Auttaisiko työnsaannissa, jos olisin nainen?

Olen työtön. Olen siis yhteiskunnan elätti. Nämä ovat kiistattomat faktat ja näillä mennään.

Toisaalta olen myös suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, hakenut kuluneen vuoden aikana yhteensä 119 työpaikkaa ja ollut 11 työhaastattelussa. Työttömyyteni ei ole vapaaehtoista, joten kohtuudella tunnen korvaukseni ansaitsevani. Työttömänä olo ei kiinnosta, koska koen sen häpeällisenä, työn kautta voisin parantaa taloudellista toimeentuloani. Niin ja jos olisin töissä, niin helpommin kelpaisin myös jollekin naiselle.

Se että olen työtön on useiden tekijöiden negatiivinen summa. Ajattelisivatpa esim. työhönottajatkin valitessaan työntekijää myös muuta kuin työpaikan etua! Sillä jos he ottavat töihin työttömän töissäkäyvän/opiskelevan sijaan, tietysti sillä edellytyksellä että työtön pystyy työstä suoriutumaan, he samalla vähentäisivät työttömyyttä ja sitä kautta työttömyydestä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia ja ex-työtön maksaisi veroja palkastaan näin yhteiskunnalle ja olisi oletettavasti onnellisempi siinä työssä kuin työttömänä.

Vaikka itse sanonkin, niin uskon olevani aika komea mies. Ehkäpä hyvinkin olisin tullut jossain noissa 11 työhaastattelussa valituksi, jos olisinkin ollut nuori ja kaunis nainen! Nainen joka olisi ollut ihan samalla koulutus- ja työkokemuksella varustettu kuin minäkin. Ei nimittäin todellakaan ole sattumaa että monet alle 40-vuotiaat naiskansanedustajat ovat varsin kauniita. He nimittäin saavat ääniä myös ulkonäkönsä perusteella, vaikka joku muuta väittäisikin. Itse tosin lankesin samaan "helmasyntiin" viime kunnallisvaaleissa, kun annoin ääneni nuorelle ja kaunille kosmetologille. Tarkistin kylläkin vaalikoneesta ennakkoon, ettei hän ihan päinvastaisia ajatellut kuin minä.
8595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä olet opiskellut ja mitä hommia olet hakenut?

Esim sihteerin hommiin tai kotiavustajaksi on miehenä turha hakea. Nämä alat on niin profiloituneet naisten töiksi, että miestä katsotaan kieroon jo työanomuksia luettaessa. Toisaalta taas naisilla ei ole tulevaisuutta raksalla eikä monissa muissa töissä. Mikäli yhtään lohduttaa, niin tasan käy onnen lahjat.;)

Äänestä
  • Kokeile yhtä vaihtoehtoa. Kun sinulla on korkeakoulututkinto takan, niin kuulut automaattisesti niihin henkilöihin joihin luotetaan toisella tavalla kuin suoritusportaan henkilöihin. Eli käyt nuo 119 työpaikkaa uudestaan läpi, sillä sieltä saattaa löytyä jotain läheltä liippaavaa työtä, mitä he eivät vielä ole laittaneet hakuun, tai sitten paikallesi valittu ei ole osoittautunut sopivaksi. Tai ehdotat heille onko he mahdollisesti aikoneet ulkoistaa jotain sellaista toimintaa mitä sinä voisit ruveta hoitamaan talon ulkopuolelta. Nämä ei ole kalliita operaatioita, mutta hiukan vaativinpia kuin varsinainen haku. Hyvin suunniteltuna ja oikein esitettynä tulos on positiivinen suhtautuminen asiaasi yrityksen kannalta, vaikka
    he ei heti toteuttaisikaan. Näin jäät ainakin mieleen heille. Sillon olet vahvemmilla kuin muut seuraavassa haastattelussa. Tsemppiä.

    Äänestä

Haastatteluissa vetase pallit esiin !

ja näytä peräreikää. niin se sexi pelaa ja toimii !

Äänestä
  • Onneksi aivan kaikki ei sentään tällä palstalla kirjoittele tämäntasoisia kommentteja.

    Äänestä

  • Monika oli siis työharjoittelussa presidentinlinnassa ja yritti suihin ottamalla ja pillua ilman antamalla päästä urallaan eteenpäin. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että osa henkilökohtaisista avustajista oli vastapuolen palveluksessa ja Monika jäi kiinni ja pressa joutui häpeään.

    Oleellista oli kuitenkin se, että normaalisti systeemi toimi juuri niin kuin neiti Lewinsky oletti sen toimivan. Kaikki naiset joita USAn hallinnossa esiintyy ovat siroja ja seksyjä, toisin mitä amerikkalaiset ämmät muuten. Nais-diplomaatit on esmes tosi hyvän näkösiä, käykääpä Kaivopuistossa tsekkaamassa.

    Johtopäätös on siis se, että perse on yhä tärkeämpi työhönottoväline myös pohjoisessa kotimaassamme. Aika hyvän näkösiä pimuja on erityisesti PR-päälliköinä. Nokialla on kuitenkin ennätys. Siellä oli 90-luvulla henkilöstöosaston edustajana aito horo, joka alunperin hoiteli miehiä hiihtomajatyyppisissä tilaisuuksissa.

    Äänestä

Mikä tutkinto Sinulla on? Eräs nainen taannoin kertoi minulle, ettei saa työtä, vaikka on maisteri. No minkä alan? Taidehistoria ja kirjallisuushistoria! No hip hei! Niitähän suomalainen teollisuus ja talouselämä tarvitsee kiperästi!!!

Meillä on tällä hetkellä auki muutama paikka. Vaatimuksena on tietenkin alan osaaminen ja taito, mutta suurempi vaatimus on ns.hyvä tyyppi. Siis pitää pystyä työskentelemään ryhmässä ja yksin, on pystyttävä ottamaan vastuu työstään ja on myös joustettava tarvittaessa. Pitää olla sellainen henkilö, jonka uskaltaa lähettää asiakkaan tiloihin töihin. Eli olemus, siisteys, puheenparsi jne. on myös tärkeitä.

Rekrytointi on aina riski ja se on pidettävä mahdollisimman pieneä. Se vasta maksaa, jos on kohta taas haettava uutta. Palkka on kuitenkin sikäli toisarvoinen tekijä, että sen suuruus ei ole yhtään kertaa asiaa kaatanut.

Äänestä
  • Ehkä pidättäydyn intimiteettisuojan takia liian tarkasta kuvauksesta, mutta voin mainita että tutkintoni on puoliksi talous- ja valtiotieteellinen ja sellaisista hommista on muutamassa paikassa kokemusta.

    Hyvä tyyppihän olen, mutta en välttämättä kylliksi työhönottajien mielestä, koska töitä ei ole löytynyt pitkään aikaan.

    Nuo kirjoitukseni, että kauniina naisena saisin töitä oli tarkoitettu osin ironiaksi. Ei kauniinakaan välttämättä töitä saa, jos ei malliksi pyri. Onhan taidehistoria ja kirjallisuushistoria ihan ok aineita sinänsä, mutta siinä mielessä ongelmallisia, että niillä ei helposti työllisty.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ehkä pidättäydyn intimiteettisuojan takia liian tarkasta kuvauksesta, mutta voin mainita että tutkintoni on puoliksi talous- ja valtiotieteellinen ja sellaisista hommista on muutamassa paikassa kokemusta.

    Hyvä tyyppihän olen, mutta en välttämättä kylliksi työhönottajien mielestä, koska töitä ei ole löytynyt pitkään aikaan.

    Nuo kirjoitukseni, että kauniina naisena saisin töitä oli tarkoitettu osin ironiaksi. Ei kauniinakaan välttämättä töitä saa, jos ei malliksi pyri. Onhan taidehistoria ja kirjallisuushistoria ihan ok aineita sinänsä, mutta siinä mielessä ongelmallisia, että niillä ei helposti työllisty.

    ...kauniina naisena saisin töitä oli tarkoitettu osin ironiaksi. Ei kauniinakaan välttämättä töitä saa...

    No jaa, mitenhän on. Kun olin vielä nuori ja nätti, hain erään suuren kaupungin virastoon töihin. Esimies ei kysellyt papereita, vaan tokaisi, että nätti tyttö otetaan aina... Työsuhde oli sillä selvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olen työtön. Olen siis yhteiskunnan elätti. Nämä ovat kiistattomat faktat ja näillä mennään.

Toisaalta olen myös suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, hakenut kuluneen vuoden aikana yhteensä 119 työpaikkaa ja ollut 11 työhaastattelussa. Työttömyyteni ei ole vapaaehtoista, joten kohtuudella tunnen korvaukseni ansaitsevani. Työttömänä olo ei kiinnosta, koska koen sen häpeällisenä, työn kautta voisin parantaa taloudellista toimeentuloani. Niin ja jos olisin töissä, niin helpommin kelpaisin myös jollekin naiselle.

Se että olen työtön on useiden tekijöiden negatiivinen summa. Ajattelisivatpa esim. työhönottajatkin valitessaan työntekijää myös muuta kuin työpaikan etua! Sillä jos he ottavat töihin työttömän töissäkäyvän/opiskelevan sijaan, tietysti sillä edellytyksellä että työtön pystyy työstä suoriutumaan, he samalla vähentäisivät työttömyyttä ja sitä kautta työttömyydestä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia ja ex-työtön maksaisi veroja palkastaan näin yhteiskunnalle ja olisi oletettavasti onnellisempi siinä työssä kuin työttömänä.

Vaikka itse sanonkin, niin uskon olevani aika komea mies. Ehkäpä hyvinkin olisin tullut jossain noissa 11 työhaastattelussa valituksi, jos olisinkin ollut nuori ja kaunis nainen! Nainen joka olisi ollut ihan samalla koulutus- ja työkokemuksella varustettu kuin minäkin. Ei nimittäin todellakaan ole sattumaa että monet alle 40-vuotiaat naiskansanedustajat ovat varsin kauniita. He nimittäin saavat ääniä myös ulkonäkönsä perusteella, vaikka joku muuta väittäisikin. Itse tosin lankesin samaan "helmasyntiin" viime kunnallisvaaleissa, kun annoin ääneni nuorelle ja kaunille kosmetologille. Tarkistin kylläkin vaalikoneesta ennakkoon, ettei hän ihan päinvastaisia ajatellut kuin minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu