miettineet mikä henkinen komponentti tai keskinäisen suhteen asia mokusuhteessa viehättää tai ahdistaa.
Siis sellainen tekijä mikä on keskinäisessä suhteessanne ei mitään ulkoisia tekoja kukkien tuonti tai yltiö romantiikka tai ulkonäkö vaan teidän keskinäisessä suhteessa mitä ei löydy suomalaisesta puolisosta.
Esimerkiksi luonne, kulttuuri, asenteet, mielipiteet, sopeutuvuus7sopeutumattomuus ym.?
Eli mikä viehättää tai ahdistaa puolisossa tai suhteessa henkisellä tasolla?
Siis sellainen tekijä mikä on keskinäisessä suhteessanne ei mitään ulkoisia tekoja kukkien tuonti tai yltiö romantiikka tai ulkonäkö vaan teidän keskinäisessä suhteessa mitä ei löydy suomalaisesta puolisosta.
Esimerkiksi luonne, kulttuuri, asenteet, mielipiteet, sopeutuvuus7sopeutumattomuus ym.?
Eli mikä viehättää tai ahdistaa puolisossa tai suhteessa henkisellä tasolla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
yhteisen, molemmille tutun kielen puuttuminen. Siis sellaisen kielen, jolla voi kertoa esim. syvimmistä tunteista oli ne sitten parisuhteeseen tai johonkin muuhun tunteita herättävään asiaan liittyviä. Kun yhteinen kieli on kummankin ns. kakkoskieli, niin ei ainakaan vielä tässä seurusteluvaiheessa pysty kertomaan asioista niin tarkasti kuin haluaisi.
Ulkomaalaisessa ihmisessä saattaa aluksi viehättää juuri se, että ei ole yhteistä kieltä. Toisen sanat voi tulkita mieleisellään tavalla, ja jokin merkityksetönkin lause voi saada valtaisat mittasuhteet. Vanhoissa iskelmissä kerrotaan juuri tällaisista tilanteista.
Besame muchosta Buona sera, signorinan, kautta Oi Mustafaan.
Sitten kun alkaa ymmärtää toisen puheita ja tutustuu häneen muutenkin paremmin, voi olla iloinen tai karmea yllätys odottamassa.
Mokusuhteet ovat larppausta.
Minua viehättää ulkomaalaisessa tyttöystävässäni nämä asiat:
- naisellisuus
- kyky kiittää ja olla kiitollinen
- yritteliäisyys
- kyky iloita ja nauttia elämästä
Minua ahdistavat nämä asiat:
- hillitön materian ja rahan arvostaminen
- lyhytjänteisyys toisinaan
- kohtalonukso tietyissä asioissa
Tyttöystäväni on ukrainalainen
Henkilökohtaisia ja kulttuurista johtuvia ominaisuuksia on vähän vaikea erottaa, mut tässä tulee mun listaa:
Huonoa:
-vaik suomi sujuu, asiat on silti selitettävä rautalangasta vääntäen kun jotkut meidän itsestäänselvyydet ei oo muiden itsestäänselvyyksiä, harvoin "ymmärtää puolesta sanasta"
-ei halua hyväksyä mun tanssiharrastusta (itämainen tanssi) koska rinnastaa sen strippaukseen
-edellinen liittyy laajempaan aiheeseen siitä,että syvälliseen yhteisymmärrykseen ja toisen fiiliksiin eläytymiseen on monissa asioissa vaikea päästä eri taustojen takia
-mulla tarve puhua "syvällisiä" ja analysoida ongelmia jne. mutta hänelle se on vierasta (johtuneeko sukupuolesta, kulttuurista, persoonasta vai kaikista sekaisin)
-koska hän on saanut "pakollisia seikkailuja" elämässään tarpeeksi tähän asti, ja mä taas oon saanu elää turvallisen elämän, mä haaveilen kaukaisista maista ja matkoista, mies turvallisesta arjesta
Hyviä puolia:
-hellä ja kiltti
-hoitaa oman osansa kotihommista ja vähän enemmänkin
-ei ikinä sano todella rumasti tai huuda mulle, puhumattakaan väkivallasta
-huomaavainen ylipäänsä kanssaihmisiä kohtaan, herrasmies, itessäni oon huomannu taas mielestäni suomalaisena piirteenä omaan napaan tuijottamisen ja saituuden (yrittäny parantaa)tuohon verrattuna
-suora ja rehellinen mielipiteissään, vaikka syvällisyyksien analysoiminen ei ookkaan oikeen omaa alaa
-vuosien vaikeudet on tehny vahvan ihmisen (onneksi, moni ois jo päätyny hullujenhuoneelle)
-joustanu monessa asiassa mun suuntaan