Joulupäivänä kokoonnuimme kavereitten kanssa juhlimaan "olan takaa". Minä, bestikseni ja hänen miehensä kavereineen. Ilta meni rattoisasti pelaten ja juoden. Nukkumaanmenoajan lähestyessä HÄN ilmoitti, että tulee nukkumaan minun ja ystäväni väliin. Mikäs siinä, komean uroksen vieressä on aina mukava nukkua, ajattelin. Meillä oli ollut viimeisen vuoden ajan kaikenlaista "peliä", ei mitään vakavaa, suutelua yms. Edellinen kerta meinasi mennä jo liian pitkälle, joten sovimme (varmaankin jo viidennen kerran), että se on nyt lopullisesti loppu. Kumpikaan ei halunnut pettää puolisoitaan, vaikka minulle siitä ajatuksesta ei koskaan tullutkaan sellaista morkkista kun hänelle. (ennen kuin nyt)
Hän alkoi kuitenkin hiplailemaan, kun päästiin sänkyyn, enkä minäkään osannut pitää näppejäni erossa hänestä, vaikka toisin olin päättänyt (kaverini oli lähtenyt jo tässä vaiheessa). Molemmat oltiin aikaslailla humalassa, ja toinen asia johti toiseen ja niin edespäin... Tuli tehtyä se, mitä ei koskaan pitänyt tehdä. Nukuttiin loppu yö samassa sängyssä, mutta emme koskeneet enää toisiimme ja aamulla ei puhuttu toisillemme sanakaan.
Päivällä lähetin viestin ja pyysin anteeksi, en kyllä loppujen lopuksi tiedä, että mitä, mutta tiesin, että hän kärsi suunnattomasta morkkiksesta. Olin todella pahoillani, oikeasti. Ei sen näin pitänyt mennä. Itsellänikin on paha olla, siitä että petin avopuolisoani, siitä että en tiedä haluanko olla enää avopuolisoni kanssa (tätä kysymystä olen miettinyt kylläkin jo viimeiset kaksi vuotta välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan), siitä että oikeasti välitän "pettäjästäni", en halua että hänellä on paha olla, haluaisin olla hänen kanssan niin kuin ennenkin, kaveri. Hän on oikeasti todella mukava, huomaavainen, herrasmies pohjimmiltaan (viina vain poistaa hänen estonsa...hän ei ole täydellinen, tiedän sen vallan hyvin) ja kyllä minä sen voin tunnustaa, olen ihastunut häneen. Olen suunnattoman kateellinen hänen tyttöystävälleen, vaikka en edes tunne tätä tyttöystävää. Mikään ei ole kuin ennen.
Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei se ole käytännössä lainkaan helppoa. Kuinka erota miehestä jonka kanssa on ollut kuusi vuotta, joka rakastaa sinua koko sydämmestään, joka ei tulisi toimeen ilman sinua, jonka sydän särkyisi tuhanneksi palaseksi. Tähän asti olen ajatellut, että on parempi, että minä olen vähän onneton avopuolisoni kanssa, kuin hän olisi suunnattoman onneton ilman minua. Itsekkäästi ajateltu, tiedän. Mutta kun tiedän myös, että sen on pakko olla aika lähellä totuutta... Hänessä ei ole mitään vikaa, hän on aivan ihana ihminen, mutta minä en löydä meidän väliltämme sitä jotain. Mitä rakkaus edes on? Olen kiintynyt häneen, mutta riittääkö se? Nykyinen suhteeni on ensimmäinen vakava suhteeni, en voi verrata tätä aikaisempiin suhteisiini, en edes tiedä mitä se rakkaus oikeasti parhaimmillaan voisi olla miehen ja naisen välillä...
Nyt tunnen olevani vain suunnattomasti hukassa. Kunpa olisi joku, jonka kanssa keskustella, joka saisi minut miettimään asioita monelta eri kannalta, enkä enää pyörisi tätä noidankehää ajatusteni kanssa. Kunpa olisi joku, jonka kainaloon mennä itkemään pahan olonsa pois. Tiedän ei se onnistu, mutta haaveillahan aina saa, siinä minä olen todella lahjakas.
Minä, suunnattoman suuri, eksyksissä oleva kusipää
Hän alkoi kuitenkin hiplailemaan, kun päästiin sänkyyn, enkä minäkään osannut pitää näppejäni erossa hänestä, vaikka toisin olin päättänyt (kaverini oli lähtenyt jo tässä vaiheessa). Molemmat oltiin aikaslailla humalassa, ja toinen asia johti toiseen ja niin edespäin... Tuli tehtyä se, mitä ei koskaan pitänyt tehdä. Nukuttiin loppu yö samassa sängyssä, mutta emme koskeneet enää toisiimme ja aamulla ei puhuttu toisillemme sanakaan.
Päivällä lähetin viestin ja pyysin anteeksi, en kyllä loppujen lopuksi tiedä, että mitä, mutta tiesin, että hän kärsi suunnattomasta morkkiksesta. Olin todella pahoillani, oikeasti. Ei sen näin pitänyt mennä. Itsellänikin on paha olla, siitä että petin avopuolisoani, siitä että en tiedä haluanko olla enää avopuolisoni kanssa (tätä kysymystä olen miettinyt kylläkin jo viimeiset kaksi vuotta välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan), siitä että oikeasti välitän "pettäjästäni", en halua että hänellä on paha olla, haluaisin olla hänen kanssan niin kuin ennenkin, kaveri. Hän on oikeasti todella mukava, huomaavainen, herrasmies pohjimmiltaan (viina vain poistaa hänen estonsa...hän ei ole täydellinen, tiedän sen vallan hyvin) ja kyllä minä sen voin tunnustaa, olen ihastunut häneen. Olen suunnattoman kateellinen hänen tyttöystävälleen, vaikka en edes tunne tätä tyttöystävää. Mikään ei ole kuin ennen.
Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei se ole käytännössä lainkaan helppoa. Kuinka erota miehestä jonka kanssa on ollut kuusi vuotta, joka rakastaa sinua koko sydämmestään, joka ei tulisi toimeen ilman sinua, jonka sydän särkyisi tuhanneksi palaseksi. Tähän asti olen ajatellut, että on parempi, että minä olen vähän onneton avopuolisoni kanssa, kuin hän olisi suunnattoman onneton ilman minua. Itsekkäästi ajateltu, tiedän. Mutta kun tiedän myös, että sen on pakko olla aika lähellä totuutta... Hänessä ei ole mitään vikaa, hän on aivan ihana ihminen, mutta minä en löydä meidän väliltämme sitä jotain. Mitä rakkaus edes on? Olen kiintynyt häneen, mutta riittääkö se? Nykyinen suhteeni on ensimmäinen vakava suhteeni, en voi verrata tätä aikaisempiin suhteisiini, en edes tiedä mitä se rakkaus oikeasti parhaimmillaan voisi olla miehen ja naisen välillä...
Nyt tunnen olevani vain suunnattomasti hukassa. Kunpa olisi joku, jonka kanssa keskustella, joka saisi minut miettimään asioita monelta eri kannalta, enkä enää pyörisi tätä noidankehää ajatusteni kanssa. Kunpa olisi joku, jonka kainaloon mennä itkemään pahan olonsa pois. Tiedän ei se onnistu, mutta haaveillahan aina saa, siinä minä olen todella lahjakas.
Minä, suunnattoman suuri, eksyksissä oleva kusipää
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ymmärrän aivan täysin, koska mulla on samantyyppinen tilanne. Oon aivan älyttömän ihastunut toiseen mieheen, vaikka asun avoliitossa ja ollaan oltu monta vuotta yhdessä. Tää toinen mies on varattu myös, mutta ihastunut minuun. Kauhea tilanne.
Itse mietin vaan, että varmaan pitäisi erota kumppanista ennenkuin menee liian pitkälle (on kyllä jo aika pitkälle mennytkin...) ja hän saa tietää jotain kautta. Tai että tään toisen miehen kumppani sais tietää. Pakkohan meistä, tai ainakin minusta, on huomata, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. En kuitenkaan syytä tätä sivuraidetta mistään, koska meillä on mennyt muutenkin vähän surkeasti avomieheni kanssa viime kuukausina. Lopullinen niitti se taitaa kuitenkin olla.
Mutta haluaako sitä lopullisesti erota sellaisesta tyypistä, jonka kanssa kuvitteli olevansa koko loppuelämän? Oliko meilläkin tällaista silloin, kun tavattiin... tuntuu, ettei edes muista. Käytännön kuvioita ei jaksaisi edes alkaa miettiä. Olenko minä sitten lopuksi kuitenkin se, joka jää tyhjin käsin, jos eroan... Tämä toinen mies ei oikein vielä ole lämmennyt ajatukselle, että eroaisi, enkä nyt välttämättä kuvittelekaan meidän heti aloittavan uutta suhdetta yhdessä... Mutta pakko jossain vaiheessa joku ratkaisu kuitenkin tehdä, satuttaa se sitten toista tai ei.
Toivotan sulle tsemppiä, minkä ratkaisun sitten teetkin. Olen sitä mieltä, että parisuhteessa ei voi olla kaikki aivan ok, jos tälle tielle lähtee. Eroaminen on vaan niin pirun vaikeaa, kun on kauan ollut ja odotuksia on suunnalta jos toiseltakin. Elämä on silti lyhyt... elääkö sen tyytymällä johonkin vai tavoittelemalla jotain muuta, se on ratkaistava itse.
jos on naimisissa...
Se että huomaa vasta 15 yhteisen vuoden jälkeen ettei ole mitään muuta yhteistä kun elämä,
ja historia,
ja löytää jonkun toisen jota voisi rakastaa enemmän kuin sitä ensimmäistä...
Elämä ei taida olla helppoa, ei meille kenellekkään. Se että suhdetta on kuitenkin helpompi ylläpitää kuin että seurustelisi oikeasti vapaana, taitaa olla totta, sillä siinäkohtaa ei kumpikaan voi vaatia toiselta mitään ja tyydytään pieniin yhteisiin salaisiin hetkiin... Nämä suhteet kaatuvat sitten oikeiden erojen jälkeen siihen vaatimusten kasvanneeseen määrään. Pelottaa jäädä yksin, kaikkia varmaan pelottaa yksinäisyys. Mutta onko sekään reilua sitten ketään kohtaan? Ollaanko mielummin yhdessä onnettomia, kuin yksin onnettomia? Jokatapauksessa en usko että ihminen voi olla ikinä onnellinen pitkiä ajanjaksoja, se vain kuuluu ihmisluonteeseen olla onneton. Aina haluaa sitä mitä ei saanut, ja sitä minkä sai, sitä harmittelee...
Sori vaan, mutta et sinä alunperinkään kovin uskolliselta
ja suhteeseesi sitoutuneelta kuulostanut, jos tuosta vaan
päästit kyseisen miehen viereesi nukkumaan. Kyllähän se känninenkin
tajuaa mihin juttu voi johtaa, varsinkin jos on jo ennestään
ollut peliä miehen kanssa ja homma on ennenkin meinannut
"lipsahtaa". Sinähän oikein kerjäsit vaikeuksia, tai sitten
olit aidosti tyhmä ja välinpitämätön.
Ihan turha siis väittää, että homma ihan huomaamatta lipsahti,
kun kaikki merkit olivat ilmassa. Älä selittele, vaan myönnä,
että ihan itse annoit homman edetä sinne mihin se eteni.
Sinä olisit ihan hyvin voinut pyytää miestä nukkumaan muualla,
tai siirtyä itse muualle, kun mies alkoi hiplailemaan.
Sinä et vain halunnut.
Älä selittele tai käytä känniä tekosyynä. Sinä petit, koska
halusit pettää. Kanna vastuusi, äläkä keksi tekosyitä.
Mielestäni on erotettava kaksi asiaa: intohimo ja rakkaus. Missään suhteessa ei intohimo riitä koko elämää, se on ohi menevä asia. Rakkaus ja toisesta välittäminen voi kestää kaikki vaikeudet.
Kyllä näistä jutuista jo huomaa, että elämänkokemus puuttuu. Suhteessa ei aina ole intohimoa sitä on turha odottaa! Ihastuksia tulee ja menee! Rakkaus voi välillä hukkua mutta välittäminen palauttaa sen takaisin radalleen! Hukassa taidatte olla ja siellä myös pysytte jos kuvittelette elämän menevän aina noin!Elämää olen varmaan melkolailla enemmän nähnyt kuin te.
että jos toista ihan oikeasti rakastaa ja on sitoutunut suhteeseen niin eipä sitä tee mieli kenenkään toisen kanssa lähteä pettämään. Saatika sitten edes halua nukkua jonkun muun kuin oman vieressä!
Suhteessa on jotain vikaa jollai tasolla jos toisen mukaan pitää lähteä. Silloin on parempi erota kuin valehdella toiselle. Pitää ottaa itsestä vastuu ja korjata tilanne siten että kaikki saavat tietää totuuden.
Miettikää ennenkuin teette jotain tuollaista ja alkoholia ei pidä ottaa jos ei pysty käyttäytymään omana itsenään.
nim. 20wee
ihana lukea, löytyyhän niitä fiksuja nuoria joilla arvot ja moraali kunnossa. Itse ole jo aika iäkäs mutta elän tätä hetkeä.
kummallakaan teistä olla suhteet kunnossa avokkienne kanssa.
ei tuollaista ihminen tee edes kännissä jos oikeasti rakastaa kumppaniaan. (kokemusta on: paljon pettämismahdollisuuksia tullut suhteen aikana, muttei voisi vähempää kinnosta)
..rutista kun paska on jo housussa.
jollet vielä tajunnut, niin se mieshän on käyttänyt sinua julmasti hyväkseen. Hän ei ole osoittanut minkäänlaista kunnioitusta naiseuttasi kohtaan, vaan patriarkaatin rakenteiden mukaisesti on kohdellut sinua täysin seksiobjektina.
Sinun velvollisuutesi sisariasi kohtaan on ehdottomasti saattaa tuo mies vastuuseen käytöksestään, ja tehdä hänestä rikosilmoitus.
Aviomieheltäsi sinulla on oikeus odottaa tukea ja ymmärtämystä, olethan kauhistuttavan rikoksen uhri. Rikoksen, johon aviomiehesikin on tavallaan osasyyllinen - onhan hänkin mies ja potentiaalinen raiskaaja.
Rohkeutta sisko!
kävelemään.