Ocean Mist Cosmetics?

Tilauskokemuksia?
1200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tilasin http://www.oceanmistcosmetics.com/ ennen joulua ja toimitusaika taisi olla pari viikkoa. Ilmaiset näytteet sai, sekä muuten oli alennuksia joita käytin. Postikulut olivat nelisen euroa.

Näytteet tulivat purkeissa, joista riittää moneen kertaan.

Foundation on hyvin peittävää ja pitää kiillottomana paremmin kuin mikään toinen mineraalimeikkipohja (Lily Lolo, Pure Luxe, Everyday Minerals verrokkeina). Sävyjä on aivan vaaleillekin. Miinuksena pakko sanoa, että iho jäi pesun jälkeen kiristeleväksi. Meikin kanssa ei tuntunut kuivattavalta, vaikka sitä olikin sillä kiilto ei tullut läpi lainkaan. Mietin vielä tilaanko täysikokoisena. Haluaisin kyllä, koska pysyvyys on ihan ensiluokkainen. Muita puutereita ei tarvinnut.

Kokeilemani poskipuna oli kiteistä ja vaikeaa levittää. Sävyvalikoima myös suppea.

Silkkipuuteri oli turha, sillä foundation oli itsessään jo täydellinen. Vihreä peiteväri oli hyvä.

Luomivärejä ostin matkakoossa ja pidin kyllä. Ei kuitenkaan niin erikoisia, että lähtisin vain niiden takia tilausta tekemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mineraalikokemuksia kirjoitti:

Tilauskokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu