Tällä puhutaan paljon erosta ja vaikeuksien selvittämisestä. Menkää hyvät ihmiset edes koettamaan pariterapiaa tms, sittenpähän on kaikki tehty mitä tehtävissä on.
Oma avioeroni (8v sitten) harmittaa siksi, että mies ei - vuosien pyynnöistä huolimatta - suostunut lähtemään hakemaan ulkopuolista apua yhdessä kanssani. Ja lisäksi käytti henkistä väkivaltaa ja kielsi minuakaan hakemaan apua itselleni (sen kyllä kuitenkin tein).
Mies valitsi mieluummin eron kuin sen, että "olisi koetettu kaikki keinot". Se minua harmittaa ja surettaa. Olisin halunnut ainakin yrittää. Voipi olla, että eroon olisi silti päädytty, mutta kaikki tehtävissä oleva ainakin olisi tehty...
Oma avioeroni (8v sitten) harmittaa siksi, että mies ei - vuosien pyynnöistä huolimatta - suostunut lähtemään hakemaan ulkopuolista apua yhdessä kanssani. Ja lisäksi käytti henkistä väkivaltaa ja kielsi minuakaan hakemaan apua itselleni (sen kyllä kuitenkin tein).
Mies valitsi mieluummin eron kuin sen, että "olisi koetettu kaikki keinot". Se minua harmittaa ja surettaa. Olisin halunnut ainakin yrittää. Voipi olla, että eroon olisi silti päädytty, mutta kaikki tehtävissä oleva ainakin olisi tehty...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Taitaa olla miehille kova pala lähteä hakemaan apua ja keskustelemaan omasta avioliitostaan. Minä olen turhaan yrittänyt saada miestäni parisuhdejuttuihin yms. Itse käyn keskustelemassa perheneuvojan kanssa ja se todella auttaa. Mies miettii asioita mieluummin omassa päässään ja olenkin varma, että eroon tässä päädytään vaikka kaikki mahdollisuudet avioliiton jatkumiseen olisi olemassa. Se vain vaatisi töitä meiltä molemmilta ja siihen ei mies ilmeisesti ole valmis.
Kyllä se varmaan on totta, että miehelle on vaikeampi lähteä asioita ulkopuolisen kanssa selvittelemään. Itsekin suostuin vasta aika pitkän painostuksen jälkeen.
Suosittelen kyllä pariterapiaa lämpimästi. Siellä näkee selvenee asioita sekä parisuhteesta, puolison arvomaailmasta, että omasta oitsestä.
Minä pystyin pariterapian jälkeen jättämään avioliittoni taakseni hyvillä mielin. Se liitto tuli käsiteltyä loppuun. Minulle selvisi, että olin ollut hyväksikäyttäjän koukussa vuosikaudet. Se selvisi minulle vasta pariterapiaistunnossa, johon ex-vaimo minut väkisin oli raahannut.
olen kanssasi samaa mieltä siitä, että terapia selkeyttää tilannetta - voi jopa kääntää kuviot päälaelleen. mutta jos niin on , niin sitten on. ainakin on koetettu tehdä se mikä on tehty...
ei se pariterapia sitä varten ole, että jommastakummasta tehtäisiin syyllinen. sillä ainahan meitä on kaksi liitossa.
jos kuitenkin molemmat haluavat reilusti ja mahdollisimman objektiivesti katsoa tilannetta, tarvitaan siihen ulkopuolista apua.
ole kiinnostunut sellaisesta niuhottamiesta ja asioiden jatkuvata jauhamiseta.
Silloin jos peheellä on ongelmia, miehen oikeus on lähteä ulos vaikka harrastamaan liikuntaa, ennekuin tulee sinne mestauspaikalle, jossa nainen on valmiina nalkuttamassa.
Mies on mies, eikä mikään naukumaijan poika.
Ette te naiset ymmärrä mitään miehen luonteesta, ettekä siitä, että mies ei halua joitain pikkuasioita kaivella, joten jääkää sitten yh-äideiksi ja kunnon miehet eivät enää tulevaisuudessakaan viitsi teihin päinkään katsella.
Nainen vie miehen tuhoon.
Niin, kamelin voi tuoda veden äärelle, mutta ei pakotta juomaan...
Sama pätenee terapiaan, jotta siitä mitään hyötyä kennelekään on molempien sitä tahdottava.
Omasta kokemuksestani voin suositella (Väestöliitto) ... vaikka tulemana olikin avioero, niin asiat tosiaan tuli käsiteltyä ja toipuminen varmasti meille molemmille oli hieman helpompaa. Lisäksi ymmärsimme vanhemmuuden ja parisuhteen eron, ja mielestämme olemme suoriutuneet huonon avioliiton jälkeen varsin hyvään vanhemmuuteen (vuoroasuminen, kodit hyvin lähellä toisiaan).
Hei M36!
Voisitko hieman kertoa miten mainitsemasi vuoroasuminen on kohdallenne sujunut? Olemme mieheni kanssa mitä todennäköisimmin päätymässä eroon. Asuntomme tulee jatkossa jäämään vanhempieni perintönä minulle, tällä hetkellä asumme talossamme heidän vuokralaisinaan. Olemme siis ajatelleet, että mieheni tulee jossain vaiheessa etsimään itselleen asunnon. Lasteni takia kuitenkin ajattelen, että hänen olisi hyvä olla mukana heidän arjessaan mahdollisimman paljon. Se on myös mieheni toive. Miten olette käytännössä toteuttaneet vuoroasumisen?
Kysyn neuvoa myös toiseen asiaan. Saan palkastani käteen noin 2200 euroa ja mieheni noin 1200 euroa. Lapset tulevat asumaan minun kanssani. Millaista elatusapua hänen tulee maksaa kun lapsia on neljä, niistä kaksi alle 18-vuotiasta, yksi juuri 18-vuotta täyttänyt ja yksi 21 vuotias, ei vielä opiskeleva vaan parhaillaan armeijassa oleva? En toivoisi mieheni joutuvan kovin tiukille, mutta kuitenkin lähden siitä, että jollain tavalla hänenkin on lastemme kuluista vastattava. Häneltähän tulee menemään varmaan noin 300-400 euroa vuokraan kun yleistä hintatasoa katsoo.
Olisin erittäin kiitollinen mikäli jaksaisit vastata.
Ihan ekaksi, vuoroasuminen ei sovi kaikille ... monessa suhteessa vaativaa. Tärkeätä on kuulla lasta, miten hän tahtoo asian hoidettavaksi, ja jos kyse alle kouluikäisestä niin vaatii erityistä "herkkyyttä" vanhemmilta. Sitten mietitään onko muita edellytyksiä tälle.
Vuoroasuminen ei ole edullista, on oltava kaksi kotia, kummassakin oma huone (no, jos on ollut aikaisemminkin), tupla vaatteet ja lelut. Tarjoitus ei todellakaan ole, että lapsi elää "matkalaukusta", vaan voi milloin vain mennä kumpaan tahansa kotiinsa. Ellei näin ole, lapsesta varmasti tulee henkisesti "koditon", ja perinteinen etävanhemman tapaaminen parempi (esim. joka toinen vkl.)
Ilmiselvää kai on, että kotien oltava niin lähellä toisian että koulu tai päivähoitopaikka sama. Vanhempien välit kunnossa, ja avioero käsitelty aikanaan. Oman sävyn voivat tuoda uudet puolisot, meillä onneksi tämäkin sujui.
Siis, patenttiratkaisu vuoroviikottelu ei ole kaikille ... mutta jos edellytyksiä on, aivan varmasti paras ratkaisu kaikille, jos eroon aikanaan päädytty. Niin, ja katkeruuteen taipuvaiset älköön vaivautuko....
Periaatteessa kahdesta täysikäisestä lapsestanne ei makseta elareita, käytännössä he voivat vaatia etävanhemmaltaan "opintotukea" joka maksetaan heille suoraan... mieluiten asian sopivat itse isänsä kanssa.
Alaikäisistä te vanhemmat sovitte elarit, jos päädytte vuoroviikotteluun ei perusteluita ole tapauksessanne elareille ... paremminkin sinun pitäisi maksaa etävanhemmalle.
Hyvä keino tapauksessanne voisi olla, että isä on toisen vanhemman lähivanhempi, ja sinä toisen ... tapaamisiin tai vuoroviikotteluun tämän ei tarvitse vaikuttaa (sisaruksia ei siis olla erottamassa toisistaan).
Jos kuitenkin päädytte "perinteiseen" järjestelyyn, niin etävanhemman elarit kahdesta alaikäisestä ovat luokkaa:
(420 - 100) x 1200/3400 = 113 EUR/kk/lapsi
Josta sitten voidaan vähentää jokin osuus riippuen tapaamisten laajuudesta.
Kiitos ystävällisestä vastauksestasi.
Tarkennan vielä tuota laskuasi elatusavusta kun en näistä vielä oikein ymmärrä ja sitä miten ne lasketaan. Mitä tarkoittaa 1200/3400? Mitä nuo luvut merkitsevät ja mistä ne "sait"?
Kirjoitit yllä: "Saan palkastani käteen noin 2200 euroa ja mieheni noin 1200 euroa."
Eli, kun asuitte perheenä tulonne olivat yhteensä 3400 EUR. Siitä maksoitte lastenne elatuksen tarpeen, sen jälkeen kun 100 EUR/kk/lapsi lapsilisät käytetty ... eikö?
Avioerosta huolimatta maksukykyjenne suhde ei muutu... eli lasten isä maksaisi 1200/3400 osuuden (35%) lastensa elatuksesta, ja sinä 2200/3400 (65%).
Selvensikö?
Selvensi. Kiitoksia sinulle ja oikein hyvää uutta vuotta 2007!
jos toinen on junttura.
Ei siellä mitään ihmeitä tehdä eikä ne terapeutit kenenkään avioliittoa pelasta. Jos on henkistä väkivaltaa suhteessa, niin voi terapeuttikin itsekseen ajatella, että helpommalla tuo toinenkin pääsisi, jos vain eroaisivat.
Oli siitä meillä sen verran apua, että mies toisen henkilön läsnäollessa "uskalsi" ilmeisesti paremmin tuoda esille kuinka erinomainen hän itse on... minussahan oli kaikki viat. Näin jälkeenpäin ihmettelenkin miten yhdessä ihmisessä voikin olla pelkkiä vikoja. Erohan siitä tuli, 20 vuoden liiton jälkeen. Sain silmäni auki ja kaikki kuvitelmat liiton jatkamisesta rapisivat näissä istunnoissa. Nyt on hyvä erillään...
No niin, siinäs näet!!!! Eli terapiasta oli sittenkin hyötyä: sait omat silmäsi auki ja ero helpottui...
Moni varmaan olettaa, että kun saa miehen lähtemään puhumaan asioista vieraalle ihmiselle niin asiat siitä paranevat ja kaikki on taas auvoista yhdessä yrittämistä. Mutta eihän se todellakaan ole niin. Mahdollisuutta tietenkin kannattaa käyttää, ei tarvi sitten jälkeenpäin jossitella. Kaikki on tehty mitä voidaan. Ei kaikkea voi korjata, mikä rikki on mennyt. Etteenpäin sano mummo lumessa....
henkisen agression saa aikaan. Luulenpa vaan, että naiset. Ei mies ole siten rakennettu, että jaksaa koko ajan esittää jotain psykiatria ja kuunnella kalkatuksia.
Parempi miesten kannalta, että hylkäävät naissukupuolen kokonaan ja elävät onnellisina sinkkuina.
Miettikää avioeroa ja ekokatastrofia ennenkuin
byykaatte niitä lapsia.
Olen täysin samassa tilanteessa, Avioliittomme on todella suurissa vaikeuksissa ja ero näyttää todennäköiseltä. Raskainta minulle on se, ettei mies tunnu edes haluavan parantaa suhdetta ja tehdä sitä mitä tehtävissä on. Eli hän kieltäytyy ehdottomasti lähtemästä kanssani yhdessä minkäänlaiseen terapiaan. Vaikka olen pyytänyt ja rukoillut lukuisia kertoja. Ilman ulkopuolista apua emme kuitenkaan pääse minkäänlaiseen rakentavaan keskusteluun, lopputulos on aina sama; mies syyttelee ja minä olen puolustuskannalla ja yritän väliin tuikata omia näkemyksiäni. Kierrämme samaa kehää kerta toisensa jälkeen. Nyt mielessäni pyöriikin vain, pitääkö asioille vielä antaa aikaa ja onko liiton eheytyminen enää mitenkään mahdollista vai laittaako vain ero vireille ja koittaa katsoa tulevaisuuteen, joka pitkällä ja harmaana siintää...
Kuten jo on tässäkin ketjussa tullut esiin, ei pariterapian tarkoitus tai lopputuloskaan välttämättä ole liiton korjautuminen vaan se, että lukkiutunut tilanne tulee objektiivisesti ja rauhanomaisesesti tarkastelua ja läpikäytyä.
Joskus liitto jatkuu. Joskus ei.
Ja se ei onnistu mitenkään, jos toinen osapuoli ei siihen suostu. Silloin kannattaa kuitenkin mennä yksin.
kun tilasin ajan, avioliittoneuvolaan. jonne myös vaimoni suostui tulemaan. mua vahattiin ku tolloo, naisvaltaista porukkaa. ehkä pieni ylivoima, tuoksui ilmassa. puhuin ja puhuhuttiin,erikseen, yhessä...mut todettiin kaiken pahan aluksi ja siemeneksi. nousin ylös kävelin ulos. parin päivän kuluttua, vietiin väkisten suljetulle. kun sain tietää oikeuteni, tein samoin kuin edellä. kiitos terapeutit
ei sinne suljetulle osastolle nyt ihan niin vaan ketään laiteta. kyllä siihen on syynsä.... eli ei liene nyt tämä tapaus mitenkään liittyväinen pari- tai perheterapiaan???
ja sitäpaitsi monet yhdistyksen yms. järjestävät avioliittoviikonloppuja yms. kursseja ja vetäjinä näissä on aina pariskunta. siinä on sitten myös se miesnäkökulma mukana.
on toki muitakin, kuin vain julkiseet palvelut, olemme vain niin epäsosiaalisia(hyvää tekis)suljetulle mut vietiin, väärän itsemurhauhan perustein. en voinut mitään, se on mennyttä. hyvää uuttavuotta!
... yleensä yhteiskuntaa ja läheisiä syytetään, etteivät huomaa tai puutu itsemurhaisen ihmisen avunhuutoon... kun jo myöhäistä.
Ehkä tosiaan olisi parempi olla puuttumatta, kun palaute tuollaista...pääsisivät ahdistuneet elämisen tuskasta.