Suuri rakkaus nelikymppisenä, ihanaa, mutta niin satuttavaa.
Rakastan niin paljon ja toinen elää erokriisiä: kaipaa niin usein aiemman liiton rakkautta ja syyttää itseään epäonnistumisesta.
Niin vaikeaa: välillä mies kokee rakastavansa minua ja välillä muistelee aiempaa rakkauttaan -sitä aikaa jolloin kaikki oli hyvin.
En tiedä mitä tehdä: toisella on niin vaikeaa ja jos jätän nyt (koska tämä on minullekin hyvin vaikeaa) mietin, koska olen hyvin huolissani-miten hän selviää minustakin. Mies on ajoittain niin masentunut, että olen todellakin huolissani.
Tilanne tuntuu erittäin hankalalta: voiko nainen tälläistä kestää, olla kakkonen, mutta vain välillä ykkönen? En kuulemma ole vain laastarisuhde,vaan tunteita on minuunkin päin.
En osaa, en tiedä tarpeeksi erokriiseistä, vaikka yritänkin tukea parhaani mukaan. Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta, hyvät neuvot olisivat tarpeen.
Ehkäpä eroamme pian: pakko erota jos en ole miehelle "tarpeeksi". Toivon että hän olisi onnellinen, mutten juuri nyt uskalla/halua jättääkään ettei häneen sattuisi lisää.
Rakastan niin paljon ja toinen elää erokriisiä: kaipaa niin usein aiemman liiton rakkautta ja syyttää itseään epäonnistumisesta.
Niin vaikeaa: välillä mies kokee rakastavansa minua ja välillä muistelee aiempaa rakkauttaan -sitä aikaa jolloin kaikki oli hyvin.
En tiedä mitä tehdä: toisella on niin vaikeaa ja jos jätän nyt (koska tämä on minullekin hyvin vaikeaa) mietin, koska olen hyvin huolissani-miten hän selviää minustakin. Mies on ajoittain niin masentunut, että olen todellakin huolissani.
Tilanne tuntuu erittäin hankalalta: voiko nainen tälläistä kestää, olla kakkonen, mutta vain välillä ykkönen? En kuulemma ole vain laastarisuhde,vaan tunteita on minuunkin päin.
En osaa, en tiedä tarpeeksi erokriiseistä, vaikka yritänkin tukea parhaani mukaan. Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta, hyvät neuvot olisivat tarpeen.
Ehkäpä eroamme pian: pakko erota jos en ole miehelle "tarpeeksi". Toivon että hän olisi onnellinen, mutten juuri nyt uskalla/halua jättääkään ettei häneen sattuisi lisää.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sinulla on paha paikka, valitettavasti eron vuosi sitten läpikäyneenä ja jätettynä osapuolena, en pysty vieläkään aidosti rakastamaan kuin sitä exää (ja olen kyllä kokeillut seurustelua)..pelkäänpä vaikka se kuulostaa epäoikeudenmukaiselta, niin olet se hoivalaastari joka hellii kun tuntuu pahalta..kaksi vuotta siinä toipumisessa(vähintään) menee ja sitten ystäväsi ei enää tarvitse laastaria ja voipi käydä niin että lähtee..Sitä on niin voimakkaasti kiinni siinä entisessä elämässä, että vain saman läpikäyneenä tietää miten pahalta tuntuu..No teet ratkaisun suuntaan tai toiseen, niin onnea matkaan :)
Ei tietenkään voi yleistää,mutta tuossa tilanteessa itse olin laastarina,ikävä kyllä.Miehellä oli tunteet sekaisin,ei ollu toipunut entisestä,joten eihän hän osannut rakastaa oikeanlailla kun oli niin rikki.Vierestä seurasin sydän kipeänä hänen syyllisyyden,ikävän ym.tunteidensa kanssa kamppailuaan.Kaksi vuotta oltiin yhdessä ja hän toipunut ja jatkaa elämää etsien oikeaa.Minä edelleen sydän kipeänä yritän toipua hänestä,minä oikeasti rakastin.Luulen,että jokaisen pitää kärsiä oma kriisinsä itekseen,ennenkuin on valmis aloittaan uutta täysipainoista suhdetta.Jos tahdot,että tulet oikeasti rakastetuksi,anna miehen toipua entisestä yksinään.Jos teidät yhteen on tarkoitettu,hän tulee elämääsi,sitten kun on valmis.Sinun ei missään nimessä kuulu kärsiä,eikä osallistua kuuntelemaan hänen pähkäilyään entisestä!Järkikin jo sanoo,että liian julmaa se on sinua kohtaan,koska sinulla aidot tunteet mukana.Voimia sinulle,elä unohda itseäsi.
Itsekin olen rakastunut eroamassa olevaan mieheen. Hän ei onneksi ole naimisissa, mutta avoliitossa kylläkin, ovat olleet hyvin pitkään yhdessä. Tiedän, että miehellä on tunteita minua kohtaan, mutta onko se rakkautta, en tiedä. Tuntuu pahalta, jos olen pelkkä laastari, sitä olen itsekin miettinyt. Kannattaisiko lähteä vai olla tässä..en edes tiedä, kuinka kauan mies eroaan tekee..
Ja vaikka hän eroaisikin, ei ole takeita siitä, että hän olisi valmis kanssani yhtään mihinkään. Voi itku tätä tilannetta:( Minusta tuntuu, etten pysty enää olemaan tukena tms, vaikkei hän minulle haluakaan tilannettaan "valittaa".
Suuri rakkaus minullakin moneen vuoteen.
Ja tilanne tuntuu aika toivottomalle. Mies on eronnut 10v sitten, mutta puhuu edelleen kaihoisasti entisestä vaimostaan. Hän puhuu aina kuinka silloin oli vielä kaikki hyvin ja surkuttelee myös tekemiään virheitä.
Hän on usein sanonut myös että vain lapset todella merkitsevät hänelle, että kaikki muu (MYÖS MINÄ) tulee jossakin hyvin kaukana perässä. Ja olen itsekin äiti, joten ymmärrän että lapsi on tärkein, mutta eiköhän tuo ole sanomattakin selvää ja minä ainakin rakastan eritavalla lasta ja miestä.
Tästä tulikin oikea valituskirjelmä, mutta ymärrän tunteesi. Eikä aika välttämättä muuta hänen tunteitaan entiseen elämäänsä. Olen itse miettinyt usein , että olenko hölmö, kun suostun elämään vain hänen entisen elämän korvikkeena??!! Mutta kun mies on muuten niin ihana...
Voi sinuakin, voi meitä, voi tätä elämää.
Ehkäpä siinä käy vain niin, että -etenkin pitkän yksinäisyyden jälkeen- rakkaus tuntuu vaan niin ihmeelliseltä, että on valmis tekemään hyvin paljon sen eteen ja kestämään liikaakin.
Meidän tapauksessamme ero on vielä aika tuore ja jälkiviisaana ymmärrän, ettei olisi pitänyt ryhtyäkään tähän. Sinun tilanteestasi tulee mieleen -ja toivon niin- että mies elää nyt jonkinlaista ohimenevää vaihetta: miettii epäonnistumisiaan ja syyllisyyttään, joita ei ehkä ole käsitellyt tarpeeksi aiemmin. Puhuu näistä sinulle, eikä ehkä ihan ymmärrä, mitä tunteita tällaiset puheet aiheuttavat.
Toivottavasti pystytte puhumaan avoimesti näistä asioista. Kun erosta on noinkin pitkä aika, teillä ehkä olisi mahdollisuus onnistua. Rakkaus lapseen (minäkin äiti) on tietenkin tärkeää, mutta ilmaus "kaikki muu tulee kaukana perässä", kuulostaa satuttavalta. Kaipa olet tämän kertonut hänelle?
Voimia ja onnea sinunkin elämääsi.
En suosittele jäämään tilanteeseen.
Et saa häneltä sitä mitä ehkä haet.
Normaali parisuhde, molemminpuolinen kunnioitus ja että hän olisi kanssasi sinun itsesi takia eikä vaan oman yksinäisyyden pelossa. Ei toisen tehtävä ole olla päivystävä tuki ja terapeutti.
Itse olen paljon nuorempi mutta hölmönä jo menny kokeilemaan miten juuri eronneen kanssa voisi yrittää. Ei siitä tullu ku sanomista ja pahaa mieltä. Palasi vielä yhteen sen entisensä kanssa jota sen piti niin kamalasti inhota. Sukulaisetkin jopa inhosi ja haukku exää mulle vuoronperään. Lasten takia palasivat kai? Ja tottumuksesta.
Mutta, mennyttä, ollutta ja opettavaista.
Nykyään olen aloittanut yhteisen taipaleen miehen kanssa joka on elellyt mieluummin yksikseen ennen mua. Hän on kanssani koska olen minä ja toisinpäin. Onnellisempaa tilannetta ihmissuhderintamalla ei ole vielä elämässäni ollut sitten teinirakkauden. Ja tämä on vielä aikuisten juttu :) Elämä edessä ja silleen. Yhdessä. Ei menneisyyden taakkoja ja entisiä kummittelemassa.
Kiitos kaikille aivan ihanista vastauksista. Tilanne tuntui eilen niin mielipuoliselta, oli helpottavaa kuulla muiden näkemyksiä.
Luultavasti jatkamme päivä ja viikko kerrallaan. Mies tietää mietinnöistäni ja tunteistani ja pelkää -liikaakin- satuttavansa minua. Rakastaa hän minuakin, mutta välillä "tipahtelee" masennukseen ja kaipaa onnellista elämää, jota joskus kauan sitten eli entisensä kanssa.
En kykene lopettamaan, annan ajan kulua ja katson miten käy. Moni asia on kuitenkin hyvin: mies aikoo hakea apua itselleen ja ystävät ja sukulaiset toivovat meidän onnistuvan.
En jaksa enää.
Parisuhteeseen kuuluu
rakastaminen ja rakastelu jota hänenkin kuuluisi aidosti haluta,
mutta hän ei halua ollenkaan.
Lähes vuoden selibaatti saa kohta riittää.
Perhe on kokonaisuudessaan rakas,
en ehkä ymmärrä rakkauteen kuuluvan myös miehensä kiduttamisen ja nöyrryytämisen
ja täydellisen rakastamatta jättämisen.
Ulkopuolella säteillään kyllä ja annetaan
täydellisen harhaanjohtava kuva koko tilanteesta.
Kotona taas nalli räjähtää.
Jatkanko? kiitos vastauksista.
Olipa samanlainen tarina kuin minulla. Vaimoni on juuri tuollainen ja vika on minussa varsinkin kun haluan seksiä. Ongelma on kuulemma minulla halujeni kanssa ei hänellä koska ei koskaan ole haluja. Mutta varmasti myös me miehet voidaan käyttäytyä samalla tavalla.
Ystävä voit miehelle olla, mutta suhteeseen en rupeaisi ihmisen kanssa, joka vielä ei ole selvinnyt entisestään..
Kokemuksesta.. Minä olin läsnä hänelle ja kuuntelin häntä ja olin kaikin tavoin hänen tukenaan. Itse sain rakkautta pieniä paloja, en lainkaan kuten olisin kaivannut. Mutta siis seurustelimme koska mies sanoi, että olen tärkeä hänelle ja kunhan hän selviää eksästään, hän voi olla minulle kokonainen..
Näin ei käynyt. Kun aikaa kului ja hän vain jauhoi ssamoja juttuja (jotka satuttivat minua, koska olisin sen ajan voinut häntä rakastaa, jos hän vain olisi rakkauteni huolinut).
No miespä sitten yhtenä iltana baarissa tapasi tytön, jonka kanssa halusi "aloittaa puhtaalta pöydältä". Minulle vielä yritti soitella ja aina itki vain sitä entistään.. Että laastari mikä laastari, vaikka siis muuta väitti.. Ja varmaan hänellä olikin minuun jotain tunteita, saihan hän ainakin hetkittäin minun avullani ajatukset pois eksästään..
Ja minua loukkasi vielä tämä uusi tyttö siinä mielessä että hän todella on tyttö. Miestä melkein kymmenen vuotta nuorempi, ensimmäinen suhde hänelle..
Mutta tiedänpähän että jos näille kahdelle ero tulee, minä en rupea omaa mielenterveyttäni altistamaan menemällä samaan lankaan kuin ensikerralla.
Eli jos olet miehestä aidosti huolissaan ja haluat häntä tukea, ole hänelle ystävä. Ja anna ajan kulua, ehkäpä se siten ystävyyden kautta voisi muuttua oikeaksi rakkaudeksi. Ja sanoohan sen järkikin ettei se täyttä rakkautta ole ennen kuin molempien sydän on muista ihmisistä tyhjä!
minkä kirjoitit. Juuri noin se kuvio menee,joka tapauksessa,tekipä mitä tahansa.Koettu ja nähty on.
Olipas ihan kuin olisit kirjoittanut minun elämästäni. olen ihan samanlaisessa tilanteessa ja kohta itsekkin ihan riekaleina. Kaiket päivät ja yöt vaan mietin mitä teen vai teenkö yhtään mitään, antaakko vain ajan tehdä tehtäväsä. Tiedän että sekin on huono vaihtoehto itseni kannalta mutta luonteeltani olen piru vie sellanen hoivaaja ja aina laitan toisen itseni edelle. Järki sanoo että laastarisuhde tämä on vaikka mies väittää mitä hyvänsä. Voimia meille jotka ovat vastaavassa tilanteessa. tämä on kuin hidas ja kivulias kuolema ehkä pahempaakin. Halauksia ja jaksamista.
..laastarina olemasta. Sattuu niin paljon, koska rakastan häntä:( Hänestäkin tuntuu kuulemma pahalle, mutta mitä muutakaan voin tehdä? Olen niin hajalla, mutta en halua menettää itsekunnioitustani, ansaitsen vain parasta. Tsemppiä kaikille vastaavassa tilanteessa oleville. En usko, että saan koko yönä unta:(
Minä tein päätöksen tänä iltana, monien asioiden aiheuttaman pahan mielen takia. LOpetan suhteemme vielä tämän viikon aikana. Olen surulinen ja pettynyt, mutta raja minunkun kestollani.
Muista yöllä....et valvo yksin...
Voimia meille. Olen alkanut itsekin olemaan allapäin, mutta jatkan kuitenkin suhdetta.
Joku ystäväni sanoi minulle, että "yhtäpaljon se sattuu jos jätän myöhemminkin". Tuossa alla oli vielä pari viestiä samankaltaisista tilanteista, kaikilla meillä on vaikeaa. Halauksia ja jaksamisia sinnekin.
Voimia meille. Olen alkanut itsekin olemaan allapäin, mutta jatkan kuitenkin suhdetta.
Joku ystäväni sanoi minulle, että "yhtäpaljon se sattuu jos jätän myöhemminkin". Tuossa alla oli vielä pari viestiä samankaltaisista tilanteista, kaikilla meillä on vaikeaa. Halauksia ja jaksamisia sinnekin.