Minulla sisarsuhdetta ei ole oikeastaan ollutkaan. Vanhempamme ovat menehtyneet vuosia sitten ja silloin näkyi siaresstani välinpitämättömyyttä ja itsekyyttä. Pidämme jollain tasolla yhteyttä mutta tuntuu etten jaksa hänen omanapaisuuttaan ja itsekehuaan mitä hän on hankinut ja mikä hän on koulutukseltaan ym. Sisareni asuu hulppeassa talossa ja hänellä on erittäin kovat tulot vaimonsa kanssa ym. En todella ole kateellinen hänen koulutuksestaan tai rahoistaan ym sillä minullakin on se koulutus ym. mutta ei sitä hulppea taloa ja omaisuutta, sillä asetan paino-arvon muualle ja haen elämässä paljon muuta. Olen henkisesti aivan loppu sisareni käyttäytymistä sekä hänen vaimoaan joka on vielä pahempi ja manipuloi sisartani. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? ei ole muita sukulaisia, joten en halua jäädä ns yksinkään..huomauttanut ja vihjaillut olen, että arvomaailmamme ovat täysin erilaiset ja läheisyyttä voisi olla enemmän..ei auta vaan homma jatkuu ja itsekehulla ei ole määränpäätä. Onni on kuitenkin se, että mieheni näkee asian samalla tavalla kun minä, joten en voi olla sokea enkä tunteeton. En kuitenkaan henkisesti jaksa mennä tai pyytää kylään ym. Kertokaa oma mielipiteenne tai kokemuksianne vastaavasta mitä voi tehdä tässä tilanteessa, jotta jaksan ylläpitää suhteita ym
Sisar ja
käyttäytyminen
152311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos sisaresi vielä on lesbo, kuten annat ymmärtää, ja sinä olet hetero, niin arvomaailmanne voivat olla jo silläkin perusteella täysin erilaiset.
Minä en väkisin tuppautuisi seuraan, jos olet jo kauan huomannut, ettei hän välitä. Mitä iloa teille kummallekaan olisi väkinäisestä suhteesta?
Monesti muutenkin ystävät ovat parempaa seuraa kuin sukulaiset. Et suinkaan ole ainoa orpo.
Minulla on äiti ja veli ja sisko elossa, mutta en kykene enää olemaan tekemisissä heidän kanssaan heidän jatkuvan ilkeytensä vuoksi. Olen mieluummin yhteydessä tuttuihin ja ystäviin. Mieheni on pysynyt rinnallani, onneksi.
Ole sinäkin siitä onnellinen jos sinulla on hyvä aviopuoliso.
olla samanlaisia havukoita kaikki. Minunkin veljen vaimo vain odottaa anopin kuolemaa, siis minun äitini. Eräänä syksynä äiti poimi itse marjat, suurella vaivalla mehusti, teki hillot. Mitäpäs veljen vaimo teki? Rupesi huutamaan, että kun tänne asti piti tulla mehujen ja hillojen takia, niin nyt kyllä annat heti matkarahat!
Eikä tämä mitenkään ainutlaatuista ole tämän nartun kohdalla. Äidin rahoja vaan kyttäämässä, itse ainoa lapsi, joka perii kaiken kun vanhempansa delaavat...huh huh!
Kun ei ole itsetunto kohdallaan silloin monesti tulee materialisti...tiedän monta tapausta, joten pää pystyyn vaan, luultavasti sisaresi kadehtii sinua jostakin....
Miksi aina jankutetaan kadehtimisesta?
ap, mitä konkreettisia syitä näet teidän huonoihin väleihin? Kerro hiukan yksityiskohtaisemmin.
Asia on minullekin ajankohtainen. En ole ainoan siskoni kanssa oikeastaan edes puheväleissä. Ikävintä on, että en oikein tiedä syytä. Olen puhunut kahdesti psykologinkin kanssa, ei ole selvinnyt.
Minä ainakin haluaisin olla hyvissä väleissä ainoan sisareni kanssa. Olemme samanikäiset, meillä on jokseenkin sama koulutus, perhe vähän erilainen.
Itsekään en ymmärrä miksi minulle aina sanotaan samaa eli, että kadehditaan. Ei meillä ole lapsena ollut läheisiä välejä ja veljeni on aina ollut se hemmoteltu, kun minä taas on jäänyt pahasti sivuun. Olen monesti ajatellut lapsuusasetelmaa ja veljeäni, että eikö hän näe toista sisarta oikein ja eikö hän mieti mistä rakentuu aikuisuus ja nyt kun ei ole ollut vanhempia vuosiin olisi tärkeää pitää läheiset välit ja kunnioittaa toinen toisiaan eikä kamppailla ja (kadehtia). Eräs sanoi minulle tässä vähän aikaa sitten, että hänellä on vastaava tilanne eikä se koskaan tule muuttumaan, kyllä masensi.
Minä putosin täysin kärryiltä. Puhut vuoroin siskosta, vuoroin veljestä. Mitä oikeastaan yrität sanoa?
Miksi luulet sinua kadehdittavan? Kertoisitko ihan konkreettisesti, esimerkein.
Aihe sinänsä kiinnostaa minua. Eli miksi aikuiset sisaret eivät tule toimeen keskenään?
Jokaisellahan on aivan eri geenisekoitus. Ei se ole toimeentulon tae että sattuu olemaan samat vanhemmat.
Minä ainakin olen niin erilainen siskoni kanssa ettei meillä ole mitään puheenaiheitakaan, hänen koko elämänsä koostuu materiaalisuudesta ja juhlimisesta ja vaatteista ja kodinsisustamisesta (jatkuvasti verhoillaan, siirrellään seiniä ja ikkunoita ym. isoa, ei mitään pientä).
Minä taas olen kiinnostunut kirjoista ja luonnosta enkä välitä tippaakaan vaatteista tai meikkaamisesta yms.
Jos ei kerta viihdy jonkun seurassa niin miksi pitäisi pakottaa itsensä? En ymmärrä tätä millään. Ja ellei alunperinkään edes viihdy jonkun seurassa niin eihän voi odottaa mitään tukeakaan mahdollisessa hätätilanteessa tms. jos nyt joku sellaiseen haluaa vedota.
miten sisarella voi olla vaimo. Vai onko kyseessä lesbopari? Puhut koko ajan sisaresta ja tämän vaimosta.
viinaan menevä siskoni vetoaa että ollaan samaa verta ja pitää olla yhteydessä.
Mutta kun huomasin että terveyteni ei kestä jatkuvaa känniläisen örinää,katkaisin välit ja en koe olevani mikään kynnysmattoa enää.
Yleensä hän mitätöi minua koko ajan.Ei onnistu enää.
Yritän kysellä, onko täällä ketään sellaista, jonka sisko on ihan kunnollinen, työssäkäyvä, omillaan toimeentuleva ihminen, samanikäinen, melkein sama koulutus - ja sitten ei tullakaan toimeen keskenään.
Sisar ei kutsu kylään, ei vastaa viesteihin, sanoo suoraan ettei halua olla tekemisissä.
Minä pyydän kotiini, poikkean hänen talonsa pihassa, soitan tai yritän soittaa kerran kuukaudessa.
Meitä ns. verisukulaisia ei tässä polvessa siis ole muita. Molemmilla on jo aikuiset lapset.
En keksi mitään syytä, miksi sisareni toimii näin. Hän jaksaa kuitenkin tehdä pitkää päivää vaativassa työssä ja matkustaa viikkoja lomamatkoillaan. Samoin minä.
Olen neuvoton. Mitä tekisin? Onko tällaisia tapauksia muilla?
Minun sisareni on samanlainen. Vanhempamme ovat kuolleet, olemme ainoat sukulaiset toisillemme joitakin etäisiä serkkuja sekä omia lapsiamme lukuunottamatta. Sisareni vihamielisyys ilmeni perinnönjaon yhteydessä, isän kuoltua muutama vuosi sitten. olemme molemmat koulutettuja ja 'kunnollisia'. En ollut sitä kaunaisuutta sinisilmäisenä aikaisemmin huomannut tai myöntänyt itselleni, vaikka hän ei pitänyt yhteyksiä eikä soittanut kuin noin kerran vuodessa. Vasta kun hän vei todella epäoikeudenmukaisesti irtaimiston arvokkaimpien esineiden valtaosan kuolinpesästä, huomasin että hän kostaa jostakin. Itse olen aina antanut periksi kaikessa, mutta kun tästä uskalsin vähän huomauttaa, menivät välit hänen puoleltaan lopullisesti. Ilmeisesti hän on kostoretkellä jo aikaisemmin kuolleen äidin puolesta, jonka kanssa oli läheinen. Masentavaa on tuntea itsensä oman sisaren hylkäämäksi, jopa vihaamaksi.
siskoani jos hän suoraan sanoo että ei halua olla missään yhteydessä.
Olen tuo ylh. sisarensa käytöstä ihmetellyt.
Sinulla tuntuu olevan samanlainen tilanne kuin minulla, siksi jatkan sinulle.
Sisareni on raottanut vain vähän tätä etäisyyden ottamistaan. Hän on sen verran sanonut, että inttäessäni vastausta sanoi, että hänellä on ollut kauan, jo ihan varhaisnuoruudesta asti, hampaankolossa kaikenlaista. Olen yrittänyt udella yksityiskohtia. Hän muistaa asiat toisin kuin minä. Ja sitten hän antaa paljon painoa tapauksille, joita minä en aikoinaan edes huomannut. Minä mm. hukkasin hänen asuntonsa avaimen, esiinnyin kuin omistaisin koko maailman, kun hän perheineen oli meillä sukujuhlissa. Siis läsnä oli kymmeniä ihmisiä ja minä olin emäntänä omassa talossani. Hän sanoo, että olen omaan napaani tuijottava ihminen, että valehtelen enkä tue tarpeeksi häntä hänen vaikeuksissaan.
Me olemme vankasti keski-ikäisiä, täysin saman ikäisiä, kouluttuneita, "lapsellisia" ihmisiä, asumme eri paikkakunnilla.
Tilanne kehittyi vähitellen, minusta. Ensin kuolivat molemmat vanhemmat, jotka perimme. Sitten heti perään oli molempien perheessä paljon sairautta ja murhetta.
Meidän elämänarvomme ovat aika erilaiset, vaikka olemme päällisin puolin saman näköisiä. Sisareni miehestä en ole koskaan pitänyt, ei ole pitänyt hänkään minun miehestäni. Mutta jotenkin luovittiin, kunnes sisareni kieltäytyi kertakaikkiaan yhteydenpidosta miehensä sairastuttua.
Olen aika ymmälläni. Tätä on jatkunut jo vuosia - laskutavasta vähän riippuu.
Oma veikkaukseni liikkuu linjalla jälkikasvun menestys - raha-asioiden hoito - sairastamiset.
Sanot lopussa, että on masentavaa tuntea itsensä oman sisaren hylkäämäksi. Noin minäkin tunnen.
Minusta on kamalaa ajatellakaan, että unohtaisin sisareni.
Me kasvoimme yhdessä, sananmukaisesti teimme kaiken yhdessä. Meitä oli vain kaksi. Koulussakin istuimme vierekkäin. Koulusta pääsimme samana keväänä. Naimisiin menimme yhtä aikaa. jne.
En osaa vain unohtaa.
On vaikea nähdä itsensä toisen silmin ja objektiivisesti. Jotain on todella hampaankolossa siskoillamme, vaikka itse muistan aina pitäneeni siskostani ja puolustaneeni häntä. Mietin ja mietin taaksepäin, mistä tilanne johtuu, ja ei kai siinä auta muu kuin hyväksyä, että jossain kohden on tehnyt sellaisen mokan ja loukannut sisaren tunteita niin ettei hän ole voinut unohtaa. Sinun sisaresi edes kertoo jotain syitä sinulle, mutta minä saan itse keksiä ne, kun suoraan ei puhuta. Jostain nuoruuden kokemuksista ja kaunoista ja kateuksista vihamielisyyden täytyy johtua. Olemme kuusikymppisiä, ja voihan olla ettei tilanne enää muutu paremmaksi. Hampaankolot ovat aika inhottavia. Tällainen murentaa kovasti itsetuntoa, kun alkaa ajatella, pitävätkö muutkin minua ihan kamalana ihmisenä, kun oma siskokin.