Olen viime keväänä valmistunut insinööriksi, olen ollut duunarityössä bruttopalkkana 1600 e/kk. Koulutusta vastaavaa työtä ei ole ollut edes oikein tarjolla täällä kokkolan ympäristössä. Eräs kaverini sai suhteilla koulutusta vastaavaa työtä, toimii esimiehenä ja saa reilu 2000 e/kk bruttona. Isäni toi kerran ilmoituksen jossa oli koulutusta vastaava työpaikka helsingissä. Sanoin heti että muuten hyvä, mutta se on hesassa asti. Isäni sai kuitenkin suostuteltua minua laittamaan hakemuksen. Pääsin sitten joulukuussa haastatteluun, ja nyt tuli vastaus että minut on valittu ja että työ alkaisi tammikuun 15 päivä, tai mahdollisesti jo ennemminkin. En olisi uskonut, mutta näin kävi, johtuikohan hyvistä arvosanoista tai jostain että minut valittiin. Palkkaa minulle tarjottiin 2500 e/kk. Nyt tulin sitten hieman katumapäälle. Isäni vain hehkuttaa että nyt onni potkaisi. Ja että pitäisi mahdollisimman pian ostaa asunto-osake, jotta pääsee velalliseksi ja keräämään omaisuutta.
Elämäni on kuitenkin rakentunut tänne kokkolaan. Kaikki kaverini ovat lähistöltä, ja uuden tyttökaverinkin tapasin kesällä. Hän ei ole halukas muuttamaan hesaan, koska hänellä on elämä täällä. Isäni vain patistaa, että nyt ei voi heittää tällaista tilaisuutta hukkaan. Nyt on mahdollista tienata rahaa ja tulla rikkaaksi. Katselin vain noita hesan asuntojen hintoja huvikseni, yksiöstä saa pulittaa 90 000 ja kaksiosta 120 000 vähintään. Ja suurin osa on murjuja. Kaverini rakensi viime kesänä 2-kerroksisen talon autotalleineen tänne kokkolaan isolle tontille, lainaa hän kertoi ottaneensa 130 000, tontti oli tosin ilmainen.
Minkälaista sitten olisi muuttaa yksin helsinkiin työn perässä? En tiedä mutta tuntuu vain, että juuri alkanut suhde kariutuisi siihen. Ja kavereitakaan ei tulisi nähtyä enää kovin usein. Nykyään käydään kavereiden kanssa monesti kaikenlaista pelaamassa ja puuhaamassa, joka viikko. Tuntuu koko ajatus että pääni ei vain kestä tilannetta. Ei huvittaisi aloittaa koko elämää alusta, kun olen jo tänne oman verkostoni rakentanut.
Onko isäni vain rahanahne, joka luulee ajattelevansa parastani, mutta ei tajua että elämässä on muutakin kuin raha. Periaatteessa olin ihan tyytyväinen vaikka duunarityötä teinkin, eikä palkka ollut kovinkaan hyvä. Pystyin tekemään niitä asioita mitä halusin. Helsingissä pitäisi opetella tietämään kaikki paikat, joka paikkaan on kauhea lähtemisen vaiva, jonotus ja energian tuhlaus paikkojen etsimiseen. En edes vielä oikein osaa kuvitella minkälaista olsi olla yksin ilman kavereita. Eikä suhdettakaan olisi kovin kiva kariuttaa.
Tulisiko siitä rahasta sitten onnea, jos sen rahan kanssa olisi yksin helsingissä. Ja ainahan sen rahan tuhlattua saa, tienasipa kuinka paljon hyvänsä. Lisäksi helsingissä tuskin voisin ajella moottorikelkallani, enkä käydä kavereiden kanssa metsällä, kalastella ehkä voisin, tiedä sitten miten nyrpeästi hesalaiset katselisivat jos joku kalastaa.
Mitä siis tehdä??
Elämäni on kuitenkin rakentunut tänne kokkolaan. Kaikki kaverini ovat lähistöltä, ja uuden tyttökaverinkin tapasin kesällä. Hän ei ole halukas muuttamaan hesaan, koska hänellä on elämä täällä. Isäni vain patistaa, että nyt ei voi heittää tällaista tilaisuutta hukkaan. Nyt on mahdollista tienata rahaa ja tulla rikkaaksi. Katselin vain noita hesan asuntojen hintoja huvikseni, yksiöstä saa pulittaa 90 000 ja kaksiosta 120 000 vähintään. Ja suurin osa on murjuja. Kaverini rakensi viime kesänä 2-kerroksisen talon autotalleineen tänne kokkolaan isolle tontille, lainaa hän kertoi ottaneensa 130 000, tontti oli tosin ilmainen.
Minkälaista sitten olisi muuttaa yksin helsinkiin työn perässä? En tiedä mutta tuntuu vain, että juuri alkanut suhde kariutuisi siihen. Ja kavereitakaan ei tulisi nähtyä enää kovin usein. Nykyään käydään kavereiden kanssa monesti kaikenlaista pelaamassa ja puuhaamassa, joka viikko. Tuntuu koko ajatus että pääni ei vain kestä tilannetta. Ei huvittaisi aloittaa koko elämää alusta, kun olen jo tänne oman verkostoni rakentanut.
Onko isäni vain rahanahne, joka luulee ajattelevansa parastani, mutta ei tajua että elämässä on muutakin kuin raha. Periaatteessa olin ihan tyytyväinen vaikka duunarityötä teinkin, eikä palkka ollut kovinkaan hyvä. Pystyin tekemään niitä asioita mitä halusin. Helsingissä pitäisi opetella tietämään kaikki paikat, joka paikkaan on kauhea lähtemisen vaiva, jonotus ja energian tuhlaus paikkojen etsimiseen. En edes vielä oikein osaa kuvitella minkälaista olsi olla yksin ilman kavereita. Eikä suhdettakaan olisi kovin kiva kariuttaa.
Tulisiko siitä rahasta sitten onnea, jos sen rahan kanssa olisi yksin helsingissä. Ja ainahan sen rahan tuhlattua saa, tienasipa kuinka paljon hyvänsä. Lisäksi helsingissä tuskin voisin ajella moottorikelkallani, enkä käydä kavereiden kanssa metsällä, kalastella ehkä voisin, tiedä sitten miten nyrpeästi hesalaiset katselisivat jos joku kalastaa.
Mitä siis tehdä??
Vastaukset 6
Vanhimmat
on varma työpaikka tällä hetkellä ja pärjäät niillä tuloilla, niin miksi lähtisit? Toisaalta vois vanhana kaduttaa, ettei tullu kokeiltua uusia ympyröitä nuorempana.
Kirjoitit hyvin selkeästi ja monipuolisesti siitä miksi et ole halukas lähtemään.Kokeile huviksesi listata kaikki asiat joiden takia haluaisit lähteä (vaikka ihan siltä ei nyt sitten tuntuisikaan).
Palkasta: sinulla jää paljon vähemmän käteen hesassa. Kannattaa myös tsekata kuinka paljon mahdollinen veroprosentinnousu vaikuttaa nettopalkkaan.
Kiinnostaisiko sinua lähteä vaikka vuodeksi (tosi lyhyt aika uudessa työpaikassa ja kaupungissa) jotta saisit hyvää työkokemusta ja voisit saada koulutusta vastaavaa työtä Kokkolassa. Jos tyttöystäväsi on se oikea, hän ymmärtää ja odottaa kyllä. Ehkä hänelläkin on jokin unelma jonka suhteen sinä voit joustaa tulevaisuudessa?
Isäsi tarkoittaa vain hyvää. Mutta en ole täysin varma onko hän tässä oikeassa.
Olen itse myös valmistunut viime keväänä ja ensimmäisen kunnon vakipaikan haku ollut käynnissä. Tietyistä syistä riippuen olen muuttanut kaksi kertaa vuoden sisällä paikkakuntaa. Tätä ennen olin asunut samassa pikkukaupungissa koko elämäni.
Sinuna kyllä ottaisin paikan vastaan. Saisit juuri sellaista työkokemusta mitä vasta valmistuneena kaipaat. Asuntoa en tosin heti Helsingistä ostaisi. Mitäpä jos asuisit ensin vuokralla ja vierailisitte puolin toisin tyttökaverin kanssa toistenne luona? Luulen, että tyttökaverisi voisi tulla toisiin aatoksiin, kun ensin tutustuu uuteen kaupunkiin jne. Helsinki on kiva kaupunki ja tekemistä riittää varmasti. Meno on tosin varmasti melko erilaista, kun nykyisessä kaupungissasi.
Kokeile ihmeessä. Jos todellakaan et halua muuttaa, niin älä muuta. Minä näen tilanteesi kuitenkin enemmän mahdollisuutena kerätä oman alan kokemusta ja myöhemmin voit valita työpaikkasi lähempää kotikaupunkiasi.
Ja mitä siihen tulee, niin kyllä suuret elämänmuutokset ahdistavat ketä tahansa. Kun siitä selviää, niin on varmasti vahvempi ja elämänkokemus karttuu.
Onnea tulevaisuudellesi.
Ensimmäinen, koulutusta vastaava työpaikka kannattaa ottaa vaikka hornan tuutista.
Mitä suurempi paikkakunta niin aina parempi.
Kun kokemus ja taito kertyy niin sitten on paremmat mahdollisuudet vaihtaa, jos enää haluaa.
Jos yhtään ajattelee itsekkäästi niin oma, ammatillinen kehitys kulkee kavereiden edellä.
En ymmärrä tätä kaverivouhotusta.
Taitaa vain olla niin että muutos pelottaa!
Tapauksessasi kuvittelemiisi uhkiin sisältyy pelkkiä mahdollisuuksia.
Asunnon osto unohda.
Itse muutin etelä-suomesta kaakkois-suomeen.
Sieltä pääkaupunkiseudulle.
Sitten takaisin kaakkos-suomeen.
Tässä välissä rakensin talon. Ensimmäinen omistusasunto!
Sen jälkeen uudelleen pääkaupunkiseudulle.
Sitten etelä-savoon.
Jälleen pääkaupunkiseudulle. Nyt vuoden määräajaksi.
Näiden muuttojen jälkeen lähdin konsulttitehtäviin eri puolille Suomea.
Kun akotuin ja tuli penskoja niin ne kulkivat mukana koska vaihtojen yhteydessä sain neuvoteltua niin hyvät edut ettei vaimon tuloilla välttämättä ollut merkitystä.
Ennen kaikkea. Joka paikassa minulla oli KAVEREITA.
Anteeksi jos sanon-mutta ole mies! Sulla on vain yksi elämä ja se on tuskin ketään muuta varten kuim sua!!
Minä en kyllä juuriltani lähtisi, jos ei pakottavaa tarvetta ole. Ei raha ole koko elämä, muut arvot kylläkin. Olen itse lähtenyt aikanaan juuriltani, ja sitä olen katunut vuosikymmeniä.