Taas mies lähti ja seuraavan kerran nähdään kahden viikon päästä jos hyvin käy! Miten tää on joka kerta yhtä vaikeeta? Miten voi olla, ettei tähän ikinä totu? Mä vaan en koskaan oo käsittäny ihmisiä, jotka valttaa, kun ne vaan kinaa puolisoidensa kanssa kaiken aikaa. Mä kuulkaa mielummin vaikka kinaisin mun mieheni kanssa koko ajan, kun olisin erossa siitä! Ihmiset ei tajua miten onnellisia ne on, kun ne saa olla rakkaansa kanssa joka päivä. Mennä nukkuun iltaisin rakkaansa viereen ja herätä siitä aamulla. Harrastaa seksiä jonkun muun kun oman kätensä kanssa tai kattella vaan telkkua niin, et se tietty on siinä lähellä! Mä hajoon yksin! Arki on niin raskasta kestää ilman miestä!
Itku tulee taas...
:-(
72019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
raastavampaa ja raastavampaa.. siihen ei koskaan totu. Joka kerta tuntuu että sydän repeää ja sielu menee palasiksi.
Se on tuskaa. Rakkauden soisi olevan vähemmän satuttavaa.
Minulla on sama tuska. Tiedän myös, miltä tuntuu ajatella, että kunpa se mies vain olisi edes tuossa vieressä, voisi tuntea sen, tuoksun ja kaikki, olla sylissä. Arki on raskasta kestää yksin.
Mä oon koko illan vaan taas itkenyt ja miettiny, et miten vois asiat muuttaa niin, että me elettäis ees samassa maassa!!! Välimatkaa on 400 km Suomenlahti. Kun olis ees vaan se ajomatka, niin pahimman ikävän yllättäessä vois vaikka ottaa auton lainaan ja ajella molemmat puoleenväliin edes yhdeksi illaksi! Kun sitä arvostais edes sitä yhtä ainoota iltaa jossakin ties missä kahvilassa tai ravintolassa. Kun olis edes se mahdollisuus, mutta lahden ylittäminen maksaa maltaita ja ei se bensakaan ilmaista ole!
Mulla on nyt niin kamala olla, et pakko vaan ruikuttaa vaikka sit vaan tänne foorumille. Kiva kun joku ymmärtää, mutta surullista, että joudut olemaan samassa tilanteessa.
Suurin haaveeni on saada elämästä niin kiinni, että eläisimme saman katon alla koko ajan. Mutta siihen menee vielä vuosia... Itku!
Niinpä..itsekin joudun puolisen vuotta olemaan erossa miehestäni. Raskastahan se on ja aluks tosi vaikeeta sopeutuu olee yksin vaihteeks. Tosi ikävä ja itku silmässä useesti, mut ajan myötä tilanteeseen tottuu, onneks..
Itsekään en tajua kun jotku tuttava pariskunnat riitelee joka päivä ja todella tyhjänpäiväsistä asioista. Saa olla yhes, ni miks kuluttaa se riitelemällä, ku kaikesta selviäis normaalisti puhumalla ja aina on kaikkeen kompromissit!
Mut ollaan me oottelijatkin onnekkaita siinä mielessä, että ollaan huomattu, että se toinen ei oo mikään itsestäänselvyys, vaan sitä osaa arvostaa ihan eritavalla, kun on joutunut olla erossa!
Jaksamisia sun odotteluun ja onnee alkaneelle vuodelle! :)
Sä oot ihan oikeessa! Ehkä tässä sitä sitten tajuaa millaista elämä on ilman sitä rakasta. Oppii arvostamaan sitä, että saa olla lähellä ja yhdessä. Se tosiaan voi olla, että jollei ole sitä eroa kokenut, niin ei osaa sitä yhteiseloa samallalailla arvostaa. Jotenkin se vaan tuntuu, että eiköhän sekin läksy ole jo opittu...
Minullakin tulee itku joka kerta kun eroamme.
Kiukuttelenkin, olen hankala, en haluaisi hänen lähtevän vaikka tiedän että täytyy. Ero aiheuttaa riitoja, ja tuntuu että ne riipivät suhdetta, haluaisimme molemmat olla vaan yhdessä... mutta vielä se ei ole mahdollista. Vihaan kaukosuhteita, en suosittele kenellekään. Varsinkin kun olemme asuneet yhdessäkin, joten tiedän miten täydellistä voi olla..
kuulostaa tosi tutulta. ei siihen eroon totukaan.. tuntuu että sitä muuttuu katkeraksi vähitellen..ja raskaaksi teen oman elämäni ja ehkä toisenkin, epäilemällä kultani rakkautta.tuntuu vaan että oon umpikujassa.
kaksi tuntia junalla ja olen rakkaani luona - turhaanko? rakastaako hän minua sittenkään oikeasti.. epäilyjä, pelkoa.. miksi kiusaan itseäni tällä tavalla. kaukosuhde, jotain sellaista mistä en osannut uneksiakaan, kunnes olin siinä. mutta toisaalta, sitä saa mitä tilaa.osu ja uppos.
kohtalotovereita? lisätkää meseen [email protected] tai laittakaa meilii..ois kiva purkaa ajatuksii