Mitä teen anoppini on henkisesti sairas.
Mieheni myös kärsii tilanteesta ja sitä ei kuulemma saa muille kertoa. Hän on itse pyytänyt.
Hän elää harha kuvitelmissa ja luulee ja kuvittelee asioita, minä en pidä mitään yhteyttä enään häneen. Se on totaalisesti loppu, väsyin.
Jouluna tavattiin, pakollinen. Kaikki pakolliset
hoidan, en muuta. Häntä on kehoitettu hakemaan
apua, mutta ei suostu, vikaa ei ole hänessä vaan muissa, hänen mielestä. Raskasta on ja mä olen erittäin kyllästynyt ja uupunut tähän ihmiseen.
Olen tietoinen, kuinka hän on minua moittinut ja kertonut miten kamala olen, no niistä en välitä,
toivon vaan saavani olla hänestä mahdollisimman
kaukana. Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivottavasti teillä muilla on hyvät anopit, suorastaan kadehdin niitä, joilla on asiat hyvin
anopin kanssa, yritin minäkin, mutta taisi olla
yksipuolista.
Mieheni myös kärsii tilanteesta ja sitä ei kuulemma saa muille kertoa. Hän on itse pyytänyt.
Hän elää harha kuvitelmissa ja luulee ja kuvittelee asioita, minä en pidä mitään yhteyttä enään häneen. Se on totaalisesti loppu, väsyin.
Jouluna tavattiin, pakollinen. Kaikki pakolliset
hoidan, en muuta. Häntä on kehoitettu hakemaan
apua, mutta ei suostu, vikaa ei ole hänessä vaan muissa, hänen mielestä. Raskasta on ja mä olen erittäin kyllästynyt ja uupunut tähän ihmiseen.
Olen tietoinen, kuinka hän on minua moittinut ja kertonut miten kamala olen, no niistä en välitä,
toivon vaan saavani olla hänestä mahdollisimman
kaukana. Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivottavasti teillä muilla on hyvät anopit, suorastaan kadehdin niitä, joilla on asiat hyvin
anopin kanssa, yritin minäkin, mutta taisi olla
yksipuolista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hylkäätkö kaikki läheisesi, jos he ovat sairaita.
Koska olet varma, että hän on sairas, niin eiköhän aikuiset ihmiset keksi hoitoapua, onkohan teillä omalääkäri, keskustelu voisi auttaa samoin kunnan sosiaalityöntekijöiden kanssa.
Kysymyshän voi olla vaihdevuosista, alkavasta Alzhaimerin taudista, verenpaineesta, harhaisuuteen voi olla monta syytä, mutta läheisten tehtävä on saada ihminen tutkimuksiin keinolla millä hyvänsä. Sairas ei itse siihen pysty.
Ainakin miehesi pitäisi ottaa vastuu sairaasta äidistään.
Kysymyksessä ei ole hylkäys. Jos ihminen ei itse
tajua tai ei halua tajuta tilannetta.
Ulkopuoliset väsyy, koska järki kuitenkin pelaa,
paljon harhoja, kuvitelmia, sairaita kirjeitä yms.
Appiukko tässä kaikkein kovimmilla on ja mieheni ja myös itsekkin, mutta en ymmärrä, kun hän ei usko eikä kuuntele järkevää puhetta. On voimaton olo.
Äitimme on samassa tilassa, mitkään puheet eivät auta. Ulkoisesti vaikuttaa siltä, että järki pelaa, mutta todellisuus on aivan muuta. Lähes kaikkien kanssa on välit poikki. Jokaista haukutaan. Minä olen vielä se "kiltti tytär", joka käy toisten puolesta katsomassa. Isäni kärsii todella paljon. Olen sopinut isäni kanssa, että hänen täytyy sanoa minulle vain kerran, ettei jaksa. Tiedän mitä silloin on tehtävä. Äiti viedään saman tein hoitolaitokseen. Syynä ei ole ilkeys, vaan altzheimer. Tämä sairaus voi näkyä ensimmäisenä luonteen muutoksena ilkeäksi. Hän ei itse tajua ilkeyttään ja sairasta mustasukkaisuuttaan. Isäni ei saisi hakea sanomalehteäkään, kun on muka jo pettämässä. Hoen koko ajan myös itselleni, että sairaus puhuu, ei äiti. En tule koskaan hylkäämään häntä. Olette vaikeassa tilanteessa. Kohdistakaa tukenne appeesi. Jättäkää lapset kotiin, käykää kylässä kaikesta huolimatta ja antakaa haukkujen valua toisesta korvasta ulos. Kohta alkaa anopillasi muistikin kadota ja tavarat hukkua, jolloin teitä voidaan syyttää varastelusta. Kestämme kaiken rakkauden voimalla :) Jaksamista!
Kiitos kauniista viestistä ja hyvää alkanutta uutta vuotta 2007.
Ikävä asia Sinulla, voimia paljon.
Minä en ole vielä kypsä ymmärtämään anoppiani,
niin paljon pahaa hän on aikaan saannut.
Välillä säälin ja välillä tulee ns. inho.
En voi mitään. Kerro jos luet, minkälaisia nämät muutokset olivat alussa, appiukkoni ja mieheni on kovilla.
niin silloin sinun pitäisi ymärtää, että hän on sairas, ehkä narsistinen? lue siitä enemmän guugle ja narsistinen....jos se valkenisi sinullekin paremmin???
Tällä keskustelupalstalla on parissa muussakin viestiketjussa keskusteltu erityisesti äitien ongelmista irtautua lapsistaan, mikä näkyy äitien erilaisina psyykkisinä ongelmina, jotka ovat voineet alkaa jo siinä vaiheessa, kun kaverit ovat alkaneet tulla lapsille yhä tärkeämmäksi tai viimeistään siinä vaiheessa, kun aikuinen lapsi muuttaa kotoa. Tilannetta voivat vaikeuttaa vaihdevuodet, työn aiheuttamat ongelmat jne.
Yksinhuoltajan ainoana lapsena olen joutunut kokemaan tämän äitini riippuvuuden itsestäni, mikä kriisiytyi löydettyäni poikaystävän ja muutettuani kotoa. Äitini syyllisti minut hänen hylkäämisestään. Hän syytti myös sukulaisia tapahtuneesta ja karkotti heidät riitelyllään. Hän riiteli ja rähisi kaikille, jos asiat eivät menneet, kuten hän halusi. Kaikkien piti olla varpaisillaan ja varoa puheitaan. Näin on yhä vieläkin.
Yritin jo lapsuuteni aikana saada äitiäni hakemaan apua ongelmiinsa lääkäriltä. Turhaan. Olen kehoittanut häntä menemään mukaan erilaiseen harrastustoimintaan (hyväkuntoinen), mutta ei.
Tällä toiminnallaan äitini on saanut minut kantamaan jatkuvaa syyllisyyden taakkaa, kun olen pyrkinyt elämään omaa elämääni. Kenelläkään en toivo tällaista tilannetta. Jospa olisi edes sisarus, jonka kanssa asiasta voisi keskustella. Omaa perhettä ei asialla enempää voi rasittaa.
tiedän, että tilanne ei ole helppo. Mutta sinun "velvollisuutesi" on elää omaa elämääsi. Minun anoppini on tuota yrittänyt niin mieheeni, mieheni siskoon kuin minuunkin. Mieheni on jo nuoresta asti taistellut itsensä vapaaksi ja häntä ei saa syyllistettyä, mutta mieheni sisko on liian kiltti. Hän on vasta nyt, 5-kymppisenä, taistellut itsensä vapaaksi äidistä. Minuun myös yritettiin tätä alistamista, mutta en suostunut siihen. Minä en ole anopille tilivelvollinen mistään.
Anoppini ei ole mmuille sukulaisille hankala, mutta lapsiensa perheille sitten sitäkin enemmän. Toisaalta on myönnetteävä, että tilanne on rauhoittunut apen halvaantumisen jäkeen huomattavasti. Varmasti väsymys raskaasta toisen hoitamisesta vie terän, mutta ilkeästi sanottuna hänellä on nyt yksi ihminen joka on täysin riippuvainen hänestä. Hän tarvitsee selkeästi "oman ihmisen", joka on hänestä riippuvainen...en nyt osaa tätä sanoa fiksummin, mutta varmasti osa tämän tajuaa.
Sen verran vielä lisään, että minusta heillä ei ole terveesti suhtauduttu lapsiin. He ovat pitäneet lapsia jotenkin itsensä jatkeen ja omien toiveidensa täyttäjinä.
Tämän ketjun riippuvuusasetelmasta keskustelevien puheenvuoroja tarkastellessani mieleeni on välähtänyt tämäkin ajatus:
Onko kukaan tullut ajatelleeksi, miten tilanteet mahtavat olla lähi vuosikymmeninä. Nythän on paljon perheitä, joissa on vain yksi tai kaksi lasta, on perheitä, joissa vanhemmat kilpailevat ainokaisensa suosiosta (eronneet).
Onko meille mahdollisesti tulossa iso läheisriippujien armeija nykyisistä pienten lasten äideistä?
Meni vähän asian vierestä. Mutta en tiedä, menikö niin kovin paljon. Katselkaa ympärillänne olevien nuorten äitien omistushaluista suhtautumista omaan "prinsessaan" tai "prinssiin".
Hyvää alkanutta vuotta kaikille, erityisesti kärsiville.
Äitini (s.-28) on sairastanut vuosikymmeniä paranoidia skitsofreniaa.
Sairauden oireisiin kuuluu juuri se, että hän ei tunnista sairautta itsessään, vaan syyttää muita sairaaksi, kun eivät usko hänen puheitaan salakuuntelulaitteista, säteilytyksestä ym. Äiti kuulee ääniä, näkee näkyjä, on ilkeä, haukkuu meitä omia lapsiaan alkoholisteiksi ja huoriksi ym. nimillä.
Isäni aikoinaan jo 60-luvulla ajoi pois mustasukkaisuudellaan, joka oli myös kuviteltua.
Sairaus pahenee hoitamattomana ja ehkä sinun miehesi olisi syytä saada uskomaan, että hänen äitinsä tarvitsee apua, ennenkuin tilanne pahenee.
Pitkälle edennyttä psyykensairautta ei voi pitää salassa, sillä seuraava askel on se, että hän alkaa kuvitella/puhua perättömiä juttuja teistä viranomaisille ja soitella teille ambulansseja, poliiseja kotiin ym..
Sairautta ei tarvitse koskaan hävetä, vaikka se olisikin korvien välissä. Oma äitini saadaan ajoittain pakkohoitoon "kriisiryhmän" lääkärien ja
sairaanhoitajien avulla. Sairaalajakson jälkeen hän pysyy kunnossa muutaman vuoden, ennen kuin harhat taas palaavat. Varmaan omalla paikkakunnallasi on myös mielenterveyden kriisiryhmä, joka hoitaa tällaisia asioita ja tekee kotikäyntejä ja arvioi tilanteen.
Ole itse vahva äläkä anna parisuhteen katketa anoppisi sairauden takia. Puhu tilanteesta miehesi ja appesi kanssa ja miettikää mikä olisi paras ratkaisu. Skitsofreniaankin on olemassa täsmälääke.
Olen puhunut mieheni kanssa. Hän sanoi, haluavansa itse hoitaa asian. Keskustelemalla
vanhempiensa kanssa. Järkyttävää, koska en usko
että mitään uutta saadaan aikaiseksi.
Hyssyttelyä minun mielestä valitettavasti ja
tämä tyyli, ei saa kertoa muille hys, hys.
Mua inhotttaa niin paljon ja väsyttää koko jengi
kohta. En anna periksi, otan kyllä asian mieheni kanssa puheeksi, niin kovasti että hän ymmärtää
että olen vakavissani. Kiitos valtavasti tuesta jota olen täältä saanut. Oikein hyvää uutta vuotta 2007 teille kaikille.
Hyviä kirjoja:
- Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli
- Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä ?
- Jorma Myllärniemi: Narsismi - vamma ja voimavara
- Naimisissa narsistin kanssa
Tiedosto:
www.narsistienuhrientuki.info
Näistä voi olla apua tällaisissa tilanteissa.
Kiitos vinkistä, käyn kirjastossa.
Minua kiinnostaa kovasti tämä aihe "narsisti".