Uskomatonta, että vielä pari vuotta sitten minulla oli kaikki. Perhe, ystäviä...Nyt avioeron myötä olen poikani kanssa kaksin. Ystävät elävät parisuhteissaan ja minua ei yksinkertaisesti kiinnosta lähteä baariin tyrkylle ja jotenkin deitti-ilmoituksen laittaminen nettiinkin tuntuu oudolta. En halua tutustua uusiin miehiin niin, että vastailen puolitosissani tusinalle ja ihmisestä pitäisi sitten muodostaa kuva näin tekstin välityksellä...Taidan olla vähän vanhanaikainen. Joten vaihtoehtona on yksinäisyys.
...yksinäisyydestä kait pitäisi osata nauttiakin? Minä en osaa, en valinnut sitä näin. Haluan jakaa arkeni toisen ihmisen kanssa.
Käytiin lapsen kanssa kaupassa tänään, kaikki ne pariskunnat lapsineen. Miten minä jäin näin yksin??
Tiedän, että kun lähtisin viihteelle, niin saisin taatusti seuraa ravintolassa, olen ihan hyvännäköinen, tai oikeastaan ehkä en ole kovin helposti lähestyttävän näköinen, tyylini ei ehkä ole kovin "äitimäinen".
Mitäköhän tässäkin höpisen:), edes virtuaalitodellisuudelle sitten.
Tuntuu vaan tylsältä ajatella, että elämä on tässä ja nyt. Ja ilmeisesti minun 15 minuuttiseni meni jo, koska en halua elää sellaista sinkkuelämää kuin pitäisi ehkä sitten.
...yksinäisyydestä kait pitäisi osata nauttiakin? Minä en osaa, en valinnut sitä näin. Haluan jakaa arkeni toisen ihmisen kanssa.
Käytiin lapsen kanssa kaupassa tänään, kaikki ne pariskunnat lapsineen. Miten minä jäin näin yksin??
Tiedän, että kun lähtisin viihteelle, niin saisin taatusti seuraa ravintolassa, olen ihan hyvännäköinen, tai oikeastaan ehkä en ole kovin helposti lähestyttävän näköinen, tyylini ei ehkä ole kovin "äitimäinen".
Mitäköhän tässäkin höpisen:), edes virtuaalitodellisuudelle sitten.
Tuntuu vaan tylsältä ajatella, että elämä on tässä ja nyt. Ja ilmeisesti minun 15 minuuttiseni meni jo, koska en halua elää sellaista sinkkuelämää kuin pitäisi ehkä sitten.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mietin vain, että sitä tulee varmasti itse kunkin mietittyä silloin tällöin, oliko elämä tässä ja nyt, ohi jo.
Aivan varmasti silloin kun sitä vähiten odotat, kohtaat ihmisen, joka todella haluaa osaksi elämäänsä juuri sinut, ja lapsesi :)
Niinhän sitä odottaa ja toivoo...Mutta lastenrattaideni kanssa tuskin olen kovin houkutteleva näky tuolla. Ja ymmärrän, ettei monikaan mies halua "valmista pakettia". Joku vanhempi mies ehkä, tai yh-isä, mutta tosihan se on, ettei kukaan oveni taakse tule kolkuttelemaan. Tuntuu vaan pahalta kun muistelee minkälaisia vuoden vaihteet olivat ennen. Ja nyt. Lapsi menee nukkumaan alkuillasta ja ehkä minä sitten poksauttelen kuohuviinit yksinäni:).
En minä nyt näin marttyyrilta halua kuulostaa, mutta jonnekin kai on hyvä itseään purkaa välillä.
Tosiassa ajattelen, että minussa olisi niin paljon potentiaalia vielä jäljellä. Olen niin täynnä ajatuksia, unelmia ja haaveita. Kun olisi ihminen kenelle jakaa ne. Voisin ripustaa kaulaani kyltin:"otetaan kiltti mies, joka pitää minua hyvänä, hyväksyy lapseni ja on vain minun". Siinä oikeasti kaikki kriteerini...
Tuli mainos valituksen lisäksi:)
Eihän se elämä lapsen saamiseen ja yksin jäämiseen lopu. Yksi aikakausi ja elämänvaihe vain. Voithan toki kysyä itseltäsi etkö pärjää elämässäsi yksin ja tarvitsetko aivan välttämättä miehen elämääsi- siis siinä mielessä, että sinun olisi pakko haikailla jonkun kiltin miehen, joka jne jne perään, jos pystyt itseasiassa pärjäämäänään ilmankin tätä. Siis elämään ilman turhaa kaipuuta ja kaihoa ja keskittymään enemmän siihen omaan juttuusi: sinuun ja lapseesi.
No ei minulla mikään susrutyö enää kesken ole, ei siitä erosta nyt niin vähää aikaa ole kulunut kuitenkaan. Ja taustoista enempää puhumatta, ei sitä suhdetta voinut surra. Ainoa mitä suren on se, että minulla ei ollutkaan tarjota lapselleni perhe-elämää hänen isänsä kanssa. Lapsi on minulle hyvin toivottu vaikka hän syntyi ehkä tilanteeseen, jota toinen nainen olisi voinut harkita pidempään.
Nautin todella lapsestani. Hän on minulle elämäni valo ja tarkoitus. Hän toi minulle sellaisia asioita, joita toivon kaikkien kokevan.
Mutta itselleni kaipaan miehen lämpöä ja läheisyyttä, kyllä äidin rakkaus lapseen on asia, mikä ei koskaan vähene, katoa tai muuten vaan hämärry ainakaan minun kohdallani, vaikka rakastuisinkin mieheen.
En minä läheisriippuvaisuuttani valita, onko väärin sanoa, että kaipaan vain aikuistakin seuraa? Keskusteluita, fyysistä kontaktia? Sellaista, mitä vain kumppani ja minun kohdallani mies voi antaa?
Elämässä on toki vaiheita, erilaisia vaiheita. Nythän kirjoitukseni pointti on se, että minä en ole ehkä sellainen sinkku, kuin nykyään täytyy olla löytääkseen kumppanin. En osaa nettideittailun saloja, enkä haluakaan osata. En osaa ravintolassa olla "haku päällä". On hyvin uskollista ja sitoutuvaa laatua. Mutta minussa ei ole mainosvaloa missä lukee, että olen vapaa...
Varmaan näin nopeasti minua päältä katsoen lukeudun niihin naisiin, joita ehkä joku mies voisi pitää vaikeasti lähestyttävänä. En helposti hakeudu miesten seuraan (tai naistenkaan, yleensä vieraiden ihmisten), olen itsestäni huolehtiva ja ihan mukiin menevä. Meikkaan ja pukeudun "trendikkäästi". Joten voisin kuvitella, että niin kuin ujona ihmisenä minäkin, ei kukaan tule tuolla lähikaupassa aloitteita tekemään.
Tilitystä:)
Ehkä vuosi 2007 näyttäisi jonkin suunnan. Ei välttämättä sitten sitä kumppania, mutta joku vastaus siihen, kenen kanssa tätä maailmaa katson, matkustelen, harrastan, juttelen viinilasin äärellä henkeviä. Siihen kun ei vielä lapseni oikein voi osallistua:)
" onko väärin sanoa, että kaipaan vain aikuistakin seuraa? Keskusteluita, fyysistä kontaktia?"
No ei tietenkään ole. Ja juuri niin kuin mainitsin aiemmin, niin tärkeintä on se, että "miehen kaipuusi" (sori sanavalinta, mutta en nyt parempaakaan tähän hätään keksi) ei kumpua mistään tottumuksesta, vaan ihan oikeasta inhimillisestä tarpeesta. Jokainenhan me kaivataan jotain, johon nojata.
"Varmaan näin nopeasti minua päältä katsoen lukeudun niihin naisiin, joita ehkä joku mies voisi pitää vaikeasti lähestyttävänä"
Nojoono. Tuskinpa miehet lähestyvät lapsen kanssa lähikaupassa liikkuvaa naista sen enempää kuin yksinkään liikkuvaa naista? Baarit ym on taas asia erikseen: siellä valikoituu se porukka, joka ei oikeasti tahdokaan kuin yhtä asiaa- poikkeuksia toki löytyy, mutta millä todennäköisyydellä?
Niin. Jospa itse olisit hieman aktiivisempi, etkä odottaisi miesten lähestyvän sinua? Ruokakaupassa kun sattuu käymään myös sinkkumiehiäkin:)
Se, että sinulla on lapsi ei ole kuitenkaan este millekään. Sinun vain täytyy olla hieman tarkempi kenen seuraan lyöttäydyt.
sentään mene, että yh:lla sellainen flaksi kävisi, kun ei kunnon naisilla ja miehilläkään käy minkäänlaista flaksia.
Ei kannata antaa turhia toiveita, jotka eivät täyty.
itseäsi nussia. Kummallisia naisia tällä palstalla. Ensin otetaan renttu ja erotaan ja sitten pitäisi tulla prinssi Täydellinen valkealla ratsulla ja viedä tällainen eronnut yh
upeaan linnaan ja hoitaa toisen miehen lapset ja
jäädä ilman omia biologisia lapsia.
On naisilla ihan typerät kuvitelmat kunnollisista miehistä ja heidän innostuksestaan huooia yh-nainen.
Ei ne fiksuja ne miehet olisikaan, jos ne semmoisen temput tekisi.
Sinä olet elämäsi valinnat tehnyt ja korjannut sadon, nauti nyt niistä hedelmistä.
Ilmaisia lounaita ei ole.
tyhmä mies. Sen lapsen isähän voi olla vaikka rikollinen tai mikä tahansa renttu. Ei kai siihen muurahaispesään kukaan järkimies päätänsä pistä.
Naisella on ainakin sviirannut, kun on sellaisen miehen ottanut.
Nyt sitten peräänkuulutetaan niitä kilttejä miehiä. Saakutti sentään!
Ensin "syljetään päin naamaa" vaikka olisi kuin filmitähti, mutta ei iskumies ja sitten uikutetaan kilttiä miestä. Et saa kuin rentun.
Kyllä lapsen isä on aivan "täysjärkinen" ja kunnon kansalainen. Meillä on pitkä liitto takana ja ikävä kyllä, exäni löysi uuden kumppanin itselleen...Mutta siihen on syynsä, ei me kumpikaan oltu sillä tavalla onnellisia kuin parisuhteessa kuitenkin kuuluisi. Eikä enää rakkauttakaan ollut.
Se olin minä kun tulin jätetyksi! Ja lapsentekeminen="antaa jonkun nussia sinua". Hyi hitto mitä kieltä. Sairas olet, anteeksi vaan.
kunnollinen kansalainen, joka jättää vaimonsa ja lapsensa ja ottaa toisen. Suoraan sanoen luuseri.
Fiksuist miehistä et tiedä mitään ja nyt kun on jo myöhäistä aivastaa, niin sitten haluaisit sen kiltin ja fiksun ja kunnollisen.
Miten se rakkaus nyt sitten syttyisi sinuun ja lapseesi, kun ei edes oma isä mitään välitä.
Kyllä täytyy miehen geenien puolelta olla paljon vialla ja äidin todella sinisilmäinen.
Ne fiksut ja kiltit ja kunnolliset eivät ole siellä hattuhyllyllä odottamassa, kun arvon rouvat tai eronneet haluavat sieltä valkata, kun ei ole ennenkään kelvannut, niin on hoksannut, miten ihanaa on sinkkuus ja sitä ei kovin helpolla heitetä helmenä sioille.
Kasvata lapsesi paremmaksi mieheksi kuin hänen isänsä on, geeneille ei toki voi mitään.
Jos nainen työntelee lastenrattaita tai on pienen lapsen kanssa, niin mies todennäköisesti olettaa jossain olevan sen aviomiehenkin.
Joten jos haluat miehen kiinnostuvan itsestäsi niin sinun on osoitettava kiinnostuksesi miestäkohtaan -että olet vapaa.
Näin synkkänä, lumettomana talvena
yhtä jos toista masentaa yksinäisyys.
”ihmisen ikävä toisen luo”…
Oikeastaan on hyvä, ettet aktiivisesti
hae uutta seuraa, sillä surutyösi on vielä
kesken edellisen suhteen osalta.
Mutta voin jo mielessäni melkein kuvitella
miten puhkeat taas kukkaan ja hehkuun kun
keväinen aurinko taas pian sulattaa synkkää
mieltäsi.
Ainakin kesäisiltä tanssilavoilta löydät taatusti
halutessasi kunnollista miesseuraa.
Tsemppiä ja voimia uudelle vuodelle 2007! :)
Odota rauhassa, hätäiset päätökset yleensä epäonnistuvat. Katso pitkään, odota, mieti tarkkaan ennenkuin päästät miehen astumaan reviirillesi. Voihan sitä olla hyviäkavereita ja siinä sivussa tarkkailla ja miettiä. Minä olen ehkä vanhempi kuin sinä mutta olen päättänyt jos mies tulee isomman kuin jenkkikassin kanssa kotiini pistän lähtemään. En enää ota miestä koti-hoitoon pitempään, minua saa passata ja hemmotella, olen jo tehnyt osuuteni miehen palvelijana.
Kyllä minun lähelleni pääsee avoimuudella ja rehellisyydellä aika helpostikin. Toki mikään perheidylli ei hetkessä aukene, koska lapseni aion säästää äidin kiihkeältä sinkkuelämältä;). Mutta kyllä minä omaa rakastani passaisin ja vaikka jaloissa makaisin jos häntä rakastan:). En minä helposti kyllä rakastu, mutta minussa on se kaikki olemassa kun oikea ihminen löytyisi.
Ja en minä isää lapselle hae, hänellä se jo on. Ja jos todella olisi joku ihminen niin läheinen minulle joku päivä, että haluisin jakaa aivan kaiken hänen kanssaan asuntoa myöten, olisi se mahdollista. Mutta naisena, aika nuorena kuitenkin vielä, kaipaan läheisyyttä ja välittämistä. En voi uskoa, että siinä olisi jotain väärää, että minullakin on äitinä edelleen naisen tarpeet?
nuorelta naiselta, olen iloinen ennen muuta lapsesi puolesta, kun hän on saanut noin tervehenkisen äidin. On aivan oikein ja välttämätöntä, että nykyisessä elämänvaiheessasi asetat lapsesi kaikessa etusijalle.
Toki omakin tyytyväisyys on tärkeää ja jos siinä on pahoja puutteita, ei se pitemmän päälle voi olla heijastumatta sinun käyttäytymiseesi. Lapsi taas vaistoaa erilaisia tunnetiloja kovin herkästi, vaikka ei ymmärräkään, mistä on kysymys.
Tässä maailmassa ns. hyvänkin tyypin on joskus vaikea löytää kumppania, mutta kannattaa kuitenkin suhtautua toiveikkaasti tulevaisuuteen, juuri sinulla tuntuisi olevan hyvät mahdollisuudet sellainen löytää. Se vaan vaatii varsinkin omaa aktiivisuutta.
Olen sitä mieltä, että elämällä aivan normaalisti, mutta katsellen sopivan tuntuisia mahdollisuuksia ns. sillä silmällä, sinulla on parhaat edellytykset löytää etsimäsi. Ja siitähän se alkaa, että mietit ensin miksi, sitten millainen ja lopulta mistä.
Hänhän voi löytyä missä tilanteessa vaan, joten itsesi tarvitsee vastata vain kahteen ensimmäiseen kysymykseen. Toivotan sinulle kaikin puolin onnea ja menestystä elämässäsi, olen varma, että asiasi vielä järjestyvät haluamallasi tavalla, kunhan itse tiedät, mitä haet.
ikääsi vanhanapiikana. Et kai luule, että joku
fiksu mies sinua eronnutta alkaa passaamaan.
Joku tolkku sentään on fantasioillakin.
Lopetan tämän keskustelun, kiitos asiallisille vastaajille, joillekin myös mielenterveyden kannalta parempaa vuotta 2007:)!
Voi kuule, samanlaisia yksinäisyyden fiiliksiä ja kaihoa aikoihin, jolloin elämässä oli ihmisiä, on minullakin. Erotuksena, että minulla ei sitä lasta. Voi kun olisikin, sillä nyt kun kohta olen 30-v, alan jo kyynistyä siitä, että tapaisin miehen, jonka kanssa lapsi hankkia. Jopa voisin hyväksyä senkin ajatuksen, että lapsen hankittuamme tulisi ero ja jäisin lapsen kanssa kahden. Olisimmehan me silloin kaksinkin "oikea" perhe, verrattuna tähän TOTAALISEEN yksinäisyyteen. Ei tunnu työ tai mikään muukaan olevan elämän sisällöksi, ainakin lapsen kautta löytäisi jotain merkitystä. Ja tietäisi ainakin, että jollekin olet elämässä numero yksi. Lohduttaudu tällä ajatuksella ja hali lastasi, kun epätoivo iskee. Toivotan tsemppiä. Meitä on muitakin yksinäisiä. Minä vissiin sitten hankin kissan ilostuttamaan vanhapiikaelämääni :)
...lavatansseista. Kyllä täytyy sanoa, että jos kolmekymppinen, fiksu ja ihan mukavannäköinen sinkkunainen saa sieltä miehen, se on jo ihme. Ei tällaisella menolla. Tuntuu, että ne harvat ikäiseni 30 -miehet ovat joko paatuneita vanhojapoikia (tanssitaito usein puuttuu) tai - niin kuin eräs todella mukava ja empaattinen mies omien sanojensa mukaan - kipeitä asioita elämässään kokenut. Turha on siis häntäkään ajatella. Koska hän ei edes juomatarjoustani ole ottanut vastaan ("Kyllä sää vielä ehdit...") ja jälleen tänään tanssitti kyllä lopussa tiiviisti yhtä ja samaa naista, päätin poistua ennen viimeisiä valsseja. Tuli paha olo.
Sama tilanne täälläkin, sinkku 32-v., ei lapsia ei edes ystäviä. Kovin on yksinäistä tämä elämä. Muutin työn takia toiselle paikkakunnalle kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen ovat kaikki ystävät jääneet, joita ennen minulla oli asuessani pääkaupunkiseudulla. kukaan ei jaksa tänne tulla minua katsomaan, minä toki olen yrittänyt visiteerata silloin tällöin vanhoja ystäviä. Mutta tämän vuoden aikana kaikki on jäänyt.
Tämä joulu- ja vuodenvaihde ovat raskasta aikaa, silä minulla tässä vielä synttäritkin. Ei tunnu kivalta, kun kukaan muu ei muista olemassaoloani kuin vanhemmat ja sisko. Olenkin alkanut miettimään, että miten minun käy kun vanhemmistani aika jättää. Ei enää ketään kenelle soittaa.
Mietin nytkin uskaltaisinko yksin lähteä baariin, mutta se tuntuu hyvin vaikealta ajatukselta. Olisi edes se lapsi, josta pitää huolta.
Netin kautta olen tavannut useita kymmeniä miehiä, kaikki jotenkin outoja. Kuka oikeasti avoliitossa, kuka kaipaa exäänsä, työnarkomaneeja jne. jne. Yrittänyt kyllä olen ja antanut jokaiselle mahdollisuuden. Pidän itsestäni huolta, harrastan liikuntaa, opiskelen työn ohella (akateeminen tutkintokin on suoritettu), olen sosiaalinen ja puhelias, minulla on mielipiteitä. Olen saanut kuulla, että koska olen voimakas ja itsenäinen nainen, eivät miehet uskalla sitoutua tai edes tehdä aloitetta. Voihan se olla niinkin.
Mutta mikä neuvoksi, kun ei ole ystäviä eikä miestä? Edes ystävät toisivat helpotusta tähän elämään....
halua sitoutua ja monet pelkäävät avioeroa ja sitä, että lapset viedään ex-naisen mukana.
Melkein on niin, että joko sinkkuus tai avioero ja lapset äidille.
Vielä ihmettelet, miksi minä, miksi hän jne jne.
Tosiasia on että nyt olet yksin. Jos haluat miehen, tee asialle jotain. Jos et halua miestä, voit olla yksin loppuelämäsi. Valinta on sinun. Netin kautta ilmoittelu on hyvä tapa YH:lle iskeä mies, koska ei sitä kersaa voi yksinkään jättää kun äiskä lähtee kiimasena hummaamaan.
Kirjoituksesi kirpaisi syvältä.Iältäni olen sinulle varmasti vanhahko mutta voihan sitä kirjoitella.
Erosin vuonna 2002 avioliitosta,joka kesti 9 vuotta.Suhteesta 4 pientä lasta.Eron jälkeen sain jostain syystä seuraa ja kuvittelin myös että naisten suhteen tärppäisi.
Nykytilanne:asun yksin,ystäviä ei enää ole koska menneet avioon,yritän vain kärvistellä.
Minulla on ollut lisäksi todella huono tuuri työmarkkinoilla.Vain 1 määräaikainen työ 4 vuoden aikana.En siis ole mikään naisten tavoittelema unelmien "prinssi".