Pitääkö työnantajan majoitus ja ravitsemis tesin mukaan maksaa yötyökorvaus jos työvuoro alkaa 5.30, niin tältä puolelta tunnilta (yötyö 23-06 tesin mukaan)? En ole kyseistä korvausta saanut vaikka joka viikko tulee 2-4 5.30 vuoroa?! Tympii vain kun on niin iso työnantaja tällä alalla ja jos tästäkin on jokin porsaanreikä yhtiöllä keksittynä kuten niin monesta muusta asiasta on ollut.
Yötyölisä Hotelli- ja ravintola-alalla
14
4267
Vastaukset
- mie taas
Kyllä työnantajan pitää maksaa kyseisestä puolesta tunnista.
- maksaa
Yötyölisä pitää maksaa 00.00-06.00 väliseltä ajalta. Jos työvuoro alka sunnuntai aamuna, niin siitähän tulee tietysti sunnuntai yötyölisä. Annapa huomautus palkanlaskijalle.
- viestin aloittaja
siihen ettei ole "kokonainen" tunti tms. ei ole tuo tes niin tuttu mutta kyllä olen 6 viimeisen vuoden aikana saanut huomata että sitäkin voi "soveltaa" aika "hauskoilla" tavoilla kunhan on isossa firmassa tarpeeksi lakimiehiä asioita tonkimassa. Jopa alan oppilaitoksissa työlakia opettavat ihmiset ovat kuulemma sanoneet etteivät ymmärrä miten ko. firma soveltaa tesiä niin omalla tavallansa. mutta taas yhtä tietoa viisaampi. kiitoksia kantaa ottaneille.
- ei ay:lle.
Ole onnellinen, että sinulla on yleensäkin töitä. On ihme, että aina ollaan vaatimassa kaikenlaisia lisiä.
- ihme
että ollaan aina kinuamassa ylitöihin.
Ottaisivat työntekijöitä tarpeeksi. - tasa-arvoisuutta...
Itsehän olet väittänyt, että kykenet neuvottelemaan sopimuksesi niin kuin haluat. Joku muu kun kysyy alansa sopimukseen liittyvää käytäntöä, väität sen olevan väärin.
Tekisitkö itsekkin sopimuksesi ilman yleissitovaa TES:siä siten, että sitä ei noudateta? Haluat olla vain onnellinen, että on töitä? - Olla onnellinen..
Siitäkin jos on töitä vaikkei maksettaisi ollenkaan palkkaa? (tilanne ei ole mahdoton tietyillä aloilla)
- Nimimerkki
Otithan huomioon, että vuorolisiä ei makseta päivävuorossa (yhtä vuoroa tekeville) oleville, vaan pitää tehdä oikeasti vuorotyötä, että on oikeutettu vuorolisiin.
Jos oikeasti olet vuorotyössä, niin tuo aamujen puolituntinen on todennäköisesti huomioitu yövuorojen aikaan maksetuissa lisissä. Tällöin yövuorolisän maksaminen alkaa puoli tuntia ennenkuin TES:n mukaan niiden maksaminen pitäisi alkaa.- mitä pöliset
Kerrohan missä kohtaa MaRa:n TES:iä tuollaista tekstiä lukee? Yötyölisä maksetaan klo 24:00-06:00 välisenä aikana tehdystä työstä. Sunnuntain puolelle menevät lisäyt tietysti kaksinkertaisena. Riippumatta siitä onko päivävuorossa tmv. Mistä olet saanu et yövuorolisän maksaminen vuorotyössä alkaa puoli tuntia ennen?
AP:lle kehoitus liittyä PAM:n ammattiliittoon, ottaa sinne yhteyttä asian takia, että voit alkaa ajamaan omia etujasi. Majoitus- ja ravitsemusalalla kun tahtoo olla näitä kepulityönantajia pilvin pimein. - kkkk.....PAM
mitä pöliset kirjoitti:
Kerrohan missä kohtaa MaRa:n TES:iä tuollaista tekstiä lukee? Yötyölisä maksetaan klo 24:00-06:00 välisenä aikana tehdystä työstä. Sunnuntain puolelle menevät lisäyt tietysti kaksinkertaisena. Riippumatta siitä onko päivävuorossa tmv. Mistä olet saanu et yövuorolisän maksaminen vuorotyössä alkaa puoli tuntia ennen?
AP:lle kehoitus liittyä PAM:n ammattiliittoon, ottaa sinne yhteyttä asian takia, että voit alkaa ajamaan omia etujasi. Majoitus- ja ravitsemusalalla kun tahtoo olla näitä kepulityönantajia pilvin pimein.liittyä PAM:n ammattiliittoon,
Itse olin kyseisessä liitossa, tiukanpaikan tullessa nostivat kädet pystyyn....Ei sieltä apua saa mutta raha (jäsenmak.)niille kelpaa.
Nytkun on kapan ala tullut mkaan ei ne halua selvittää MaRa alan juttuja.
Luottamsmiehet on työnantajien kätyreitä. - Luottamusnais
kkkk.....PAM kirjoitti:
liittyä PAM:n ammattiliittoon,
Itse olin kyseisessä liitossa, tiukanpaikan tullessa nostivat kädet pystyyn....Ei sieltä apua saa mutta raha (jäsenmak.)niille kelpaa.
Nytkun on kapan ala tullut mkaan ei ne halua selvittää MaRa alan juttuja.
Luottamsmiehet on työnantajien kätyreitä.nyt meillekin, mikä se tiukka paikka oli ?
- Nimimerkki
mitä pöliset kirjoitti:
Kerrohan missä kohtaa MaRa:n TES:iä tuollaista tekstiä lukee? Yötyölisä maksetaan klo 24:00-06:00 välisenä aikana tehdystä työstä. Sunnuntain puolelle menevät lisäyt tietysti kaksinkertaisena. Riippumatta siitä onko päivävuorossa tmv. Mistä olet saanu et yövuorolisän maksaminen vuorotyössä alkaa puoli tuntia ennen?
AP:lle kehoitus liittyä PAM:n ammattiliittoon, ottaa sinne yhteyttä asian takia, että voit alkaa ajamaan omia etujasi. Majoitus- ja ravitsemusalalla kun tahtoo olla näitä kepulityönantajia pilvin pimein.Quote:
Kerrohan missä kohtaa MaRa:n TES:iä tuollaista tekstiä lukee?
End quote.
Tässö taisi käydä vanhanaikaisesti, ja luin tekstistä sellaista mitä siinä ei lukenutkaan. Kyseessä taisi olla yötyölisä, eikä VUOROtyölisä.
Quote:
Mistä olet saanu et yövuorolisän maksaminen vuorotyössä alkaa puoli tuntia ennen?
End quote.
Tämä on ymmärtääkseni teollisuuden vuorotöissä aivan normaali käytäntö, enkä ymmärrä miksi muuallakaan toimittaisiin toisin. Tällöin maksetaan koko vuoron ajalta samaa vuorolisää, eikä ensinmäiseltä tai viimeiseltä tunnilta muuta vuorolisää kuin vuoron muilta tunneilta.
Esimerkkinä, jos yövuoro alkaa klo 22.00, ja TES:n mukaan yövuorolisä alkaisi klo 23.00, niin ei tuolta ensinmäiseltä tunnilta makseta iltavuorolisää vaikka TES:n mukaan se olisi mahdollista. Samalla logiikalla ei siitä aamuvuoron ensinmäisestä tunnista makseta yövuorolisää, vaikka TES:n mukaan se kuuluisikin. - apua
kkkk.....PAM kirjoitti:
liittyä PAM:n ammattiliittoon,
Itse olin kyseisessä liitossa, tiukanpaikan tullessa nostivat kädet pystyyn....Ei sieltä apua saa mutta raha (jäsenmak.)niille kelpaa.
Nytkun on kapan ala tullut mkaan ei ne halua selvittää MaRa alan juttuja.
Luottamsmiehet on työnantajien kätyreitä.Meidän työpaikalla aikoinaan työnantaja rupesi kusettaan työntekijöitä oikein kunnolla, otettiin yhteyttä liittoon ja saatiin oikeusapua jutun selvittämiseksi. Voitettiin juttu ja saatiin rahat mitkä meille kuului. Luottamusmies joutui kovaan paikkaan siinä jutussa, mutta tärkeintä oli että kaikki työntekijät seisoivat yhtenä rintamana. Työehtosopimukset ja niiden noudattamiset on sellaisia asioita, että jos niistä liisitään, niin kohta on asiat huonosti joka paikassa. Kyl työntekijöitä monotetaan mennentullen, jos eivät pidä puoliaan.
- eri systeemi
Nimimerkki kirjoitti:
Quote:
Kerrohan missä kohtaa MaRa:n TES:iä tuollaista tekstiä lukee?
End quote.
Tässö taisi käydä vanhanaikaisesti, ja luin tekstistä sellaista mitä siinä ei lukenutkaan. Kyseessä taisi olla yötyölisä, eikä VUOROtyölisä.
Quote:
Mistä olet saanu et yövuorolisän maksaminen vuorotyössä alkaa puoli tuntia ennen?
End quote.
Tämä on ymmärtääkseni teollisuuden vuorotöissä aivan normaali käytäntö, enkä ymmärrä miksi muuallakaan toimittaisiin toisin. Tällöin maksetaan koko vuoron ajalta samaa vuorolisää, eikä ensinmäiseltä tai viimeiseltä tunnilta muuta vuorolisää kuin vuoron muilta tunneilta.
Esimerkkinä, jos yövuoro alkaa klo 22.00, ja TES:n mukaan yövuorolisä alkaisi klo 23.00, niin ei tuolta ensinmäiseltä tunnilta makseta iltavuorolisää vaikka TES:n mukaan se olisi mahdollista. Samalla logiikalla ei siitä aamuvuoron ensinmäisestä tunnista makseta yövuorolisää, vaikka TES:n mukaan se kuuluisikin.Mara-alan työehtosopimuksessa ilta ja yötyölisät maksetaan ko. kellonajoilta. Eli ilta klo 18-24 ja yö klo 24-06. Ei vaikuta milloin on työvuoron aloittanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663412Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1282887- 462589
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331