi itsenäistyä vanhemmistaan ja kovin riippuvaisessa/läheisessä/ kiinteässä suhteessa se ei onnistu, koska aikuinen ei anna sitä mahdollisuutta lapselle.. Ja ikään kuin ajatus, että ainoa pysyvä ihmissuhde, ainoa suhde johon voi ja kannattaa panostaa, joka kestää, on suhde omaan lapseen? Ei toiseen aikuiseen, sinuun?
Uusperhekuviot eivät ole niin helppoja kuin naistenlehdistä tai kaksplussasta voi lukea, että kaikki palaset loksahtelee ja kaikki hyväksyvät kaikki jne jne ja sitten ollaan onnellista suurperhettä isossa ruokapöydässä...
Itselläni on enää yksi lapsi kotona, miehelläni joka toinen viikonloppu melko pienet lapset. Huomaan aika helposti väsyväni hänen lapsiinsa, vaikka he ihan mukavai lapsia ovatkin. Mutta tuovat muassaan niin erilaisen perhekuviota ja toimitapoja etten jaksa ymmärtää enkä aina olla ihan niin fiksu tai aikuinen kuin pitäisi.. Lapset roikkuvat minussa kiinni tosi paljon, se väsyttää. Jatkossa joudun ottamaan omaa aikaa tapaamisviikonloppuina, mies ja lapset menevät vaikka ulos keskenään tai toisinpäin, en muuten jaksa niin intensiivistä olemista pidemmän päälle, hermostun.
Samaa kokemusta minulla ei siis ole jakaa kanssasi, mutta neuvoisin että menet juttelemaan perheneuvolaan. Olethan jo jutellut miehesi kanssa asiasta eikä hän siitä huolimatta tunnu huomioivan sinua tässä asiassa vaan "omii" poikansa eikä anna teidän tutustua toisiinsa... Perheneuvolassa saisit toisenlaisen näkemyksen kautta perspektiiviä asiaan ja ehkä miehesi myös tulee mukaan myöhemmin, sillä pidemmän päälle suhteenne ei tule toimimaan, koska sinä olet onneton. Parsuhteessa kun tärkeintä on tehdä toinen onnelliseksi ja tyytyväiseksi, ja siihen ei miehesi tunnu kykenevän..
Anteeksi jos kuulostin suorasanaisuudessani loukkaavalta, se ei ole tarkoitus.
kiitos,kun sain jakaa kokemuksesi ja kiitos vinkistä.Perheneuvolasta lähden hakeemaan apua-ei muu auta.Yksin,kun pyörittelee asioita ,ei pääse etiäpäin.Ystävätki tuskustuu,kun samaa asiaa jauhan..mies haluaa tulla vaikka mukaan,jos tarve vaati.Voimia sinulle,jokaisella meillä on omat ongelmat..
Puolitoista vuotta on aika lyhyt aika saada onnellinen perhe-elämä toimimaan. Puolessatoissa vuodessa on vasta saatu aikuisten välinen suhde aikaiseksi ja hieman tutustuttu. Niin sanotusti kiihkeä vaihde on ohi ja ensimmäiset arki asiat alkaa vasta tulemaan esille. Poika ei ole voinut valita sinua, joten hän tarvitsee enemmän aikaa tutustua sinuun. Toisaalta niin tarvitsee sinun lapsesi ja miehesi aikaa tutustua toisiinsa. Itse olen vasta siinä vaiheessa että olemme viettäneet muutaman tunnin yhteistä aikaa aina lasten kanssa päittäin. Silloin ei ole ollut toiset vaatimassa omaansa. En tiedä onko tämä oikea keino ja onko tässä nyt mitään järkeä, mutta minusta se on näyttänyt että se auttaa. Mitä mieltä sinä olet?
niin nyt tilanteemme ajautui siihen,ihanluonnostaan toisen sairastumisen kautta(flunssa),että molenmat omassa kotonaan.monta pvää mennyt.ja tuntu kauhealta,mutta nautin yksinolosta.mies meillä kaikki väliajat,kun ei lasta hoidossa.kaipaan kyllä,mutta tuntuu parenmalta,kun saa etäisyyttä..ehkä olen edennyt liian nopeasti.Tämä ettei näkisi niin usein voi auttaa myös siihen,että kun hoitovkonloppu tulee,en putoa äkisti..eli olen taas yksin,juuri kun tottui.se vaan tuntuu niin pahalta.olen tosi itsenäinen ja vahva persoona ja kaipaan myös oma tilaa,mutta kaipaan myös perhe-elämää.vaikea yhdistelmä,mutta ei mahdoton.jos on jommankumman kotona,on kuitenkin kylässä.jos taas yhteinen koti,kaikki jutut samassa paikassa..helpottais kummasti.niin ehkä pienet yhdessäolon hetket aluksi,että sais tutustua..oletteko jo yöpyneet kaikki saman katon alla?saman verran olleet yhdessä,kuin me puolitoista vuotta?haluan nyt miettiä rauhassa.mutta mitä mieltä olet,että jos kihloissa ja luvattu mennä naimisiin,pitääkö jonkinlainen "aikataulu"/suunnitelma noin ajankohtineen olla,luo ainakin minusta tietyn jatkuvuuden ja turvallisuuden tunteen?
Hei!
En todellakaan voi ymmärtää miten ihmiset pärjäävät perustettuaan uusperheen...Antaakaa apua!Itselläni ei ole lapsia, mutta avomiehelläni on kaksi..(itse en ole niitä koskaan edes halunnut)
Kimpassa olemme olleet 5 vuotta..nyt alkaa pikkuhiljaa riittää!Koen tilanteen erittäin tukalaksi; ennen lasten tuloa anna yleensä ylen, näen painajaisia , ahdistun totaalisesta ja haluan vetäytyä omiin oloihini.Hulluko olen?...
Onko toisia kohtalotovereita??
Pitäsisikö lähteä suhteesta miehen lasten takia?
En jostain syystä voi sietää mieheni lasta, vaikka hän on ns. helppo lapsi. Hirveä ahdistunut olo silloin kun hän on talossa. Olen yrittänyt vaikka mitä mutta tilanne ei muutu miksikään. Tiedän että se on asennekysymys, mutta vaikka kuinka yrittäisi asennoitua, sama ahdistus jatkuu.. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin erota???
vieraaseen ihmiseen täytyy tutustua,pikkuhiljaa.kannattaa asettua myös lapsen olotilaa,miltä hänestä tuntuu.olette molenmat aikamoisessa myllerryksessä.lapsi on viaton ja aikuinen voi auttaa asiaa,koska hänellä enemmän ymmärrystä..ero ei aina välttämätön.mulla auttoi,kun puhuin miehen kanssa.ja sanoin,että tunnen mustasukkaisuutta(sallittu tunne)minä pelästyin omia tuntemuksiani,vihasta inhoon..aika ja nimenomaan yhteinen auttaa,mutta ei väkisin..