sain tänä iltana kuulla että rakas mieheni ja lasteni isä on pettänyt minua.olo on epätodellinen,surullinen ja sekava. en olisi koskaan uskonut että hän tekee näin.kuvittelin elävämme pitkän suhteemme parasta aikaa.perhe hajoaa.pää on jo hajoamassa.yritän todella olla vaipumatta itsesääliin ja surkeuteen mutta se on vaikeaa.jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville.toivottavasti huominen on vielä edessä.
petetty
prh
153320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pääosa miehistä pettää
Höpöhöpö! Kuullostaa katkeruudelta. Naiset ja miehet pettää, mutta paljon on uskollisiakin. Noi puun takaa tulevat uutiset on vaikeita. Koita nyt selvittää syy moiseen ennen kuin teet mitään ihan radikaalia.
Voimia!
kyllä on itsetutkiskeluakin jo ollut mutta meillä on mielestäni ollut elämämme paras vuosi, yhteenkuuluvuutta, seksiä,läheisyyttä ja upea perhe-elämä. kyllä mieskin voi sanoa miltä tuntuu, eihän kukaan tunteilleen mitään voi. tällä tavalla romuttui kaikki ja vaikea ajatella vielä mitään elämää. huomasin vain surukseni etten ole asiani kanssa yksin, vaan samaa surullista luettavaa on paljon.
Kyllähän täällä Suomenmaassa on yllättävän paljon pettäjiä,työni puolesta joudun päivittäin tekemisiin heidän kanssaan.Juuri pitkien viikon-vaihe pyhien aikaan varsinkin nämä tulee hyvin ikävällä tavalla esiin,ja mikä pahinta perheiden kannalta,mies tekee pitkää keikkaa toisella paikka kunnalla,kun sitten tullaan kotiin vaimon ja lasten tykö niin ne kakkos ja kolmos hoidot rupee soittelemaan miehen kotiin ja jopa useimmiten vaimolle,minusta tämä on järkyttävää järjen köyhyyttä,eikö heille riitä että saavat olla ne pitkät ajat"ykkösinä"kun mies tai jopa nainen tekee "keikkaa"kaukana kotoaan.Herätkää te pettäjät,aina asiat tulee kuitenkin ilmi,ja usein seuraukset on katasrofaaliset.
Hei!
Olen pahoillani puolestasi, sillä tiedän todellakin kokemuksesta, miltä sinusta tuntuu. Minulle selvisi viime kesänä, että avomieheni on pettänyt minua useamman kuukauden jonkun lukiolaishutsun kanssa. Olemme molemmat pian kolmekymppisiä.. Uskottomuus tuli minullekin täysin yllätyksenä, sillä mielestäni minulla ja miehelläni oli mennyt hyvin. Tietysti suhteestamme alkuhuuma on jo kadonnut, koska olemme olleet yhdessä useita vuosia, mutta mielestäni kaikki oli kuitenkin suhteessamme kunnossa. Mieheni oli tavannut tämän kyseisen naikkosen työmatkalla ja siitä juttu oli sitten lähtenyt. Kun asia selvisi minulle olin ihan varma, että ero tässä tulee. En kestä miestä, joka kehtaakin tehdä jotain tuollaista. En myöskään voi käsittää naista joka on tietoisesti varatun miehen kanssa. Tälle kyseiselle naiselle oli päivän selvää, että mieheni on avoliitossa ja kihloissa. Silti se ei tuntunut olevan mikään este tälle naikkoselle. Avomieheni puolestaan kielsi viimeiseen asti, että hänellä ketään toista olisi. Kun kerroin tämän naisen nimen, niin viimein oli pakko tunnustaa ja voi helv.. sitä oltiin niin katuvaisia.
Kävimme kyllä vakavia keskusteluja asiasta ja asiaa on puitu monelta näkökannalta. Lopulta päätin antaa miehelleni uuden mahdollisuuden, mutta vain sillä ehdolla, että hän ei enää ikinä tee mitään tuollaista. Tavallaan kuitenkin uskon, että mieheni on aidosti pahoillaan, vaikka nyt monet varmaan sanovat, että mieheni tulee olemaan aina uskoton ja minä olen vain sinisilmäinen. No, oli miten oli, olen päättänyt ottaa riskin ja selvää on, että oli elämäntilanteemme sitten mikä tahansa, niin toista kertaa en aio antaa anteeksi ja miehelleni olen sen todella tehnyt selväksi. Näin jälkeenpäin kun tapahtumasta on kulunut kuukausia, niin olen miettinyt sitä, että annoin avopuolisolleni vähän liian helposti anteeksi. Parempi olisi ollut että olisimme olleet hetken erossa ja molemmat olisivat saaneet miettiä rauhassa tunteitaan. Avomiehellenikin olisi ollut todella oikein jos hän olisi ihan konkreettisesti kokenut sen, miltä tuntuu hajottaa pitkä parisuhde pettämisen takia. Itsellenikin olisi toisaalta ollut hyvä miettiä miltä tuntuisi olla sinkku ja että pystynkö enää koskaan luottamaan avopuolisooni. Vaikka pahin kriisi on ohi, niin en siltikään enää luota avomieheeni, enkä enää samalla tavalla arvosta häntä. Pettäminen loukkaa todella syvältä ja uuden luottamuksen löytäminen on vaikeaa. En osaa sinulle neuvoja antaa. Teidän täytyy todellakin nyt keskustella vakavasti. Ja ehkä parisuhdeterapiassakin noita asioita voisi käydä läpi, jos vain haluatte yrittää jatkaa suhdettanne. Ehkä teidän olisi hyvä myös olla hetki erossa? Vaikka avomieheni pettämisestä on nyt kulunut puoli vuotta, niin silti edelleen mietin tuota asiaa ja edelleenkin se tuntuu kipeältä asialta, mutta ehkä aika parantaa haavat. Mieheni puolestaan on kertonut, että hänen tunteensa minua kohtaan ovat vahvistuneet tuon kriisin myötä. Omalta kohdaltani en voi sanoa samaa, päinvastoin. Anteeksi olen antanut, mutta menee aikaa ennenkuin uskallan taas todella rakastaa. Eli kyllä pettäminen horjuttaa parisuhdetta todella pahasti. Voimia sinulle!
kuin todeta vanhan sananlaskun sanoin, että jokainen tekee virheitä, mutta vain typerys tekee saman virheen kahdesti.
Vaikka en avioeroja useimmiten puollakaan, niin ei kroonista petturiakaan pidä sietää. Siinä menee itsekunnioitus ja omanarvontunto kun toinen pitää kynnysmattona.
Olen kokenut saman yli vuosi sitten... Elämäni korttitalo kaatui, kun sain selville, että elämäni mies lapin reissullaan petti minua, 15 vuoden jälkeen.Olisinkin antanut anteeksi, mut suhde jatkui... lähdin sitten lasten kanssa. Se ei tässä asiassa ollut pointti. Exä syyttää minua, kun muutin pois! Hänellä uusi naisystävä, jolle kertonut ties mitä satuja.. Sekään ei oo pointti. Olen katkera, vihainen, surullinen ja kaikkea muutakin... Mut yhteiskunta ei hyväksy eronneita katkeria ihmisiä!! Suren edelleenkin, olen katkera ja vihainen... Miksi yhteiskunta ei hyväksy että olen IHMINEN? Ihmiseksi meidät luotiin ja uskon että ihmisinä pysytään, mutta miksi kanssaeläjät eivät hyväksy minua ihmisenä? Omine suruineen, vihoineen, iloineen...?
siis tarinasta. yli 15 vuotta ollaan mekin yhdessä oltu ja todella luulin että kaikki hyvin.kyllä on tunteet vaihdellu ja jopa itsesyytöksiin asti. olet kuitenkin jo voiton puolella! jaksamista ja elämäniloa!
SINULLE TOIVON JAKSAMISTA TÄSTÄ ETEENPÄIN . ITSELLÄ OLI 25 VUODEN YHDESSÄ OLO JOSTA NAIMISISSA 17 VUOTTA. ONNEKSI LAPSET OLI JO NIIN ISOJA ETTEI KANNATTANUT ENÄÄN JATKAA .ENSIN TUNTUI ETTEI JAKSA ,MUTTA ONNEKSI ON IHANIA YSTÄVIÄ JOTKA TUKI MINUA. NYT EN ENÄÄN OLE SURULLINEN KOLMEN VUODEN JÄLKEEN. OLEN LÖYTÄNYT RINNALLE UUDEN IHANAN MIEHEN. EX:LLE TOIVON KAIKKEA HYVÄÄ. SAINHAN UUDEN MAHDOLLISUUDEN RAKASTUA JA RIKASTUTTAA ELÄMÄÄNI. AINA ON TOIVOA PARENPAAN.
Heippa kaikille. En voinut olla kirjoittamatta miehenä teille. Miten luulette onkohan naiset yhtään sen parempia näissä asioissa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että avioliitossa pitkään olleet naiset ovat herkimpiä pettämään. Minulle kävi juuri niin että puolisoni(lasteni äiti) petti ja jäi kiinni. Aluksi olin lähdössä pois ja jättämässä kaiken mutta muutaman päivän miettimisen jälkeen päätin jäädä. Täytyy sanoa että on päiviä jolloin ei asiaa mieti mutta pääsääntöisesti toisen pettäminen on aina läsnä ahdistuksena suhteessamme. Olen itsekin kokeillut pettämistä tämän jälkeen ja kuinka ollakkaan aviossa eläneen naisen kanssa en ole jäänyt kiinni joten vaimoni voi hyvin. Että tälläistä täällä
enpä usko että sukupuolella on mitään merkitystä pettämisasioissa. kaikkihan sitä tuntuu nykypäivänä näköjään tekevän, miehet ja naiset. olen sitä mieltä että kukaan ei tunteilleen mitään voi,en voi ketään pakottaa olemaan kanssani tai muuttamaan omia tai elämänkumppanin tunteita,haluja.omalla käytöksellä ja toisen huomioon ottamisella ehkä voi.silti jos on sitoutunut vahvasti puolisoonsa pitäisi kyllä olla aikaa todella miettiä mihin leikkiin ryhtyy ja onko valmis ottamaan seuraukset vastaan.ja totta että ero ei ole kaikille aina se oikea vastaus.toivottavasti teillä ahdistus ei nouse teidän suhteenne lopulliseksi esteeksi!
jäi kiinni liittomme ensivuosina pettämisestä. Olin vihainen, surullinen, ja pettynyt. Mielessä oli ero, mutta mietin syitä ja omaa osuttani tapahtumiin. Lopulta en syyllistä hakenut, koska se ei olisi lohtua tuonut. Päätin jatkaa ja antaa anteeksi. Edelleen olen saman miehen kanssa ja hän on maailman ihanin ja huomaavaisin puoliso ja nautin hänen seurastaan.
Toki puhuimme, puhuimme ja sovimme.
Parasta lääkettä suremiseen on heittää tuo mies pois omasta elämästä. Minulla oli sama tilanne ja yritin antaa anteeksi ja jatkaa... Oma pääni ei sitä kestänyt. Alkoi tulla mieleen miten hän on toisen kanssa ollut ja viha kasvoi päivä päivältä. Hän ei ansaitse sinua. Itse olen laihtunut 11 kiloa ja näytän hyvältä. Ehdotuksia ja huomiotakin olen saanut muilta miehiltä. Parasta lääkettä on laittaa oma elämä uusiksi ja toivoa että jossain on joku joka olisi aidosti onnellinen kun saa kanssasi olla. Pistä itsesi uuteen ulkomuotoon ja näytä että sinullakin on vientiä... Se muuten tuntuu hyvältä. Kun alkaa tuntua hyvältä niin silloin alkaa jo miettiä mitä on edes nähnyt omassa puolisossaan? Ja voin vannoa että hänellä se on vaikeampaa kuin sinulla koskaan tulee olemaan. Älä yritä liian pitkään rakastaa häntä, minun rakkauteni kuoli parissa kuukaudessa kun näin että elämää on muuallakin. Tsemppiä sinulle! Ikävä että suomen miehet ajattelevat suurin osa munillaan. On kallis pano kodin ulkopuolella kun menettää perheen ja jää katumaan ja häpeämään tekojaan.
Ei sitä nainenkaan osaa ajatella sen paremmin! Munaa sai ja kaiki sekaisin.
juu...näinhän se menee, epäilen kyllä onko ne panot vieraan kanssa loppupelissä niin upeita...