Johtuuko mulattilapsen

tai yleensäkin toisen miehen lapsen vaikka olisikin valkoinen siitä ettei lapsesta löydä omia piirteitään?Onko musta ihminen vieraan näköinen?

Onko se häpeä syytä siitä että yhteiskunta ja toiset miehet luulevat tyhmäksi tai heikoksi miheksi tai aisankannattajaksi?

Jostainhan tuollaiset käsitykset tulevat.
121594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Se että toisten lasta vierastaa johtuu juuri siitä syystä ettei se ole oma lapsi. Lasten hankkiminen on kuitenkin perimmiltään omien geenien eteenpäin viemistä, ja näin ollen ihminenkin muiden eläinten tavoin pitää parhaiten huolta omista lapsistaan.

Äänestä
  • että yh-juus on naiselle tragedia jota hän ei tiedosta itse, jopa suurempi kuin rumuus, lihavuus tai vanhapiikaisuus edes.Hekin saavat miehen kunhan ei ole lapsia.

    Yh- jaan ei sotkeudu kukaan normaali tai siedettävän näköinen koulutettu mies.

    Yh-huoltajuus on varmasti miehen mielessä neitsytmyyttiin sekoittunut käsite.Eihän suomalainenkaan mies ota vanhaa naista tai yh-jaa.

    Naisena minä yhdyn kuitenkin sinun mielipiteeseesi.Minäkään en voisi ottaa yh-miestä en halua ottaa vastuuta toisen kersoista oli ne mitä rotua tahansa enkä heidän sukulaisiaan ex-vaimoja, anoppeja ym. extraluggageja elämääni harmia tuomaan.En edes jos mies olisi leski.

    Äänestä

  • todeta kirjoitti:

    että yh-juus on naiselle tragedia jota hän ei tiedosta itse, jopa suurempi kuin rumuus, lihavuus tai vanhapiikaisuus edes.Hekin saavat miehen kunhan ei ole lapsia.

    Yh- jaan ei sotkeudu kukaan normaali tai siedettävän näköinen koulutettu mies.

    Yh-huoltajuus on varmasti miehen mielessä neitsytmyyttiin sekoittunut käsite.Eihän suomalainenkaan mies ota vanhaa naista tai yh-jaa.

    Naisena minä yhdyn kuitenkin sinun mielipiteeseesi.Minäkään en voisi ottaa yh-miestä en halua ottaa vastuuta toisen kersoista oli ne mitä rotua tahansa enkä heidän sukulaisiaan ex-vaimoja, anoppeja ym. extraluggageja elämääni harmia tuomaan.En edes jos mies olisi leski.

    että se ex-olisi läsnä muistoineen siinä joka tapauksessa.Sitten tapaamiset ja tarinat..hyi..ei ennemmin yksin kuin yh- tai leskenkään kanssa.

    Äänestä

Voishan ne olla adoptiolapsiakin... niin sitä vaan että mix aina, AINA eka ajatus on että nainen on vehdannut mustan kanssa ja six huono juttu!?

Ensinnäkään sen ei tartte olla huono juttu, niin mustissa kuin vaaleissakin on hyvät ja huonot puolensa. Ja toiseksikin se tosiaankin voi olla myös täysin suomalaisen parin adoptiolapsi, nykyäänhän kansainväliset adoptiot on kasvussa...

Äänestä
  • Joo ja miksi se on aina "vehdannut/pannut/tms"?!? Eiks voi olla et on ollu esim 5-15 vuotta yhdessä, eläny ihan normaalia perhe-elämää, kumpikin käyny töissä, kokannu, pyykänny ja kasvattanu lapsia. Miksi ajatellaan että lapsi on seurausta "ohops" syrjähypystä, elämän virheestä tms. Sama kuin homosuhteissa, sen ajatellaan olevan vain seksiin rajoittunutta. Mutta jos niin olisi, rakkaat palstalaiset, ne mulattilapset olisivat kuolleet nälkään likaisissa ryysyissä. Ihan samanlaista se elämä on moku kuin kokonaan suomalaisessakin perheessä! "Vehdataan" sit lauantaiaamuna työviikon jälkeen (jos lapset nukkuu tarpeeksi pitkään;)

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    Joo ja miksi se on aina "vehdannut/pannut/tms"?!? Eiks voi olla et on ollu esim 5-15 vuotta yhdessä, eläny ihan normaalia perhe-elämää, kumpikin käyny töissä, kokannu, pyykänny ja kasvattanu lapsia. Miksi ajatellaan että lapsi on seurausta "ohops" syrjähypystä, elämän virheestä tms. Sama kuin homosuhteissa, sen ajatellaan olevan vain seksiin rajoittunutta. Mutta jos niin olisi, rakkaat palstalaiset, ne mulattilapset olisivat kuolleet nälkään likaisissa ryysyissä. Ihan samanlaista se elämä on moku kuin kokonaan suomalaisessakin perheessä! "Vehdataan" sit lauantaiaamuna työviikon jälkeen (jos lapset nukkuu tarpeeksi pitkään;)

    Hyvä pointti!!! Jos valkoinen äiti kävelee kadulla mulatti lapsen kanssa, niin heti ajatellaan että niin se on varmaan vehdannut mustan miehen kanssa... varmaan joku yhdenillan juttu... Jos taas valkoinen nainen kävelee kadulla valkoisen lapsen kanssa, niin tuskin siitä ajatellaan, että katos katos, on varmaan jonkun yhdenillan jutun tulos!!! Kyllä Suomalaiset ovat vielä ennakkoluuloisia!!

    Äänestä

Jos toi ei ollut kompakysymys ja koska olet kuten 100% täällä = akt. + älykäs + kielitaitoinen + maailmalla asunut ja työskennellyt niin LUE Ruotsalaisia ja Sakasalaisia sivustoja monikultuurisesta kasvatuksesta, koulutusta, opiskelusta, työn hausta, työn saamisesta, sopeutumisesta.

Samoilla kielillä löytyy kymmeniä "lasten" itse kirjoittamia kirjoja sopeutumisesta.

Ei toi mikään suomijuntti juttu ole !
Tilanne on kaikkialla ihan sama !

Äänestä

Jos minä näen suomalaisen pariskunnan jonka mukana kulkee puoliverinen pentu, niin minä ainakin katson miestä sillä silmällä, että mikähän asunnoton lähiönarkki sekin mahtaa olla. Ei millään pahalla.

Äänestä

"japanilaisenmies" kertoi sulle jo täydellisen vastauksen.

Äänestä

Kyllä se vaan aikamoinen häpeä on... Adoptio on asia erikseen. Näin se vaan on.

Äänestä

Kun alistuit tumman patjaksi, hyväksyit sen ettet suomalaista miestä enää saa. Koskaan.

Kukaan itseään kunnioittava SUOMALAINEN mies ei voi työnnellä tummaa lasta vaunuissa.

Näin se asia vaan on.

Äänestä
  • Minun suomalainen veljeni ainakin työntelee mulattipoikiamme rattaissa ylpeänä enona. Olisi tyttöystävänsä kanssa ottamassa poikia hoitoon useammin kuin me raaskimme antaa. Yleensä heiltä kysellään, ovatko lapset "tuotettu ulkomailta" tms., johon veljeni vastaa, että "ei, ihan ovat siskon itse tekemiä" :-) Isäni on ensimmäisistä lapsenlapsistaan niin ylpeä kuin vain isoisä voi olla.

    Katsos kun kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia kuin sinä. On olemassa niitä sivistyneitä, hyvän itsetunnon omaavia ja avarakatseisiakin suomalaisia. Sinä vain et heihin pienissä ympyröissäsi juurikaan taida törmätä. Eli terveisiä vaan sinne teidän leikkikehäänne. Kyllä se aurinko joskus teillekin paistaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vierastaminen kirjoitti:

tai yleensäkin toisen miehen lapsen vaikka olisikin valkoinen siitä ettei lapsesta löydä omia piirteitään?Onko musta ihminen vieraan näköinen?

Onko se häpeä syytä siitä että yhteiskunta ja toiset miehet luulevat tyhmäksi tai heikoksi miheksi tai aisankannattajaksi?

Jostainhan tuollaiset käsitykset tulevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu