miten unohtaa??

haluaisin täältä asiallisia kommentteja ongelmaani ja muiden mielipiteitä.

olen seurustellut tyttöystäväni kanssa n.1,5 vuotta ja kaikki tuntui menevän ihan hyvin kunnes hän puoli vuotta sitten muuttui hiljaisemmaksi ja ero oli todella lähellä.syy oli silloin että hän ei tiennyt mitä enään haluaa.
no tästä selvittiin vielä ja elämä jatkui,enkä alkanut silloin isommin epäilemään muita syitä,koska asia selvisi ja suhteemme jatkui.

sitten viime kuun alussa alkoi sama toistumaan ja vaikka koitin asiaa selvittää ja sovitella niin mikään ei auttanut,selityksiä oli kyllä monia.mutta en oikein uskonut niihin.

no sitten aikani häntä "hiillostettuani" johon meni noin 2 viikkoa ennen kuin totuus selvisi.

se totuus ei sitten ollutkaan kovin mieluisaa kuultavaa.
silloin puoli vuotta sitten hän oli pettänyt mua yhden kaverini kanssa ja sama oli toistunut sitten viime kuussa. tämä tieto mursi mut aivan täysin koska luotin naiseeni ja itse en ole vieraissa hypännyt.

asiaa kuitenkin selvitettiin noin viikon ajan puhuttiin,itkettiin ja huudettiin.
asia saatiin selvitettyä perin pohjin tyttöystäväni kanssa ja luulin että sain sen myös selvitettyä itseni kanssa.

päätimme jatkaa seurustelua,koska kumpikin toisistaan väliuttää kaikesta huolimatta.

tämä kaveri jonka kanssa naiseni mua petti palasi komennus töistä takaisin suomeen jouluksi ja nyt kaikki se tuntuu edelleen mua painavan ja vaikka kun sain kuulla tulleeni petetyksi vannoin että se jätkä maksaa teostaan,silloin soitin tälle jätkälle ja sanoin että asia ei jää tähän.en sitä kohtaan tuntenut kuin vihaa ja raivoa.
nyt kun tämä kaveri on täällä niin hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut,morjestelee iloisesti mulle ja on niin ystävää,sanallakaan asiasta ei ole puhuttu hänen kanssaan.

en vaan pysty luottamaan naiseeni kun tämä mies on taas ´suomessa,kokoajan pelkään että sama toistuu.vaikka tyttöystäväni vakuuttaa mulle että hän haluaa olla mun kanssa ja niin ei enään käy.että se oli vaan ne 2 kertaa ja hän katuu sitä enemmän kuin mitään muuta.
itsehän mä anteeksi annoin koska välitän hänestä tästä huolimatta,mutta en tiedä pystynkö elmään tän asian kanssa,kun se tuntuu syövän mua kokoajan sisältä.

mitä mun pitäisi tehdä??luottaa ja jatkaa suhdetta vai erota ja unohtaa. vastaavassa tilanteessa olleet miten olette jatkaneet ja oletteko pystyneet unohtamaan ja luottamaan?
161771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Väärää puuta haukut: Turhaan sinä sille miehelle vihoittelet, ei sinulla ja hänellä käsittääkseni mitään sitoumuksia keskenänne ole?!

Kyllä se on niin, että se sinun tyttöystäväs on nyt tehnyt ihan itse omat valintansa. Jos elää parisuhteessa, niin sillon sitten noudatetaan parisuhteen sääntöjä. Jos ei noudateta, se on sitten sopimuksen rikkomus. Seuraukset ovat kipeitä - molemmille osapuolille.

Tuskallista on se, että pettäjä aina satuttaa myös sitä vakikumppaniaan. Mutta fakta on fakta. Tehty mikä tehty. Tunteiden kanssa sitten kukin työskentelee miten parhaiten taitaa.

Eikä se sinun luottamattamuutesi mihinkään siitä muutu. On vuosien työn takana, jos tyttöystäväsi luottamuksesi takaisin saa. Aina se sinua kalvaa ja vaikeuttaa suhdettanne. Ja sitä paitsi tyttöystäväsihän on kertonut, että hän ei tiedä mitä haluaa. Ehkä hänen on syytä lähteä sitä miettimään?

Voitte kuitenkin yhdessä työstää tämän asian ja erota sovussa, ystävinä.

Äänestä
  • Pettäminen on semmonen jutska mitä mä en koskaan voisi unohtaa ja aika niukasti antaa anteeksi, jos ollenkaan. Kun pettäminen tulisi ilmi, lopettaisin suhteen välittömästi. En halua elää suhteessa epäillen, peläten. Se söis mut ihan hajalle. Ei seurustelusuhteen ole tarkotus tehdä susta hullua. Mieti nyt. Voisitko löytää jotain parempaa?

    Äänestä

tiedän kyllä että se syö ja kalvaa mua pitkään.
mutta kun kumpikaan ei tällä hetkellä haluaisi erota.

ja tämä vaihe jossa tyttöystäväni sanoi että ei tiedä mitä haluaa,oli silloin kun mua petti. ja se johtui siittä kun ei pystynyt mulle sitä tekoansa kertomaan,niin aikoi laittaa poikki ja syyksi sanoi että ei tiedä enään mitä haluaa.

joten mun mielestäni se oli tekosyy vain.
eihän se auta vaikka sen miehen päälle kävisin,onhan mun vihani jo laantunut kun aikaa on kulunut,mutta silti se tunne tulee jostain syvältä musta vieläkin että sitä ei voi päästää näin helpolla.vaikka tiedän että se on turhaa.

tällä hetkellä tyttöystäväni tietää mitä haluaa ja se on kuulemma sitä että on mun kanssani.
hän on kyllä yrittänyt ja yrittää ns. "korjata" virheensä.

mutta en tiedä miten tässä vaan käy.
toivoisin itse että pystyisin unohtamaan ja jatkaa suhdetta hänen kanssaan.

Äänestä
  • itse ettei suhde noin vaan on korjattavissa.Hän on pettänyt sua kahteen otteeseen,onko todella varma että jää siihen?Käyhän se suomessa vielä se komennusmies

    Äänestä

Ei tuollaista asiaa varmasti voi noin vain unohtaa ja jatkaa kuten aina ennenkin. Tyttöystäväsi voi todella aidosti nyt tietää että haluaa vain olla kanssasi, mutta.. Aina on olemassa se mutta. Tapahtunutta kun ei voi vain pyyhkiä yli.

On hienoa jos pystyt ja haluat yrittää jatkaa, uskot tyttöystäväsi sanaa ja haluat antaa anteeksi. Se on vaikeaa ja luottamusta ei ole helppoa saada takaisin kun sen on kerran menettänyt.

Se on ihan itsestäsi kiinni ja siitä onko tyttöystäväsi valmis siihen että saatat käyttäytyä (turhaankin) melko mustasukkaisesti hänestä siksi ettei se luottamus noin vain palaudu. Jos sinulla on halua ja rakkautta jatkaa suhdettanne, tee toki niin. Voimia!

Äänestä

Huoh, niin klassinen asetelma kuin voi olla. Alfauros käy panemassa betauroksen naarasta metsästyskeikkojen välissä. Alfa ei ole millänsäkään, koska on tottunut paneskelemaan vähän siellä sun täällä. Hän ei näe teossa mitään erikoista. Beta kokee itsensä arvottomaksi. Hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin alistua. Alistumisen jälkeen naaras tajuaa ettei voi ikinä saada alfaa ja todennäköisesti tyytyy betan kanssa oloon. Betan kannattaa kuitenkin muistaa, että hänen naaraansa tulee jatkossakin jakamaan alfauroksille, joille hänen sydämensä oikeasti sykkii.

Jos olisin sinä, mikä nyt ei oikeasti ole edes mahdollista koska olet niin säälittävä, mutta oletetaan nyt kuitenkin niin, tekisin seuraavasti, kävisin itse panemassa muita naisia niin paljon kuin sielu sietäisi. Tekisin tyttöystäväni niin perkeleen mustasukkaiseksi kuin mahdollista. Sitten hän ehkä heräisi ja tajuaisi, että sinä et olekaan beta. Mutta näinhän et tule toimimaan. Miksikö. Koska et olisi alun perinkään antanut naisellesi niin surkeaa kuvaa itsestäsi, jos sinusta olisi mieheksi.

Äänestä
  • tekstiä sanelet ihmiselle, jota on petetty, joka ei itse ole pettänyt. Uhrin syyttelykö helpompaa sulle?? Äläkä vertaile omaa elämääsi toisen elämään.

    Äänestä

  • Onko sinusta säälittävää olla uskollinen ja yrittää antaa antaa kumppanille anteeksi, tämän tekemät virheet? Minusta se on ainakin esimerkillistä ja upeaa, tällaisia miehiä on vähän, jotka ylipäätään haluavat edes yrittää antaa anteeksi!

    Ja "kostaminen" ei ole millään muotoa koskaan oikea ratkaisu. Se on ehkä helppoa, mutta se on mielestäni aidan ylittämistä sen matalimmalta kohdalta. Itsellekin on oikein yrittää asia selvittää oman pään sisällä ja toisen kanssa keskustelemalla. Jos asiat ei lähde luistamaan niin sitten ne ei lähde, silloin oikea teko on kävellä pois ja etsiä kumppani, joka on uskollinen.

    Höpö höpöä nuo sinun alfat ja betat.. Pätee ehkä apinoiden planeetalla, mutta sivistyneessä maailmassa on kuule ihan eri arvot kunniassa. Minä ainakin ottaisin mieluummin miehen, joka uskollinen ja keskusteluun kykenevä kuin uhittelevan ja ympäriinsä paneskelevan kusipään, anteeksi "alfaurokksen"..

    Äänestä

Olen kyllä naisena sitä mieltä...kun pettäjän tielle on lähtenyt seurustellessaan, ei se siihen pariin kertaan lopu! Ja yleensäkin: KUN toista oikeasti RAKASTAA, ei edes tee mieli kokeilla vieraita!! Ja 2 kertaa saman äijän kans???? Herätys!!! Ei sitä pysty unohtaan! Anteeksi pystyy ehkä antamaan, mutt siihen se jää! Jotakin on pielessä, järkikin sen jo sanoo! Valmistaudu eroamaan...vaikka se koskee niin HELVETISTI ja kauan....löydät varmasti kumppanin, joka kunnioittaa SINUA! Pettäminen ei ole sitä! Ps. Tiedän mistä puhun...sekä petetyn että pettäjän roolissa olleena!

Äänestä

sinä olla naisen kanssa, joka EI tiedä haluaako hän olla sinun kanssasi? Eikö tuo kuulosta ihan väkinäiseltä roikkumiselta yhdessä? Nyt voi tuntua kurjalta ajatukselta erota, mutta muista että niin kauan kuin kitkuttelet tässä epävarmassa suhteessa sinulla ei ole mahdollisuutta tavata sitä ihmistä, joka OIKEASTI haluaa olla kanssasi. Kun kohtaa ihmisen, jonka kanssa kolahtaa, niin silloin havahtuu ajattelemaan, että miksi ihmeessä en aikaisemmin irrottautunut epätyydyttävästä suhteesta.

Haluatko elää elämäsi loppuun suhteessa, jossa joudut sietämään epävarmuutta toisen tunteista? Houkutuksia tulee aina matkalla, mutta niin kuin täällä sanottiin niin silloin kun on rakastunut niin ei todella tee mieli lähteä kenenkään toisen matkaan. Luulen, että petät itseäsi yrittämällä roikkua tässä suhteessa.

Äänestä
  • Olen itse edelleen suhteessa, jonka alkupuolella tyttöystäväni petti minua. Olen käynyt läpi turhatkin ja liialliset mustasukkaisuudet ja olen yrittänyt elää asian kanssa. Rakastan tyttöystävääni syvästi ja aina kun olen hänen seurassaan olen todella onnellinen. En ole ollut ikinä luonteeltani mustasukkainen, mutta tämä asia on saanut minut oikeasti hulluuden partaalle. Minusta tuntuu, etten koskaan tule saavuttamaan 100% luottamusta häneen, vaikka rakastankin häntä ja haluan olla hänen kanssaan. Välillä yhdessäolo tuntuu väkinäiseltä yrittämiseltä ja haluaisin laittaa välit kokonaan poikki. Mutta en vain kykene siihen. Silloin olo tuntuu erityisen surkealta. Tuntuu, kuin minua revittäisiin kahteen suuntaan.

    Tätä on jatkunut koko suhteen ajan. Kun viimein alan saamaan luottamukseni kuntoon, jotakin sellaista tapahtuu, joka saa minut jälleen puolustuskannalle.

    Toivon, että sinä osaat tehdä oikean päätöksen ja kaikki menee hyvin. Olkoon päätös mikä onkaan.

    Miksi ihminen kiduttaa itseään ongelmallisella suhteella? Onko taustalla se, että pelkää jäävänsä yksin? Se pelkohan on aiheeton. Eroamisprosessin tuskasta selviää kyllä, vaikka se minustakin tällä hetkellä tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä asialta.

    Äänestä

en usko, että pettämisten jälkeen voi antaa anteeksi noin ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihan ensiksi; En usko alkuunkaan tyttöystäväsi katuvan tekojaan, ensimmäinen kerta voi olla ns. vahinko mutta jos tekee saman "vahingon" uudestaan niin se ei enää mene läpi. Jos katuisi tekojaan aidosti, ei antaisi missään tapauksessa homman toistua.
Et sinäkään ole anteeksi antanut kun sanot, että asia syö sinua sisältä, ei se käy noin vaan se anteeksianto, tuskin koskaan.

Äänestä
  • Suhteenne tilassa minuakin huolestuttaa se, että tyttöystäväsi petti sinua kaksi kertaa saman miehen kanssa. Hänellä on siis oltava jotain tunteita sinne suuntaa ja jos mies olisi koko ajan maisemissa, niin tiedä mitä tapahtuisi. Mahdollista on myös, että tyttöystäväsi on ihastunut mieheen, mutta mies vaan käytää tilannetta hyväkseen. Sinun roolisi on hiukan epäselvä. Voit olla jopa vain hätävara eli tyttöystäväsi ei osaa olla yksin. Tai jos onnellista loppua kaipaa, niin tyttöystäväsi tajusi, että rakastaa vain sinua. Mutta riittääkö se korjaamaan tilanteen, sen tiedätte vain itse.

    Äänestä

Miten tuollaista voisi unohtaa, jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Niin ikävältä kuin se tuntuukin, kai paras olisi vain heittää hyvästit. Minä en voisi tuollaisen jälkeen luottaa enää koskaan. En halua olla "pahan ilman lintu", olenpahan vain realisti...ja "siperia opettaa"....valitettavasti, elämän realiteetit.

Äänestä

Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että parempi lähteä. Mutta minä en ymmärrä todellakaan mikä ihmiset saa näin puhumaan..?

Tottakai olen minäkin sitä mieltä että tyttöystäväsi on toiminut väärin ja sinua on loukattu pahasti. Mutta jos sinä rakastat häntä ja hän on vilpittömästi pahoillaan ja sitä mieltä että haluaa olla kanssasi koska tajuaa nyt että sinua rakastaa, niin jos suinkin kykenet, yritä ihmeessä antaa anteeksi!

On hienoa että haluat yrittää ja jatkaa kaikesta huolimatta hänen rinnallaan. Töitä sen eteen on tehtävä ja täydellinen luottamus on vaikea saavuttaa, mutta jos vähänkään sydämessäsi tunnet, että anteeksianto olisi mahdollinen, miksi et yrittäisi??

Keskustele tyttöystäväsi kanssa ja kysy mikä sai hänet pettämään ja voiko hän olla varma että ei petä enää? Ja kysy sitäkin, miten hänen mielestään asiat on muuttuneet, että sinä voisit häneen jälleen luottaa?

Hyvän suhteen eteen on tehtävä töitä, ja vaikeuksista selviäminen vahvistaa suhdetta. Ei peli ole menetetty, jos vain haluatte yrittää ja jos molempien rakkaus piisaa tämän vaikean asian läpi viemiseen.

Äänestä

Olet varmasti miettinyt mahdollisia syitä, miksi tyttöystäväsi teki niin.
Mutta oletkohan ajatellut sitä, mikä loppujen lopuksi sai hänet lähtemään toisen miehen matkaan?
Itse en henkilökohtaisesti usko siihen, että kukaan lähtisi pettämään pelkästä hetken mielijohteesta, edes humalassa, vaikka se ei todellakaan mikään puolustus olekaan. Kyllä siihen aina jokin syy täytyy olla.
Onhan näitä sanontoja, kuten "tilaisuus tekee varkaan", mutta itse en niihin usko. Mielestäni omassa parisuhteessa täytyy olla jotain vikaa, jos on niin helposti toisen miehen vietävissä. Jos parisuhde on toimiva ja kumpikin tosissaan välittää toisesta, niin silloin luottamuksen pitäisi olla niin vahva, että kaikista asioista pystyy kumppaninsa kanssa keskustelemaan.
Muilla on tietysti oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta näin itse ajattelen.
Toivottavasti saat asiat selvitettyä tyttöystäväsi ja itsesi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

haluaisin täältä asiallisia kommentteja ongelmaani ja muiden mielipiteitä.

olen seurustellut tyttöystäväni kanssa n.1,5 vuotta ja kaikki tuntui menevän ihan hyvin kunnes hän puoli vuotta sitten muuttui hiljaisemmaksi ja ero oli todella lähellä.syy oli silloin että hän ei tiennyt mitä enään haluaa.
no tästä selvittiin vielä ja elämä jatkui,enkä alkanut silloin isommin epäilemään muita syitä,koska asia selvisi ja suhteemme jatkui.

sitten viime kuun alussa alkoi sama toistumaan ja vaikka koitin asiaa selvittää ja sovitella niin mikään ei auttanut,selityksiä oli kyllä monia.mutta en oikein uskonut niihin.

no sitten aikani häntä "hiillostettuani" johon meni noin 2 viikkoa ennen kuin totuus selvisi.

se totuus ei sitten ollutkaan kovin mieluisaa kuultavaa.
silloin puoli vuotta sitten hän oli pettänyt mua yhden kaverini kanssa ja sama oli toistunut sitten viime kuussa. tämä tieto mursi mut aivan täysin koska luotin naiseeni ja itse en ole vieraissa hypännyt.

asiaa kuitenkin selvitettiin noin viikon ajan puhuttiin,itkettiin ja huudettiin.
asia saatiin selvitettyä perin pohjin tyttöystäväni kanssa ja luulin että sain sen myös selvitettyä itseni kanssa.

päätimme jatkaa seurustelua,koska kumpikin toisistaan väliuttää kaikesta huolimatta.

tämä kaveri jonka kanssa naiseni mua petti palasi komennus töistä takaisin suomeen jouluksi ja nyt kaikki se tuntuu edelleen mua painavan ja vaikka kun sain kuulla tulleeni petetyksi vannoin että se jätkä maksaa teostaan,silloin soitin tälle jätkälle ja sanoin että asia ei jää tähän.en sitä kohtaan tuntenut kuin vihaa ja raivoa.
nyt kun tämä kaveri on täällä niin hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut,morjestelee iloisesti mulle ja on niin ystävää,sanallakaan asiasta ei ole puhuttu hänen kanssaan.

en vaan pysty luottamaan naiseeni kun tämä mies on taas ´suomessa,kokoajan pelkään että sama toistuu.vaikka tyttöystäväni vakuuttaa mulle että hän haluaa olla mun kanssa ja niin ei enään käy.että se oli vaan ne 2 kertaa ja hän katuu sitä enemmän kuin mitään muuta.
itsehän mä anteeksi annoin koska välitän hänestä tästä huolimatta,mutta en tiedä pystynkö elmään tän asian kanssa,kun se tuntuu syövän mua kokoajan sisältä.

mitä mun pitäisi tehdä??luottaa ja jatkaa suhdetta vai erota ja unohtaa. vastaavassa tilanteessa olleet miten olette jatkaneet ja oletteko pystyneet unohtamaan ja luottamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu