Minusta ortodoksikirkko sanoo asian hyvin: naimisiin tulee mennä hyvästä ja vapaasta tahdosta ja vakain mielin. Naimisiinmeno on valinta jonka tekee loppuelämäkseen. Tulee tiedostaa mihin sitoutuu. Jos ei ole valmis sitoutumaan loppuelämäkseen, on parempi antaa olla. Jää yksi ero tilastoissa vähemmäksi. Olen miettinyt miten niin moni menee avioliittoon ajattelematta asiaa enempää. Ja nimenomaan sitä osaa, mikä käsittelee vastuuta ja järkeä. Tulee tiedostaa mihin sitoutuu. LOPPUELÄMÄKSEEN. Jos ei ole varma, pitää antaa asian olla. Avioliitto on raamit, jonka parisuhde tarvitsee kriisien kohdatessa. Jos molemmat ovat menneet naimisiin ortodoksikirkon periaatteen mukaisesti, sana tahdon toteutuu kaikessa määrin. Joillekin avioliitto voi olla vankila, mutta silloin pitäisi rehellisesti keskustella itsensä kanssa, mitkä olivat ne syyt naimisiinmenolle: a) rakastuminen ja onnen huuma ja harhainen ajatus että toinen tekee kaikesta täydellisen, vai b) tietoinen valinta luopua mutta myös saada? Kaikkea ei voi saada. On tahdottava rakastua omaan puoliskoon aina uudelleen. On tahdottava yhteistä elämää ja onnea. Siksi sanotaan tahdon. Jokaisen parin pitäisi käydä avioliittovalmennus, ja vasta sen jälkeen keskustella onko avioliitto oikea ratkaisu. Avioliitto ei ole pelkästään iloa ja onnea, se on myös pettymystä ja surua. Mutta kaikkein kauneinta siinä on se että sinulla on toinen ihminen jonka kanssa jakaa tämä kaikki. Yksi ihminen tässä maailmassa jonka kanssa jakaa sinun sisimmätkin salaisuudet. Em. on parisuhteen kaunein anti ja onnellisen avioliiton salaisuus.
Avioliitosta
asiaa...
5701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
täyttä asiaa!!!
Jälkeenpäin olen huomannut saman asian. Kun menin naimisiin, en oikeastaan tiennyt, mihin sitouduin, eikä mieskään sitä ymmärtänyt.
Kannatan avioliittokouluja, se pitäisi käydä ennen kuin saa edes lupaa mennä naimisiin. Harva kaksikymmppinen tietää, mitä on tekemässä. Pää täynnä romanttisia ajatuksia tai menee naimisiin kun se yleensä on vain tapana.
Olisi minullekkin selvinnyt se, että "rakkaus" jota tunsin, ei ollut rakkautta. Pelkät järkisyyt eivät riitä pitemmän päälle. Koska silloin ei jaeta niitä salaisuuksia puolison kanssa, ei edes vaikeita hetkiä. Tapahtuu niin kuin minulle, "ne on sun ongelmias"! Olin todella yksin, sitä oli muiden vaikeaa ymmärtää. Pelkällä tahdolla ei rakasteta, ellei saa myös edes hiukan vastarakkautta.
Pelkällä tahdolla ei rakasteta, ei niin. Mutta avioliitossa pysyminen on kyllä ennen kaikkea tahdon asia.
Nykyisin ihminen pyrkii määrittelemään "rakastamisen" miten milloinkin. Useimmat tarkoittavat rakastamisella rakastumisen tunnetta, mikäli olen tarkalla korvalla kuunnellut.
Avioliitossa pysyminen vaatii sitkeyttä ja tahtoa jatkaa myös huonoina päivinä. Sillä aina myös huonot päivät tulevat, ihan jokaisessa liitossa. Ja juuri silloin kysytään, mitä tarkoitit, kun lupasit TAHTOA olla kumppanisi kanssa kimpassa loppuun asti.
Jos avioliitto sinänsä on tärkeä, eikä parisuhde, silloin en ymmärrä avioliitossa pysymistä. Itselläni on varoittava esimerkki omissa vanhemmissani, avioo 50 v takana. Kumpikin syyttää katkerina toisiaan toistensa elämän pilaamisesta. Karmeeta ollut kuunnella, siksi lähdin kotoa jo hyvin nuorena.
Rakastaminen on vähän syvempi juttu kuin tuo huumaantunut rakastumisen tunne, totta! Kumpaakaan en tuntenut avioliittoa solmiessani. Uskottelin että se tunne tulee sitten joskus, vaan eipä tullut. Hyvä ystävä mies on ollut, niinkuin isoveli. Kaikki olisi ollut hyvin jos esim. seksi ja läheisyys, myötätunto jne. olisi toiminut. En edes käsikädessä ole mieheni kanssa kävellyt! Eli niitä hyviä päiviä ei sitten juurikaan ollut - lasten syntymät ja vauva aika. Silloinkin olin pirun yksin.
Nyt on vähän vertailu pohjaa, kun olen kaikkien näiden vuosien jälkeen löytänyt ihmisen, jota rakastaa ihan tosissaan - eroa on! Joillakin on onni löytää jo nuorena rakkaus, mulla kävi huonommin. Olisi jäänyt lapsetkin saamatta,jos olisin tätä odottellut aikoinaan. Lapset ovat olleet minulle melkoinen rikkaus!
Vosihan se toki avioliittovalmennus olla monelle hyvä asia, mutta kyllä tässä elämän varrella on saanut huomata, että oli sitten kaks- tai viiskymppinen, niin ei siinä monellakaan järki päätä pakota, kun rynnätään naimisiin. Viiskymppinenkin joka on jo kerran tai kaks ollut naimisissa, niin avioliitton pitää päästä nyt just heti, kun siltä tuntuu.
Sen kun vaan jokainen ymmärtäis, että oma elämän onni on ihan itsestä kiinni, eikä sen taakkaa voi toisen harteille heittää, oli sitten avioliitossa tai ei!