Tammen musiikkitietosanaklirjassa todetaan ykskantaan, että ainoa mikä schubertin näyttämöteoksista on jäänyt elämään, on Taikaharppu laulunäytelmän alkusoitto, Tunnettu myös Rosamundealkusoittona. minusta tämä on varsin vanhentunut käsitys Schubertin kyvyistä musiikkidramaatikkona josta kuvastunee vielä aikansa henki, opuksesta, jonka alkuteos on ollut ruotsalainen, ja suomenkieliseen toimituskuntaan kuuluu vielä nykyäänkin vaikuttavia kriitikoita huomattavissa valtakunnallisissa päivälehdissä. minulle, joka on harrastanut alaa vuosia, Schubertin musiikkidraamat ovat elävää oopperataidetta, eivätkä ansaitse sitä unohdusta, joka niden osaksi usein lankeaa
hei
Schubert-friikki
085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.