Avoliittossa

Onko riskien seuraaminen sitoutumista? Jokainen avosuhde päättyy varmasti jos noin ajattelee. Ikäänkuin olisi toisen kanssa koeajalla. Miten siinä voi asettua elämään rauhassa toisen kanssa? Avoliitto vastaa markkinatalouden jatkuvaa tehostamista, eli jos hetkeksi herpaannut etkä jaksa toista rakastaa, sinut voidaan vaihtaa uuteen. Missä on silloin ajatus rakastetuksi tulemisesta ihan vain omana itsenäsi vaikka et tekisi muuta kuin olisi? Onko sen oltava niin että ansiosta seuraa rakkaus, ei niin että rakkaus jo olisi?

Myös sinä voit olla riski.

Aika kylmältä kuulosti, itselläni on vielä usko rakkauteen... Muutin armaimpani kanssa yhteen vasta, kun olimme molemmat varmoja että haluamme elää toistemme kanssa. Nuo kuvaamasi "riskit" kartoitettiin jo tutustumisvaiheessa. Sen jälkeen ei ole tullut moiset kyttäilyt mieleenkään. Rakkaushan on tärkeintä, pienet ärsyttävät tavat ja erilailla toimiminen arjen tilanteissa on sittenkin aika pientä? Kompromisseja _näissä askareasioissa_ on vaan tehtävä, tai sitten on parempi asuakin yksin. Muuten kompromisseja ei kannata tehdä: elämä on lyhyt ja se kannattaa viettää samanhenkisten ihmisten kanssa!

Oma miehentekeleeni on "testattu" jo 3 vuoden ajalta ja hyväksi havaittu; kaikin puolin mukava arjen(kin) kumppani.

Mutta en minä testimielessä hänen kanssaan ole asunut, vaan rakkaudesta yhteen ajauduttiin ja aiotaan jatkaa samaan malliin.

Oikea aito rakkaus perustuu avioliitossa tahto valintaan, minä "rakastan häntä", mikä taas on kerran Jumalan ja ihmisten edessä luvattu. Jos rakkaus on vain "rakkauden tunnetta" eli rakastumista ollaan todella pielessä, samoin jos rakkaus on ansaitsemista suoritusta jne., silloin ymmärretty rakkauden asiaa vielä lainkaan.

Tunteet ja elämäntilanteet vaihtuu, mutta oikein ymmärrettu rakkaus ei lopu, koska se on valinta rakastaa - niin myötä ja MYÖS vastoinkäymisissä. Ja on muistettava, kun teemme hyviä asioita puolisollemme, kun osoitamme pyyteetöntä rakkautta todellisuudessa vasta silloin olemme oikeassa suunnassa ja meitäkin voi joku rakastaa pyyteettömästi. "Mitä teemme muille ihmisille - niin sitä odottakaamme saavamme itsekin" Mutta jos olemme "kylvämme" itsekkyyttä, sitä myös "niitämme".

Jos kylvämme aitoa rakkautta.... avioliittosi voi todella hyvin ja voit olla onnellinen ja se luo turvallisen elinympäristön lapsillenne ja oikean esimerkin elämästä.

Ei kumppania valita sen perusteella, kenen kanssa on sopivinta elää. Rakkaus on se joka saa ihmiset yhteen. Jos et sitä ole kokenut niin ei ole ihme että ajattelet noin kylmästi. Jos rakastat toista, pystyt pääsemään yli toisen häiritsevistä tavoista yms.. Ei kenenkään arki voi olla aina helppoa, ja jokainen suhde päättyisi varmasti jos kaikki ajattelisivat kuten sinä. Rakkaussuhteessa tarvitaan rakkauden lisäksi toki joustamista ja kompromissien tekoa. Olisikohan sinun syytä miettiä arvojasi uudestaan?

Nykyaika ruokkii tuollaista ajattelutapaa, sangen surullista kyllä. Rakkaus se ainakin omalla kohdallani avoliittoon ajoi vuoden etäseurustelun jälkeen. Rakkaani ei ole vain hyvä yksilö tai koiras, jonka parinetsimisviidakossa löysin, vaan ihminen, joka on toisen roolinsa ohella myös paras ystäväni. Parisuhde ei koskaan ole täydellinen, vaan kompromisseja tulee puolin ja toisin tehdä. Toki jos suhteeseensa kovin tyytymätön on, lienee parempi vaihtaa maisemaa, noin molempien kannalta. Tuskinpa kuitenkaan koskaan täydellistä poikaystävää tulet löytämään, joten olisi suotavaa että ihmisistä puhuttaisiin ja heitä kohdeltaisiin ihmisinä. Kukin tekee toki omat valintansa, mutta jotenkin ärsyttää ajatusmalli, että nyt kun vähän kyllästyttää, voisikin vaihtaa parempaan, MINUA miellytävämpään vaihtohtoon. Ja kummastuttaa, kun tuntuu, että monissa suhteissa ei kyetä avoimesti puhumaan siitä, mikä ärsyttää ja miltä tuntuu!Ei se toki helppoa aina ole.