Yleensähän naiset sanovat miehelle, joka tunnustaa tunteensa eikä nainen tunne samoin, että voisimmeko kuitenkin olla ystäviä. Ainakin jos nainen on mieheen lainkaan ihastunut. Siis kyllä mielestäni ystävyyteenkin tarvitaan jonkinasteinen ihastuminen... Mutta siis.. asiaan.
Minulla on juuri sellainen tapaus, jossa alussa oli lievä molemminpuolinen ihastuminen ja ehkä repsahdin toivomaan vähän liikoja. Paljastin tunteeni ja nyt näyttäisi siltä, että hän mieluummin jättää minut kokonaan elämästään, kuin haluaisi enää ystävyyttä kanssani. Minulle ystävyys sopisi hyvin, sillä vaikka jonkin aikaa toivoinkin enemmän, niin nyt kun järkevästi ajattelen, sovimme paljon paremmin ystäviksi. Eikö hän enää sitten luota minuun - jos kerran olen toivonut liikoja, niin hän ehkä ajattelee että sortuisin samaan myös myöhemmin?
On ne naiset joskus ihmeellisiä. Jotkut valittaa, että miehistä ei saa luotettavia ystäviä. No tässä olisi yksi, mutta minun motiiveihini ei uskota eikä luoteta.
Minulla on juuri sellainen tapaus, jossa alussa oli lievä molemminpuolinen ihastuminen ja ehkä repsahdin toivomaan vähän liikoja. Paljastin tunteeni ja nyt näyttäisi siltä, että hän mieluummin jättää minut kokonaan elämästään, kuin haluaisi enää ystävyyttä kanssani. Minulle ystävyys sopisi hyvin, sillä vaikka jonkin aikaa toivoinkin enemmän, niin nyt kun järkevästi ajattelen, sovimme paljon paremmin ystäviksi. Eikö hän enää sitten luota minuun - jos kerran olen toivonut liikoja, niin hän ehkä ajattelee että sortuisin samaan myös myöhemmin?
On ne naiset joskus ihmeellisiä. Jotkut valittaa, että miehistä ei saa luotettavia ystäviä. No tässä olisi yksi, mutta minun motiiveihini ei uskota eikä luoteta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkin tuohon, että naiset toivovat ystävyyttä, kun eivät halua tarjota enempää. Niin, tapaus kohtaisestihan se menee, mutta enimmäkseen mainitsemallasi tavalla. Minä olen itse miettinyt asiaa joskus, ja tulin vähän siihen johtopäätökseen, että kyseessä olisi ikään kuin lohdutuspalkinto, molemmille. Jos mies on kunnollinen, muttei seurustelu kuitenkaan kiinnosta, tuntuu ystävyyden tarjoaminen pehmeämmältä vaihtoehdolta kuin tyly ero. Ero tuntuisi myös itselle kovin kurjalta, siis ollaan ystäviä. Hyvällä tuurilla se johtaa aitoon ystävyyteen, joka kestää elämän tyrskyissä.
Varsinaiseen kysymykseen...
En tietenkään voi tietää, mitä tämä naispuolinen tuttavasi ajattelee, vaikka olenkin saman sukupuolen edustaja. Minulla kuitenkin oli vähän vastaava tilanne tässä... tai oikeastaan se tilanne on päällä vieläkin. Lopullinen ratkaisu kun on vielä vähän epäselvä, vaikka välillä asia näyttikin loppuunkäsitellyltä. Niin, asiaan. Anteeksi, että olen turhankin monisanainen =)
Siis minä torjuin miehen kahdesti, ensin hänen ehdotuksensa seurustelusta ja sitten tarjouksen ystävyydestä. Alkuasetelmana oli juuri tuo molemminpuolinen lievä ihastuminen, minä kuitenkin tulin siihen johtopäätökseen, että luultavasti seurustelu kyseisen henkilön kanssa ei olisi oikea ratkaisu. Olemme liian erilaisia, ja satuttaisimme toisiamme tahattomasti. Minä ainakin sain loukkaantua useamman kerran hyvin lyhyeen aikaan, eikä tuo toinen ymmärtänyt loukkaavansa minua.
Hetken annoin itseni olla siinä harhassa, että voisimme olla vielä ainakin kavereita. Se tuntui hyvältä ajatukselta, ja sen olisi periaatteessa pitänyt onnistua.
...Mutta kun ei onnistunut. Hyvin pian huomasin, etten kertakaikkiaan pysty suhtautumaan häneen pelkkänä kaverina. Minä halusin hänet ns. ulos elämästäni, kuten asian ilmaisit. Kyse ei ole siitä, ettenkö luottaisi häneen. Hän kyllä varmaan pystyisi pitämään tilanteen pelkällä kaveritasolla. Mutta pystyisinkö minä? En siis halua ystävyyttä ainakaan niin kauan kuin on pieninkin mahdollisuus, että minulla on vielä jotain tunteita kyseistä henkilöä kohtaan. Vaikka kumpikin hillitsisi itsensä, olisi tilanne liian riskialtis. Minä kuitnkin alkaisin haikailla hänen peräänsä. Kyseessä on siis itsesuojeluvaisto- ainakin minun tapauksessa.
Ehkei kyse ollutkaan siitä, että nainen ei olisi tuntenut samoin. Ehkä hänen mielestään vain et ollut hänelle sopiva henkilö. Ehkä, ehkä... jossittelua tämäkin, mutta toivottavasti tästä oli jotain apua.
Kyllähän kaikki tuo mitä sanoit, kuulostaa ihan järkevältä ja asia voisi ollakin niin. Itseasiassa huomasin sinun pohtineen asioita ihan samalla tavalla kuin minä. Kuten esimerkiksi tuo kuinka ajattelit, että vain satuttaisitte toisiaane ja olette liian erilaisia. Täsmälleen samat ajatukset ovat minulle pyörineet päässä melkein siitä asti, kun tutustuimme. Aina olen kuitenkin toivonut, että kunhan paremmin tutustuisimme, huomaisimme kummatkin että erilaisuutemme on vain pinnallinen. Silloin todellinen ystävyyskin (tai miksei enempikin) olisi mahdollinen. Siksi hänen tekemänsä valinta tuntuukin niin pahalta.
Siinäkin minä ajattelen samoin, että en ole varma pystynkö itse pitämään suhteemme vain kaveri- tai ystäväpohjalla. Siihen mielestäni auttaisi kuitenkin se, että saisimme keskustella asiasta syvällisesti. Saattaisimme päästä jonkinlaiseen hyvään yhteisymmärrykseen.
Mutta kiitos, kyllä tuosta sinun jakamasta kokemuksesta oli apua - paljonkin. Toivottavasti te saatte asian käsiteltyä jonkinlaiseen loppuun pian, sillä tällaisessa puoliksi loppuunkäsitellyn asian jahkaamisessa menee vain pää sekaisin.