Olen seurustellut poikaystäväni kanssa yli 4 kk. Olemme muuttamassa seuraavalla viikolla yhteen, ja olemme todella onnellisia. Tämä on ensimmäinen (ja viimeinen)suhteeni, ja niin on poikaystävällenikin. Olemme molemmat kuin luotuja toisillemme. Meillä on samanlainen huumorintaju, samanlaiset ajatusmaailmat, ja pystymme puhumaan mistä tahansa. Tiedämme, että olemme yhdessä niin kauan kuin mahdollista, jopa loppuelämämme. Aiomme mennä jossain vaiheessa naimisiin, ja saada lapsiakin.
Tuntuu kuitenkin pahalta, kun tässä "pahassa" maailmassa on tapahtunut niin paljon eroja, pettämistä, ja valehtelua. Pari ystävääni ympärillämme tulevat iskemään kasvoihimme lauseita, kuten "Ai, vielähän te olette yhdessä?" tai jotain muuta tuollaista. Ihmisille on vaikeata vakuuttaa, että MIKÄÄN ei erota meitä. Tuntuu toisaalta myös vannotella ihmisille jotain, mitäpä tämä meidän suhteemme heille kuuluu.
Olemme viettäneet poikaystävämme kanssa ns. "erillään" aikaa n. 4 pvä koko suhteen aikana, (vierailut vanhempien luona, ym) olemme asuneet toistemme luona vuorotellen, ja viimeinkin saamme kohta aloittaa todellisen elämän yhdessä. sitten kuulen ystäväni suusta lauseen; "Muutatteko yhteen vasta 4kk seurustelun jälkeen?" ARGH!
Täytyy varmaan ymmärtää ystäviäni, heillä on takanaan monta vaikeaa suhdetta, ja eroa, eikä uskoa tai toivoa rakkauteen. Onneksi meidän rakkautemme kestää :)
Muilla kokemuksia?
Tuntuu kuitenkin pahalta, kun tässä "pahassa" maailmassa on tapahtunut niin paljon eroja, pettämistä, ja valehtelua. Pari ystävääni ympärillämme tulevat iskemään kasvoihimme lauseita, kuten "Ai, vielähän te olette yhdessä?" tai jotain muuta tuollaista. Ihmisille on vaikeata vakuuttaa, että MIKÄÄN ei erota meitä. Tuntuu toisaalta myös vannotella ihmisille jotain, mitäpä tämä meidän suhteemme heille kuuluu.
Olemme viettäneet poikaystävämme kanssa ns. "erillään" aikaa n. 4 pvä koko suhteen aikana, (vierailut vanhempien luona, ym) olemme asuneet toistemme luona vuorotellen, ja viimeinkin saamme kohta aloittaa todellisen elämän yhdessä. sitten kuulen ystäväni suusta lauseen; "Muutatteko yhteen vasta 4kk seurustelun jälkeen?" ARGH!
Täytyy varmaan ymmärtää ystäviäni, heillä on takanaan monta vaikeaa suhdetta, ja eroa, eikä uskoa tai toivoa rakkauteen. Onneksi meidän rakkautemme kestää :)
Muilla kokemuksia?
Vastaukset 15
Vanhimmat
....kuule SaD, se on vaan kateellisten panettelua. Kerta sun kavereilla on mönkään menneitä suhteita, niin ne vaan ei halua, että sulla menis hyvin. Anna niitten juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos....tai vaihda kaveripiiriä, tollasia pahanilmanlintuja tuskin kukaan tarttee elämäänsä. Hyvää ja lämpöistä kevättä sinulle ja poikakaverillesi :)
Kyllä, kokemusta on. Nimittäin siitä, että vain nuori ihminen (ja näköjään iso osa julkimoista :-) tietää 100% varmasti että tämä suhde onnistuu ja kestää. Aikuinen ymmärtää kokemuksen myötä, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, että elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee. Viisas ihminen myös hyväksyy tämän, eikä anna epävarmuuden hallita elämäänsä.
Aika näyttää, miten teidän kahden käy: siihen asti, nauti, elä ja rakasta! Takapakkeja tulee eteen teillekin (se on luonnonlaki), mutta älä tuhlaa elämääsi peläten, milloin ja missä muodossa.
Jos on yhtään rakastunut niin harvoinpa kuulee sanottavan, että olemme yhdessä siihen asti kunnes eroamme...
Se, että ympäristö aluksi vieroksuu uutta suhdetta, liittää paria pikemminkin yhteen kuin erottaa heitä. He haluavat todistaa ympärillään oleville ihmisille, että ovat oikeassa eikä heitä mikään erota.
Miksi välität siitä mitä muut puhuvat ja luulevat? Kysehän on teidän kahden elämästä, eivät ystävänne asu kanssanne ja elä teidän elämäänne. Ja muiden erot ja valehtelemiset...ne eivät kuulu teidän elämäänne, antakaa muiden valehdella ja pettää niin paljon kuin huvittaa, kunhan ette itse alennu siihen.
Mitä taas tulee siihen, kuinka kauan on seurustellut ennen yhdessä asumista, niin parhaiten toisen oppii tuntemaan nimenomaan asumalla yhdessä, sekä hyvät että huonot tavat, joista jää paljon tuntematta erillään asuessa.
Muiden mielipiteistä viis, olkaa te onnellisia yhdessä ja tehkää töitä suhteenne eteen :)
Se on totta, ettei toista tunne vielä 4kk: n jälkeen, vasta kun yhdessä on asuttu vuosi tai kaksi, alkaa olla jonkinlainen kuva toisesta, mutta sekin oppi tulee tosiaan parhaiten yhdessä asumalla ja elämällä, arjen jakamalla.
Mikään ei ole 100%, ei edes 75% varmaa! Sen elämänkokemus sinullekin opettaa. Nauti toki suhteesta täysin siemauksin niin kauan kuin sitä kestää, olipa se sitten loppuelämäsi tai puoli vuotta.
Lukematon määrä muitakin pareja on "tiennyt", suhteensa kestävän ikuisesti. Tosiasia kuitenkin on, ettei mitään kannata vannoa, kun on kyse ihmisistä. Ihminen on täysin arvaamaton eläin.
Vilpittömästi onnea teille elämään!
Ei kannata välittää toisten puheista. Itse menin 6 kk seurustelun jälkeen kihloihin ja avoliittoon, nyt ollaan oltu 2 v yhdessä, eikä loppua näy. Sai niitä kauhisteluja kuulla itsekin, "ootko ihan varma" jne.
Eihän sitä voi olla varma, että tämän ihmisen kanssa on loppuelämänsä, mutta täytyy kuunnella sydämensä ääntä.
Yksi tuttava kysyy joka kerta mulle soittaessaan pilkallisella äänellä "mitä teidän onneen kuuluu"... Olisi kai iloinen, jos joskus vastaisin että kaikki menee päin h-vettiä ja kohta erotaan. Hänellä on ollut useampia mönkään menneitä juttuja tosi törkeiden tyyppien kanssa, joten vaikea kai se on sietää, että mulla menee hyvin, eikä kihlattuni ole samanlainen kusipää kuin hänen exänsä.
Ei kannata välittää toisten puheista. Itse menin 6 kk seurustelun jälkeen kihloihin ja avoliittoon, nyt ollaan oltu 2 v yhdessä, eikä loppua näy. Sai niitä kauhisteluja kuulla itsekin, "ootko ihan varma" jne.
Eihän sitä voi olla varma, että tämän ihmisen kanssa on loppuelämänsä, mutta täytyy kuunnella sydämensä ääntä.
Yksi tuttava kysyy joka kerta mulle soittaessaan pilkallisella äänellä "mitä teidän onneen kuuluu"... Olisi kai iloinen, jos joskus vastaisin että kaikki menee päin h-vettiä ja kohta erotaan. Hänellä on ollut useampia mönkään menneitä juttuja tosi törkeiden tyyppien kanssa, joten vaikea kai se on sietää, että mulla menee hyvin, eikä kihlattuni ole samanlainen kusipää kuin hänen exänsä.
sitten rasittavia ystäviä/tuttavia!
Minun ja mieheni onnea on kestänyt vuosia. Ei se sitä kuitenkaan tarkoita, että tanssisimme ruusuilla kaiket päivät ja yöt. Vastoinkäymisiä on ollut riittävästi, mutta niistä selviytyminen tuo suhteeseemme lisää syvyyttä ja iloa. Tosin huonoimmat asiat tekevät ainakin minuun "reikiä", joita ei voi paikata.
Oon samaa mieltä sun kanssa. Eiköhän suurin osa pareista tuossa vaiheessa vielä ole "aivan varmoja", että "me ollaan aina yhdessä tapahtui mitä hyvänsä eikä koskaan erota". Katsotaanpa mikä on tämän alkuperäisen kirjoittajankin suhde kymmenien vuosien kuluttua... ;-P
Aina kannattaa yrittää, mutta koskaan ei voi varmaksi sanoa, että "tämä suhde kestää 100%:sti". Sitä paitsi tuollaisilla lausunnoilla herättää vain sääliviä naurunpurskahduksia kanssaihmisissä. Kyllä se elämä opettaa...
Onneks olkoon teille molemmille!Te tuutte varmastikkin pärjäämään...
Mäkin haluisin muuttaa yhteen jätkäkaverini kanssa yhteen, mutta en halua aloittaa mitään hässäkkää tai kiirehtiä ja mulla on vielä opiskelutkin vaiheessa,eri kaupungissa siis ja sitten on se ongelma että millä tulee toimeen...
Olemme paljonkin olleet jätkäkaverini luona ja myös minun kotonani.Voisin myös kihlautua jo, mutta ehkä on parempi edetä kuitenkin hitaasti:Onhan tässä kuitenkin koko elämä aikaa ja voihan olla mahdollisuus ettemme sittenkään sovi yhteen, vaikkakin olemme olleet yhdessä jo yli 8kk ja tunnemme toisemme paremmin kuin kukaan muu.Rakastamme toisiamme paljon ja olen sen monta kertaa jätkälleni kertonut, kuten myös sen kuinka tärkeä hän on elämässäni.
Kummallakaan meistä ei ole ollut paria viikkoa pidempiä juttuja ennen ja hyvä niin...olemme ehtineet molemmat kuitenkin elää edes jonkin aikaa=)Täytän 18 ja jätkäni on vähän vanhempi
Tosiaan...toi on suorastaan ihan PERSEESTÄ kun joku ihmettelee sitä kuinka kukaan voi olla ollut yhdessä jo NOIN kauaa...kauaa ja kauaa...mun mielestä kauan yhdessä olleet ihmiset ovat sitten olleet oikeasti yhdessä vuosia!
No mä lähen venailee rakkaimpani soittoa=)
Tapasin oman mieheni 14v ekan kerran. Aloimme seurustella, kun oli 16. Tiesin sen oikeasti syvällä sisälläni, että tässä on mies, jonka kanssa mennään naimisiin! 17v. olin kihloihin mennessä ja 18v, kun muutimme yhteen. 21v, kun naimisiin ja esikoinen syntyi...Nyt naimisiin menosta 13 vuoden kuluttua edelleen yhdessä ja onnellisempina kuin koskaan.
Mutta! Olemme aina olleet avoimia sekä hyvässä että pahassa, vaikka se välillä on sattunutkin syvälle sydämeen! Rehellisyyden ansiosta kykenemme kuitenkin luottamaan toisiimme, olemme toistemme parhaat ystävät! Ja sitten meillä on keskenämme upeaa seksiä!
Siinä parisuhteen pikatarina.
lukea tollasia tarinoita.. toivottavasti olette aina yhtä onnellisia.
no moi. mä olin 16 kun tapasin mun kundin se oli silloin 23.nyt mä oon 18 ja se 25.silloin kun me tavattiin oli helmikuu 2001 mä ensisilmäyksellä tiesin että kundi on ihana ja luotettava joten rakastuin päätä myöten.oli menny viis kuukautta siitä kun alettiin olee yhes oltii itikses pyörimäs ja se sano mulle et mennää tohon yhtee kultaliikkeeseen käymää,no mä olin nyt sillee vaa et okei,kun me mentiin röökille sit ulos niin se kysy multa et jos mä haluisin mennä kihloihin sen kans.no mähä pomppasin katoo kun en nyt ihan osannu odottaa tommosta kysymystä.
sitten me käytiin ostaa sormukset.no kun mä kavereille kerroin asiasta että me mennäänn kihloihin niin sitä sai kuulla "ai et näin nopeesti"miten te nyt jo"vähä te etenette nopeesti"kyllähän se välil otti aivoon.
sit toukokuus 2002 me muutettiin omaan kämppään otettiin kissoja ja käärme lemmikeiks.todella harvoin riidellään
kuulostaa tutulta..
myös me olimme seurustelleet poikaystäväni kanssa suht. vähän aikaa kun muutimme yhteen ja menimme kihloihin. meillä on ollut koko suhteen ajan, alusta alkaen vastoinkäymisiä, mutta olemme selvinneet niistä yhdessä, toinen toisen tukena, vaikka vaikeaa on ollutkin.
pointtini olikin se, että joidenkin asioiden suhteen olisi ollut helpompaa, jos emme olisi muuttaneet niin pian yhteen ja menneet kihloihin, mutta uskon että nyt olemme jaksaneet yrittää paljon enemmän ja olemme kasvaneet yhteen. se riippuu ihan teistä miten kestävän suhteen teette.. älkää antako muiden mielipiteiden vaikuttaa. kukaan ulkopuolinen ei voi tietää ja tuntea sitä teidän kemiaa ja yhteenkuuluvuutta.
mutta älkää säikähtäkö kun jossain vaiheessa teille tulee kriisi (n.8kk kieppeillä). ÄLKÄÄ ANTAKO PERIKSI!! se vain lujittaa suhdettanne ja seuraava tuleekin n.2vuoden seurustelun jälkeen.
RAKASTAKAA TOISIANNE!
Olkaa onnellisia suhteestanne, mutta 4kk:n perusteella on turha lähteä ennustamaan kauanko se kestää! Hyvin harvalla on tuossa vaiheessa tullut edes ensimmäistä KUNNON riitaa.