Ison talon isäntä paljastui tyttärensä törkeäksi hyväksikäyttäjäksi.
Täällä asiaa kauhistelee kaikki, niin miehet kuin naisetkin.
Mites sovakot puolustelette tällaista miehen julmaa tekoa?
Täällä asiaa kauhistelee kaikki, niin miehet kuin naisetkin.
Mites sovakot puolustelette tällaista miehen julmaa tekoa?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Naapurin emäntä kysyi, veisinkö hänen tyttärensä autolla kaupunkiin kun kummallakin oli sama matka. Tyttö on vasta 15-vuotias eikä matkalle olisi tullut ketään aikuista varjelemaan minun kunniaani. Tietenkin kieltäydyin, kun ajattelin millaiset pedofiilisyytökset minua mahdollisesti odottavat ja millaisiin korvauksiin mies voi joutua. Naisten juoni oli liian läpinäkyvä, tyttö olisi keksinyt ties mitä syytöksiä ja sen vuoksi miesten on jo ennakolta puolustauduttava perusteettomia syytöksiä ja naisten rahanhimoa vastaan.
Pedofilia ei ole hyväksyttävää. Miksi olisi, edes sovakoiden mielestä?
"Täällä asiaa kauhistelee kaikki, niin miehet kuin naisetkin."
Niin täälläkin kuten myös raiskauksia. Naiseen kohdistuvaa väkivaltaakaan tuskin kukaan palstalle kirjoittavista miehistä hyväksyy.
Tärkeintä kuitenkin olisi hakea ratkaisuja näihin ongelmiin. Se, että useat feministit langettavat tuomion koko mies-sp:n kontolle, on minusta kamalan väärin. Vaikeistakin asioista pitäisi kyetä keskustelemaan asiallisesti ja hyvässä yhteistyössä. Joskus mietin mitä feministit tällä tuomitsemisella hakevat. Tyydyttäisikö se jos miehet perustaisivat lynkkauskaarteja kollektiivisen vastuun nimissä? Tässä on ainoastaan eräs mutta. Laki kieltää moisen toiminnan.
uskonut tästäkään miehestä tällaista. Luuleeko mies omistavansa tyttärensäkin, etenkin jos on paljon rahaa ja valtaa, vai mikä miehen saa tekemään tyttärelleen tällaista?
Jos MIES harrastaa pedofiliaa, raiskaa ja hakkaa vaimoaan, niin kenen helvatan kontolle tuo kaikki pitäisi lykätä? Naapurin papukaijan vai?
kollektiivista vastuuta, jokainen nainen ja mies vastaavat itse niistä teoistaan, joista heitä syytetään.
Vaiko olisiko se, että raamatun mukaan jälkeläiset vastaavat isiensä pahoista teoistaan aina neljänteen sukupolveen asti oikeuden mukaisempaa?
Mutta kunniaa ollaan kyllä ottamassa..
Mutta jos miesten toimiin halutaan ratkaisuja, niin kai on itsestää selvää, että ratkaisut tulevat miesten taholta, vaikkei mitään kollektiivista vastuuta nyt olisikaan.
Miehet haluavat kritiikkiä herättävät toimensa sysätä piiloon, sysätä muiden niskoille tai vähätellä olemattomiin, mutta kunnia jaetaan jokaisen miehen kesken polleesti. Huvittavaa!
merkillistä, että lähes kaikki maailman pahantekijät ja murhamiehet ovat syntyneet heterosuhteista?
Tähän on tultava muutos , joka taitaa olla jo mahdollista viimeinkin Suomessa- melkein neitseellisessä hedelmöitys tapahtumassa.
sitä kenestäkään mitään tuollaista uskoo tai haluaa uskoa. On ihan sinänsä normaalia, että ihminen ei ajattele toisesta välittömästi kaikkein pahinta. Vaikkakin tälläkin palstalla miehestä moni feministi ajattelee häntä ensin pedofiiliksi ja raiskaajaksi ja tämän jälkeen vasta joksikin muuksi...
Jos NAINEN pedofiliaa, pahoinpitelee lapsiaan ja myy itseään, niin kenen helvatan kontolle tuo kaikki pitäisi lykätä? Naapurin papukaijan vai?
Mutta sehän on eri asia!
Ei kai siihen nyt heterous vaikuta, pikemminkin MIEHEN, ISUKIN oma esimerkki!
Seuraapas nyt vähän kirjoittelua. Lue Pepen viesti, Sovakot, johon oma viestini on vastaus. Turha yrittää vesittä selvää asiaa.
Naisia nimenomaan VAADITAAN EPÄILEMÄÄN JOKAISESTA VIERAASTA MIEHESTÄ KAIKKEIN PAHINTA! Ja koska usein tuttu mies esim. raiskaa, niin naisia vaaditaan EPÄILEMÄÄN JOKAISESTA MIEHESTÄ KAIKKEIN PAHINTA.
Ja tämä logiikkahan tässä niin mielenkiintoista onkin, että oikein vuoroin vituttaa, vuoroin naurattaa.
tiedän, että sinä epäilet jokaista miestä pedofiiliksi ja raiskaajaksi.
Kaikki naiset eivät näin tee. Onneksi.
Ja tiedän että ajattelet jokaisesta naisesta tämän olevan uhri.
Kaikki naiset eivät näin ajattele. Onneksi.
Minä, eivätkä feministit yleensä haluaisi epäillä miehiä, mutta juuri miehet ja -myönteiset, poliisifrouvia myöten MÄÄRÄÄVÄT naiset epäilemään miehiä. Jos nimittäin mies tekee naiselle jotain pahaa, niin sormi osoittaa juuri naista! Syy oli naisen, kun ei kerran valinnut seuraansa ja luotti mieheen.
Ja jos ei voi luottaa, on epäiltävä.
Kyseessä vaan oli tässäkin tapauksessa naapurin MIES ei nainen.
Nainen lähti naapurista lätkimään, ehkä hyvästä syystä! Varmaan lähtee uusikin.
Mahtaakohan kehdata mies enää tulla takaisin tänne asumaan sitten joskus kun pääsee.. vai jättääköhän koko paikkakunnan ja menee muualle viattomana puuhastelemaan.
Miestä epäilevää naista pidetään kummajaisena, silti pitäisi epäillä kaikkia miehiä, vaikkei haluaisikaan.
Minä kun luulin, että poliisiproufat ja miesmyönteiset naiset sekä miehet yrittävät kertoa, että tietynlaisia tilanteita ja paikkoja tiettyihin aikaan vuorokaudesta kannattaa vältellä.
Esimerkiksi viroon matkaavia turisteja kehoitetaan välttämään liikkumasta yksin tietyissä osissa kaupunkeja siellä. Tämä ei suinkaan tee kaikista virolaisista ryöstäjiä tai pahoinpitelijöitä. Tämä on sellaista maalaisjärkeä. Samoin naisia kuten miehiäkin kehoitetaan välttelemään yöaikaan liikkumista tietyillä kaupunkialueilla.
Oletko syntymätyhmä vai kävitkö kursseja?
Miksi naisen ei pitäisi lähteä ravintolassa tapaamansa miehen kanssa tämän luokse jatkoille?
Mies vaikuttaa oikein mukavalta.
tämä ketju kokonaan http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000015342272
Osaatko muuten kirjoittaa viestejä ilman noita ikuisia lapsellisa nälväisyjäsi?
Jos nainen on tutustunut mieheen kyseisenä iltana ravintolassa ja lähtee jatkoille käytännössä tuntemattoman miehen luokse, ottaa hän tietoisen riskin. Eipä silti, vastaavan riskin ottaa myös mies.
Mitä mieltä olet näistä nettideittailuun liittyviin ohjeisiin. Monesti nekin on jostain syystä suunnattu naisille? Onko valistaminen huono asia? Oletko kuullut ennaltaehkäisystä?
Onko se huono asia, että esim. tupakan ja alkoholin vaaroista kerrotaan?
Mikähän se riski oikein on? Ei kai suinkaan se, että mies on mahdollinen raiskari? Ja miksi nettideittailun ohjeet on suunnattu nimenomaan naisille? Niin miksi tosiaan. Niin mikä se riski on? Tupakan ja alkoholin vaaroista pitää varoittaa kuin miesten vaaroista naisille ?
Mukavan tuntuinen mies, potentiaalinen raiskaaja.(?)
Ei kai. Ei voi olla vai voiko sittenkin.
Pitäisikö esim. vanhempien ohjeistaa lastaan tyyliin - Sinulla ei ole mitään huolta, liikuitpa sitten missä-, koska tai kenen kanssa hyvänsä. Meillä Suomessa on laki ja se on aina ja kaikkialla sinun turvana 100%. Kulje sinä vain huolia vailla. Turvallista matkaa.
esitettyihin kysymyksiin?
varottaisin myös sitä miestä.
Niitä on kuulemma kaikelaisia hörhöjä liikkeellä. Varovaisuus ei ole koskaan pahasta, vaikka kuinka luottaisi ihmisten hyvyyteen.
Misthäs me sitten niitä feministejä shaataishiin, josh ei näin tehräis?