pelkäätkö

ikuna ikänä löydä sitä elämäsi naista itsellesi? Tämä oli sekä sinkkumiehille että varatuille osoitettu kysymys, jotka elävät yksin taikka epätyydyttävässä suhteessa.

Pelkäätkö, että joudut tyytymään johonkin alempiarvoiseen tai ettet saa edes sellaista?

Jos, niin mitä aiot tilanteellesi tehdä?
101246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tahdon kauniin ja fiksun naisen mutta pelkään kyllä ja tiedän etten koskaan uskalla tehdä aloitetta sellaiseen. En ole uskaltanut vastata edes hymyihin joita olen joskus saanut muutamilta kohtalaisen kauniilta naisilta. Hölmönä vain vilkaissut takaisin ja miettinyt että mitä tässä nyt tekisi.

En ole ikinä varsinaista seurustelua saati seksiä harrastanut koska mitään kaveripiiriäkään minulla ei ole. Mitään ei näytä olevan tehtävissä joten tälle tielle sitten myös jäädään.

Äänestä

vain lakkasi kiinostamasta kaikkien niiden ohareitten jälkeen

Äänestä

En pelkää vaan luulen, etten kohtaa sitä oikeaa. Titteleiden ja nimikkeiden perään en ole, joten arvolla ei väliä, (oli yli tai ali). Aion odotella josko se oikea tulla tupsahtaisi joskus eteen.

Äänestä

villitys se on jakaa ihmiset ylempi ja alempiarvoisiksi?
millä perusteella jako tapahtuu?
onko ulkonäkö ja tulot ainoa kriteeri?
toivottavasti kerrot lapsillesi totuuden miten äiti ja isi kohtasivat.
*äiti ja isihuomasivat olevansa yhtä arvokkaita ja siinä sitten pääteltiin että tämä on rakkautta*

Äänestä
  • pitänyt laittaa tuo alempiarvoinen lainausmerkkeihin tai sitten keksiä jokin parempi ilmaus: omia kriteereitä vastaamaton.

    Kunhan kyselin. Sitäpaitsi kriteerit menee roskakoriin siinä vaiheessa kun ihastuu oikein kunnolla.

    Äänestä

"pelkäätkö
mies, ettet ikuna ikänä löydä sitä elämäsi naista itsellesi?"


Mitäs pekoa tuollainen aiheuttaisi? Lähinnä kylmä tosiasia lienee moinen. Toki, jos päinvastaiseksi osoitautuu, niin iloitsen suuresti.



"Pelkäätkö, että joudut tyytymään johonkin alempiarvoiseen tai ettet saa edes sellaista?"


Kehenkään en _tyydy_ sen vuoksi, että "parempaakaan ei ole saatavilla"- ihmisillä ei tule leikkiä mielestäni. Toki saisi jos jonkinmoisen "alempiarvoisen" jakorasian tai pirinistin, mutta se kiinnostus on sitten toinen juttu. Tavan vuoksi seurustelu ei kiinnosta.

Äänestä

Heh, ei kyse nyt sentään niin isosta asiasta ole, että antaisi aihetta pelkäämiseen. Enemmän pelottaa esim. se, ettei enää olisi varaa matkustaa Thaikkulaan.

Äänestä

Minulla taas on ollut mahdollisuuksia monia kertoja, mutta sabotoin ne itse.
Siis suurinpiirtein silloin, kun tajuan mihin tämä voi johtaa. Keksin aina ihan älyttömiä syitä, miksi joku juttu ei toimisi.

Miksi näin? Vaikea sanoa.
Ehkäpä minulla on jonkin asteen sitoutumiskammo tai sitten olen vain ylivarovainen(Pahoja kokemuksia).
Tuo "tyytyminen" on aika ikävästi sanottu, samoiten "aliarvoiseen". En usko että on oikein olla jonkun kanssa, vain sen olemisen takia.

Mitäkö asialle aion tehdä, se olisikin kiva tietää.

Äänestä

En pelkää... Tiedän. Todennäköisesti en koskaan tule seurustelemaan.

Silloin kun sen voi myöntää itselleen niin paine laskee päässä ja pystyy asennoitumaan omiin tavotteisiinsa aivan eri tavalla.

Äänestä

en pelkää, ei kiinnosta typerät lutkat pätkääkään.
huorissa käyn saa mitä haluaa sillon ku haluaa ja ei pelko tyhmistä jälkeläisistä. En mitään olen tyytyväinen elämääni tällaisenaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mies, ettet kirjoitti:

ikuna ikänä löydä sitä elämäsi naista itsellesi? Tämä oli sekä sinkkumiehille että varatuille osoitettu kysymys, jotka elävät yksin taikka epätyydyttävässä suhteessa.

Pelkäätkö, että joudut tyytymään johonkin alempiarvoiseen tai ettet saa edes sellaista?

Jos, niin mitä aiot tilanteellesi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu