Kuka teki?

Kuka teki tämän Suomeksi ja milloin, mikä on Suomenkielinen nimi?
http://www.youtube.com/watch?v=xAV5Z9OitS4&search=metal nightwish

Tattis.
t:Kalle
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin Tarja Turunen ja Katri-Helena ja nimi taitaa olla Lumiukko, josta elokuvasta kyseinen biisi on. Luulen että vuosi sitten.

Äänestä

edellinen postaaja on lähestulkoon oikeassa.

Tosin en muista Katri Helenan sitä esittäneen mutta voinpi olla väärässäkin..

"Walking In The Air" on toden totta alunperin Lumiukko-animaatiota varten vuonna 1982 sävelletty teos, säveltäjänä Howard Blake ja alkuperäisenä esittäjänä eräs St. Paulin katedraalin kuoropojista, nimeltään Peter Auty, ollessaan vain 12-vuotias.

Sittemmin sitä ovat versioineet lukuisat nimet ympäri mualimaa eri musiikkityyleihin. Tarja Turunen on itse asiassa esittänyt sen muutamana eri versionakin, ensin Nightwishin kanssa vielä ollessaan bändissä mukana ja nyt vähän myöhemmin soolourallaan. Molemmissa versioissa tosin kielenä alkuperäinen englanti.

Suomeksi sen ovat esittäneet ainakin Tarja Merivirta, Arja Koriseva sekä Cantores Minores; kappaleen nimenä "Avaruus". Myös A. Aallon Rytmiorkesteri teki aikoinaan oman näkemyksensä mutta "Sun Nimesi On Maa" nimellä. Varmasti muitakin on, se kun on kovin suosittu ja hyvin tunnettu kappale joka puolella.

Äänestä
  • Siitä jouluaaton animatiosta se jäi muksujen mieleen ja muistin nightwishin esittäneen tuon kipaleen ja löysinkin sen youtubesta. En vain saa päähäni sen suomenkielistä versiota jonka olen kuullut jo kauan sitten. Saattaa olla tuo Korisevan versio.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kalle kirjoitti:

Kuka teki tämän Suomeksi ja milloin, mikä on Suomenkielinen nimi?
http://www.youtube.com/watch?v=xAV5Z9OitS4&search=metal nightwish

Tattis.
t:Kalle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu