Tatkoitettu lähinnä "samoissa hommissa" nimimerkille. Keskustelu tuli täyteen, joten jatkan uudella keskustelulla.
Minulla pyörähti neljäs vuosi käyntiin näitä töitä. Sain työnohjausta reilun 2½v. Työnohjaus päättyi joulukuussa. Sairaanhoitopiiri maksoi työnohjauksen ja näin ollen määritteli kuka sitä antaa. Alkuun työnohajus tuntui hyvältä,
olin uusi alalla ja mikä tahansa ohjaus tai keskustelu oli parempi kuin ei mitään. Lopuksi en juuri kokenut sen auttavan mitään. Keskustelut junnasivat samaoissa aiheissa ja vastaukset olivat samantasoisia.
Ei varmasti tarvitse kertoa, että työnohjaaja ei ollut käynyt työnohjauskoulutusta vaan oli psykiatrinen hoitaja, joskin hänellä oli pitkä kokemus alalata. Työnohjauksesn päättyessä ko hoitaja sanoi, ettei minun kannata lopettaa työnohausta vaan ottaa samasta talsta uusi hoitaja jolle juttelen. Samaan aikaan koin olevani lähellä loppuunpalamista ja totesin, että yritän hakea työnohjaajaa jolla on työnohjaajakolutus järjestökokemusta.
(ko. kriteerit täyttäviä löytyy kunnastamme)
Nyt on patti tilanne yhdistyksen rahoitus ei noussut, rahaa on vähän, työnohajus on kallista ja tuskin sairaanhoitopiiri maksaa ei shp:n palveluksessa olevan ohajuspalkkioita. ELI voin kohta olla tilanteessa, että ohausta ei ole ja kaikkein eniten sitä nyt tarvitsisin.
Keskusliiton touhuista. Olen siis ollut melko "kauan" töissä ja nyt viime syksynä tämän alueen työntekijät koottiin yhteiseen koulutukseen. (tuota pyydettiin melko pitkään ja hartaasti). Noista työntekijöistä vain yksi oli ollut yli 5v töissä ja muut ½-3v!!! Osa oli tietenkin projektityöntekijöitä. Koulutuksen parasta antia oli, kun sai kerrankin puhua ilman jäseniä niistä asioista jotka kaikkein eniten rassaa. Yllätys yllätys joka yhdistyksessä oli samantyyppisiä ongelmia : työnantajuuden puuttuminen, työrauha, sekavat työnkuvat jne.
Muutaman kanssa olen vaihtanut ajatuksia myöhemminkin. (muutamat olivat isoista yhdistyksistä, joissa vertaistukea löytyy jo omien kesken 4-6 työntekijää). Tälläisia tilaisuuksia pitäisi olla 2-3 vuodessa, kokoaahan liitto jäseniäkin monta kertaa vuodessa yhteen.
Muuten meidän työn ongelmat eivät kiinnosta ketään. Keskusliiton kanta on pitkälti:" mutta tekeehän jäsenet niin paljon." (tekevät tosiaan, vaativat lisää retkiä, halvempia hintoja, sitä ja tätä koulutusta, keskusteluaikaa...)
Ammattiliitosta kysyin kerran,e ttä mites lasketaan leiristä kertyvät tunnit ja miten leirit korvataan rahallisesti ja mikä pitäisi olla mitoitus(työntekijät, apuohjaajat) leireille. Se on paikallisesti sovittava asia.
Eli .... näin vuoden aluksi .... alan vaihdosta voi suunnitella, kunnes huomaan , että taas on joulukuu ja voimat niin vähissä , että tekee mieli vetää peitto korviin.
Voimia !!!!!
Minulla pyörähti neljäs vuosi käyntiin näitä töitä. Sain työnohjausta reilun 2½v. Työnohjaus päättyi joulukuussa. Sairaanhoitopiiri maksoi työnohjauksen ja näin ollen määritteli kuka sitä antaa. Alkuun työnohajus tuntui hyvältä,
olin uusi alalla ja mikä tahansa ohjaus tai keskustelu oli parempi kuin ei mitään. Lopuksi en juuri kokenut sen auttavan mitään. Keskustelut junnasivat samaoissa aiheissa ja vastaukset olivat samantasoisia.
Ei varmasti tarvitse kertoa, että työnohjaaja ei ollut käynyt työnohjauskoulutusta vaan oli psykiatrinen hoitaja, joskin hänellä oli pitkä kokemus alalata. Työnohjauksesn päättyessä ko hoitaja sanoi, ettei minun kannata lopettaa työnohausta vaan ottaa samasta talsta uusi hoitaja jolle juttelen. Samaan aikaan koin olevani lähellä loppuunpalamista ja totesin, että yritän hakea työnohjaajaa jolla on työnohjaajakolutus järjestökokemusta.
(ko. kriteerit täyttäviä löytyy kunnastamme)
Nyt on patti tilanne yhdistyksen rahoitus ei noussut, rahaa on vähän, työnohajus on kallista ja tuskin sairaanhoitopiiri maksaa ei shp:n palveluksessa olevan ohajuspalkkioita. ELI voin kohta olla tilanteessa, että ohausta ei ole ja kaikkein eniten sitä nyt tarvitsisin.
Keskusliiton touhuista. Olen siis ollut melko "kauan" töissä ja nyt viime syksynä tämän alueen työntekijät koottiin yhteiseen koulutukseen. (tuota pyydettiin melko pitkään ja hartaasti). Noista työntekijöistä vain yksi oli ollut yli 5v töissä ja muut ½-3v!!! Osa oli tietenkin projektityöntekijöitä. Koulutuksen parasta antia oli, kun sai kerrankin puhua ilman jäseniä niistä asioista jotka kaikkein eniten rassaa. Yllätys yllätys joka yhdistyksessä oli samantyyppisiä ongelmia : työnantajuuden puuttuminen, työrauha, sekavat työnkuvat jne.
Muutaman kanssa olen vaihtanut ajatuksia myöhemminkin. (muutamat olivat isoista yhdistyksistä, joissa vertaistukea löytyy jo omien kesken 4-6 työntekijää). Tälläisia tilaisuuksia pitäisi olla 2-3 vuodessa, kokoaahan liitto jäseniäkin monta kertaa vuodessa yhteen.
Muuten meidän työn ongelmat eivät kiinnosta ketään. Keskusliiton kanta on pitkälti:" mutta tekeehän jäsenet niin paljon." (tekevät tosiaan, vaativat lisää retkiä, halvempia hintoja, sitä ja tätä koulutusta, keskusteluaikaa...)
Ammattiliitosta kysyin kerran,e ttä mites lasketaan leiristä kertyvät tunnit ja miten leirit korvataan rahallisesti ja mikä pitäisi olla mitoitus(työntekijät, apuohjaajat) leireille. Se on paikallisesti sovittava asia.
Eli .... näin vuoden aluksi .... alan vaihdosta voi suunnitella, kunnes huomaan , että taas on joulukuu ja voimat niin vähissä , että tekee mieli vetää peitto korviin.
Voimia !!!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi miten kaikki kuulostaa tutulta. Mulla on neljä ja puoli vuotta takana eikä päivääkään työnohjausta. Mun edeltäjäni oli terveydenhoitaja jolla ei ollut minkääntason koulutusta kohdata näitä asiakkaita ja oli linnoittautunut pippurisumutteen kanssa toimistoon ja muuttanut työnsä osa-aikaiseksi vaikka ray:n projektissa työtä oli kahdelle. Sanomattakin oli selvää että minkäänlaista perehdytystä ei näihin hommiin tullut ja jouduin käyttämään(hallituksen painostuksesta) lakimiestä että ko.työntekijän työsuhde purettiin.Nykyisin tämä henkilö on pienessä kunnassamme työterveyshoitajana ja ikionnellinen kun "pääsi" eroon ko. porukasta.Minun kanssa joutuu toisinaan samoihin palavereihin mm. liikunnan kehittämisprojektin tiimoilta ja olen huomannut hänen katseessaan lievää epäuskoa kun olen topakasti ilmoittanut pitäväni työstäni. Varmaan pahalla sisulla olenkin näin kauan jaksanut ilman päivääkään sairaslomia mutta kyllä loppuunpalamisen tunteet ja oireet olen itsessäni tunnistanut jo viimeisen vuoden ajan.Mikä sitten avuksi? Eräänlaiset diktaattorin elkeet mulla ainakin ja selvien rajojen asettaminen. Olen huomannut että mulla on oma varjohallitus jonka avulla ohjailen asioita terveempään? suuntaan ja toisaalta mulla on ollut hyvät suhteet kunnan mtt:n.työkavereihin. Siellä mun työpanosta arvostetaan ja he tajuaa että pidän jonot heidän oven takaa lyhyempinä.Tosin nyt vuoden vaihteessa siinäkin porukka vaihtui=paloi loppuun ja mulla on taas vanhimman työntekijän kyseenalainen kunnia tällä sektorilla. Lisänä vielä paineet siitä että jatkuuko kunnan kanssa tehty ostopalvelusopimus todella. Viime vuonna kun kunta eka kerran tän päivätoiminnan meiltä osti niin heti alkoi jo kesällä painostus siitä että muuttuisin kunnan palkkalistoille ja enemmän virkanaiseksi.Tähän totesin jo tuolloin että sitten jää puolet hommista tekemättä jos yritän palvella kahta herraa yhtä aikaa ja sanoin kiitos ei! Johtuen osaksi asiakaskunnasta ja toisaalta siitä että olen itse joutunut tähän mennessä hakemaan rahoituksen näihin "leikkeihin" niinkuin eräs kepulainen punaniska valtuutettu tässä hiljattain totesi ,niin tunkua mun paikalle ei vielä ole ollut.Tietty vapaus ja vastuu on niitä hyviä puolia kaiken paskan ohella kuten sinäkin kuvailit. Tosi tärkeäksi on muodostunut kyllä enemmänkin suomen mielenterveysseuran koulutukset
kuin mielenterveyden keskusliiton jutut jotka on jo nähty.Olen ystävystynyt muiden samanlaisten puurtajien kanssa ja totta on se että me pienten yhdistysten työntekijät ollaan kaikkein lujimmilla.Tule Kuusamon verkostopäiville ensi syksynä niin tavataan ja pannaan maailma ojennukseen!
Unohdinkin kysyä noista sairaslomista ja lomista.
Minä olen ollut tänä aikana kaksi päivää s-lomalla(kuume) ja lapsen takia muutaman päivän. Lasta on yritetty hoidattaa ensisijaisesti sukulaisilla, ettei vaan arvokas "ura" kärsi.
Nämä kaikki lukuisat s-päivät ovat olleet tänä vuonna, koska koin että ei siitäkään palkita , että "vetää ei päivääkään pois" - linjaa. Meillä on yhdistyksen arvokkaana linjana ollut työllistää yhdistelmä- tai nykyään palkkatuella, joko jäseniä tai ulkopuolisia, joten järjestään
työkavereinani (korvaamattoman avun sijasta KIVIRIIPPOINA) on ollut joko fyysistä tai psyykkisistä ongelmista kärsiviä keski-ikäisiä henkilöitä, suurimmalla osalla myös ongelmia alkon kanssa. Vuosien aikana näitä ihmisiä
on kulkenut rinnallani seitsemän, joista kahden on voinut sanoa käyvän töissä. Muut ovat tehneet taidetta siitä miten luovia 5h/pv tekemättä mitään. Lisäksi sairaslomalle jäämisen kynnys on ollut erittäin matala. Esim. siitä voi saada syyn jäädä s-lomalle, jos pyydetään tekemään jotain. Haukkuja on tullut mm. siitä kun olen pyytänyt s-todistusta. Viimeisin vetelys tuli töihin elokuussa ja jäi kuuden viikon jälkeen s-lomalle ja ilmoitti, ettei enää tule....
Eli kun tätä sakkia paapotaan ja ymmärretään yhdistyksessä kuin vakituisen työntekijän väsymystä madalsin myös omaa kynnystäni jäädä lomille. Pääsääntöisesti kun pidän lomaa tai ylityövapaata tai vaikka olen koulutuksessa tapahtuu yhdistyksessä jotain ekstraa kuten ikkuna rikotaan, jäsen tulee humalassa räyhäämään, murto, ym....
Joten palaa sitten rentotuneena lomalta näitä selvittelemään.
Että näissä hommissa tarvitaan sisua ja rautainen terveys.
Edeltäjäni jäi ä-lomalle ja sai sitten hyvän syyn vaihtaa maisemaa. Minulla oli ihanteellinen kahden viikon perehdytys. Aika moni joutuu tulemaan ilman perehdytystä töihin, koska näistä yhdistyksistä lähdetään ovet paukkuen.
Perehdytyksessä minulle kerrottiin, että pitää antaa jäsenten päättää mahdollisimman paljon, mutta jos näin toimisin meillä ei olisi rahaa senkään vertaa kuin nyt= pitkät ilmaiset retket, halvemmat ruuat, huippu kannustusrahat (niitäkin pitäisi suunnilleen maksaa siitä, että jäsen kantaa roskapussin ulos). Pitää olla kuria ja sääntöjä ja suurin osa sitä arvostaakin. Ilmeisesti heilläkin on turvallisempi olo = harvemmin riehaantuvat kun työntekijöitä on paikalla.
Kuusamon verkostopäivistä en tiedä, matka on pitkä.(pitäisi saada kimppakyyti tms) Viime syksynä olimme kyllä Oulun Hyvän Mielen Talon koulutuspäivillä.Jos ilmaiset koulutukset ovat pitkällä tulee kuluja kuitenkin matkoista ja hotellista.